Hyppää pääsisältöön

Anime kohtaa kalligrafian Perttu Haapasen orkesteriteoksissa

Perttu Haapanen kuuluu kotimaisten säveltäjien kokeilevaan siipeen, se on selvä, mutta hänen löytöretkensä suuntautuvat musiikkiin, eivät käsitteisiin tai muihin päälleliimauksiin. Ondinen uuden säveltäjämuotokuvalevyn kolme teosta ovatkin dramaturgisesti ja soinnillisesti luontevaa kuunneltavaa, etenkin kun esitykset ovat ensiluokkaisia.

Perttu Haapanen / RSO / Slobodeniouk
Perttu Haapanen / RSO / Slobodeniouk Uudet levyt

Haapasen hälyillä rikastettu orkesterimodernismi saattaa tuntua vain toimeliaalta kohellukselta, elleivät muusikot onnistu pontevasti rakentamaan siihen suuntaa ja logiikkaa. Levyn kaksi sooloteosta, huilukonsertto (2018) ja laulusarja Ladies' Room (2006, 2008), toimivat hyvin, koska orkesterin ja solistin vuoropuhelu jänteyttää dramaturgiaa.

Konsertossa Yuki Koyama saa alituisen visertelyn tuntumaan ilahduttavan melodiselta. Koyaman huilun kevyenkirkas sointi taittuu saumatta puhallushälyiksi, ja soiton graafinen, tavallaan kalligrafinen särmä piirtää Haapasen ideat selvästi esiin. Dima Slobodenioukin johtama Radion sinfoniaorkesteri rakentaa omalta osaltaan imua mielikuvituksekkaiden sointieleiden jatkumoon. Haapanen suosii pienempiä ja oudompia rytmikoneita kuin vaikkapa Esa-Pekka Salonen, mutta levyllä RSO pyöräyttelee niitä käyntiin todella vastustamattomasti, yleensä juuri ennen kuin hiljainen kahahtelu alkaa puuduttaa.

Vokaalimusiikissa Haapanen on viehtynyt moninaisiin, välillä groteskeihin tekstikollaaseihin. Ladies' Roomissa normaalihko nykyrunous vuorottelee outsider-artisti Adolf Wölflin nonsensen kanssa, joten sopraano Helena Juntunen pääsee hyödyntämään kaikkia laulu- ja puheilmaisukeinojaan. Juntunen osoittaa huikeaa virtuositeettia merkitysten rakentamisessa, ei ainoastaan kirkkaan sopraanoäänensä ketterässä käytössä.

Orkesteriteos Compulsion Island on ilmaisultaan painokkaampi, vaikka sekin näyttäytyy yksityiskohtaisten sointieleiden jatkumona enemmän kuin materiaalin jämäkkänä kehittelynä. Levyesittelyssä toistellut anime-vaikutteet voi helpoiten yhdistää tämän teoksen mielikuvituksekkaaseen etenemiseen. RSO ei kuitenkaan tavoita samaa suunnan tuntua kuin sooloteoksiin; konsertista taltioitu teos ei ole ennättänyt vielä asettua. Keskeinen mikrotonaalinen trumpettiele tosin tarttuu korviin ja jää kummittelemaan.

Kokonaisuudessaan levy raivaa Perttu Haapaselle ihan oman tilan suomalaisten säveltäjien joukossa. Hän on mestari häilyvien merkitysten musiikissa, jossa karaktääri ja intensiteetti pysyvät, mutta huomio kiinnittyy alati uusiin, pakeneviin ihmeisiin.

Perttu Haapanen: Compulsion Island; Ladies’ Room; Huilukonsertto. - Helena Juntunen, sopraano, ja Yuki Koyama, huilu, sekä Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1307-2)

Kuuntele Uudet levyt 26.11.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Kokkolalaiset herättävät vanhan amatöörimusiikin eloon - taas

    Levyarvostelu

    1770-luvulla Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius perusti pappilaansa pikkuisen amatööriyhtyeen ja keräsi sille pikkuisen nuottikokoelman. Euroopan mittakaavassa Chydenius oli perifeerinen harrastelija, mutta Suomessa hän oli valistusvisionääri aikaansa edellä. Ei ihme että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on intoutunut levyttämään kotikaupunkinsa erikoista nuottikokoelmaa, olkoonkin että musiikillisesti kyse on harmittomasta viihteestä harrastelijoille.

  • Karlsons säveltää ryhtiä mystiseen minimalismiin

    Levyarvostelu

    Latvian radiokuoro on melkeinpä maailman paras kuoro, eikä ihme että Ondine julkaisee sen levyjä minkä ehtii. Kuoro on taltioinut perusohjelmistoa ansiokkaasti, mutta viime aikoina sekaan on eksynyt ohuenpuoleista tunnelmamusiikkia Baltiasta. Siksi suhtauduin epäilyksellä uuteen Juris Karlsonsin musiikkia esittelevään levyyn. Mutta tuntematon latvialainen paljastui dynaamiseksi, omaääniseksi säveltäjäksi, joka säveltää jopa mystiseen minimalismiin ryhtiä ja värejä.

  • Varhainen käyrätorvi laulaa kotoisasti

    Levyarvostelu

    Reilu vuosi sitten intoilin luonnontorvitaituri Alec Frank-Gemmillin levystä, jolla hän soitti varhaisia virtuoosikonserttoja käyrätorvelle. Ursula Paludan Monbergin uutuuslevy sisältää hieman myöhäisempää ja melkoisesti helpompaa ohjelmistoa, mutta kuulostaa yhtä aristokraattiselta, ja täydentää oivallisesti kuvaa luonnontorven kehityksestä.

  • Kyykkyviulismia vuonna 2020?

    Levyarvostelu

    Kunnianarvoisalla Deutsche Grammophon -yhtiöllä on pitkät perinteet myös crossover-taidemusiikissa. Sektorin uusin tuote on norjalainen viulisti Mari Samuelsen, jolta DG julkaisi tuplalevyn jo viime vuoden puolella. Minulta on kestänyt hetkisen päästä selville levyn tarkoitusperistä, mutta loppujen lopuksi kyse on vain kyykkyviulismin päivittämisestä 2020-luvun taidemusiikkimuotiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua