Hyppää pääsisältöön

Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri 1920-luvulla.
Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri aloitti säännöllisen konserttitoiminnan kymmenen vuoden tauon jälkeen loppiaisena 1929. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri 1920-luvulla. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

Torkkelinkadun ja Karjalankadun risteys Viipurissa 1930-luvulla.
Konstaapeli valvoo liikennettä Torkkelinkadun ja Karjalankadun vilkkaassa risteyksessä. Torkkelinkadun ja Karjalankadun risteys Viipurissa 1930-luvulla. Kuva: Helios / Lappeenrannan museot Viipuri

Boris Sirob oli toiminut viulistina ensin Robert Kajanuksen Kotimaisessa orkesterissa 1912–1914 ja sitten Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa 1914–1918. Oliko hän tähdännyt kapellimestariksi heti alusta alkaen? Viimeistään syksyllä 1918, kun hän perusti Viipurin Musiikkikoulun, hänen on täytynyt ennakoida, että pian muodostettaisiin orkesteri ja silloin tarvittaisiin kapellimestarin taitoja.

Nuori viulisti Boris Sirob.
Nuori Boris Sirob-Wolfson. Nuori viulisti Boris Sirob. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo
Väliotsikko: Sirob kouluttautuu kapellimestariksi
Väliotsikko: Sirob kouluttautuu kapellimestariksi kuvitus

Musiikkikoulun toisen lukukauden 1919–1920 jälkeen Boris oli matkustanut kesälomallaan ensin Berliiniin, missä oli seurannut kaksi viikkoa maailmankuulun italialaisen maestron Arturo Toscaninin työskentelyä ja jatkanut sitten Sveitsiin, missä oli osallistunut itävaltalaisen Felix Weingartnerin kapellimestarikurssille.

Kotiin palattuaan Sirobia odotti syksyllä 1920 Viipurissa kiusallinen yllätys. Toivo Kuulan kuoleman, toukokuun 1918 jälkeen kaupungissa ei ollut enää orkesteria. Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää oli päättänyt korjata tilanteen. Saarenpään Suomalainen Konsertti-Orkesteri pysyi pystyssä kuitenkin vain kymmenen konsertin verran kaudella 1920–1921.

Saarenpään orkesterihanke sotki vain hetkeksi Sirobin suunnitelmat. Sirob hankki itselleen kapellimestarin valmiudet, kasvatti koulussaan soittajia ja perusti kouluun oman orkesterin.

Syksyllä 1922 Musiikkiopiston 43-jäseninen orkesteri oli jo valmis konsertoimaan. Orkesterissa soitti sekä opiston opettajia että pitkälle edistyneitä oppilaita. Boriksen ohella kapellimestareina toimivat Väinö Haapalainen ja sotilaskapellimestari Lauri Näre.

Boris Sirpo ja Jean Sibelius ja Viipurin Musiikkiopiston orkesteri huhtikuussa 1923.
Boris Sirobin johtama Viipurin Musiikkiopiston orkesteri sai huhtikuussa 1923 kapellimestarivieraakseen Jean Sibeliuksen. Boris Sirpo ja Jean Sibelius ja Viipurin Musiikkiopiston orkesteri huhtikuussa 1923. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo,jean sibelius

Musiikkiopiston orkesteri jäi kuitenkin tähdenlennoksi. Vaikka Sirob onnistui saamaan kapellimestarivieraiksi suomalaisen musiikkielämän valovoimaisimmat nimet, Jean Sibeliuksen ja Robert Kajanuksen, Musiikkiopiston orkesterin viimeinen konsertti soitettiin tapaninpäivänä 1923. Boris Sirobille oli varmasti katkera pala, että hänen pitkäjänteisesti rakentamansa, lupaava orkesteri kaatui taloudellisen tuen puutteeseen.

Väliotsikko: Musiikkiopiston kvartetti ja uusi kamariorkesteri
Väliotsikko: Musiikkiopiston kvartetti ja uusi kamariorkesteri kuvitus

Seuraavat viisi vuotta 1924–1929 Viipurissa elettiin jälleen ilman orkesteria, yksittäisiä musiikkitilaisuuksia kuten oopperaesityksiä varten koottiin tilapäisiä orkestereita.

