Hyppää pääsisältöön

Soittajaromanssi äityy vakavaksi – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Sanomalehti-ilmoituksia: elokuvia, kihloja.
Sanomalehti-ilmoituksia: elokuvia, kihloja. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. ilmoitukset,sanomalehdet,Viipuri

Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

Elokuvateatteri Kalevan mainos.
Elokuvateatteri Kalevan mainos. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. lehti-ilmoitukset

Elokuvan alkuaikoina, kun filmiin ei osattu liittää ääntä, teattereissa esitettiin mykkäfilmejä. Tunnelman luomiseksi paikalle tarvittiin elävän musiikin soittajia. Varhaisempina aikoina jo ennen filmiä ja sen väliajalla esitettiin kaikenlaista kabareeohjelmaa, laulua, tanssia ja kupletteja. Äänifilmin keksiminen koitui lopulta muusikoiden tappioksi, sillä sen jälkeen soittajat joutuivat elokuvateatteritöistä työttömiksi.

1920-luvun Viipurissa elokuvateattereita olivat Scala Karjalankadulla, Kaleva Äyräpäänkadulla, Lyyra Aleksanterinkadulla, Tähti Punaisenlähteenkadulla, Salama Pellervonkatu 3:ssa, Kinolinna Pellervonkatu 7:ssä ja Viipurin Biografi Teatteri Kulmahallina tunnetussa kauppahallissa Punaisenlähteentorin ja Torkkelinkadun kulmassa.

Kun Kulmahalli 1930-luvun lopulla purettiin ja sen tilalle rakennettiin Pohjoismaiden Yhdyspankin toimesta Kiinteistö Oy Kulma, sijoittui taloon elokuvateatteri Palatsi samannimisine kahviloineen ja ravintoloineen.

Aleksanterinkadun Lyyra-teatteri koki kasvojenkohotuksen omistajanvaihdoksen myötä. Se vaihtoi nimensä Maximiksi ja sen aulassa alkoi pulputa pieni suihkulähde. Maximia pidettiin Kinolinnan ja Palatsin ohella kaupungin ykkösluokan teatterina.

Ilmoitus elokuvateatteri Maximin omistajanvaihdoksesta.
Ilmoitus elokuvateatteri Maximin omistajanvaihdoksesta. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. elokuvateatterit

Vaatimattomin Viipurin elokuvateattereista oli Tähti Punaisenlähteenkadulla. Se oli erityisesti pikkupoikien suosiossa villin lännen elokuvien takia, sillä niitä seuratessa ei tarvinnut katsoa pusukohtauksia.

Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin perheen nuorimmainen, selloa Viipurin musiikkiopistossa opiskellut Kalevi Tilli sai 1930-luvun alussa todellisen elokuvakylvyn. Runsas elokuvissakäynti oli Kalevin isosiskon Tellervon syytä – tai ansiota.

Kalevia neljä vuotta vanhempi Tellervo oli pianisti. Hän oli aloittanut 6-vuotiaana Viipurin Musiikkiopistossa vasta 18-vuotiaan Sergei Kulikoffin, sittemmin nimensä Kulangoksi suomentaneen piano-opettajan oppilaana. Tellervo kehittyi lyhyessä ajassa hyväksi soittajaksi ja hän menestyi erinomaisesti opiston näytteissä.

Scalassa esitettiin suosittuja sarjaelokuvia ja loisteliaita filmioperetteja. Kun saksalainen menestysfilmi Der Kongress tanzt saapui Viipuriin 1931, hullaantui koko kaupunki. Lähes kaikki kävivät katsomassa filmin, joka pyöri monet viikot kapungissa.

Elokuvajuliste.
Elokuvajuliste. Der Kongreß tanzt

Elokuvassa oli monta hittisävelmää, jotka Tellervo opetteli soittamaan. Monina iltoina Kalevin läksyjen luku keskeytyi Tellervon hurmioituneeseen soittoon.

Erään aikalaiskertojan mukaan tätä melodista filmiä, joka kertoi tsaari Aleksanteri I:n ja wieniläisen myyjättären romanssista, kävivät katsomassa erityisesti Viipurin venäläiset emigrantit. He ostivat halvimmat liput ensimmäiseen tuoliriviin, kyyhöttivät kuluneissa päällysvaatteissaan katsomassa filmiä ja muistamassa aikaa, jolloin kertomus oli ollut heille totta kaikessa loistossaan.

