Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuun ottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen." – Osa 21/26.
Boris Sirob ei jättänyt ketään kylmäksi. Tämän sai huomata Viipurin vuosinaan monet kerrat Boriksen ystävä, Karjala-lehden toimittaja Jaakko Leppo.
– Tekipä Sirob mitä hyvänsä, kaikella oli aina myötätuulta purjeissa. Ja tekipä hän mitä hyvänsä, aina oli myös vastamyrsky kohoamassa, Leppo on muistellut.
Opettajakollegat arvostelivat Sirobia muun muassa siitä, että hän järjesti oppilaitaan julkisuuteen.
– Koulujen opettajat – ja heitähän oli Viipurissa paljon ja arvovaltaisia ja heidän joukossaan muiden mukana hyvä ystäväni, laulunopettaja, musiikkitirehtööri Th. Björklund – eivät lainkaan olleet tyytyväisiä siihen, että Sirob vei koulunuorisoa tai oppilasasteella olevia musiikkiopistolaisia esiintymään julkisesti. Julkisuus on nuorelle mielelle epäterveellistä, sanottiin, ja kaikkein pahinta on vielä, että näistä nuorista kirjoitetaan lehdissä, Leppo on muistellut.
Lehtimies Leppo asettui itse tukemaan Borista:
– Sirobia arvosteltaessa ei otettu huomioon, että nuoriso oli tullut julkisuuteen, lehtien palstoille jo kauan sitten urheilukenttien, vielä yleisradio-studioitten kautta. Nuoriso innostui nyt musiikkiin, ja olen vieläkin varma siitä, että Sirobin julkisuusperiaate on vielä saava ajastaan jäljessä kulkevien pedagogien tunnustuksen.
Leppo arveli, ettei Boris Sirob ollut kollegojen arvostelusta moksiskaan, niin kauan kuin siitä ei aiheutunut käytännön haittaa. Hänelle tärkeintä oli yleisö, se että yleisö hyväksyi hänen toimintansa.
Helmikuun puolivälissä 1934 Helsingissä järjestettiin Viipurin Taideviikko. Viipurin Taiteilijaseura, Karjalan Laulu, Viipurin Lauluveikot, Musiikin Ystäväin Orkesteri, Musiikkiopisto ja Kirkkomusiikkiopisto, Kaupunginteatteri, kaikki matkustivat pääkaupunkiin esittelemään taiteellisia saavutuksiaan.
Taideviikon avajaiset Keskuskadulla 11. helmikuuta oli samalla Viipurin Taiteilijaseuran näyttelyn avajaiset. Tilaisuudessa esiintyivät Karjalan Laulun poikakuoro, viulisti Elsa Ristola ja laulajatar Elli Ingman. Jaakko Leppo pani merkille, että tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan muun muassa sotamarsalkka Mannerheim, tasavallan presidentin puoliso rouva Ellen Svinhufvud ja useat ministerit.
Viipurin kaupunginjohtaja Arno Thuneberg piti avajaispuheen ja totesi lopuksi, että kotona Viipurissa pidettiin nyt peukaloita pystyssä.
– Kunnioitetut kutsuvieraat, tehkäät samoin, tehkää se vertauskuvallisesti. Viipurin ensimmäinen taideviikko Helsingissä on alkanut! Thuneberg julisti.
Ensimmäisenä nosti peukalonsa Mannerheim, minkä jälkeen arvovaltainen kutsuvierasyleisö seurasi sotamarsalkan esimerkkiä.
Voi vain arvata, että Taideviikko Helsingissä oli Boris Sirobin idea, ja että Boris oli onnistunut tartuttamaan innostuksensa ystäviinsä, kaupunginjohtaja Thunebergiin, toimittaja Leppoon ja teatterinjohtaja Arvi Tuomeen. Taiteilijaseuran näyttelyä ja Kaupunginteatterin vierailua lukuun ottamatta – esitys oli Tuomen ohjaus Eino Leinon näytelmästä Tuomas piispa – Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin musiikkielämän näyttävä esittäytyminen.
Avajaisten jälkeen maanantai-iltana Karjalan Laulu konsertoi Johanneksen kirkossa Väinö Haapalaisen johdolla.
Tiistaina oli esiintymisvuorossa Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesteri – se kuuluisa, joka keväällä 1932 oli kiertänyt maailmankuulun viulutaiteilijan Bronislaw Hubermanin kanssa Eurooppaa. Yliopiston juhlasali oli ääriään myöten täynnä, ja konsertti radioitiin.
