Kare Eskola
Yle
Perttu Haapanen kuuluu kotimaisten säveltäjien kokeilevaan siipeen, se on selvä, mutta hänen löytöretkensä suuntautuvat musiikkiin, eivät käsitteisiin tai muihin päälleliimauksiin. Ondinen uuden säveltäjämuotokuvalevyn kolme teosta ovatkin dramaturgisesti ja soinnillisesti luontevaa kuunneltavaa, etenkin kun esitykset ovat ensiluokkaisia.
Haapasen hälyillä rikastettu orkesterimodernismi saattaa tuntua vain toimeliaalta kohellukselta, elleivät muusikot onnistu pontevasti rakentamaan siihen suuntaa ja logiikkaa. Levyn kaksi sooloteosta, huilukonsertto (2018) ja laulusarja Ladies' Room (2006, 2008), toimivat hyvin, koska orkesterin ja solistin vuoropuhelu jänteyttää dramaturgiaa.
Konsertossa Yuki Koyama saa alituisen visertelyn tuntumaan ilahduttavan melodiselta. Koyaman huilun kevyenkirkas sointi taittuu saumatta puhallushälyiksi, ja soiton graafinen, tavallaan kalligrafinen särmä piirtää Haapasen ideat selvästi esiin. Dima Slobodenioukin johtama Radion sinfoniaorkesteri rakentaa omalta osaltaan imua mielikuvituksekkaiden sointieleiden jatkumoon. Haapanen suosii pienempiä ja oudompia rytmikoneita kuin vaikkapa Esa-Pekka Salonen, mutta levyllä RSO pyöräyttelee niitä käyntiin todella vastustamattomasti, yleensä juuri ennen kuin hiljainen kahahtelu alkaa puuduttaa.
Vokaalimusiikissa Haapanen on viehtynyt moninaisiin, välillä groteskeihin tekstikollaaseihin. Ladies' Roomissa normaalihko nykyrunous vuorottelee outsider-artisti Adolf Wölflin nonsensen kanssa, joten sopraano Helena Juntunen pääsee hyödyntämään kaikkia laulu- ja puheilmaisukeinojaan. Juntunen osoittaa huikeaa virtuositeettia merkitysten rakentamisessa, ei ainoastaan kirkkaan sopraanoäänensä ketterässä käytössä.
Orkesteriteos Compulsion Island on ilmaisultaan painokkaampi, vaikka sekin näyttäytyy yksityiskohtaisten sointieleiden jatkumona enemmän kuin materiaalin jämäkkänä kehittelynä. Levyesittelyssä toistellut anime-vaikutteet voi helpoiten yhdistää tämän teoksen mielikuvituksekkaaseen etenemiseen. RSO ei kuitenkaan tavoita samaa suunnan tuntua kuin sooloteoksiin; konsertista taltioitu teos ei ole ennättänyt vielä asettua. Keskeinen mikrotonaalinen trumpettiele tosin tarttuu korviin ja jää kummittelemaan.
Kokonaisuudessaan levy raivaa Perttu Haapaselle ihan oman tilan suomalaisten säveltäjien joukossa. Hän on mestari häilyvien merkitysten musiikissa, jossa karaktääri ja intensiteetti pysyvät, mutta huomio kiinnittyy alati uusiin, pakeneviin ihmeisiin.
Perttu Haapanen: Compulsion Island; Ladies’ Room; Huilukonsertto. - Helena Juntunen, sopraano, ja Yuki Koyama, huilu, sekä Radion sinfoniaorkesteri/Hannu Lintu. (Ondine, ODE 1307-2)
Kuuntele Uudet levyt 26.11.2019, toimittajana Kare Eskola.
