Laila Tarpila
Yle
Greta ja Boris Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli tapaturmassa Viipurin satamassa. – Osa 19/26.
Willy Sirobin kuolema oli onnettomuus. Greta ja Boris Sirobin poika oli lähdössä kesäksi Saksaan ja oli mennyt ennen lähtöä satamaan katsomaan laivaa, jolla hänen oli määrä lähteä matkaan. Lauantaina 23. toukokuuta hän asteli Viipurin eteläsatamaan.
Satamalaiturilla seisoi pitkä jono rautatievaunuja, joita Willy ei lähtenyt kiertämään. Hän päätti oikaista, vilahtaa junien välistä, jossa oli juuri teinipojan mentävä aukko. Samalla hetkellä kun Willy astui vaunujen väliin, pukkasi järjestelyveturi koko vaunurivin liikkeelle. Willy jäi puristuksiin vaunujen väliin ja ruhjoutui silmänräpäyksessä kuoliaaksi.
Sanomalehti Karjala uutisoi onnettomuudesta seuraavana päivänä. Lehden mukaan murhenäytelmästä ei heti menty kertomaan pojan vanhemmille, vaikka taskussa oli ollut henkilöllisyyden todistava passi. Musertava uutinen kerrottiin Gretalle ja Borikselle vasta kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen.
– Tapaus oli hirvittävä isku Willyn vanhemmille, kertoo Willyn ystävä Kalevi Tilli.
Kalevi oli Willyä vähän nuorempi, mutta pojilla oli yhteinen harrastus, postimerkkien keräily. Kalevi vieraili usein Sirobien kotona Punaisenlähteenkadun ja Repolankadun kulmauksessa, samassa talossa, jossa sijaitsi Willyn isoäidin Anna Ollbergin omistama Hotelli Finlandia.
– Joitakin viikkoja ennen tuota onnetonta tapausta Willy oli Tuomiokirkossa seuraamassa ripillepääsyäni. Itse hän ei kuulunut kirkkoon, mutta heti konfirmaation jälkeen hän tuli luokseni ja kertoi haluavansa liittyä kirkkoon ja päästä rippikouluun.
Willyn toivomus ei koskaan toteutunut.
– Rovasti Santavuoren kuultua isäni kautta asiasta, Willy haudattiin vanhempien suostumuksella kristillisin menoin siunattuun maahan, kertoo Kalevi Tilli.
Willyn hautajaisista tuli harvinaisen herkkätunnelmainen ja vaikuttava tilaisuus. Willy haudattiin Sorvalin hautausmaalle, sen ruotsalaiselle puolelle. Saattajia oli paljon. Perhe, sukulaisia ja koulutovereita Klassillisesta lyseosta. Willyn valkoiselle arkulle laskettiin seppeleitä.
Willy oli iloinen ja eloisa poika, josta kaikki pitivät, kertoo Willyn serkku Leo Kari muistelmissaan. Willy kävi Musiikkiopistoa ja soitti sekä viulua että pianoa, mutta erityisesti häntä kiinnosti meri.
– Hän oli erityisen kiinnostunut laivoista, merestä ja kaukomaista, ja hänen suurin unelmansa oli päästä ylioppilastutkinnon jälkeen merille.
Willyn tragedia oli kymmenvuotiaan Leo Karin ensimmäinen kosketus kuolemaan.
– Muistan hyvin Willyn luonnottoman kalpeat kasvot arkussa. Muistan valkoisten liljojen paljouden ja mustissa vaatteissa kankeina liikkuneet ihmiset. Mutta muistan myös, että enemmän kuin kuolema, minua ahdisti se ääretön suru, joka synkän muurin tavoin ympäröi minua joka puolelta.
Pastori Koivisto suoritti siunauksen ja opettajien ja koulutoverien puolesta lämpimän puheen piti lyseon opettaja, filosofian tohtori Armas Nuolivaara. Viipurin Musiikkiopiston seppeleen laskivat piano-opettaja Eleonora Frisk ja teoriaopettaja Sulho Ranta.
Boris Sirob itse johti siunaustilaisuudessa Musiikkiopiston Kamariorkesteria. Orkesteri esitti kaksi Sulho Rannan tilaisuutta varten säveltämää kappaletta ja Rannan puoliso Elli Ranta lauloi kamariorkesterin säestyksellä muutamia lauluja.
Kun Viipurin Lauluveikkojen kvartetti oli vielä laulanut, visersi pikkulintu suloisen trillin korkean puun latvasta. Kesä oli alkamassa.