Väliotsikko Lehtori Mankonen etsii säestäjää.
Väliotsikko Lehtori Mankonen etsii säestäjää. kuvitus

Kalevin isä Oskari Tilli toimi kanttorin toimensa ohessa myös laulunopettajana Viipurin reaalikoulussa. Kun kouluun saatiin Vaasasta uusi luonnontieteiden opettaja Kauko Mankonen, alkoi Mankosen ja Tillin perheen lähentyminen.

Kauko Mankonen oli innokas musiikinystävä ja osasi soittaa selloa. Kun Mankonen tiedusteli koulussa itselleen säestäjää, vastasi Oskari Tilli oitis tyttärensä Tellervon olevan ihan hyvä pianisti:

– Tellervo ois iha sopiva sinnuu säestämmää! Tuu vaa meill tännää kello seitsemält!

Tellervo-tytär kiukustui tehtävästä, josta hänelle ei etukäteen puhuttu halaistua sanaa.

– Mie ku en oo ees tännää koton kello seitsemält. Mie mään Harri kans Salakkalahe luistinradall ja sit Pursiaisell! Saat heti paikall soittaa sill Mankosell ja sannoo et miul ei tännää sovi eikä muullokaa.

Väliotsikko Salakkalahden luistelut.
Väliotsikko Salakkalahden luistelut. kuvitus

Salakkalahden rata oli avattu luistelijoille jo 1874. Jo Salakkalahdenkadun kulmaan tullessa kuuli musiikin ja luistimien tahdikkaan rahinan jäätä vasten.

– Ennen pukukoppeja oli näytettävä luistinratamerkki, mutta tämä soikea, metallinen merkki, joka lunastettiin koko kautta varten, olikin valmiiksi kiinnitettynä vetoketjulla varustetun mokkapuseron kaulukseen tai lippalakkiin, on Kanneljärven kansanopiston johtajan Erkki Paavolaisen tytär Katri Veltheim, o.s. Paavolainen muistellut.

– Pehmeä mokkanahkainen pusero oli kaiken muodikkuuden tunnus, mitä talviurheiluvaatteisiin tuli. Pitkiä housuja meillä ei tietenkään vielä ollut, luistelimme tummansinisessä vekkihameessa. Päällyskengät ja pikkukengät – mitäpä muuta meillä olisi ollut jaloissamme – riisuttiin tyttöjen pukukopissa ja vaihdettiin hokkareihin, jotka tiukattiin remmillä lujasti jalkapöydän ympäri.

Luistelukilpailu jollain monista Viipurin luistinradoista noin vuonna 1930.
Viipurissa on oli useita luistinratoja, muun muassa Talikkalan luistinrata Havinlahdella sekä Sorvalin, Uuraan ja Papulan luistinradat. Kuvan kilpaluistelija viilettää viidensadan metrin merkin kohdalla jollakin Viipurin luistinradoista. Luistelukilpailu jollain monista Viipurin luistinradoista noin vuonna 1930. Kuva: Lappeenrannan museot. Wiipuri-museon kokoelma. Viipuri

Teatterikriitikko ja kirjailija Katri Veltheim muistaa myös tyttöjen kopissa olleen kioskin, josta sai käydä välillä juomassa kuumaa punaista mehua.

Postikorttikuvassa näyttelijä Liisa Tuomi ja tuntemattomaksi jäänyt Marita 1940.
Näyttelijä Liisa Tuomen heilastelun Salakkalahdella pilasi usein isoveli Rauli. "Olin aina luokan nuorin ja pienin. Kun muilla tytöillä jo oli ihailijoita ja heiloja, ei minuun vielä vilkaistukaan. Ja jos joskus sellainen ylenmääräinen onni sattui, että sain Salakkakahdelta napatuksi jonkun sievän pojan kantamaan luistimiani, pilasi Rauli kaiken. Näin häntä noina vuosina aika harvoin, mutta silloin hän kyllä ilmestyi kadun pimeydestä ja sanoi kavaljeerilleni: – Anna sie luistimet tänne. Mie vien siskoni kottii. Sekös kiukutti." Postikorttikuvassa näyttelijä Liisa Tuomi ja tuntemattomaksi jäänyt Marita 1940. Kuva: Keravan museo. Sariola-kokoelma. Liisa Tuomi

Teini-iän kynnyksellä ollutta Kalevi Tilliä kiusoiteltiin tyttöasioilla iltaisin yhteisen ruokapöydän ääressä.