Musiikkiopiston panos kaupungin konserttielämän hyväksi oli jousikvartetti, joka antoi vuosittain kahdeksan konserttia esittäen sekä klassista ohjelmistoa että kotimaisia ja ulkomaisia uutuuksia. Opiston opettajista kootun kvartetin primas oli Eero Selin, kakkosviulua soitti Onni Suhonen, alttoa Boris Sirob ja selloa Väinö Raitamaa. Silloin kun kvartetti laajeni pianokvintetiksi, mukaan tuli Pietarista emigroitunut kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev.

Viipurin Musiikkiopiston jousikvartetti 1920-luvun lopulla.
Musiikkiopiston kvartetti 1920-luvulla. Kakkosviulisti Onni Suhosen ollessa opintomatkalla ulkomailla hänen tilallaan soitti Alois Harpf. Vasemmalta viulistit Eero Selin ja Alois Harpf, alttoviulisti Boris Sirob sekä sellisti Vilho Koponen, joka sijaisti Väinö Raitamaata. Viipurin Musiikkiopiston jousikvartetti 1920-luvun lopulla. Kuva: Museoviraston historian kuvakokoelma Boris Sirpo

Ajatus omasta orkesterista ei jättänyt kuitenkaan Boris Sirobia rauhaan. Musiikkiopistossa opiskeli lahjakkaita, nuoria soittajia kunnianhimoisten ja taitavien opettajien johdolla. Kun opiston 10-vuotisjuhlat lähestyivät syksyllä 1928, Sirob päätti koota kamariorkesterin. Jo helmikuussa 1928 hän vei uuden kamariorkesterinsa menestyksekkäälle konserttimatkalle Lahteen ja Helsinkiin.

Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesteri 1928.
Sirobin 1928 perustamassa kamariorkesteri soittivat mm. Olavi Tilli, Toivo Salovuori, Reino Salmela, Ilse Heiseler, Marianne Wahl, Irma Salmela, Pippa Haikala, Ida Wikman, Elsa Ristola, Olavi Laitinen, Kaarlo Kajander, Mikko Brjanski, Israel Katz, Eugen Barkoff, Jorma Väänänen, Aarne Hinkkanen, Edla Karhunen, Tauno Lötjönen, Arvi Niemi ja Lauri Laitinen. Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesteri 1928. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Huhtikuun 1. päivänä 1928 koottiin tilapäinen sinfoniaorkesteri neljän viipurilaissäveltäjän, Sulho Rannan, Väinö Raition, Väinö Haapalaisen ja Felix Krohnin yhteistä sävellyskonserttia varten. Boris Sirob johti konsertissa Raition pianokonserton, jonka solistina esiintyi opiston entinen oppilas, Pariisissa opintojaan jatkanut Arvi Valkonen.

Väliotsikko: Orkesteri nousee jälleen siivilleen 1929
Väliotsikko: Orkesteri nousee jälleen siivilleen 1929 kuvitus

Antoivatko tämä yksittäinen sinfoniakonsertti, ja sitä varten koottu tilapäinen sinfoniaorkesteri sekä Musiikkiopiston uusi kamariorkesteri lopullisen sysäyksen Viipurin kaupunginorkesterin perustamiselle? Joka tapauksessa keväällä 1928 kaupunginvaltuusto myönsi Viipurin Musiikin Ystäväin yhdistykselle 200 000 markan avustuksen orkesterin ylläpitämiseen.

Viipurilaisten muusikkojen kannalta Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin eli Viipurin kaupunginorkesterin perustaminen uudelleen tapahtui kreivin aikaan. Myöhemmin samana vuonna 1929, kun orkesteri aloitti jälleen säännöllisen konserttitoimintansa, tapahtui sekä äänielokuvan läpimurto että suuri pörssiromahdus. Seurauksena kolmasosa Suomen soittajista jäi työttömäksi. Monet joutuivat hakeutumaan hanttihommiin, ja itsemurhiakin tapahtui.

Viipurin uusi kaupunginorkesteri piti ensimmäisen konserttinsa loppiaisena 6. tammikuuta 1929. Tämän jälkeen orkesteri piti joka vuosi 30 konserttia, joista seitsemän oli sinfoniakonsertteja ja loput kansankonsertteja.