– Menestys oli ehdoton, elettiin yksi sekä viikon että koko sesongin todellisia tapauksia, Ilta-Sanomien Särrä kirjoitti.
Särrä eli säveltäjä Sulho Ranta oli pari vuotta aikaisemmin Helsinkiin muuttanut entinen Viipurin Musiikkiopiston opettaja.
– Viipurin Kamariorkesteri, tuo Ranskat ja Alankomaat kiertänyt oppilassoittajisto oli saanut kunnian aloittaa Viipurin taideviikon instrumentaalikonserttien kolmi-iltaisen sarjan ja teki työnsä taas ainutlaatuista mainettaan yhä ylläpitäen, jopa sitä vielä entisestä kohottaenkin. Ken on joutunut aivan äärestä seuraamaan tämän jousijoukon valmentautumista, tietää että Viipurin Kannaksenkatu 1:ssä harjoitellaan ainakin yhtä lujasti kuin jossakin Vierumäellä. Eikä se ole mitään “varjonyrkkeilyä”, vaan totista touhua koko ajan. Tämä maaottelujoukkue on kyllä tukimiehistöltään aikuistunut - vähempikin aika kuin seitsemän vuotta tekee tytöistä neitoja ja polvihousuisista pojista smoking-pukuisia kavaljeereja - mutta sen henki on yhäti yhtä nuorekas kuin konsaan sen reservikin, leikillä pikku kamariorkesteriksi nimitetyn, alle viisitoistavuotisten vielä kotiin jääneen ryhmän, josta vuosittain voidaan pari kolme parasta käyrän käyttäjää nostaa pääjoukon takapulttien ääreen, Särrä kirjoitti .
Suomen Sosialidemokraatista paikalla oli nimimerkki -la eli Väinö Pesola:
– Johtaja Boris Sirobilla on ollut kyky kasvattaa johdettavansa milteipä yliherkiksi taiteenpalvojiksi. Tällä tarkoitamme sitä taiteellista eläytymiskykyä, jolla orkesteri tulkitsee ohjelmanumerot, olivat ne sitten vanhaa italialaista tai uutta ranskalaista musiikkia.
Svenska Pressenissä konsertin arvosteli Leo Funtek, hänkin entinen Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestari:
– Orkesterin sointi on tullut ennen kuulemaamme verrattuna entistään kauniimmaksi, pehmeämmäksi ja mahtavammaksi, miten milloinkin oli tarpeellista ja yhtye noudatti johtajansa pienintäkin viitettä.
Kamariorkesterin ohjelmassa oli Forellia, Locatellia, Vivaldia, Haydnia, Tochia ja Milhaud’ta sekä viipurilaisen nykysäveltäjän Väinö Haapalaisen uutuus Sarja kamariorkesterille.
Haydnin pianokonserton solistina esiintyi loisteliaasti Sergei Kulangon oppilas Liisa Langi. Langin ensikonsertti Helsingissä seuraavan vuoden 1935 lokakuussa sai erinomaisen vastaanoton. Langi jäi kuitenkin lupaukseksi, sillä hän kuoli yllättäen 1936.
Viipurilainen säveltäjä Lauri Saikkola oli sovittanut Vivaldin konserton kolmelle viululle ja orkesterille, ja solisteina esiintyivät nuoret viulistit Irma Salmela, Toivo Salovuori ja Olavi Tilli.
“Hypermodernia” musiikkia konsertissa edustivat itävaltalaisen Ernst Toch ja ranskalainen Darius Milhaud. Hufvudstadsbladetin Selim Palmgren ei lämmennyt Tochin modernismille:
– Ernest Toch ei sensijaan vakuuttanut eksoottisuutta jäljittelevässä hysteriassaan. Hänen Kiinalainen huilunsa kiinnosti kuitenkin hienostuneella soinnituksellaan, jossa lyömäsoittimilla on huomattava osa. Vaikeasta ja jokseenkin epäkiitollisesta lauluosasta teki Marie Auvinen todennäköisesti kaiken, mitä tehtävissä oli.
Ernst Toch kuului 1920–1930-lukujen Saksassa musiikillisen modernismin kärkinimiin. Kun kansallissosialistit 1933 leimasivat Tochin “bolshevikkisäveltäjäksi”, hän pakeni maasta ja emigroitui 1934 Yhdysvaltoihin.