Willy taisi oikeasti olla vain Gretan poika, sillä hän oli syntynyt 6. huhtikuuta 1914. Tuolloin Boris, silloin vielä nimeltään Wolfson, soitti vielä viulua Robert Kajanuksen orkesterissa Helsingissä.
Vasta Helsingin orkesteripestinsä jälkeen Boris Wolfson oli muuttanut Viipuriin ja vaihtanut nimensä. Kaksi vuotta Viipuriin asettumisensa jälkeen hän oli avioitunut Greta Ollbergin kanssa, joka oli hotellinomistaja Anna Ollbergin tytär. Avioliiton solmimisen jälkeen Willystä puhuttiin Gretan ja Boriksen poikana. Greta ja Boris Sirob eivät saaneet koskaan yhteisiä lapsia.
Willyn äiti Greta oli syntynyt Turussa 2. tammikuuta 1892 Anna ja Gustaf Ollbergin toisena tyttärenä. Hänellä oli kaksi vuotta vanhempi sisko Ellen. Ellenin poika Leo Kari on kertonut muistelmissaan perheensä tarinan isoäitiä Anna Ollbergiä myöten, jota kaikki kutsuivat mummuksi.
Torpparin tytär Anna o.s. Eriksson oli muuttanut Ruotsista Helsinkiin vuonna 1883 ilmeisesti vanhemman veljensä Albertin perässä. Albert oli kertonut kirjeissä kaupungin oloista ja hyvistä työnsaantimahdollisuuksista. Suomen talous oli nousussa, Helsinki oli vilkas ja kieliltään rikas kaupunki. Katujen nimet sai lukea kolmella kielellä, venäjäksi, ruotsiksi ja suomeksi.
Helsinkiin tullessaan Anna oli vasta 18-vuotias. Alku oli vaikeaa, varsinkin kun nopealiikkeinen Albert-veli muutti pian Amerikkaan ja Anna jäi yksin. Hän sinnitteli pienipalkkaisissa tilapäistöissä kahviloissa ja ravintoloiden keittiöissä. Kun Annalle alkoi kertyi ammattitaitoa, hän sai vakinaisen paikan arvostetun Helsingin Kaivohuoneen kylmäkkönä.
Helsingissä Anna kohtasi tulevan miehensä, sipoolaisen Gustaf Ollbergin, joka oli tullut Helsinkiin oppiakseen parturiksi. Pariskunta avioitui Kotkassa ja sai ensimmäisen tyttärensä Ellenin 1890. Perhe ei pysynyt pitkiä aikoja aloillaan, sillä toinen tytär Greta syntyi Turussa 1892. Annaa kohdannut tragedia sattui Mikkelissä. Siellä hänen aviomiehensä Gustaf kuoli 1894, luultavasti lavantautiin ja Anna jäi kahden pienen tytön yksinhuoltajaksi.
Anna ei yhäkään viipynyt kauaa samalla paikkakunnalla. Ilmeisesti kielen takia nuori leski muutti Vaasaan, minne hän onnistui perustamaan pienen, menestyvän De Paris -kahvilan. Yritteliäs Anna jätti kuitenkin Vaasankin taakseen, ja opetteli Helsingissä hierojan ammatin.
Tärkeimmäksi vuodeksi Annan elämässä muodostui vuosi 1907, jolloin hän oli 42-vuotias ja asettui Viipuriin. Jostain Anna oli kuullut, että Viipurissa oli myynnissä pienehkö, mutta hyvällä paikalla sijainnut Hotelli Finlandia. Suuria rahoja Annalla ei voinut olla, mutta hän oli rohkea ja sisukas. Ilmeisesti hän aloitti lainarahan turvin ja onnistui poikkeuksellisella tavalla. Moni ruotsalainen piikatyttö ei olisi moiseen kyennyt.
Annan hotelli kehittyi ja menestyi ja molemmat tyttäret, Ellen ja Greta kävivät Viipurissa koulunsa ja perustivat perheensä. Greta avioitui Boris Sirobin kanssa 1916 ja Ellen vuonna 1920 autoilija Elias Karin kanssa.
Anna-mummun Hotelli Finlandia oli sekä Sirobien että Karien koti ennen omia asuntoja. Sirobit ja Karit saivat ensiasuntonsa hotellin ensimmäisestä kerroksesta ja yhdessä he kaikki muodostivat melko tiiviin seitsenhenkisen suurperheen.
