Hyppää pääsisältöön

Willy Sirobin traaginen kuolema – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Greta, Willy ja Boris Sirob (myöh. Sirpo) kotonaan Viipurissa 1920-luvun lopulla.
Greta, Willy ja Boris Sirob kotonaan Viipurissa 1930-luvun vaihteessa. Greta, Willy ja Boris Sirob (myöh. Sirpo) kotonaan Viipurissa 1920-luvun lopulla. kuvitus

Greta ja Boris Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli tapaturmassa Viipurin satamassa.

Willy Sirobin kuolema oli onnettomuus. Greta ja Boris Sirobin poika oli lähdössä kesäksi Saksaan ja oli mennyt ennen lähtöä satamaan katsomaan laivaa, jolla hänen oli määrä lähteä matkaan. Lauantaina 23. toukokuuta hän asteli Viipurin eteläsatamaan.

Junia, nostureita ja laivoja Viipurin eteläsatamassa 1930-luvulla.
Näkymä Viipurin eteläsatamasta 1930-luvulla. Junia, nostureita ja laivoja Viipurin eteläsatamassa 1930-luvulla. Kuva: Museovirasto. Karjalan liiton kokoelma. Helios Oy. Viipuri,satamat

Satamalaiturilla seisoi pitkä jono rautatievaunuja, joita Willy ei lähtenyt kiertämään. Hän päätti oikaista, vilahtaa junien välistä, jossa oli juuri teinipojan mentävä aukko. Samalla hetkellä kun Willy astui vaunujen väliin, pukkasi järjestelyveturi koko vaunurivin liikkeelle. Willy jäi puristuksiin vaunujen väliin ja ruhjoutui silmänräpäyksessä kuoliaaksi.

Sanomalehti Karjala uutisoi onnettomuudesta seuraavana päivänä. Lehden mukaan murhenäytelmästä ei heti menty kertomaan pojan vanhemmille, vaikka taskussa oli ollut henkilöllisyyden todistava passi. Musertava uutinen kerrottiin Gretalle ja Borikselle vasta kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen.

Willy Sirob Viipurissa n. vuonna 1930.
Willy Sirob noin vuonna 1930. Willy Sirob Viipurissa n. vuonna 1930. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. henkilökuvat (valokuvat),willy sirob
Karjala-lehden juttu Willy Sirobia kohdanneesta onnettomuudesta sekä hänen kuolinilmoituksensa 24.5.1931.
Karjala-lehdessä oli sunnuntaina 24. toukokuuta 1931 uutinen Willyä kohdanneesta onnettomuudesta sekä hänen kuolinilmoituksensa. Karjala-lehden juttu Willy Sirobia kohdanneesta onnettomuudesta sekä hänen kuolinilmoituksensa 24.5.1931. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. sanomalehdet,Boris Sirpo,Viipuri

– Tapaus oli hirvittävä isku Willyn vanhemmille, kertoo Willyn ystävä Kalevi Tilli.

Kalevi oli Willyä vähän nuorempi, mutta pojilla oli yhteinen harrastus, postimerkkien keräily. Kalevi vieraili usein Sirobien kotona Punaisenlähteenkadun ja Repolankadun kulmauksessa, samassa talossa, jossa sijaitsi Willyn isoäidin Anna Ollbergin omistama Hotelli Finlandia.

Hotelli Finlandian mainos Päivä Viipurissa -matkaoppaassa 1925.
Hotelli Finlandian mainos Päivä Viipurissa -matkaoppaassa 1925. Hotelli Finlandian mainos Päivä Viipurissa -matkaoppaassa 1925. mainokset,Viipuri

– Joitakin viikkoja ennen tuota onnetonta tapausta Willy oli Tuomiokirkossa seuraamassa ripillepääsyäni. Itse hän ei kuulunut kirkkoon, mutta heti konfirmaation jälkeen hän tuli luokseni ja kertoi haluavansa liittyä kirkkoon ja päästä rippikouluun.

Willyn toivomus ei koskaan toteutunut.

