Hyppää pääsisältöön

Teenko sitä mitä haluan vai sitä missä olen muiden mielestä hyvä?

Anna Rajamäki seisoo ikkunan edessä
Anna Rajamäki Anna Rajamäki seisoo ikkunan edessä Kuva: Marja Vehkanen / Yle muusikko,kutsumustyö

Se on kuin alttari. Viulu on nostettu koristeeksi pianon päälle, vasten ison hirsitalon seinää. Kannen päällä on Mozartin Requiemin partituuri ja äänirauta. Tällä kaikella saisi aikaan vaikka mitä, mutta on aivan hiljaista. Mäntsälän rauhassa katson Anna Rajamäkeä, joka katsoo alttaria, koko mennyttä elämäänsä.

Anna tarttui viuluun kolmekymppisenä kovin erilaisten tunteiden vallassa kuin aloittaessaan 3-vuotiaana. Välissä on elämää.

Valun väistämättä omaan menneisyyteeni. Annantalolla, lasten ja nuorten taideparatiisissa, muovailtiin minuuteni merkittävä perusta. Vanhempieni idea oli tarjota meille kaikille neljälle lapselle jokin taideharrastus. Kohtalokseni lankesi teatteri.

Tulin nähdyksi, onnistuin toisten katseen alla, en pelännyt. Sain kannustavaa palautetta, tunnustusta, tulin hyväksytyksi. Keskityin ja uppouduin roolihahmoihin, leikkeihin ja improvisaatioon. Ryhmän ohjaajasta tuli tärkeä ja läheinen aikuinen, joka antoi minun estottomasti väännellä poskiaan. Hänelle halusin näyttää, mihin pystyn. Olin huoleton ja täynnä uskoa itseeni.

... katsomossa haukoin henkeäni: Janne Reinikaisen yllä oli tuo öljyämäni takki. Haistoinko jopa öljyn katsomossa vai onko se muistini toive?

Tet-harjoittelussani Kansallisteatterissa öljysin Raskolnikovin takkia illan näytöstä varten ja myöhemmin katsomossa haukoin henkeäni: Janne Reinikaisen yllä oli tuo öljyämäni takki. Haistoinko jopa öljyn katsomossa vai onko se muistini toive? Olin sitoutunut teatteriin enkä vaatinut itseltäni perusteluja sille, miksi tein mitä tein. Teatteriin kasvoi kiinni.

Minusta ei tullut, ainakaan toistaiseksi, päätoimista näyttelijää. Edelleen kun kuljen Annantalon ohi, saatan jäädä vain katsomaan rakennusta. Ottaa sydämestä, hyvällä ja haikealla tavalla. Tekisi mieli astua sisään, tunnistaa se luomisen into ja vapaus, joka kieppuu käytävillä innokkaiden harrastajien muodossa. En voi haudata sellaista maailmaa. En pääse siitä eroon, enkä haluaisikaan. Maailmasta, jonka vuoksi en suostunut pitkiin aikoihin antautumaan muulle. Se on kääntänyt minut nurin hyvässä ja pahassa. Se on tehnyt minusta minut.

Viulu pianon päälllä.
Viulu pianon päälllä. Kuva: Marja Vehkanen / Yle piano,viulu

Alanvaihto ei saa unohtamaan

Anna Rajamäki saavutti sen mitä ei lopulta halunnut, mutta josta moni haaveilee ja johon moni ei kykene. On täytynyt malttaa kypsyä siihen pisteeseen, että voi irrottaa otteensa viulusta ja asettaa sen koristeeksi.

Kun on vastaanottanut riittävän monet raikuvat aplodit, on tullut varmuus: tämän minä osaan.

Muusikko ymmärtää koko musiikin mullistavan voiman. Osaa pilkkoa sen teoreettisella tasolla palasiin, osaa hoitaa kipeytyneet ranteet ja tuottaa elämyksen muille ihmisille, puhua sydämestä sydämeen. Tuntee musiikkimaailman tavat, kilpailun, stressin, ihmisten tuoksun salissa konsertin jälkeen. Musiikin maailma on imenyt sisäänsä, ajallinen ja rahallinen panostus on tuottanut tulosta, on löytynyt oikeat opettajat. Lihakset muistavat, sormenpäissä on vuosien soiton tuomat kovettumat, ja nuo sormet asettuvat tottumuksesta tismalleen oikeisiin paikkoihin, musiikki karkaa ilmoihin ja resonoi kehossa, niin soittajan kuin kuulijan. Kun on vastaanottanut riittävän monet raikuvat aplodit, on tullut varmuus: tämän minä osaan.

Anna Rajamäki
Anna Rajamäki Anna Rajamäki Kuva: Marja Vehkanen / Yle muusikko

Kasvamme helposti kiinni toisten toiveisiin, näkemyksiin, ihailuun ja tarpeisiin. On eri asia osata ja onnistua kuin haluta. Koko ruumiimme saattaa kapinoida, emmekä ymmärrä kiinnittää siihen huomiota. Kukaan ei tarkoita pahaa heittäytyessään näkijäksi, sanoessaan: “tämä on sinun juttusi”. Ratkaisevaa on, heittäydymmekö me muiden varaan, kun kyse on omasta elämästämme.

Ajattelen, miten Anna on kerta toisensa jälkeen riisunut esiintymisasunsa ja ripustanut sen omalle paikalleen. Kuka hän on ja kuka on se, joka soittaa? Lapsena Anna tarttui viuluun erilailla, huolettomana, kyseenalaistamatta. Viuluun kasvoi kiinni.

Marja Vehkanen

Kuuntele Yle Areenasta: Annan alanvaihto vaati luopumisen kokonaisesta elämäntavasta