Uusklassikko Milhaud’n viisiosainen sinfonia sen sijaan kuului Palmgrenin mielestä säveltäjänsä parhaimpiin teoksiin:
– Se soitettiin sitä paitsi aivan erinomaisen loisteliaasti.
Keskiviikkona piti Viipurin Musiikin Ystävien Orkesteri sinfoniakonsertin yliopiston juhlasalissa Boris Sirobin johdolla. Konsertissa kuultiin pelkästään elävien suomalaisten säveltäjien musiikkia; Leevi Madetojan sinfoninen runoelma Kullervo, Uuno Klamin uutuus Kuvia maalaiselämästä ja Väinö Raition “nuoruudentuote” pianokonsertto op. 6 solistina 28-vuotias viipurilainen pianotaiteilija Arvi Valkonen. Päänumero oli Jean Sibeliuksen toinen sinfonia, jota säveltäjä oli tullut itse paikalle kuuntelemaan.
Arvostelijat kiittivät iltaa virkistäväksi ja kumarsivat sekä orkesterille että sen johtajalle Boris Sirobille, mutta rivien väleistä saattoi lukea varautuneisuutta. Varsinkin Sibeliuksen sinfoniassa oli puhaltajista johtuvia lukuisia ”arkoja paikkoja”, joita kaikkia ”ei pystytty pelastamaan”.
Taideviikon kohokohtana pidettiin Musiikin Ystävien Orkesterin toista konserttia, jossa oli mukana suuri joukko musiikkiopistolaisia ja kirkkomusiikkiopistolaisia. Uuden Suomen Heikki Klemetti ei muistanut koskaan nähneensä Johanneksen kirkossa sellaista määrää yleisöä, kirkkosali oli aivan täynnä.
Ohjelman aloitti urkutaiteilija Venni Kuosma, Viipurin tuomiokirkon urkuri soittamalla orkesterin säestyksellä Charles-Marie Vidorin Sinfonia sacran. Sitten seurasi Arthur Honeggerin oratorio Kuningas David. Ranskalaiseen Les Six –ryhmään kuuluvan säveltäjän laaja teos vuodelta 1921.
Orkesteri, kuoro ja solistit olivat paneutuneet Honeggerin teokseen huolella, minkä pani merkille Helsingin Sanomien Evert Katila:
– Viipurilaiset kunnostautuivat jälleen esittäjinä halliten teoksen suuret vaikeudet kiitettävästi. Ennen kaikkea ansaitsee musiikkiopiston ja kirkkomusiikkioiston oppilaista koottu kuoro onnittelut raskaan ja kiperän tehtävän suorittamisesta. Mutta niin myöskin solistit: Emil Svartström, Marie Auvinen, Karin Englund, Aili Kettunen, Helvi Miettinen, pikku Yrjö Ojala, Siiri Franssila-Tiainen ja Eino Hyyrynen. Herra Boris Sirob piti oivallisesti koossa esitystä.
Myös Heikki Klemetti kiitteli:
– Se esitettiin ilmeisesti suuren vaivannäön tuloksena erittäin sujuvasti paikotellen aivan sotilaallisella täsmällisyydellä ja ryhdillä. Orkesteri soitti ensiluokkaisesti, niin että se tyydytti kirkkoakustiikassakin. Tavallisestihan orkesteri jättää niissä holveissa toivomisen varaa. Kuoro, katsoen siihen, että se on tilapäisesti koottu, käsittää siis eri tavoin laulavia aineksia, suoritti osuutensa kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla; suhteelliselle pienuudellensahan se orkesteria ajatellen ei mitään mahtanut. Johtaja Sirob hallitsi ja vallitsi joustavasti kaiken.
Taideviikon päätti Theodor Björklundin johtama Viipurin Lauluveikkojen konsertti, joka vuorostaan veti yliopiston juhlasalin täyteen. Kuoronjohtaja Heikki Klemetti istui kuulijoiden joukossa ja kirjoitti Uuteen Suomeen erittäin myönteisen arvion.