– Rovasti Santavuoren kuultua isäni kautta asiasta, Willy haudattiin vanhempien suostumuksella kristillisin menoin siunattuun maahan, kertoo Kalevi Tilli.

Willyn hautajaisista tuli harvinaisen herkkätunnelmainen ja vaikuttava tilaisuus. Willy haudattiin Sorvalin hautausmaalle, sen ruotsalaiselle puolelle. Saattajia oli paljon. Perhe, sukulaisia ja koulutovereita Klassillisesta lyseosta. Willyn valkoiselle arkulle laskettiin seppeleitä.

Greta ja Boris Sirob poikansa Willy Sirobin arkun äärellä Viipurissa huhtikuussa 1931.
Greta ja Boris Sirob Willyn arkun äärellä. Greta ja Boris Sirob poikansa Willy Sirobin arkun äärellä Viipurissa huhtikuussa 1931. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo,greta sirpo
Viipurissa huhtikuussa 1931 kuolleen Willy Sirobin hautajaisilmoitukset.
Viipurissa huhtikuussa 1931 kuolleen Willy Sirobin hautajaisilmoitukset. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Viipuri,kuolinilmoitukset

Willy oli iloinen ja eloisa poika, josta kaikki pitivät, kertoo Willyn serkku Leo Kari muistelmissaan. Willy kävi Musiikkiopistoa ja soitti sekä viulua että pianoa, mutta erityisesti häntä kiinnosti meri.

– Hän oli erityisen kiinnostunut laivoista, merestä ja kaukomaista, ja hänen suurin unelmansa oli päästä ylioppilastutkinnon jälkeen merille.

Willyn tragedia oli kymmenvuotiaan Leo Karin ensimmäinen kosketus kuolemaan.

– Muistan hyvin Willyn luonnottoman kalpeat kasvot arkussa. Muistan valkoisten liljojen paljouden ja mustissa vaatteissa kankeina liikkuneet ihmiset. Mutta muistan myös, että enemmän kuin kuolema, minua ahdisti se ääretön suru, joka synkän muurin tavoin ympäröi minua joka puolelta.

Pastori Koivisto suoritti siunauksen ja opettajien ja koulutoverien puolesta lämpimän puheen piti lyseon opettaja, filosofian tohtori Armas Nuolivaara. Viipurin Musiikkiopiston seppeleen laskivat piano-opettaja Eleonora Frisk ja teoriaopettaja Sulho Ranta.

Boris Sirob itse johti siunaustilaisuudessa Musiikkiopiston Kamariorkesteria. Orkesteri esitti kaksi Sulho Rannan tilaisuutta varten säveltämää kappaletta ja Rannan puoliso Elli Ranta lauloi kamariorkesterin säestyksellä muutamia lauluja.

Kun Viipurin Lauluveikkojen kvartetti oli vielä laulanut, visersi pikkulintu suloisen trillin korkean puun latvasta. Kesä oli alkamassa.

Omaiset Willy Sirobin haudalla Sorvalin hautausmaalla Viipurissa 27.5.1931. Kuvassa vas. Elias, Leo ja Ellen Kari, Anna Ollberg sekä Greta ja Boris Sirob.
Omaiset Willyn haudalla Sorvalin hautausmaalla, vas. Elias, Leo ja Ellen Kari, Anna Ollberg sekä Greta ja Boris Sirob. Omaiset Willy Sirobin haudalla Sorvalin hautausmaalla Viipurissa 27.5.1931. Kuvassa vas. Elias, Leo ja Ellen Kari, Anna Ollberg sekä Greta ja Boris Sirob. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo,anna ollberg
Omaiset Willy Sirobin haudalla Sorvalin hautausmaalla Viipurissa 27.5.1931. Kuvassa vas. Elias, Leo ja Ellen Kari, Anna Ollberg sekä Greta ja Boris Sirob.
Omaiset Willy Sirobin haudalla Sorvalin hautausmaalla Viipurissa 27.5.1931. Kuvassa vas. Elias, Leo ja Ellen Kari, Anna Ollberg sekä Greta ja Boris Sirob. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo,greta sirpo

Willy taisi oikeasti olla vain Gretan poika, sillä hän oli syntynyt 6. huhtikuuta 1914. Tuolloin Boris, silloin vielä nimeltään Wolfson, soitti vielä viulua Robert Kajanuksen orkesterissa Helsingissä.

