Hyppää pääsisältöön

Tanssihikeä ja taidemusiikin hyveitä

Janne Rättyä on toiminut taideharmonikkaprofessorina Itävallassa jo viisitoista vuotta, mutta yhteydet Suomeen ovat säilyneet jos ei muuten niin Alba- ja Ondine-levytysten kautta. Tuoreimmalle levylleen Rättyä on kerännyt taidemusiikkitangoja uransa varrelta, ja niitähän löytyy, kun rohkenee itse sovittaa. Rättyän tausta on vankasti taidemusiikissa, mutta levyn ohjelmisto haiskahtaa sopivasti tanssihieltä, koska postmodernien tangotulkintojen seassa on perinteisempiäkin.

Tango ladeado / Rättyä
Tango ladeado / Rättyä Uudet levyt

Piazzollan myötä useimmat taidemuusikot ovat omaksuneet tangotyyliä sen verran, että uskottavan kohtalokas fraseeraus luonnistuu. Rättyäkin vetelee perinteistä Pereyraa milongakelpoisesti, mutta onnistuu säilyttämään tanssiyhteyden jopa John Cagen Perpetual Tangossa, jonka poljento on säpäleinä. Martinun, Terry Rileyn ja Lou Harrisonin tangoissa Rättyä laajentaa tangon peruskaraktääriä taidemusiikin sointiväri- ja tunnelmakeinoilla, ja Satien tango on juuri niin laimea kuin säveltäjä vaatii.

Paikoitellen, kuten Albenizin Tangossa, ihastuttavan kelluva ote yhdistyy tanssin imuun juuri parahultaisesti. Mutta toisin paikoin kaipaan lisää rohkeutta: Esimerkiksi Stravinskyn tango antaisi mahdollisuuksia jämerämpään piiskaukseen.

Kunnon tangohikeen kuulija pääsee vasta päätösraidalla, Piazzollan Le Grand Tangossa, kun sellisti Patrick Demenga tulee kantamaan vastuuta kiihkeästä intensiteetistä. Valitettavasti selloäänitys kumisee, ja sooloharmonikkakin on taltioitu hieman honottavassa, keskialuetta korostavassa akustiikassa.

Kolmentoista tangon kokonaisuus kuitenkin kantaa paremmin kuin taidemusiikilliset tangokatsaukset yleensä. Rättyällä on ollut taitoa ja malttia kerätä ohjelmisto hyvin, ja soittaa se omilla vahvuuksillaan.

"Tango ladeado", säv. Albeniz, Scarlatti, Riley, Harrison, Pereyra, Satie, Cage, de Pablo, Martinu, Stravinsky ja Piazzolla. - Janne Rättyä, harmonikka, sekä Patrick Demenga, sello, ja Timo Torikka, lausunta. (Alba, ABCD 441)

Kuuntele Uudet levyt 19.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.