Orkesterin vahvuus oli 43 soittajaa, joista 10 oli Musiikkiopiston opettajia, 16 pitkälle edistyneitä oppilaita, 7 entisiä oppilaita ja 10 muusikkoa tuli muualta. Jousisto oli tasokas, mutta puupuhaltimiin tarvittiin avustajia. Joskus puhaltajat tulivat keikalle Virosta asti.

Eikä konserteista nauttinut vain Keskuskansakoulun saliin ahtautunut yleisö, vaan Viipurin radio välitti kaikki Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kansan- ja sinfoniakonsertit suorina paikallislähetyksinä. Myös Yleisradio otti tärkeitä konsertteja valtakunnallisiin ohjelmiinsa.

Väliotsikko: Yllätysnimi Eino Raitio
Väliotsikko: Yllätysnimi Eino Raitio kuvitus

Uudelleen toimintansa aloittavan Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestariksi ei valittu Boris Sirobia vaan 47-vuotias Eino Raitio Helsingistä.

Raitio oli syntynyt Sortavalassa 1882. Hän oli Sortavalan seminaarinjohtajan poika, opiskellut viulunsoittoa Helsingin Musiikkiopistossa ja saatuaan päästötodistuksen 1906 hän oli jatkanut opintojaan Münchenin Musiikkiakatemiassa.

Eino Raitio oli viipurilaisten vanha tuttu. Opiskellessaan 1909–1910 Pietarin keisarillisessa konservatoriossa professori Leopold Auerin johdolla, hän oli toiminut samalla ykkösviulistina Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa ja opettajana orkesterikoulussa.

Tämän jälkeen Raitio oli toiminut lähes 20 vuotta viulun- ja yhteissoiton opettajana Helsingin Konservatoriossa ja avustanut myös viulistina Helsingin kaupunginorkesterissa. Vuosina 1919–1923 hän oli täydentänyt opintojaan vielä Berliinissä professori Willy Hessin johdolla.

Raitio tiedettiin myös arvoviulujen tuntijaksi ja välittäjäksi. Ei ole tietoa, millaiset yhteydet hänellä oli viipurilaiseen soitinkeräilijään, kauppaneuvos Harry Wahliin.

Samaan aikaan, kun Eino Raitio valittiin kapellimestariksi Viipuriin, hänen pikkuveljensä säveltäjä Väinö Raitio asui kaupungissa ja toimi Musiikkiopistossa teorian ja sävellyksen opettajana.

Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri 1920-luvulla.
Uudelleen toimintansa aloittanut Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri eli Viipurin kaupunginorkesteri 1930-luvulla. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesteri 1920-luvulla. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Orkesterin konserttimestariksi valittiin Musiikkiopiston viulunsoiton opettaja Eero Selin, joka samoin kuin kapellimestari Eino Raitio oli Helsingin Musiikkiopiston kasvatti, opiskellut Pietarissa Leopold Auerin ja Berliinissä Willy Hessin johdolla. Selin oli toiminut jo ennen vuotta 1918 Musiikin Ystäväin Orkesterin konserttimestarina.

Eka Karppasen piirros Jussi Arosta ja hänen pojistaan Sulosta ja Uskosta 1930-luvulla.
Kontrabasisti Toivo "Ukko" Aro ja hänen lahjakkaat viulistipoikansa Sulo ja Usko. Eka Karppasen piirros Jussi Arosta ja hänen pojistaan Sulosta ja Uskosta 1930-luvulla. Kuva: Eka Karppanen: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä Sulo Aro

Muut ykkösviulistit olivat Sulo Aro, Lauri Saikkola, Irma Salmela, Erkki Suhonen, Ilse Heiseler ja Israel Katz. Kakkosviulun äänenjohtajaksi valittiin Boriksen oppilas Elsa Ristola ja muiksi kakkosviulisteiksi Ida Vikman, Lauri Laitinen, Gustav Perlander, Kaarlo Kajander, Veikko Nurmivaara, Arvi Niemi ja Mary Ann Wahl.

Alttoviulisteiksi valittiin Alois Harpf ja Mikko Brjanski, soolosellistiksi Vilho Koponen ja muiksi sellisteiksi Väinö Raitamaa ja Olavi Laitinen sekä kontrabasisteiksi Toivo Jussi Aro ja A. Savolainen.