Vasta Helsingin orkesteripestinsä jälkeen Boris Wolfson oli muuttanut Viipuriin ja vaihtanut nimensä. Kaksi vuotta Viipuriin asettumisensa jälkeen hän oli avioitunut Greta Ollbergin kanssa, joka oli hotellinomistaja Anna Ollbergin tytär. Avioliiton solmimisen jälkeen Willystä puhuttiin Gretan ja Boriksen poikana. Greta ja Boris Sirob eivät saaneet koskaan yhteisiä lapsia.

Boris Sirob ja Viipurin Musiikkiopiston oppilaita kevätretkellä 1920-luvun lopulla. Kuvassa mukana poika Willy Sirob.
Musiikkiopistolaiset retkellä Monrepos'ssa 1927. Musiikkiopiston johtajan Boris Sirobin käsi lepää Willy-pojan harteilla. Edessä keskellä seisoo kuvan tallentanut Sirkka Jämsä (Gestrin). Boris Sirob ja Viipurin Musiikkiopiston oppilaita kevätretkellä 1920-luvun lopulla. Kuvassa mukana poika Willy Sirob. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Boris Sirpo,Viipuri
Sally Westerdahlin pianoluokka, jossa mukana Willy Sirob.
Sally Westerdahlin pianoluokan kuvassa noin vuodelta 1930 Willy Sirob löytyy oikealta ylhäältä. Sally Westerdahlin pianoluokka, jossa mukana Willy Sirob. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Viipuri,Boris Sirpo,willy sirob
Väliotsikko Gretan perheen tarina.
Väliotsikko Gretan perheen tarina. kuvitus

Willyn äiti Greta oli syntynyt Turussa 2. tammikuuta 1892 Anna ja Gustaf Ollbergin toisena tyttärenä. Hänellä oli kaksi vuotta vanhempi sisko Ellen. Ellenin poika Leo Kari on kertonut muistelmissaan perheensä tarinan isoäitiä Anna Ollbergiä myöten, jota kaikki kutsuivat mummuksi.

Torpparin tytär Anna o.s. Eriksson oli muuttanut Ruotsista Helsinkiin vuonna 1883 ilmeisesti vanhemman veljensä Albertin perässä. Albert oli kertonut kirjeissä kaupungin oloista ja hyvistä työnsaantimahdollisuuksista. Suomen talous oli nousussa, Helsinki oli vilkas ja kieliltään rikas kaupunki. Katujen nimet sai lukea kolmella kielellä, venäjäksi, ruotsiksi ja suomeksi.

Leskirouva, hotelli- ja ravintolayrittäjä Anna Ollberg.
Anna Ollberg Leskirouva, hotelli- ja ravintolayrittäjä Anna Ollberg. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,anna ollberg

Helsinkiin tullessaan Anna oli vasta 18-vuotias. Alku oli vaikeaa, varsinkin kun nopealiikkeinen Albert-veli muutti pian Amerikkaan ja Anna jäi yksin. Hän sinnitteli pienipalkkaisissa tilapäistöissä kahviloissa ja ravintoloiden keittiöissä. Kun Annalle alkoi kertyi ammattitaitoa, hän sai vakinaisen paikan arvostetun Helsingin Kaivohuoneen kylmäkkönä.