– Ruokapöydässä selvitettiin miten koulussa ja soittotunneilla oli menestytty, mutta kerrottiin myös edellisen illan tunnelmat Torkkelilta ja Salakkalahden luistinradalta. Keitä siellä oli tavattu ja kenen kanssa sieltä lähdettiin. Oliko Vilénin Harri saattanut taas Tellervon kotiin ja kenen tytön kanssa veljeni Olavi oli viimeksi nähty. Minä nuorimpana pyrin kuitenkin pitämään salassa omat ihastukseni, vaikka muut minua kiusasivatkin nimeämällä milloin minkäkin tytön Kalen sydänkäpyseksi.

Myöhemmin Kalevikin ymmärsi Salakkalahden merkityksen.

– Siellä etsittiin joku tuttu nätti tyttö luistelukumppaniksi tarjoamalla hänelle käsiremmi, jolla molemmat antoivat vauhtia toisilleen. Poika oli kutenkin aina varsinainen vauhdinantaja ja veti kovassa vauhdissa tyttöä vierelleen. Se vasta oli raikasta, railakasta ja hauskaa menoa. Puoli yhdeksän maissa keräännyttiin luistinradan toiseen päähän jäällä tanssimaan. Kovaäänisistä tuli koko illan sen ajan vetäviä iskusävelmiä.

Ylioppilaat Elsa Portano ja Kalevi Tilli 1938 Viipurissa Torkkelinkadun ja Kurjenkadun kulmassa.
Ylioppilaseleganssia vuodelta 1938: Elsa Portano ja Kalevi Tilli Torkkelinkadun ja Kurjenkadun kulmassa. Ylioppilaat Elsa Portano ja Kalevi Tilli 1938 Viipurissa Torkkelinkadun ja Kurjenkadun kulmassa. Kuva: Kalevi Tillin kuva-arkisto. Viipuri,ylioppilaat
Väliotsikko Nuoriso marhaa Torkkelilla.
Väliotsikko Nuoriso marhaa Torkkelilla. kuvitus

Talvisin nuoriso siirtyi Salakkalahden luistelun jälkeen Torkkelille. Siellä luistimia riiputettiin remmissä ja remmissä heiluivat myös ne harvat koulukirjat, joita koululainen silloin tarvitsi.

– Tytöt kirrasivat vyönsä mahdollisimman tiukalle, ja tämä onnistui ainakin luistelupuseroissa mainiosti, ei tietenkään paksuissa, kömpelöissä talvitakeissa. Monilla pojilla oli borsa ja ainakin yhtä monilla lippalakki sekä 30-luvulla se pitkä ulsteri yllään, muistelee Katri Veltheim.

Katri Paavolainen 1942, vuodesta 1943 Veltheim.
Katri Paavolainen, vuodesta 1943 Veltheim, kuvattuna 1942. Katri Paavolainen 1942, vuodesta 1943 Veltheim. Kuva: Museovirasto. Kuvaaja Aarne Pietinen. Katri Veltheim

Torkkelilla käveltiin ympäri vuoden. Siellä kävelivät kaikki Viipurin koululaiset, alaluokkalaisia ja kaikkein ahkerimpia lukuunottamatta.

– Kun kello läheni seitsemää ja läksyt eivät enää millään tarttuneet päähän, silmät vilkkuivat kelloon ja kohta veivät jalat kuin itsestään kohti Torkkelia. Tämä lähes jokailtainen rituaali koepäivien aattoa lukuunottamatta oli periviipurilainen instituutio, väistämätön ja samalla ainutlaatuinen lajissaan. Sinne mentiin kävelemään, katselemaan ja tulemaan nähdyksi.

