Hyppää pääsisältöön

Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Heimo Haitto vuonna 1937.
Heimo Haitto vuonna 1937. Kuva: K.W. Miettinen / Museovirasto - Musketti Heimo Haitto

Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saa tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

Veturinkuljettaja Aaro Haitto ja puolisonsa Kerttu saivat toukokuussa 1925 Viipurissa pojan, jolle antoivat nimen Heimo Verneri. Pieni perhe muutti pian Viipurista Terijoelle ja sieltä edelleen kauas pohjoiseen, Tornioon.

Veturinkuljettaja Aaro Haitto oli innokas harrastajaviulisti ja Haittojen perheessä rautatie ja viulu määräsivätkin elämän tahdin. Jo kolmivuotiaana Heimo oli kärttänyt itselleen viulua, mutta hän sai sen vasta viisivuotiaana samalla kun isä alkoi opettaa pojalle viulunsoiton alkeita.

Heimo Haitto 6-vuotiaana Torniossa.
Pieni poika ja iso viulu. Heimo Haitto 6-vuotiaana Torniossa. Heimo Haitto 6-vuotiaana Torniossa. Kuva: Kuvitusta Heimo Haiton elämäkerrasta Viuluniekka kulkurina. Heimo Haitto

Opittuaan soittamaan Heimo sai soitella lukuisilla junamatkoilla matkustajille, ja hattu pantiin kiertämään. Hänet alettiin tuntea seudulla pikku pelimannina.

Isä-Aaron soittoharrastus oli niin vakavaa, että hän soitti Tornion sinfoniaorkesterissa. Kerran orkesterin pianisti, kaupunginsairaalan ylilääkäri säesti Heimoa Montin Csardaksessa. Sen jälkeen ylilääkäri oli sitä mieltä, että Heimon piti päästä oikeisiin viuluopintoihin Viipurin Musiikkiopistoon, jonka arvostus oli 1930-luvun alussa noussut huippuunsa Suomessa.

Heimo Haiton perhe Torniossa 1930-luvun alussa.
Heimon perhe Torniossa ennen Viipuriin lähtöä: isä, äiti, sekä sisarukset Lasse, Atso ja Pirkko. Äiti kutsui Heimoa lempinimellä Kiiski. Heimo Haiton perhe Torniossa 1930-luvun alussa. Kuva: Kuvitusta Heimo Haiton kirjasta Maailmalla. Heimo Haitto

Keväällä 1932 Viipurin Musiikkiopiston Kamariorkesteri oli tehnyt huomattavan konserttikiertueen Alankomaihin, Belgiaan ja Pariisiin kuuluisan viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kanssa ja Musiikkiopiston johtajan Boris Sirobin pedagogin taidot lasten kanssa oli noteerattu laajasti.

Väliotsikko Aaro Haitto vie Heimo-pojan Viipuriin.
Väliotsikko Aaro Haitto vie Heimo-pojan Viipuriin. kuvitus
Talviset kuvat Viipurista: höyryjuna lähdössä asemalta ja Viipurin linna.
Talviset kuvat Viipurista: höyryjuna lähdössä asemalta ja Viipurin linna. Kuva: Museovirasto. Karjalan liiton kokoelma. Höyryjunan kuvaaja Hugo Jokinen. Viipuri,Viipurin linna,junat

Talvella 1935 Aaro ja Kerttu Haitto päättivät, että 9-vuotias Heimo piti saada koesoittoon Viipuriin, sillä myöskin Tornion kanttori Väinö Ruoranen, kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen isoisä, joka oli kuullut Heimon soittavan oli todennut Aaro Haitolle:

– Anna pojan mennä Viipuriin!

Matkaan lähdettyään Aaro ja Heimo pysähtyivät vielä Oulussa, sillä Aaro halusi varmistua, ettei matkalle halki Suomen lähdetä turhaan. Oulussa Heimo soitti kokeeksi kuuluisalle viulutaiteilijalle, joka Heimoa kuultuaan kehotti kaksikkoa jatkamaan matkaa.

