Hyppää pääsisältöön

Hyvä sirkus toimii aina, todistavat Eskelinen ja Gomyo

Pohjimmiltaan Niccolo Paganini oli pahimman lajin kikkailija, mutta hänen huumorinsa on kestänyt aikaa. Sen todistavat viulisti Karen Gomyo ja kitaristi Ismo Eskelinen, joiden uutuuslevy sisältää Paganinin parhaita sketsejä ja linkittää hänet onnistuneesti Locatellin, Vivaldin ja Corellin viuluviikarijatkumoon.

Carnival / Gomyo & Eskelinen
Carnival / Gomyo & Eskelinen Uudet levyt

Japanilais-amerikkalainen Gomyo ei ole periodispesialisti, mutta sen sijaan hän on täynnä mielikuvitusta ja historiallista tietoisuutta. Italialaista barokkia hän vetelee rytmisesti ja värikkäästi, yhdistäen ilmavaa barokkifraseerausta modernin suoraviivaiseen hauskanpitoon.

En jää kaipaamaan periodikorrektiutta myöskään basso continuoon, jonka Ismo Eskelinen hoitaa kitaralla. Nopeissa osissa hän tavoittaa cembalomaisen terävyyden, hitaissa osissa on luutun pehmeyttä ja esimerkiksi Locatellia Eskelinen sävyttää kunnon rämpytyksellä, kun sen aika on. Corellin La Follia -muunnelmissa Eskelinen ottaa taiturillisesti kantaa myös viulun huikeisiin revittelyihin.

Levyn päähenkilönä on siis kuitenkin Paganini, jolta kuullaan muutama sonaatti ja pari muunnelmateosta. Kymmenisen vuotta sitten Eskelinen levytti Paganinia Pekka Kuusiston kanssa, mutta se levy oli fyysistä slapstick-komediaa verrattuna uuden levyn terävämpiin nokkeluuksiin, jotka kutittavat nauruhermojani vähintään yhtä paljon. Gomya sivaltelee punch lineja tasaiseen tahtiin sulavan vapautuneella virtuoositekniikalla, ja Venetsian karnevaaleissa tarjolla on fyysisempääkin huumoria, tai siis humalaista örvellystä.

Paganinin musiikissa kitara yleensä vain säestää, mutta Grand Sonatassa roolit vaihtuvat, ja Eskelinen pääsee sekä heruttamaan että tiluttamaan sydämensä kyllyydestä. Säestyspuuhissakin Eskelinen piristää itseään ja kuulijoita rohkeilla sointiväreillä, ja välillä hän ironisesti tai kannustaen osallistuu viulun kikkailuun.

Kokonaisuudessaan levy osoittaa, että perinnetietoisuuden, mielikuvituksen ja taituruuden yhdistelmä on aina muodissa, samoin sirkus, kunhan taidon seassa on sopivasti dramatiikkaa ja koskettavaa klovneriaa.

“Carnival”, säv. Vivaldi, Locatelli, Corelli ja Paganini. - Karen Gomyo, viulu, ja Ismo Eskelinen, kitara. (BIS-1998)

Kuuntele Uudet levyt 19.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.

  • Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi

    Säveltäjä Juha Leinonen (s. 1956) rakentaa teoksiaan usein jykevästi vyöryvän liike-energian sekä selkeästi piirtyvien musiikilisten hahmojen ja kokonaismuotojen varaan.

  • Storgårdsin Antheil-sarja senkun paranee

    Storgårdsin Antheil-sarja senkun paranee

    Kapellimestari John Storgårds jatkaa yhdysvaltalaisen George Antheilin tuotannon taltioimisprojektiaan. Antheilin kiinnostava kuuden sinfonian sarja alkaa 1920-luvulta päättyen 1940-luvun lopulle. Storgårdsin ja BBC Philharmonicin kahdella aiemmalla julkaisulla ovat päivänvalonsa saaneet Antheilin neljä viimeistä sinfoniaa.