Helsingissä Anna kohtasi tulevan miehensä, sipoolaisen Gustaf Ollbergin, joka oli tullut Helsinkiin oppiakseen parturiksi. Pariskunta avioitui Kotkassa ja sai ensimmäisen tyttärensä Ellenin 1890. Perhe ei pysynyt pitkiä aikoja aloillaan, sillä toinen tytär Greta syntyi Turussa 1892. Annaa kohdannut tragedia sattui Mikkelissä. Siellä hänen aviomiehensä Gustaf kuoli 1894, luultavasti lavantautiin ja Anna jäi kahden pienen tytön yksinhuoltajaksi.

Leskirouva Anna Ollberg tytärtensä Ellenin ja Gretan kanssa noin vuonna 1894.
Leskeksi jäänyt Anna Ollberg tytärtensä Ellenin ja Gretan kanssa noin vuonna 1894. Leskirouva Anna Ollberg tytärtensä Ellenin ja Gretan kanssa noin vuonna 1894. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,greta ollberg

Anna ei yhäkään viipynyt kauaa samalla paikkakunnalla. Ilmeisesti kielen takia nuori leski muutti Vaasaan, minne hän onnistui perustamaan pienen, menestyvän De Paris -kahvilan. Yritteliäs Anna jätti kuitenkin Vaasankin taakseen, ja opetteli Helsingissä hierojan ammatin.

Tärkeimmäksi vuodeksi Annan elämässä muodostui vuosi 1907, jolloin hän oli 42-vuotias ja asettui Viipuriin. Jostain Anna oli kuullut, että Viipurissa oli myynnissä pienehkö, mutta hyvällä paikalla sijainnut Hotelli Finlandia. Suuria rahoja Annalla ei voinut olla, mutta hän oli rohkea ja sisukas. Ilmeisesti hän aloitti lainarahan turvin ja onnistui poikkeuksellisella tavalla. Moni ruotsalainen piikatyttö ei olisi moiseen kyennyt.

Annan hotelli kehittyi ja menestyi ja molemmat tyttäret, Ellen ja Greta kävivät Viipurissa koulunsa ja perustivat perheensä. Greta avioitui Boris Sirobin kanssa 1916 ja Ellen vuonna 1920 autoilija Elias Karin kanssa.

Elias Karin Buick-kilpa-auton kyydissä Ellen ja Leo Kari, Willy Sirob ja Anna Ollberg. Viipuri 1920-luku.
Elias Kari syttyi autoista ja autoilusta. Kuvassa Elias Karin upean Buickin kyydissä 1920-luvulla kuskin perhe Ellen ja Leo-poika, Willy Sirob ja Anna Ollberg. Elias Karin Buick-kilpa-auton kyydissä Ellen ja Leo Kari, Willy Sirob ja Anna Ollberg. Viipuri 1920-luku. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,Buick
Matkalla Kolille noin 1934 Elias, Ellen ja Leo Kari sekä Greta ja Boris Sirob.
Kolin matkalla noin 1934 Greta ja Boris Sirob istuvat auton "takapenkillä". Mukana Kolin retkellä olivat Sirobien kanssa Karit, Elias, Ellen ja Leo. Matkalla Kolille noin 1934 Elias, Ellen ja Leo Kari sekä Greta ja Boris Sirob. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo
Boris ja Greta Sirpo auton kyydissä Kolilla noin 1934.
Boris ja Greta Sirpo auton kyydissä Kolilla noin 1934. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo
Väliotsikko Mummun luona puhuttiin neljää kieltä.
Väliotsikko Mummun luona puhuttiin neljää kieltä. kuvitus

Anna-mummun Hotelli Finlandia oli sekä Sirobien että Karien koti ennen omia asuntoja. Sirobit ja Karit saivat ensiasuntonsa hotellin ensimmäisestä kerroksesta ja yhdessä he kaikki muodostivat melko tiiviin seitsenhenkisen suurperheen.

Kun suurperhe kokoontui päivälliselle ensimmäisen kerroksen ruokasaliin, oli mukana usein ruokavieras tai pari, joskus joku venäläinen emigranttikin, joka oli asioinut perheen kanssa. Jos vieraita ei ollut, saattoivat mummun uskollinen työntekijä Mari ja hänen poikansa Mauri aterioida perheen kanssa.