Klarinetin soittaja. Viipurilaisen Väinö Raution maalaus vuodelta 1930.
Uuraasta, Viipurin satamasta kotoisin olevan taidemaalari Väinö Raution maalaus Klarinetisti vuodelta 1930. Klarinetin soittaja. Viipurilaisen Väinö Raution maalaus vuodelta 1930. Kuva: Yksityisomistuksessa klarinetti

Orkesterin soolohuilistiksi kiinnitettiin Armas Torikka ja kakkoshuilistiksi Nikolai Anttila, oboisteiksi Tauno Vikman ja Sulo Viljakainen, klarinetisteiksi Toivo Malin ja Hannes Karhunen, fagotisteiksi M. Laitinen ja E. Salomaa.

Käyrätorven soittajiksi valittiin Hjalmar Malin, J. Löfberg, V. Pullinen ja A. Anttila, trumpetisteiksi V. Sarell ja E. Hauska, pasunisteiksi K. Laitinen, M. Toivonen ja E. Oksanen ja tuubistiksi E. Kalevala. Timpanistiksi kiinnitettiin P. Karhunen ja rumpaliksi G. Toivonen.

Väliotsikko: Boris Sirob nousee kapellimestariksi
Väliotsikko: Boris Sirob nousee kapellimestariksi kuvitus

Oliko Boris Sirobille pettymys, ettei häntä valittu Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestariksi? Katsottiinko, että yhdelle miehelle oli tarpeeksi johtaa Musiikkiopistoa, sen orkestereita ja toimia vielä viulunsoiton opettajana? Vai eikö Sirob omasta mielestään ollut vielä tammikuussa 1929 valmis kapellimestariksi? Joka tapauksessa Eino Raitio jätti eroanomuksensa jo ensimmäisen kevään jälkeen ja 7. toukokuuta 1929 Viipurin Musiikin Ystäväin Yhdistyksen hallitus valitsi uudeksi kapellimestariksi Boris Sirobin.

Eino Raitio ei lähtenyt Viipurista ovet paukkuen, vaan vieraili johtamassa Musiikin Ystäväin Orkesteria jatkossakin. Kun äärioikeistolainen Isänmaallinen kansanliike 1934 perusti maahan Musta Karhu -ravintolaketjun, Raitosta tuli Helsingin Mustan Karhun primas ja salonkiorkesterin johtaja. Musiikki, jota Mustassa Karhussa soitettiin, oli tuttua salonki- ja tanssimusiikkia. Jazz karsittiin ohjelmistosta pois epäarjalaisuutensa takia. Samoin Georg Malmstenin musiikkia ei soitettu, koska se ei ollut tarpeeksi aitosuomalaista. Sen sijaan heimokansojen, virolaisten ja unkarilaisten musiikkia Mustassa Karhussa suosittiin.

Viipurin Musiikkiopiston johtaja Boris Sirob noin 1929.
Boris Sirob syksyllä 1929 aloittaessaan Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestarina. Viipurin Musiikkiopiston johtaja Boris Sirob noin 1929. Kuva: Seppo Siiralan kokoelmat Boris Sirpo

Kesälomallaan 1929 Sirob matkusti jälleen opintomatkalle Eurooppaan. Hän oli kiinnostunut uusista opetusmenetelmistä ja seurasi kuukauden Berliinissä Musiikkikorkeakoulun johtajan, prof. Scheinemannin opetusta. Kapellimestarina toimiminen oli hänellä myös tähtäimessä ja hän seurasi Berliinissä sekä Wilhelm Furtwänglerin että Bruno Walterin harjoituksia. Furtwängler oli Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestari ja Walter oli kiinnitettynä sekä Berliinin Deutsche Operiin että Lontoon Covent Gardeniin.

Boris Sirob (myöh. Sirpo) ja opettajansa Otakar Sevcik Pishekissä 1929.
Kesällä 1929 Boris Sirob kävi tervehtimässä vanhaa opettajaansa Otakar Ševčíkiä. Boris Sirob (myöh. Sirpo) ja opettajansa Otakar Sevcik Pishekissä 1929. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo

Matkansa lopuksi Boris poikkesi vielä Tšekkoslovakian Pišekiin, missä hän tapasi vanhan opettajansa maestro Otakar Ševčíkin.

Väliotsikko: Demoninen ja hypnoottinen maestro
Väliotsikko: Demoninen ja hypnoottinen maestro kuvitus

Boris Sirob ponnisteli koko 1930-luvun hartiavoimin uudelleen perustetun Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin eteen. Orkesteri kehittyi, sen vahvuus kasvoi 50 soittajaan ja esiintymisiä oli 60–70 vuodessa.

