Laila Tarpila
Yle
Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Vuonna 1929 kuollut tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies johti perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa 36 vuoden ajan ja sai haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista. – Osa 14/26.
Runsaan kymmenen vuoden ajan Viipurin vanha musiikkiruhtinas Emil Sivori ja uusi haastaja Boris Sirob johtivat kumpikin omaa musiikkiopistoaan kaupungissa. He olivat hahmoja, jotka erottuivat jopa monien kansallisuuksien Viipurissa muista kadun kulkijoista käytökseltään, temperamentiltaan ja ulkomuodoltaan.
Viipurissa asunut säveltäjä Sulho Ranta kuvaili Emil Sivoria:
– Hänen röyhelöinen, riippuva taiteilijan rusettinsa ja leveälierinen hattunsa olivat jokaisen viipurilaisen tuntemia. Yhtäkkiä nähtynä hän saattoi tuoda mieleen Pajatson säveltäjän, italialaisen Ruggiero Leoncavallon. Sama hiukan pyylevä, mutta silti ketterä olemus, samat suuret, mielellään silitetyt viikset, sama huolettomuus ja myhäilevä hymy!
Karjala-lehden toimittaja Jaakko Leppo, joka oli ammattinsa puolesta tekemisissä musiikkiruhtinas Sivorin kanssa kuvaili tätä:
– Hän oli taistelujen mies, joka reagoi voimakkaasti musiikkikriitikkoa vastaan. Ei ollut millään lailla oudoksuttavaa nähdä hänen lyövän nyrkkiä pöytään liian itsetietoisten nuorten edessä jossakin illanistujaisissa. Ja hän omaksui oppositioasenteen uutta kaupunkiin ilmestynyttä musiikkiopistotulokasta kohtaan.
Sivorin nuori haastaja Boris Sirob oli energinen puolustautuja, ulkomaalainen ja myös ulkomuodoltaan etelämaalainen: musta tukka, tummat silmät, kaareva nenä ja sen alla pienet mustat viikset. Hän oli ainoita herrasmiehiä, jotka vielä 20- ja 30-luvuilla Viipurissa suutelivat naisia kädelle. Hänen puheensa – hän ei koskaan oppinut puhumaan selvää suomea – muistutti elävästi vanhaa, mutta jo unohtunutta viipurilaista sekakieltä.
Emil Sivori oli kanttori-urkuri Johan Jakob Sivorin poika ja oli syntyisin Nurmijärveltä. Hän oli aloittanut Viipurin ruotsalaisessa koulussa ja siirtynyt 19-vuotiaana Turkuun lukkari- ja urkurikouluun.
1890-luvun alussa Sivori oli opiskellut kolme vuotta Leipzigin konservatoriossa ja Italiassa ja Suomeen palattuaan perustanut omilla varoillaan Viipuriin lukkari- ja urkurikoulun. Saksasta Sivori löysi myös ensimmäisen aviopuolisonsa, Mary Muscatin. Mary kuitenkin kuoli kymmenen vuoden kuluttua ja Sivori jäi leskeksi yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Emil Sivorin ja hänen lukkari-urkurikoulussa opiskelleen oppilaansa Oskari Tillin elämät kietoutuivat toisiinsa. Oskari Tilli oli valmistuttuaan käväissyt Haminassa ja oli parin työvuoden jälkeen palanut Viipuriin. Saatuaan paikan Agricolan kirkon kanttorina, hänestä oli tullut samaisen kirkon urkurin Emil Sivorin läheinen työtoveri.
Sivorit ja Tillit olivat myös läheisiä perhetuttavia, sillä Sivori oli Oskari ja Elli Tillin esikoislasten, kaksosten Tellervon ja Olavin kummi. Joka joulu Sivori lahjoitti kaksosille kummallekin sata markkaa kummilahjana, mistä perheen nuorimmainen Kalevi oli kovasti kateellinen.