Päivällispöydässä käytiin vilkkaita keskusteluja parhaimmillaan neljällä kielellä. Greta ja Boris Sirob puhuivat keskenään ruotsia tai saksaa. Boris ja Elias Kari puhuivat keskenään mielellään venäjää, sillä Elias Kari oli syntyjään suomalainen mutta venäjänkielinen, ortodoksi, sekä isän että äidin puolelta Sortavalan Sammatsaaresta kotoisin. Alkuperäisen Karpov-nimensä perhe oli muuttanut Kariksi. Karin perhe puhui keskenään suomea, Anna-mummu puhui tytärtensä kanssa ruotsia, mutta solkkasi kaikkien muiden kanssa suomea.

Väliotsikko Boris piilotettiin kurkkutynnyriin.
Väliotsikko Boris piilotettiin kurkkutynnyriin. kuvitus

Hotelli Finlandian kellarissa oli kaksi suurta suolakurkkutynnyriä, jotka täytettiin syksyisin vuorovuosina. Kun Viipuri oli punaisten vallassa keväällä 1918, sotilaspartiot tekivät kotietsintöjä sotilaskarkureiden löytämiseksi ja punaiset suorittivat pakkovärväyksiä. Silloin Boris oli vaarassa. Anna-mummu hääti Boriksen kellariin, istutti tyhjään kurkkutynnyriin ja laittoi kannen tiukasti kiinni.

Näin kaikki sujui hyvin, ja kun valkoiset vuorostaan vapauttivat Viipurin huhtikuun lopussa 1918 ja Boris venäläisenä oli jälleen vaarassa, hän joutui jälleen kurkkutynnyriin. Ahtaassa, pahanhajuisessa tynnyrissä ei ollut kovin viihtyisää, mutta Boris sai olla tyytyväinen Anna-mummun pelastustemppuun. Jälkeenpäin hän höysti juttua huumorilla ihmetellen kuinka usein piiloutumishälytyksiä oikein tuli. Hänen mielestään ne osuivat monesti pian sen jälkeen, kun hänellä ja Anna-mummulla oli ollut erimielisyyttä.

Väliotsikko Ollberg-dynastia.
Väliotsikko Ollberg-dynastia. kuvitus

Anna-mummu johti pientä hotelliaan lujalla kädellä, mutta oli oikeudenmukainen ja piti väestään huolta. Suomea hän ei koskaan oppinut oikein kunnolla. Hermostuksissaan hän moitti palvelustyttöjä piliganeiksi (pelikaani), mikä hymyilytti vieraita. Tai komensi Mene sinä tyttö alas kelleri ja istu hyasinttikruukku ja istu oikke hyvvi.

Anna Ollberg joskus 1930-luvulla.
Sirpojen taloudenhoitaja Anna Teronen on kuvannut vanhaa rouvaa: “Miul hää olj lope hyvä. Hää kutsu ain haastelemmaa vaik mie oli sillo iha nuor tyttö. Myö ei paljo koton syöty, ko käytii siel hotelis syömäs.” Kuvassa Anna Ollberg 80-vuotispäivänään Lahdessa 1945. Anna Ollberg joskus 1930-luvulla. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives. Kansalliskirjasto/Digitoidut aineistot. Viipuri,hotellit,matkustajakodit,anna ollberg

Kun molemmat tyttäret 1930-luvun vaihteessa muuttivat omiin asuntoihinsa, perusti Anna-mummu vapautuneisiin tiloihin intiimin ravintolan. Siitä tuli pian kaupungin liikemiesten ja ylempien upseerien suosima paikka. Ravintolan vetovastuu siirtyi vähitelleen Ellen-tyttärelle, joka onnistui toimissaan Anna-mummun tapaan.