Pian Taideviikon jälkeen, maaliskuussa 1934 Radio-orkesterin ylikapellimestari Toivo Haapanen vieraili Viipurissa johtamassa Musiikin Ystäväin Orkesteria. Kun Haapaselta kysyttiin haastattelussa Helsingin kuulumisia, kapellimestari huudahti:
– Mitäpä sinne muuta kuuluu kuin Viipurin viikkoa. Olemme edelleen kuin tyrmistyksellä lyödyt viikkonne jälkeen. Viikko onnistui todella korkealuokkaisesti. Sellaista yleisömenestystä kuin Viipurin Taideviikolla on tuskin koskaan nähty. Hieno viikko! Hieno viikko! Erittäin vaikuttava oli viikon aikana Viipurin musiikkiopiston kuoron yhteisvoimin esittämä Arthur Honeggerin suuri sävelluoma, sinfoninen psalmi Kuningas David, mitä johti Boris Sirob.
Onnistuneen Taideviikon jälkeen Boris ei voinut olla tuulettamatta:
– Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen, hänkin kauan sitten Viipuriin kotiutunut. Tämä oli seurausta Viipurin Musiikkiopiston työstä.
Muukalaisella Boriksen on täytynyt tarkoittaa itseään. Jaakko Leppo on antanut ymmärtää, että niiden 25 vuoden aikana, jotka Boris vaikutti Viipurin musiikkielämässä, häntä ei saavutuksistaan huolimatta koskaan hyväksytty viipurilaiseksi – syystä, että hän oli ulkomaalainen.
Viipurin Taideviikko Helsingissä 1934 toi huomattavaa myönteistä julkisuutta Viipurille ja Musiikkiopistolle. Sitä toivat myös Musiikkiopiston kamariorkesterin Euroopan kiertue 1932, opistolaisten esiintymiset juhlatilaisuuksissa ja paikallisradiossa. Boris Sirob oli musiikkimies, joka oivalsi ensimmäisten joukossa julkisuuden merkityksen.
Kerran Boris Sirob kutsui toimittaja Lepon Musiikkiopistolle ajaakseen ystävänsä viulutaiteilija Eero Selinin asiaa. Selinin johtama Viipurin kaupunginorkesterin puhaltajista koottu orkesteri ja musiikkikapteeni Lenni Linnalan Karjalan Kaartin soittokunta olivat ajautuneet ristiriitaan Espilän soittolavan esiintymisvuoroista.
Sirob vetosi toimittajaan Selinin puolesta, mutta Leppo ei halunnut sekaantua kiistaan:
– Linnala on minun entinen opettajani, jonka tahtipuikon alla olen koulupoikavuosinani oppinut kunnioittavasti suhtautumaan viuluun ja selloon. Ja minä tiedän, että hänen tässä tapauksessa pitää olla yhtä oikeassa kuin aikoinaan minua ojentaessaan.
Sirob mietti Lepon sanoja pitkään ja lausui lopulta:
– Olisin onnellinen, jos minusta joku oppilaani tällaisessa tapauksessa vielä monien vuosien kuluttua voisi puhua noin.
Keskustelun jälkeen Sirob esitteli Lepolle Kannaksenkatu 1:ssä sijaitsevan Musiikkiopistonsa tiloja. Käytiin muun muassa kirjastossa, jonka kallisarvoisista harvinaisuuksista Sirob oli erityisen ylpeä. Käytävillä vilisi nuorisoa, ja eri puolilta luokista kuului soittoa; vasemmalta pasuuna, oikealta alttoviulu, kauempana soi flyygeli.
– Täällähän syntyy tuhatmäärin uusia muusikoita. Onko yhteiskunnan kannalta tervettä, että näin monet nuoristamme ryhtyvät säveltaiteen palvelukseen? Leppo ihmetteli.
– Hyvä veli, eiväthän he kaikki rupea ammattimuusikoiksi. Mutta tarvitsenhan minä todella ymmärtäväistä, oikeata kunnollista konserttiyleisöä. Täällä opetellaan ymmärtämään sinfonisia ajatuksia, Sirob vastasi.
Leposta Sirobin työ oli todellista musiikkikulttuurin syvämuokkausta, mutta Boris oli eri mieltä:
– Ei, vaan organisoimista.
Sirobin mukaan taiteen menestykselle oli ”taiteen sammumattoman kipinän” lisäksi tärkeää ymmärtää organisaation kaksi perusedellytystä: taloudenhoito ja propaganda.
– Hän ei puhunut suoraan talouskysymyksistä milloinkaan, ja olihan rouva Gretallakin niissä huomattava osuus. Mutta propaganda, se oli tärkeä asia taiteelle. Siinä samassa hän kysyi, enkö olisi halukas tulemaan jäseneksi Musiikin Ystäväin johtokuntaan, Jaakko Leppo on muistellut.