Sivulauseena mainittakoon, että Oskari Tillin mukana Viipuriin muutti hänen sisarensa Ida Suhonen. Hänen pojastaan Onni Suhosesta tuli Viipurissa Boris Sirobin viuluoppilas ja myöhemmin viulutaiteilija ja pedagogi. Onni Suhonen ja Tillin sisarukset olivat siten serkukset.
Emil Sivori oli energinen, monipuolinen ja toimelias. Sen lisäksi, että hän toimi Tuomiokirkon urkurina ja Kirkkomusiikkiopiston johtaja, hän toimi 1910-luvun alusta lähtien laulunopettajana sekä Viipurin klassillisessa lyseossa että Suomalaisessa kaksoislyseossa aina kuolemaansa asti
Kalevi Tilli, joka kävi Viipurin Suomalaista lyseota, muistaa:
– Emil Sivori oli meidän kaikkien ihailema huumorin ystävä Emppu. Hänen aikanaan koulumme oppilaat olivat mukana varsin suurissakin tehtävissä.
Agricolan päivinä 4. huhtikuuta Sivorin kokoama suuri koulupoikakuoro kävi soihtuineen Tuomiokirkon edessä olevalla Agricolan patsaalla laulamassa Nouse, riennä suomen kieli korkealle kaikumaan.
Vuoden 1926 paikkeilla Emil Sivori kokosi Suomalaisen kaksoislyseon soittotaitoisista oppilaista melkoisen orkesterinkin, mutta se sammui Sivorin kuoltua.
Joka adventiksi Sivori keräsi monisatapäisen poikakuoron, johon hän sai laulajat omista oppilaistaan sekä Klassillisesta lyseosta.
Koulujen alaluokkien poikien kesken oli jatkuvaa nahistelua. Suomalaisen kaksoislyseon pojat haukkuivat reaalilyseon poikia rea-likoiksi ja nämä huusivat vastaan lasisiat.
Sivori tunsi poikien väliset vihollisuudet, ja sijoitti Hoosiannan laulajat adventti-iltana ovelasti niin, että Klassillisen lyseon laulupojat olivat Tuomiokirkon urkuparven toisella puolella ja Suomalaisen kaksoislyseon pojat ison pilarin takana toisella puolella. Näin Hoosiannasta selvittiin nahisteluitta, ja vihasta puhisevien poikien äänet nousivat entistä lujemmin kirkon korkeisiin kattoholveihin.
Kirkkoyleisöltä piilossa olleiden kuorolaisten äänet huipentuivat Hoosiannan lopussa valtavaan vuorotteluun ja seiniä järisyttäneeseen forteen. Esitysten mahtavuus oli suuri menestys ja toi kunniaa Sivorille. Kun radio tuli Suomeen, Sivorin adventtikonsertit kuultiin paikallislähetyksinä ja tärkeitä konsertteja otettiin myös Yleisradion valtakunnallisiin ohjelmiin.
Oskari Tilli järjesti yhdessä Emil Sivorin kanssa huomattavia kirkkomusiikkitilaisuuksia Tuomiokirkkoon. Pääsiäisinä kaupungin kirkoista suurimmassa kuultiin vaikuttavia passioita ja pääsiäiskantaatteja. Jouluilla oli Tillin kanttoriperheessa kuitenkin erityinen asema ja merkitys. Jo hyvissä ajoin ennen joulua pikkujoulujen pito alkoi ja kouluissa harjoiteltiin ohjelmia joulujuhlia varten.
Erään kerran Tellervon ja Olavin joulujuhlassa sisarukset esittivät nelikätisesti pienen kappaleen ja vaikka Olavi olikin viulisti, hän selvisi esityksestä ilmeisellä menestyksellä päätellen yleisön aplodeista.
Pianoesityksen jälkeen oli Tiernapoikien vuoro. Nuoret laulajat ja näyttelijät huitoivat lavalla sellaisen innostuksen vallassa, että Herodes pumpulipartoineen horjahti päin joulukuusta ja palava kuusenkynttilä sytytti oitis hallitsijan parran tuleen. Uuden Yhteiskoulun silloinen rehtori Frans Petter Oinonen, lempinimeltään Pässi, sieppasi heti läheiseltä pöydältä pöytäliinan ja heitti sen Herodeksen päälle.