– Johtajan tulee, kun hän astuu konserttisalin korokkeelle, olla jännityksen valtaama, tarmon täyttämä ja haltioitunein mielin käydä viettämään taiteen suurta juhlaa. Tottumus eli rutiini on tämän ylevän tunteen pahin vihollinen. Hänen täytyy olla sellaisen tunteen valtaama, että hän tahtoisi huutaa: “Virrat, purot, heretkää kohisemasta, tuulet, lakatkaa puhaltamasta, maailma pidätä henkeäsi ja kuuntele – täällä kaikuvat neron luomat kuolemattomat sävelet”, Sirob kuvaili Karjalan toimittajalle kapellimestarin työtä vuonna 1937.

Boris Sirob johtaa frakissa. Väinö Raution maalaus vuodelta 1931.
Väinö Raution muotokuva kapellimestari Boris Sirobista vuodelta 1930. Boris Sirob johtaa frakissa. Väinö Raution maalaus vuodelta 1931. Kuva: Lahden konservatorio Boris Sirpo

Viulutaiteilija Heimo Haitto, joka tuli Viipuriin 9-vuotiaana talvella 1935 Sirobin kasvatiksi ja viuluoppilaaksi on muistellut:

– Silloisen nuorukaisen silmin katsottuna hän oli niin demoninen ja vastustamaton loihtiessaan musiikkia orkesterista, että näin ihan sähkökipinöitä sinkoavan hänen selästään ja ajattelin: “Jospa minullakin olisi tuollainen voima!”

Tillin musiikkiperheen kuopus Kalevi, joka soitti koulupoikana selloa Sirobin johtamassa Musiikkiopiston orkesterissa, kuvasi hänen suhdettaan soittajiin:

– Sirob vaikutti johtaessaan hypnoottisesti edessään olevaan orkesteriin ja sai tämän välittämään musiikin yleisölle juuri tahtomallaan tavalla. Hän ei temppuillut yleisölle, vaan teki kaikkensa saadakseen orkesterista irti haluamansa. Samoin Sirob yhä uudestaan hurmasi soittajat, jotka vuorostaan hurmasivat yleisön.

Väliotsikko: Märkä frakkipaita
Väliotsikko: Märkä frakkipaita kuvitus

Sirobien taloudenhoitaja Anna Teronen oli valmiina Keskuskansakoulun takahuoneessa, kun maestron läpimäräksi hionnut frakkipaita piti vaihtaa kuivaan:

– Kyllhä se oli jottai, ku suurii konserttii harjoitelliit ja pittiit siel Viipuris. Johtaja pyys ain, et Anna tois puhtait paitoi, kun ain väliajal pit niit vaihtaa. Nii hikist hommaa se johtamine ol.

Eka Karppasen piirros viulisti Boris Sirposta.
Viipurin radio välitti kaikki Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kansan- ja sinfoniakonsertit suorina paikallislähetyksinä. Eka Karppasen piirros viulisti Boris Sirposta. Kuva: Eka Karppanen: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä Boris Sirpo

Konsertteja seurasi karonkka Boriksen ja puolisonsa Gretan taiteilijakodissa. Myös siellä tarvittiin taloudenhoitajaa:

– Sit usseest konserti jälest tul paljo vierait kottii. Hotellist tulliit ruat ja tarjoilijat. Siell ol sit oikee ilosii ihmisii, nii vieraat ko omaki pere. Ko ne sit viimiseltää läksiit kottii, ni rouva tulj ain minnuu hallaamaa ja kiittämää, ko kaik män hyväst!

Väliotsikko: Kapellimestarit ja solistit
Väliotsikko: Kapellimestarit ja solistit kuvitus

Samalla kun toimi itse Viipurin kaupunginorkesterin kapellimestarina, Boris solmi suhteita ja hankki Viipuriin vierailulle lukuisia nimekkäitä kapellimestareita ja solisteja.

Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin konserttiohjelma 1931.
Jätettyään Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestarin tehtävät jo toukokuussa 1929 Eino Raitio vieraili johtamassa Viipurissa myöhemmin. Konserttiohjelma tammikuulta 1932. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin konserttiohjelma 1931. Kuva: Lahden konservatorion arkisto kuvitus

Orkesteria kävivät 1930-luvulla johtamassa muun muassa Armas Järnefelt, Erkki Melartin, Robert Kajanus, Leevi Madetoja, Selim Palmgren, Ernest Pingoud, Nils-Eric Fougstedt, Jussi Jalas, Tauno Hannikainen, Martti Similä, Georg Schnéevoigt, Helmut Thierfelder ja Nikolai van der Pals.

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Konserttiohjelman kansilehti ilmoituksineen vuodelta 1931. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Johtaja Boris Sirob konserttiohjelmassa 1931. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Orkesterin solisteina vierailivat 1930-luvulla muun muassa viulistit Arvo Hannikainen, Anja Ignatius ja Kai Kajanus, sellistit Edmund Kurtz ja Tibor de Machula, pianistit Shura Cherkassky, Annie Fischer, Ilmari Hannikainen, Ernst Linko, Timo Mikkilä, Rolf Bergroth ja Kurt Walldén sekä laulajat Ture Ara, Aune Antti, Teddy Björkman, Hanna Granfelt, Aulikki Rautawaara, Oiva Soini, ja Pia Ravenna.

Väliotsikko: Boris Sirobin kapellimestariunelma
Väliotsikko: Boris Sirobin kapellimestariunelma kuvitus

Karjala-lehden toimittaja Jaakko Leppo sai todistaa sekä Sirobin menestyksen että vastoinkäymisen hetkiä.

– Kuka taiteilija ei toivoisi menestystä, kuka ei kaipaisi maailman suosiota. Toisille antaminen ja siitä tunnustuksen saaminen – siinähän on taiteellisen luomisprosessin talouden perusta. Laakeriseppele tai Valkoisen Ruusun emaliristi ovat leluja, joita taiteilija myöhemmällä iällä odottaa hartaammin kuin joskus elämän alkaessa hän toivoi joulupukilta leikkirumpua tai värikynärasiaa.

Vuosina 1927–1937 asuessaan Viipurissa Leppo tutustui Sirobiin läheisesti.

– Miehenähän hän sai mielitekonsa täyttymään, mitä ainakin maailman suosioon, emaliin ja laakereihin tulee. Uskon kuitenkin, että ettei hän oman itsensä edessä koskaan saanut sisäistä kunnianhimoaan tyydytetyksi.

Lepon mukaan Boriksen suurin haave oli päästä maailman ensimmäisten kapellimestarien joukkoon. Vuodet Viipurissa eivät kuitenkaan vieneet häntä kohti tätä unelmaa.

– Sen sijaan kasvattajan, musiikkipedagogin työsarka oli se, jolla Sirpo kynti syvimpään ja jolla hän saavutti arvokkaimmat tulokset.

Tuntemattoman piirtäjän pilakuva viipurilaisista taiteilijoista, mukana kapellimestari Boris Sirpo.
Boris Sirob on mukana viipurilaisia taiteilijoita esittävässä pilapiirroksessa. Kerran koulupoikakuoro odotteli pääsyään lavalle Keskuskansakoulun takahuoneessa, kun Boris otti laukustaan sanomalehdellä suojatun pullon ja ryyppäsi muutamia kulauksia. "Setä ryyppää viinaa!" eräs pojista ajatteli ääneen. "Ei tämä viina, tämä musta kaffe!" Boris vastasi. Tuntemattoman piirtäjän pilakuva viipurilaisista taiteilijoista, mukana kapellimestari Boris Sirpo. Kuva: Jaakko Lepon teoksesta Viipurilaisia Boris Sirpo
Väliotsikko: Boris hautoo kostoa Heikki Klemetille
Väliotsikko: Boris hautoo kostoa Heikki Klemetille kuvitus

Toimittajana Jaakko Leppo joutui myös kokemaan, miltä tuntui, kun Boris Sirob yritti käyttää häntä koston välikappaleena.

– Kun sanomalehtiarvostelu asian tai toisen johdosta ei antanut hänelle tunnustustaan tai arvosteli ankarasti, silloin hän katsoi arvostelusta olevan haittaa kehitykselle. Silloin hän reagoi – ja silloin hän myös saattoi erehtyä, niin kuin tällaisissa tapauksissa tavallisesti käy.