Viipurin musiikkielämää oli tehty kuuluisaksi Helsingissä keväällä 1934. Vuoden kuluttua Suomi-Filmi teki lyhytfilmin "Laulu ja soitto on ilomme", jossa viipurilaispoikien sketsihahmot ryydittävät taitavaa laulua ja soittoa. Elokuvan ensi-ilta oli 28. huhtikuuta 1935 Scala-teatterissa. Elokuvassa esiintyvät muun muassa maankuulut oopperalaulajat Yrjö Ojala ja Martti Rannema (kuvassa), 7-vuotias tuleva oopperalaulaja Jouko Ilvonen, pikku kapellimestarit Vuokko Rastas ja Christer Sourander, 5-vuotias balettitanssija Pirkko Jalo sekä Onni Timonen, Heimo Heimola ja Boris Sirpo.

Väliotsikko Boris Sirpo kuuntelee koesoiton.
Väliotsikko Boris Sirpo kuuntelee koesoiton. kuvitus

Viipurin musiikkiopistossa Kannaksenkadulla isä-Aaro esitti asiansa ja kaksikko istuutui odotushuoneeseen. Puolen tunnin kuluttua vahtimestari Hulda Puustell talutti Heimon suurille kaksoisoville ja sisään luokkaan, jossa poika näki valtavan flyygelin ja pöydän takana istuvan tummasilmäisen, mustanpuhuvan miehen.

Pitkään aikaan mies, Musiikkiopiston johtaja, nyt jo professoriksi tituleerattu Boris Sirpo, joka oli vastikään "suomentanut" nimensä Sirobista Sirpoksi, ei sanonut mitään, katsoi vain. Sitten hän kysyi:

– Mitä haluat soittaa?

Heimon ehdottama Montin Czardas ei kuitenkaan kelvannut, vaan mies käski soittaa G-duuri-asteikon. Yhden oktaavin kuulutuaan hän määräsi Heimon soittamaan ainakin kolme. Sitten piti soittaa kaikki skaalat, minkä jälkeen miehen kasvoilla alkoi näkyä jo merkkejä hymystä ja kehotus:

– No nyt saat soittaa Montin Czardaksen!

Esityksestä hän ei sanonut mitään, mutta otti Heimoa kädestä ja vei harjoitussaliin, jossa oli menossa musiikkiopiston nuorten kamariorkesterin aamuharjoitus. Sirpo laittoi Heimon soittamaan uudelleen paitsi orkesterin edessä, myös monille Heimolle tuntemattomille henkilöille.

Viipurin Musiikkiopiston pikkukamariorkesteri 1930-luvun lopulla.
Heimon ikätovereita vuoden 1936 pikkukamariorkesterista: Vuokko Rastas, Vladimir Belajeff, Usko Aro, Rauha Mustonen, Per-Erik Floman, Jussi Aro, Irma Ruuskanen, Vili Pullinen, Odd Wager, Leo Kari, Reino Kykkänen, Pauli Mustonen, Kalevi Kaihola, Tuulikki Turja ja edessä istumassa Veikko Mustonen, Christer Sourander ja Eero Bister. Viipurin Musiikkiopiston pikkukamariorkesteri 1930-luvun lopulla. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo,Viipuri,Viipurin musiikkiopisto

Lopulta professori Sirpo vei Aaron ja Heimon lähellä sijaitsevaan kotiinsa.

– En ollut ikinä voinut kuvitella mitään niin hienoa! Säveltäjien kuvia seinillä, öljymaalauksia, huonekaluja, jonkalaisia olin kuvitellut ainoastaan kuninkaiden omistavan. Tapasin myös professorin vaimon ja sain soittaa hänellekin.

Isä ja Sirpo vetäytyivät neuvottelemaan. Heimo ei kuullut, mitä he puhuivat, mutta Aaro Haitto oli tekemässä Heimon elämään ratkaisevasti vaikuttavaa päätöstä. Neuvottelun jälkeen isä tuli ja otti Heimon syliinsä ja sanoi:

– Poika, sinä jäät nyt tänne.

Isä ja professori Sirpo olivat sopineet, että Sirpo ottaisi vastuulleen Heimon kasvatuksen ja huolenpidon siihen asti kunnes poika täyttäisi 18 vuotta. Ehdot olivat kovat. Musiikille pitäisi antautua kokonaan, eikä vanhempia sen enempää kuin nuorempia sisaruksia saanut edes tavata.