Ellen Karin omistaman Viipurin linja-autoaseman kahvila-ravintolan henkilökunta 1930-luvulla.
Talvisodan syttyessä Ellen Karilla oli hoidossaan Hotelli Finlandian ravintolan lisäksi Viipurin, Lappeenrannan ja Koiviston linja-autoasemien kahvilat sekä aivan talvisodan kynnyksellä vielä Viipurin uusin ja suurin kahvila-ravintola Palatsi yhdessä sisarensa Gretan kanssa. Kuvassa Viipurin linja-autoaseman kahvila-ravintolan henkilökunta, Ellen Kari istuu keskellä. Ellen Karin omistaman Viipurin linja-autoaseman kahvila-ravintolan henkilökunta 1930-luvulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,linja-autoasemat,kahvilat,ravintolat
Ellen Karin omistaman Viipurin linja-autoaseman kahvilalähetit 1930-luvulla.
Viipurin linja-autoaseman kahvilalähetit 1930-luvulla. Ellen Karin omistaman Viipurin linja-autoaseman kahvilalähetit 1930-luvulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,kahvilat,ravintolat

Kun Shell-yhtiö rakennutti Viipuriin kaupungin ensimmäisen huoltoaseman, valittiin Anna-mummun vävy Elias Kari huoltoaseman hoitajaksi. Elias Kari oli joutunut lähtemään kotoaan leipää tienaamaan jo 14-vuotiaana. Pietarissa hän oli päässyt tunnetun juustokauppiaan palvelukseen, oppinut suuren maailman tapoja ja liikkeenhoitoon liittyviä asioita. Viipuriin siirryttyään hän opiskeli puutarhuriksi, kävi kauppakoulun ja opiskeli iltaisin Viipurin piirustuskoulussa.

Elämäntyönsä Elias Kari löysi kuitenkin autoista. Hienon Buick-merkkisen henkilöauton Elias hankki mitä ilmeisimmin Anna-mummun rahoituksen turvin. Yritys onnistui, sillä hotelli ja vuokra-auto – jota nykyään kutsuttaisiin taksiksi – olivat hyvä yhdistelmä. Hotellin pihalle rakennettiin autotalli ja pian toinenkin.

Rautatieaseman vieressä sijainnut Shellin huoltoasemakin oli oivallisessa paikassa Anna-mummun Hotelli Finlandian kannalta. Elias toi takseillaan asiakkaita mummun hotelliin.

Viipurin Shell-huoltoaseman henkilökunta 1930-luvulla. Keskellä omistaja Elias Kari.
Shellin työntekijät Elias Kari keskellään. Viipurin Shell-huoltoaseman henkilökunta 1930-luvulla. Keskellä omistaja Elias Kari. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,huoltamot (rakennukset),Royal Dutch Shell,elias kari
Näkymä Shell-huoltamolta Viipurin asema-aukiolle 1930-luvulla.
Elias Karin Shell oli aivan Viipurin rautatieaseman vieressä. Näkymä Shell-huoltamolta Viipurin asema-aukiolle 1930-luvulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,rautatieasemat
Lähikuvassa Viipurin Shell-huoltoasema 1930-luvulla.
Shellin lipan alla. Lähikuvassa Viipurin Shell-huoltoasema 1930-luvulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri,Royal Dutch Shell,huoltamot (rakennukset)
Viipurin aseman ympäristö, linja-autoasema ja Shell-huoltoasema 1930-luvun puolivälissä.
Viipurin rautatieaseman aukio oli melko hyvin Ellen ja Elias Karin hallussa, kun uusi linja-autoasema rakennettiin aivan Shellin viereen. Viipurin aseman ympäristö, linja-autoasema ja Shell-huoltoasema 1930-luvun puolivälissä. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi maailmankuulun viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin, Viipurin Musiikkiopiston Kamariorkesterin ja Boris Sirobin Euroopan-kiertueesta! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Torikauppaa 1930-luvun Viipurissa Pyöreän tornin edustalla.
Torikauppaa Pyöreän tornin edustalla 1930-luvulla. Torikauppaa 1930-luvun Viipurissa Pyöreän tornin edustalla. Kuva: Museovirasto. Karjalan liiton kokoelma. Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939 ja lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?