Pilapiirros Boris Sirpo johtaa.
Pilapiirros Boris Sirobista johtamassa 1930-luvulla. Pilapiirros Boris Sirpo johtaa. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Kerran sattui niin, että viipurilainen yleisö ja lehdistö olivat erittäin tyytyväisiä Sirobin johtamaan Mozartin Requiemiin Viipurin tuomiokirkossa. Mutta Helsingissä suoraa radiolähetystä kuunnellut kuoronjohtaja Heikki Klemetti - joka muuten kuului Sirobin kannattajiin – ei ollut kuulemaansa lainkaan tyytyväinen ja kirjoitti sanomalehti Uuteen Suomeen ikävän arvostelun opettavaiseen sävyyn. Sirob loukkaantui.

– Boris suunnitteli kostoa ja meni Viipurin roomalaiskatolilaisten hengenmiesten luo. Hiukan sen jälkeen hän tarjosi minulle roomalaiskatolisen kirkkoherran allekirjoittamaa kirjoitusta, missä todistettiin, että Klemetti ei ole pätevä arvostelemaan Mozartin Requiemia, koska hän on luterilainen. Teosta ymmärtääkseen on tunnustettava roomalaiskatolista oppia, mikä muuten, huomautti kirkkoherra lopuksi, on ainoa oppi, joka takaa ihmiselle pelastuksen kuoleman jälkeen.

Luettuaan paperin Jaakko Leppo kohtasi Boris Sirobin vakavan katseen.

– En koskaan unohda, kuinka juhlallisen näköinen hän oli. Seisoimme siinä vastakkain juhla-asussa, sillä olimme juuri saapuneet Rotary-veljemme Rolf Beckerin hautajaistilaisuudesta.

– Etkö ole samaa mieltä? Boris kysyi.

– En. Emme me tätä julkaise, se on meille kaikille parasta. Ajattelehan, mitä kunnianarvoisa Erkki Kaila piispantalossaan sanoisi, kun hän lukisi tämän?

Nyt Boris katsoi Leppoa suurenevin silmin.

– Olemmeko jo niin pitkällä?

Jaakko Leppo ei jälkeenpäinkään saanut tietää, oliko Boris Sirob tosissaan vai ei.

– Hän oli intohimoinen leikinlaskija. Hänen leikinlaskunsa liikkui sitä paitsi hyvin laajassa asteikossa, Leppo on todennut.

Väliotsikko: Häijy huumori
Väliotsikko: Häijy huumori kuvitus
Eka Karppasen piirros viulisti Boris Sirposta 1935.
Viipurilaisen pilapiirtäjän Eka Karppasen näkemys Boris Sirposta 1935. Sirob oli suomentanut nimensä Sirpoksi vuoden 1935 alussa. Eka Karppasen piirros viulisti Boris Sirposta 1935. Kuva: Eka Karppanen: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä Boris Sirpo

Kaikkein makeimmin Leppo huomasi Sirobin nauravan, kun hän onnistui huijaamaan musiikkiarvostelijoita:

– Hän saattoi olla todellinen humoristi, joka osasi tehdä pilaa itsestään ja kommelluksistaan. Mutta hän saattoi olla myös ilkeän ironinen ja häijyn satiirinen. Hän nautti ehkä eniten silloin, kun sai vetää nenästä musiikkiarvostelijoita. Hän saattoi, tuntemattomien säveltäjien ollessa kyseessä, kenellekään mitään ilmoittamatta antaa orkesterinsa soittaa aivan toisia sävellyksiä kuin oli merkitty käsiohjelmiin. Ja kun arvostelija selosti sitten käsiohjelmaan merkityn säveltäjän luomusta ja lausui arvovaltaisen mielipiteensä siitä, ei Sirobin hilpeydellä ollut rajoja. Samalla tavoin hän saattoi huvitella esittämällä omia opuksiaan jonkun salanimen ”nuoren aloittelevan säveltäjän” teoksina.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi Terijoen ihanista kesistä, merestä, hiekkarannoista ja pitsihuviloiden tšehovilaisesta tunnelmasta! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Viipurin Linnankatu 1930-luvulla.
Vuonna 1929 Viipurin kadut "suomensivat" nimensä. Katariinankadusta tuli silloin Linnankatu. Viipurin Linnankatu 1930-luvulla. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939 ja lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?