– Jonkinlainen sanaton sopimus määräsi käyttäytymissäännöt Torkkelilla. Sinne tultiin suunnilleen samoihin aikoihin, lähdettiin samoihin aikoihin. Vähintään tunnin, mutta usein puolitoistakin marhattiin Torkkelin talojenpuoleista jalkakäytävää edestakaisin, tytöt keskenään, pojat keskenään – nämä lapsenkasvoiset aikuiset, sillä eihän mitään nuorisomuotia ollut.

Torkkelinkatu postikortissa.
Torkkelinkatu postikorttikuvassa. Torkkelinkatu postikortissa. Kuva: Lahden kaupunginmuseo. Viipuri

Useimpien kohdalla tiedettiin, mitä koulua he kävivät. Ruotsalaisen koulun kauniit, aina vähän muita tyylikkäämmät tytöt huomattiin erikoisesti.

– Ei tullut mieleenkään, että kukaan tyttö olisi pysähtynyt poikien kohdalla, vielä vähemmän sanonut jotakin. Sehän olisi ollut samaa kuin kerjätä itselleen kavaljeeria. Vähemmästäkin saattoi saada pusupysäkin nimen.

– Sitten yläluokilla saattoi joku tuttu poika, koulujuhlien tanssittaja erota poikajoukosta, lähteä perään, nostaa hattua ja sovittaa askeleensa samaan tahtiin.

– Ne aikuiset ihmiset, joitten jostakin syystä oli päästävä Torkkelin päästä päähän varhaisina iltatunteina, käyttivät puistonpuoleista jalkakäytävää. He eivät tahtoneet sekoittua tuohon tiuhaan kahteen suuntaan virtaavaan tyttö- ja poikalaumaan. Vaikea olisi ollutkin sekaan pujottautua.

Sanomalehti-ilmoituksia: Pursiaisen kahvila, Kadonnut hattu, Löydetty porsas.
Pursiaisen kahvila Torkkelinkadulla oli erityisesti koululaisten suosiossa. "Jos rahatilanne ei sallinut mennä Pursiaiselle, jäimme Suomalaisen Kirjakaupan kulmaan juttelemaan päivän tapahtumista", muistelee Kalevi Tilli. "Samalla tähyilimme tarkkaan keitä tyttöjä oli alkanut saapua Torkkelille. Varsinainen Torkkelilla kävely alkoi puoli yhdeksältä illalla, jolloin vastakkaisiin suuntiin soluvat koululaisten yhtenäiset jonot alkoivat venyä jo noin sadan metrin pituisiksi. Silloin sinne ei enää juuri muita ihmisiä mahtunutkaan." Sanomalehti-ilmoituksia: Pursiaisen kahvila, Kadonnut hattu, Löydetty porsas. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. sanomalehdet,ilmoitukset
Väliotsikko Tellervo kohtaa komean lehtorin.
Väliotsikko Tellervo kohtaa komean lehtorin. kuvitus

Tillien perheessä, pitkän sovittelun jälkeen Tellervo suostui lopulta olemaan kotona seuraavan viikon maanantai-iltana, mikäli Mankonen välttämättä tahtoi tulla sellonsa kanssa Tilleille.

Vaan Mankonen olikin aika komea mies, aivan filmitähti Walter Pidgeonin näköinen, joka oli jo noteerattu nuorten viipurilaisneitosten keskuudessa. Yllättäen Tellervon soittohalut lisääntyivät ja jos kotona ei Mankosen tullessa osunut olemaan muita kuin pikkuveli Kalevi, pisti Mankonen pojan kouraan viitosen ja kehotti menemään elokuviin:

– Kale, menepäs sinä elokuviin. Salamassahan on menossa hauska Buster Keaton -filmi!

Väliotsikko Kaksi elokuvaa yhden hinnalla.
Väliotsikko Kaksi elokuvaa yhden hinnalla. kuvitus

Jo pikku pojasta lähtien Kalevi oli käynyt elokuvissa. Salamassa Pellervonkadulla esitettiin tavallisesti kaksi elokuvaa peräkkäin, jotka molemmat sai katsoa samalla sisäänpääsylipulla. Mykkäelokuvien aikana elokuvan tunnelmia dramatisoi pianisti. Ihan aina kaikki ei mennyt kohdalleen, sillä kerran Kalevi kuuli itkukohtauksen aikana foxtrotin rytmejä.