Näyttelijäpoika selvisi tapauksesta vammoitta, mutta väliajalla Kalevi kuuli jonkun naisen hokevan:
– Jestas sentää ku Herodekse parta rupes palamaa, mutt kyl se Pässi toimi noppeest!
Jouluaaton hämärässä koko kaupunki hiljeni. Tyynessä pakkasilmassa savupatsaat nousivat verkkaan kohti taivasta, jossa tähdet tuikkivat. Tuon hiljaisuuden katkaisi kirkonkellojen soitto.
– Ensin kuuluivat meille niin läheiset ja kauniisti kaikuvat Agricolan kirkon kellot. Pian siihen yhtyivät Eliaankirkon ortodoksiset kellosävelet: väliin kumahtelivat suuret kellot, sitten tuli pienten kellojen nopea helisevä kitinä.
– Kaukaa Linnoituksesta kantautuivat Vanhan Kirkon kellojen vakavat, muita hiljaisemmat lyönnit. Tähän yhteissoittoon liittyivät vielä Pietari-Paavalin kirkon heleä-ääniset ja sitä lähellä, Raatihuonetta vastapäätä olevan venäläisen katedraalin, Kristuksen Kirkastuksen Kirkon monet eriääniset kellot.
Kirkossakäynti kuului aina aattoillan viettoon.
– Jouluaaton jumalanpalveluksessa sain nousta kanttori-isäni luo urkulehterille, minne kirkkokuoro oli asettunut jo paikoilleen. Isän vieressä sain kajauttaa Enkeli taivaan lausui näin samalla kun alhaalla täpötäynnä harrasta kansaa oleva kirkkosali veisasi mukana.
Kirkkokansan, kirkkokuoron ja urkujen sävelet yhtyivät taivaisiin ja pikku Kalevi oli ylpeä kanttori-isän lujasta lauluäänestä, joka johti koko komeutta.
Kotona jouluaterian jälkeen joulupukkia odotellessa ehdittiin viettää musiikkihetki. Olavi soitti Tellervon säestyksellä viulusooloja: Händelin Largon, Mathesonin Airin ja Gounod'n Ave Marian. Aikain saatossa pikku Kalevi liittyi sellistinä mukaan joulusoittajaisiin. Tästä kauniista perinteestä jäi Kaleville mieleenpainuvin ja rakkain muisto lapsuuden kodista.
Kirkonmenoja riitti aina joulupäivään asti, minkä jälkeen Tillit kävivät perinteisellä jouluvisiitillä tuomiorovasti Ruben Jauhiaisen kotona Vaasankadun loppupäässä. Tuomiorovasti oli arvokas harmaahapsinen herra pujopartoineen. Ruustinnalla oli liikkumisvaikeuksia ja hän oli lähes sidottu nojatuoliinsa.
Ruustinna oli myös huonokuuloinen, minkä vuoksi hän käytti kuulotorvea, jonka asetti korvalleen kuullakseen mitä toisilla oli sanottavaa. Ensi kerran Jauhiaisella käydessään pikku Kalevi meni tervehtimään ruustinnaa ja hämmästeli tämän torvea.
– Ossaaks ruustinna iha soittaa tuoll torvell?
Tillin kaksosten Tellervon ja Olavin kummisetä Emil Sivori oli elämänsä aikana joutunut moniin vaikeuksiin taistellessaan perustamansa opiston puolesta. Aluksi opisto oli nimeltään Viipurin lukkari- ja urkurikoulu, ja sen yhteydessä opetettiin myös orkesterisoitinten soittoa. Jo kolmen toimintavuoden jälkeen koulu alkoi saada valtionapua eli se katsottiin varmaksi laitokseksi.
Kun Sivorin lukkari- ja urkurikoulu vuonna 1910 muutti nimensä Viipurin kirkkomusiikkiopistoksi, siinä oli kolme osastoa: varsinainen kirkkomusiikkiopisto, nuorisomusiikkiopisto ja kansankonservatorio. Viimemainittu oli perustettu valmistamaan laulunopettajia oppikouluihin.
