Parhaat ihmissuhteet kasvattavat ja kohottavat meitä. Joidenkin kanssa yksinkertaisesti on vain hyvä olla. Mutta sitten on ihmissuhteita, joissa sama draama toistuu kerta toisensa jälkeen. Silti niistä on vaikea sanoutua irti.
Logoterapeutti ja seksuaaliterveyden asiantuntija Susanna Ruuhilahti kutsuu tällaisia suhteita koukuttaviksi suhteiksi. Hän on kirjoittanut niistä kirjan.
– Häpeä, syyllisyys, salailu, kulissien ylläpitäminen, velvollisuudentunne ja toive rakastetuksi tulemisesta ovat syitä jotka saavat meidät pysymään tällaisissa suhteissa, Susanna summaa.
Ruuhilahden mukaan koukuttava ihmissuhde voi olla mikä tahansa ihmissuhde. Vinoutunut vuorovaikutus on yleistä esimerkiksi ystävyyssuhteissa, sukulais- ja perhesuhteissa sekä parisuhteissa. Niissä ajaudutaan rooleihin joita toistetaan uudelleen ja uudelleen.
Koukuttavan suhteen vuorovaikutus kiertää haitallista kehää
Olipa koukuttava ihmissuhde mikä tahansa, tyypillistä sille on, että jollain tavalla se pitää otteessaan, eikä siitä pysty lähtemään vaikka haluaisikin. Tämä johtuu siitä, että haitallisuudestaan huolimatta suhde ruokkii joitakin tarpeita tai motiiveja sen kummassakin osapuolessa.
– Aluksi suhde palvelee kummankin tarvetta, sillä vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista, Susanna Ruuhilahti kuvaa tilannetta.
Suhteessa ei voi sanoa, että muutu sinä
Koukuttaviin suhteisiin ajautumisen motiivit voivat olla moninaiset. Joku pakenee suhteeseen yksinäisyyttä, toinen taas kokee että itsellä ei ole arvoa ilman toista.
– Usein toivotaan että suhde vielä kääntyisi hyväksi, vaikka tavallaan tiedetään ja ymmärretään, että niin ei tule enää käymään, ja petymme kerta toisensa jälkeen.
Kun haitallinen dynamiikka ajautuu tarpeeksi pitkälle, eikä suhdetta voi selittää parhain päin enää edes itselle, seuraa alistuminen tilanteeseen.
– Ajatellaan että näin tämä menee aina, eikä ole enää vaihtoehtoa.
Katse myös peiliin
Susanna Ruuhilahden mukaan haitallista ihmissuhdetta on mahdollista yrittää korjata, mutta se vaatii työtä molemmilta osapuolilta.
– Suhteessa ei voi sanoa, että muutu sinä. Vain itseään voi muuttaa. Toista voi kutsua mukaan, mutta ketään ei voi pakottaa.
Jos suhde tuo pahaa oloa, on ensin tarkasteltava omaa itseä ja sitä millä tarpeilla ja motiiveilla on suhteeseen lähtenyt. Onko esimerkiksi ajatellut, että ei kelpaa kenellekään muulle, ja sen seurauksena suostuu suhteessa mihin tahansa?
– Tämän jälkeen on mietittävä, millaiseksi toivoo suhteen muuttuvan, ja mitä on itse valmis tekemään muutoksen eteen. Sen jälkeen on annettava toiselle osapuolelle aikaa pohtia, onko hän valmis tekemään myös muutoksia.
Ulkopuolinen keskusteluapu on Ruuhilahden mukaan usein tarpeen. Monesti käy silti niin, että ainoa keino saada koukuttava suhde poikki on lopettaa se kokonaan.
– Siitä huolimatta asioiden ja oman osuuden pohtiminen kannattaa. Omalta osaltaan voi aina oppia parempaa kommunikaatiotaitoa tuleviin ihmissuhteisiin.
Miten toimia haitallisissa, koukuttavissa ihmissuhteissa?
Haluatko tietää tarkemmin? Kuuntele keskustelumme ja kuuntelijakysymykset kokonaisuudessaan Areenassa: Voiko haitallisen ihmissuhteen korjata?
Muutoksen matkaopas Radio Suomessa ja Areenassa joka maanantai klo 19.05.
Lisää ohjelmasta
- Muutoksen matkaopas: Sisututkija Emilia Lahti kertoo, miten sisun avulla elämässä voi saavuttaa isoja asioita
- Muutoksen matkaopas: "Ihmisillä on kiire ja liikaa tavaraa" – kodin epäjärjestyksen selättäminen vaatii lähes aina roinan vähentämistä, mutta sukkia ei tarvitse viikata
- Muutoksen matkaopas: Jaana Toikkanen vaihtoi aikuisena ammattia – nyt hän neuvoo muita seuraamaan unelmiaan