Elokuvateatteri Salama Pellervonkadulla Viipurissa.
Saksalaista näyttelijää Conrad Veidtiä ja Valta-elokuvaa (Jew Süss, 1934) mainostavat kuvat ja banderolli peittävät lähes kokonaan Salama-teatterin julkisivun. Jugendtyyliin rakennettu Salama valmistui 1917. Elokuvateatteri Salama Pellervonkadulla Viipurissa. Kuva: Kuvitusta VirtuaaliViipuri-sivustolta. elokuvateatterit,Viipuri

Eräänä pääsiäisenä, kun toista pääsiäispäivää sai viettää jo hieman riehakkaammin, äiti kuitenkin kielsi Kalevilta elokuvat. Tästä jäi paha mieli, sillä Kalevi ei päässyt katsomaan ihailemansa Buster Keatonin filmiä. Syy kieltoon oli illan toinen elokuva Rakkauden yö, jonka ulkomainoksessa divaanilla loikoili puolialaston nainen.

– Sie ku et mää katsomaa tuollast sohvalla piehtaroivaa naista, oli äidin tuomio.

Buster Keatonin elokuvien mainos.
Buster Keatonin elokuvien mainos. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. mainokset,elokuvat
Väliotsikko Kinolinna oli Viipurin modernein teatteri.
Väliotsikko Kinolinna oli Viipurin modernein teatteri. kuvitus

Sinä keväänä, jolloin Tellervo alkoi säestää selloa soittavaa lehtori Mankosta, näki teini-iän kynnyksellä ollut Kalevi Tilli monta Mankosen sponsoroimaa elokuvaa. Hän näki Harold Lloydin ja Chaplinin filmejä, Majakoita ja Perävaunuja ja Kinolinnassa hän näki myös ensimmäisen äänielokuvansa Sonny Boyn, jossa Al Jolson lauloi filmin kuuluisaksi tullutta tunnussävelmää.

Uutinen Karjala-lehdessä.
Uutinen Karjala-lehdessä. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. elokuvateatteri,Viipuri

Kinolinna avattiin 1928 Pellervonkadulle lähelle Punaisenlähteentorin kulmaa. Sen modernius häikäisi koko kaupungin. Saliin mahtui 800 katsojaa, jotka saivat istua pehmustetuilla tuoleilla.

Vormupukuiset vartijat ja pojat lisäsivät omalta osaltaan suurkaupungin vaikutusta. Eteishalli oli aivan uudenaikainen, funkkista, lasia, ja kevyitä, tyyliteltyjä koristekuvioita.

"Kinolinna sijaitsee Pellervonkatu nro 3:n varrella lähellä Punaisenlähteentoria... Ensiksi joutuu teatteriin tullut isohkoon odotushalliin, josta ovat johtavat ylös parvekkeelle sekä saliin. Jo täällä on havaittavissa jonkinlaista suurmaailman tuntua … Sisälle päästyään joutuu jokainen hiukan hämilleen, sillä tuskin kukaan edes mielikuvituksissaan oli voinut odottaa näin suurenmoista…" – Karjala 9.3.1928

Elokuvamainoksia sekä viipurilainen elokuvateatteri Tähden koneenkäyttäjä Edvard Nyyssönen.
Kinolinnan mainoksessa 19. tammikuuta 1930 kehotetaan katsojia ostamaan teksti kassasta, sillä elokuvissa ei ollut tekstitystä. Keskimmäisessä kuvassa Edvard Nyyssönen, joka toimi Viipurissa elokuvateattereiden koneidenkäyttäjänä. Elokuvamainoksia sekä viipurilainen elokuvateatteri Tähden koneenkäyttäjä Edvard Nyyssönen. Kuva: Lappeenrannan museot. Wiipuri-museon kokoelma. elokuvat,Al Jolson

Etenkin Pellervonkadun puoleisessa päädyssä olleet mainosikkunat vetivät lapsia ja nuoria puoleensa. Lapsilla ei ollut kuitenkaan Kinolinnaan asiaa, sillä alkuun elokuvat olivat heiltä kiellettyjä.

Kinolinnaa käytettiin joskus myös konserttipaikkana, sillä akustiikka salissa oli hyvä ja lämmitys ja ilmanvaihto toimivat moitteettomasti.