Urkurin toimen, opiston johtamisen ja koulujen lauluopettajuuden lisäksi Emil Sivori johti perustamiaan Kansalliskuoroa, Väinölän kuoroa ja naiskuoro Kansanlaulua sekä Työväen seka- ja mieskuoroa. Hän toimi monien soitto- ja laulujuhlien johtajana ja tuomarina ja toimitti suomalaisen ja ruotsalaisen messukirjan.
Emil Sivoria muistettiin monin kunnianosoituksin. Hän sai kolme Kansanvalistusseuran kunniamerkkiä ja Director musices -arvonimi hänelle myönnettiin jo 1917. Sivori merkitsi muistiin myös kansansävelmiä. Hän keräsi varsinkin savolaisia ja karjalaisia melodioita, joita kertyi yli 2000.
Sivorin kuoltua Viipurin Kirkkomusiikiopiston johdossa jatkoi hänen leskensä, yli kolmekymmentä vuotta puolisoaan nuorempi Hellin Sivori. Hellin o.s. Hartikainen oli itsekin valmistunut Kirkkomusiikkiopistosta kanttori-urkuriksi ja oppikoulujen laulunopettajaksi. Hän oli avioitunut Sivorin kanssa heti valmistuttuaan 1924.
Emil ja Hellin Sivorin tyttärestä Sirppasta tuli suomalaisen nukketeatterin uranuurtaja Sirppa Sivori-Asp (1928–2006). Hänen uransa suomalaisella teatterikentällä alkoi jo Viipurin kaupunginteatterissa 1930-luvulla, kun hän esiintyi neljävuotiaana lapsiroolissa näytelmässä Pikku Pirkko Pirkkalasta.
Tuomiokirkon urkuriksi Emil Sivorin jälkeen valittiin lahjakas ja etevä Venni Kuosma, josta kehittyi yksi Suomen kaikkein parhaita urkureita.
Viipurin Suomalaisen kaksoislyseon lauluopettajaksi tuli Sivorin jälkeen säveltäjä Toivo Saarenpää, joka kuului Viipurin armoitettuihin musiikkimiehiin. Kalevi Tilli muistaa kuinka Saarenpään laulutunneilla ryhdyttiin harjoittelemaan tämän säveltämää Kalevan kansan laulua.
– Luokan seinät tärisivät kun veisasimme hartaasti Et syntynyt Suomen heimo, et kasvanut Kalevan kansa –
Muutoin kärsivällinen Saarenpää hermostui pahan kerran, kun joku pojista ei osannut laulaa Karjalaisten laulua.
– Etteks työ pojat ossaa laulaa ommaa heimolauluunne oikeel viisii, hän huudahti.
Emil Sivorin kuoltua Viipurin musiikkikenttään vapautui tilaa. Kaupungissa runsaan kymmenen vuoden ajan tarmokkaasti toiminut Sivorin haastaja, Musiikkiopiston johtaja Boris Sirob oli täydessä vauhdissa.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri oli aloittanut toimintansa kymmenen vuoden tauon jälkeen tammikuun alussa 1929, vain muutamaa kuukautta ennen Emil Sivorin kuolemaa. Orkesterin johtajaksi valittu kapellimestari Eino Raitio jätti eroanomuksensa toukokuussa vain viiden kuukauden työrupeaman jälkeen. Syytä hänen eroonsa ei tiedetä, mutta orkesterin uudeksi kapellimestariksi valittiin Boris Sirob.
Neljän vuoden kuluttua Sivorin kuolemasta Boris Sirobin maineteot olivat johtaneet siihen, että Viipurin Musiikkiopisto todettiin yleisesti kaupungin ylpeydeksi. Lisäksi sen tulisieluinen johtaja Boris Sirob oli noussut viipurilaisten suureksi suosiksi – ainakin joidenkin mielestä.
Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden tauon jälkeen siivilleen! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