Saman vuoden 1934 syksyllä oli kulttuuriväki todistamassa jälleen merkkitapausta, kun lokakuun 13. päivänä vihittiin käyttöön Viipurin uusi kirjasto. Kauppaneuvos Juho Lallukan puoliso Maria Lallukka oli testamentannut miehensä kuoltua puolet omasta osuudestaan uuden kirjaston perustamiseen. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema moderni, matala, valkoinen kirjastotalo rakennettiin Torkkelinpuiston itäiseen päähän lähelle Tuomiokirkkoa.
Aallon uusi, asiallinen, lasiseinäinen tyyli herätti Viipurissa ensin hämmästystä ja pahennusta. Kaupungissa kiersi listoja, jotta rakennusta ei pystytettäisi puistoon eikä varsinkaan Aallon piirustusten mukaan. Erityisen pahastunut oli vanha konsuli Wolff, joka Torkkelin Killan kokouksessa paheksui vapisevalla äänellä, kuinka kaupunki sallii moisen vandalismin ja antaa pilata osan kaunista Torkkelinpuistoa:
– Se vie suomalaiselta tuomiokirkolta kaiken arvokkuuden muun pahan lisäksi!
Vihkiäisten aikaan viipurilaiset olivat jo myytyjä.
– Talo oli hillityn arvokas, valoisa ja puhdaslinjainen - siitä tuli suorastaan viipurilaisten ylpeys. Silmän täytyi vain tottua uusiin muotoihin, valaistuksen tarkoituksenmukaisuuteen - lukusalissa esimerkiksi valaistus oli aivan ihmeellinen, kirjailija Lempi Jääskeläinen kuvaili funktionaalista uutta kirjastoa.
Vihkiäisjuhlassa kaupunginjohtaja Arno Thuneberg piti puheen, jossa kiitti Lallukoiden kaukokatseisuutta mesenaatteina perustaa Viipuriin amerikkalaiseen Carnegie-malliin kirjastotalo. Tilaisuudessa esiintyi Musiikkiopiston kamariorkesteri soittaen Toivo Saarenpään sovituksen Juho Lallukan lempilaulusta Ol’ kaunis kesäilta ja Uuno Klamin kansanlaulusovituksen.
Vuonna 1937 Jaakko Leppo kävi puolustusvoimien ensimmäisen tiedotushenkilöstön kertausharjoituskurssin, minkä jälkeen hän jätti Karjalan toimitussihteerin tehtävät ja muutti Helsinkiin.
Boris Sirpo menetti Lepossa tärkeän tukijan ja ymmärtäjän. Nuori lehtimies oli oppinut paljon älykkäältä, idearikkaalta ja nopealiikkeiseltä Sirpolta. Samalla Leppo oli toiminut Sirpon kanavana julkisuuteen ja hillinnyt tulisieluisen maestron impulsiivisuutta. Sirpo ajautui heti Lepon lähdön jälkeen vakaviin erimielisyyksiin opettajiensa kanssa ja riitoja puitiin seuraavaksi Karjalan palstoilla.
Ennen talvisodan syttymistä Leppo ehti julkaista kirjan Propaganda - ratkaiseva ase. Talvisodan aikana hän toimi Pääesikunnan sanomatoimistossa ja välirauhan aikana Finlandia-uutistoimiston toimitusjohtajana. Jatkosodan aikana Leppo oli Valtion tiedoituslaitoksen Ulkomaanosasto II:n eli Lehtimiestoimiston päällikkö. Toimisto isännöi ja tarkkaili ulkomaalaisia sotakirjeenvaihtajia ja järjesti muun muassa vierailuja rintamalle.
Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka torniolainen veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan Heimo-poikansa näytille Viipurin Musiikkiopistoon ja mitä sitten tapahtui! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!
Lähteet
Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.
Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aaltoila, Heikki: Ilmari Hannikainen kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Lindgren, Göran (toim.): Viipurin taistelu 1944. Kooste Suomen Sotilassosiologisen Seuran seminaarin 19.4.2007 esitelmistä. Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 3. Helsinki 2008.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Raevuori, Antero: Hyvästi, Viipuri. Karjalan pääkaupungin kohtalon vuodet 1939, 1941 ja 1944. Minerva Kustannus Oy. Saarijärvi 2011.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.
Arkistolähteet
Elonet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.
Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.
Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.
Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.