Kun suurperhe kokoontui päivälliselle ensimmäisen kerroksen ruokasaliin, oli mukana usein ruokavieras tai pari, joskus joku venäläinen emigranttikin, joka oli asioinut perheen kanssa. Jos vieraita ei ollut, saattoivat mummun uskollinen työntekijä Mari ja hänen poikansa Mauri aterioida perheen kanssa.
Päivällispöydässä käytiin vilkkaita keskusteluja parhaimmillaan neljällä kielellä. Greta ja Boris Sirob puhuivat keskenään ruotsia tai saksaa. Boris ja Elias Kari puhuivat keskenään mielellään venäjää, sillä Elias Kari oli syntyjään suomalainen mutta venäjänkielinen, ortodoksi, sekä isän että äidin puolelta Sortavalan Sammatsaaresta kotoisin. Alkuperäisen Karpov-nimensä perhe oli muuttanut Kariksi. Karin perhe puhui keskenään suomea, Anna-mummu puhui tytärtensä kanssa ruotsia, mutta solkkasi kaikkien muiden kanssa suomea.
Hotelli Finlandian kellarissa oli kaksi suurta suolakurkkutynnyriä, jotka täytettiin syksyisin vuorovuosina. Kun Viipuri oli punaisten vallassa keväällä 1918, sotilaspartiot tekivät kotietsintöjä sotilaskarkureiden löytämiseksi ja punaiset suorittivat pakkovärväyksiä. Silloin Boris oli vaarassa. Anna-mummu hääti Boriksen kellariin, istutti tyhjään kurkkutynnyriin ja laittoi kannen tiukasti kiinni.
Näin kaikki sujui hyvin, ja kun valkoiset vuorostaan vapauttivat Viipurin huhtikuun lopussa 1918 ja Boris venäläisenä oli jälleen vaarassa, hän joutui jälleen kurkkutynnyriin. Ahtaassa, pahanhajuisessa tynnyrissä ei ollut kovin viihtyisää, mutta Boris sai olla tyytyväinen Anna-mummun pelastustemppuun. Jälkeenpäin hän höysti juttua huumorilla ihmetellen kuinka usein piiloutumishälytyksiä oikein tuli. Hänen mielestään ne osuivat monesti pian sen jälkeen, kun hänellä ja Anna-mummulla oli ollut erimielisyyttä.
Anna-mummu johti pientä hotelliaan lujalla kädellä, mutta oli oikeudenmukainen ja piti väestään huolta. Suomea hän ei koskaan oppinut oikein kunnolla. Hermostuksissaan hän moitti palvelustyttöjä piliganeiksi (pelikaani), mikä hymyilytti vieraita. Tai komensi Mene sinä tyttö alas kelleri ja istu hyasinttikruukku ja istu oikke hyvvi.
Kun molemmat tyttäret 1930-luvun vaihteessa muuttivat omiin asuntoihinsa, perusti Anna-mummu vapautuneisiin tiloihin intiimin ravintolan. Siitä tuli pian kaupungin liikemiesten ja ylempien upseerien suosima paikka. Ravintolan vetovastuu siirtyi vähitelleen Ellen-tyttärelle, joka onnistui toimissaan Anna-mummun tapaan.
Kun Shell-yhtiö rakennutti Viipuriin kaupungin ensimmäisen huoltoaseman, valittiin Anna-mummun vävy Elias Kari huoltoaseman hoitajaksi. Elias Kari oli joutunut lähtemään kotoaan leipää tienaamaan jo 14-vuotiaana. Pietarissa hän oli päässyt tunnetun juustokauppiaan palvelukseen, oppinut suuren maailman tapoja ja liikkeenhoitoon liittyviä asioita. Viipuriin siirryttyään hän opiskeli puutarhuriksi, kävi kauppakoulun ja opiskeli iltaisin Viipurin piirustuskoulussa.
Elämäntyönsä Elias Kari löysi kuitenkin autoista. Hienon Buick-merkkisen henkilöauton Elias hankki mitä ilmeisimmin Anna-mummun rahoituksen turvin. Yritys onnistui, sillä hotelli ja vuokra-auto – jota nykyään kutsuttaisiin taksiksi – olivat hyvä yhdistelmä. Hotellin pihalle rakennettiin autotalli ja pian toinenkin.
Rautatieaseman vieressä sijainnut Shellin huoltoasemakin oli oivallisessa paikassa Anna-mummun Hotelli Finlandian kannalta. Elias toi takseillaan asiakkaita mummun hotelliin.
Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi maailmankuulun viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin, Viipurin Musiikkiopiston Kamariorkesterin ja Boris Sirobin Euroopan-kiertueesta! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