Heimolta pääsi itku, kun isä lähti, mutta itku loppui pian. Eikä sopimusta noudatettu aivan kirjaimellisesti, sillä Heimo tapasi perhettään, äidin, isän ja sisarukset, jotka kävivät tapaamassa Heimoa jo Viipurissa, eivätkä välit perheeseen koskaan katkenneet lopullisesti.

Aaro Haitto ei myöskään antanut Heimoa Sirpoille adoptiolapseksi, vaikka Sirpo oli asiaa kysynyt. Aaro Haiton näkemyksen mukaan kyseessä oli vain viuluopetukseen ja kasvatukseen liittynyt sopimus.

Väliotsikko Uusi koti, perhe ja uusi kotikaupunki.
Väliotsikko Uusi koti, perhe ja uusi kotikaupunki. kuvitus
Heimo Haitto noin 1937–1939, Boris Sirpo 1929 ja Greta Sirpo 1939.
11-vuotias Heimo Haitto ja kasvattivanhemmat Boris ja Greta Sirob. Greta Sirobin sisaren Ellen Karin pojantytärten mukaan Heimo piti aidosti Greta-äidistään. Heimo Haitto noin 1937–1939, Boris Sirpo 1929 ja Greta Sirpo 1939. Kuva: Museovirasto. Kuvaaja K. W. Miettinen | Lewis & Clark Special Collections and Archives | Kalevi Tillin valokuva-arkisto. Boris Sirpo,Heimo Haitto,Viipuri

Niin aloitti Heimo Haitto uuden elämän Viipurissa ilman omia vanhempia ja sisaruksia, uusien kasvattivanhempien Boris ja Greta Sirpon perheessä. Gretan poika Willy, jonka Boris oli ottanut omakseen avioituessaan Gretan kanssa, oli kuollut tapaturmaisesti neljä vuotta aikaisemmin vain 17-vuotiaana, eikä pariskunnalla ollut yhteisiä lapsia.

Heimon puheessa Sirposta tuli ensin "pikku-isä" tai "hyvä-isä" ja sitten pelkkä "isä". Kasvaminen Boris-isän huomassa ei ollut helppoa. Myöhemmin Heimo Haitto on muistellut, ettei koskaan oppinut todella tuntemaan Sirpoa, joka oli salaperäinen luonne ja ainutkertainen persoonallisuus.

Heimo tunsi kunnioitusta uutta isäänsä kohtaan, joka ei vastannut uuden poikansa hellyydenpuuskiin, mutta joka sai jollain taikavoimalla Heimon, kuten kaikki muutkin lapset harjoittelemaan. Heimon myöhempi opettaja Amerikassa, kuuluisa Ivan Galamian oli kovasti professorin tapainen ihminen, haudanvakava ja vaativainen ja hänelläkin oli läpitunkevat, ruskeat silmät.

Aluksi harjoittelua oli niin paljon, ettei Heimo voinut käydä koulua, vaan hänellä oli kaksi yksityisopettajaa, ettei olisi jäänyt luokalle. Myöhemmin Heimo kävi Viipurin Suomalaista lyseota. Hän ei kokenut soittoharjoittelua ja koulunkäyntiä raskaana, sillä esimerkiksi ruotsi tuli kuin itsestään koska Sirpojen kotikieli oli ruotsi. Heimo ylläpiti kuitenkin toista kieltä puhuen suomea.

Uuden Suomalaisen lyseon koululaisia Viipurissa 1920-30-luvulla.
Suomalaisen lyseon koululaisia ryhmäkuvassa. Uuden Suomalaisen lyseon koululaisia Viipurissa 1920-30-luvulla. Kuva: Lappeenrannan museot. Wiipuri-museon kokoelma. Viipuri,koululaiset

Välillä Heimo kapinoi, ikävöi äidin syliä ja plettujen tuoksua ja yritti karatakin. Ensimmäisenä jouluna, kun Heimo poti kovaa koti-ikävää, Boris-isä antoi pojalle lahjaksi tämän toivoman panssariauton, ja kysyi mitä Heimo antaisi hänelle. Kun pojalla ei ollut antaa mitään, Boris-isä sanoi:

– Mene harjoittelemaan, siinä on paras joululahja minulle.