Ennen äänielokuvaa Kinolinnaan oli kiinnitetty 6-jäseninen orkesteri. Paljon aikaisemmin, heti sisällissodan jälkeen orkesterisoittajat olivat tarvinneet kipeästi töitä, sillä Toivo Kuulan kuolema oli seisauttanut orkesteritoiminnan Viipurissa ja ilman johtajaa jääneet orkesterimuusikot olivat joutuneet haalimaan entistä enemmän töitä kahviloista, ravintoloista ja elokuvateattereista.

Elokuvateatteri Salaman mainos.
Elokuvateatteri Salamassa soitti nelihenkinen yhtye, jonka viulistina toimi taitava Sulo Aro. Elokuvateatteri Salaman mainos. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. elokuvat

Parikymppinen klarinetisti Reino Peltonen saattoi osallistua 1920-luvun lopulla elokuvateatterin orkesterin koesoittoon.

Köyhistä oloista kotoisin ollut Reino oli ilmoittautunut soittajaoppilaaksi 13-vuotiaana. Reinon äiti, leskeksi ja kolmen lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt suomalainen Aurora oli vienyt pojan kasarmille, jotta tämä saisi ruokaa ja pysyisi hengissä. Venäläisen isänsä, välskäri Daniloffin Reino oli menettänyt sisällissodan seurauksena.

Musiikkiluutnantti Lauri Näreen tultua vakuuttuneeksi Reinon taidoista, tämä oli puhunut Musiikkikoulun johtajan Boris Sirobin kanssa ja lähettänyt Reinon matkaan.

– Menette ensi viikolla antamaan pienen soittonäytteen klarinetinsoiton opettajalle, herra Toivo Malinille. Ilmoitatte sitten soittotunnin ajankohdan.

Boris Sirpo ja Viipurin Musiikkikoulun opettajat noin 1922.
Viipurin Musiikkiopiston opettajia vuonna 1922. Keskimmäisessä rivissä äärimmäisenä oikealla seisoo klarinettiopettaja Toivo Malin. Boris Sirpo ja Viipurin Musiikkikoulun opettajat noin 1922. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Koesoiton perusteella Reino Peltonen pääsi vapaaoppilaaksi Viipurin Musiikkikouluun hieman alle 15-vuotiaana. Vaikka koululla ei oikeasti olisi ollut varaa vapaaoppilaisiin, johtaja Sirob tiesi että Reinon kaltaisista köyhistä, mutta lahjakkaista oppilaista saattoi löytää parhaat kyvyt.

Mikäli Reino olisi soittanut elokuvateatterin orkesterissa, orkesterinjohtaja olisi saattanut ohjeistaa häntä kuten kirjailija Anna Kortelainen on kuvannut Reino Peltosesta, isoisästään (1906–1968) kirjoittamassaan kirjassa:

– Soitatte perässäni tämän viikon ja opettelette tämän systeemin. Älkää ajatelko itse, vaan tulette perässä sen pillinne kanssa. Soitamme salonkimusiikin kimaraa kuvan juonen mukaan.

– Kun elävässä kuvassa on jokin murheellinen kohtaus, soitamme sopivanmittaisen pätkän Schubertin Ave Mariaa. Jos päähenkilö äityy unelmoimaan, pannaan menemään Schumannin Träumereita. Kun menossa on mysteeri, soitamme siivun Sibeliuksen Valse tristeä. Kun on takaa-ajoa ja meluisan näköistä menoa, soitetaan sopivassa mitassa Beethovenin Egmontia ja draaman huippukohdassa Mendelssohnin Hebridejä. Aina väliin pannaan muuten vaan tilulii, että saadaan minuutit täyteen ja päästään väliajalle ja kotiin.

Väliotsikko Romanssi saa onnellisen lopun.
Väliotsikko Romanssi saa onnellisen lopun. kuvitus

Pianistityttö Tellervo Tillin ja lehtori Kauko Mankosen soittoharjoitukset jatkuivat heikon alun jälkeen kiihtyvällä tahdilla. Kaikesta tuli lopulta kovin vakavaa, sillä harjoitukset huipentuivat muutamaa vuotta myöhemmin kihlaukseen ja avioliittoon.

Kosiminen oli tapahtunut Monrepos'n puistossa. Nuoripari oli istunut puiston penkillä ja lehtori Mankonen, joka oli Vaasasta kotoisin, oli kysynyt jähmeään pohjalaiseen tyyliin:

– Tykkäätkö sinä minusta?, mihin Tellervo oli vastannut: – Kyl mie vissiin tykkään.

Myönteisen vastauksen saatuaan lehtori Mankonen oli pyytänyt koulussa Oskari Tilliltä tämän tyttären kättä.

Tellervo Tillin ja Kauko Mankosen vihki-ilmoitus Karjala-lehdessä 3.1.1934.
Ilmoitus Karjala-lehdessä tammikuussa 1934. Tellervo Tillin ja Kauko Mankosen vihki-ilmoitus Karjala-lehdessä 3.1.1934. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. avioliittoon vihkiminen
Tellervo Tillin ja Kauko Mankosen hääkuva vuodelta 1934.
Hääkuvassa 1. tammikuuta 1934 19-vuotias Tellervo Tilli ja häntä yhdeksän vuotta vanhempi luonnontieteiden opettaja Kauko Mankonen. Pariskunta asettui Tampereelle, missä Kauko Mankonen toimi työuransa "Mankosen tivolin" eli Tampereen yhteiskoulun rehtorina. Tellervo Mankosesta tuli kotirouva. Tellervo Tillin ja Kauko Mankosen hääkuva vuodelta 1934. Kuva: Auli Taipaleen, o.s. Mankosen valokuva-albumi. Viipuri,avioliittoon vihkiminen,kauko mankonen
Kauko ja Tellervo Mankonen 1940-luvulla.
Soittaminen kuului kiinteänä osana Kauko ja Tellervo Mankosen elämään. Tellervo oli niin taitava pianisti, että hän olisi nuorena päässyt opiskelemaan Pariisiin. Aviopuoliso ei kuitenkaan sallinut hänen etenemistään pianotaiteilijan uralla. Kauko ja Tellervo Mankonen 1940-luvulla. Kuva: Auli Taipaleen, o.s. Mankosen valokuva-albumi. sellistit,pianistit,tellervo mankonen

Kalevi Tilli muistaa Tellervo-siskon ja lehtori Mankosen kihlauksen itseään järkyttäneenä tapahtumana, jota vietettiin Terijoella Tillien kesähuvilalla.

– Eräänä päivänä hämmästelin, miksi lasiverannallemme oli katettu tavallista juhlavampi päivällispöytä kukka-asetelmineen ja kynttilöineen, vaikka vieraitakaan ei sanottu olevan tulossa. Ihmettelin asiaa, kunnes isäni kiiruhti pihalta sisään ja huudahti:

– Sielthä se kihlapari nyt tulloo!

– Kun veljeni oli kotona, ymmärsin heti, että sisareni oli mennyt kihloihin ja jättäisi meidät naimisiin mentyään. Pala nousi kurkkuuni ja ryntäsin suin päin takakautta ulos.

Elias Muukan maalaus Oskari Tillin huvilasta Terijoella 1934. Maalauksen omistaa Oskari Tillin tyttärentytär Auli Taipale.
Taidemaalari Elias Muukan maalaus Oskari Tillin huvilasta Terijoella 1934. Maalaus oli Muukan häälahja Tellervolle ja Kaukolle. Maalauksen omistaa pariskunnan tytär Auli Taipale. Elias Muukan maalaus Oskari Tillin huvilasta Terijoella 1934. Maalauksen omistaa Oskari Tillin tyttärentytär Auli Taipale. Terijoki,Elias Muukka

Loukattu sielu, joka oli päättänyt ettei enää koskaan palaisi kotiin, palasi tunnin kuluttua syömään istuttuaan sitä ennen läheisen Müserin puiston kosteassa pensaikossa.

– Ehdin juuri ja juuri päivällispöytään tervehdittyäni ensin yrmeästi minulle jo entuudestaan tuttua sulhasta. Harmitti vain mahdottomasti, kun kukaan ei ollut edes huomannut tunnin kestänyttä kadoksissa oloani.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi mitä outoa tapahtui Toivo Saarenpään perustaman Päivän Laulu -kuoron ympärillä 1930-luvun alun kuohuvina vuosina! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Keskustelu sulkeutuu 12.12.2019.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?