Palkinnoksi tuntien harjoittelusta saatettiin lähteä kaupungille kävelemään ja syömään makeita baakelseja yhteiseen kantakahvilaan. Villin lännen filmit olivat toinen Heimolle mieluisa palkinto.

Kovan viuluharjoittelun ohessa Heimo sai myös leikkiä. Samassa talossa asuneiden poikien kanssa Heimolla oli yhteinen kiinnostuksen kohde: pyssyt.

Kerran Heimo sai jostain starttipyssyn omakseen. Sillä ei voinut oikeasti ampua, mutta osittain suljetusta piipusta mahtui yksi pieni hauli kerrallaan. Kerran talonmies yllätti kellarissa ammuskelleet pojat, otti pyssyn ja talutti Heimon poliisilaitokselle. Heimon onneksi poliisi oli tuttu vieras Sirpojen kesäpaikasta Perkjärveltä.

– Varmaan tykkäät kovasti tästä pyssystä, sanoi poliisimies talonmiehen lähdettyä. Jos lupaat, ettet enää pane haulia panoksiin, saat pitää sen.

– Kylläpä siinä oli reilu poliisi, muistaa Heimo ajatelleensa.

Kaksi poikaa ongella Salakkalahdella. Laiturilla seisoo myös poliisi.
Poliisimies seuraa pikkupoikien kalastusta Salakkalahdella 1930-luvulla. Kaksi poikaa ongella Salakkalahdella. Laiturilla seisoo myös poliisi. Kuva: Lappeenrannan museot. Wiipuri-museon kokoelma. Kuvaaja Eino Partanen. Viipuri

Sirpojen taloudenhoitaja Anna Teronen on muistellut Heimoa:

– Heimo olj oikee kultane poika, vaik hää vällii tek ilkaa ja tömisytti lumet kengistää paraatiovel. Hää harjottel ain vierashuonees ja kyl mie, iha ko kuulisin vielkii korvissain ku hää soittelee. Ko hää nyt viel joskus radioskii essiintyy, niin mie kohtsillää tunnen et tuo on Heimo ko siell soittelee.

Kaksi ensimmäistä vuotta olivat raskaita, mutta 11-vuotiaalle Heimolle viulu alkoi antaa enemmän kuin jalkapallo olisi antanut.

Aikuinen Heimo, yhä tavattoman sydämellinen ja herkkä, kertoi sekä rakastaneensa että vihanneensa Sirpoa. Uuden isän ihailuun sisältyi aina ripaus pelkoa.

Väliotsikko Sirpon lapsioopperat.
Väliotsikko Sirpon lapsioopperat. kuvitus
Viipurin lapsibaletin esitys.
Paitsi lapsioopperoita, Viipurissa nähtiin myös lasten balettiesityksiä. Viipurin lapsibaletin esitys. Kuva: Lappeenrannan museot. Wiipuri-museon kokoelma. Kuvaaja Oski Talvenheimo. Viipuri,baletit (teokset)

Kun Heimo aloitti soitto-opinnot Viipurin Musiikkiopistossa syksyllä 1935, harjoiteltiin siellä paraikaa Joachim Popelkan lastenoopperaa Matka maailman ympäri.

Edellisenä vuonna Musiikkiopiston 15-vuotispäivän kunniaksi Boris Sirob oli harjoituttanut Paul Hindemithin lastenoopperan Me rakennamme kaupungin. Esityspäivänä kaupunginteatterin katsomo oli täynnä lapsia ja suosio oli suuri. Lopuksi kaikki esittäjät riensivät näyttämöltä leipurimestari Pursiaisen johdolla Torkkelinkadulle Pursiaisen kahvilaan syömään leivoksia ja juomaan virvokkeita. Esittäjiä oli noin 100.

Boris Sirpo oli taitava lasten kanssa. Kun oopperan kohtauksessa nuoret lentäjät tulivat Japanin hoviin ja keisari lauloi heille tervetuliaislaulua, Sirpo ojensi:

– Älä peitä suuta kädelläsi. Niin tekevät vain laulajattaret ensikonsertissaan. Sinun ei tarvitse. Sinä olet Japanin keisari!

Se oli sirpolaisuutta, kirjoitti lehtimies Jaakko Lepon puoliso Liisi Leppo.

Tai Sirpo sanoi, kun valssi otettiin vielä kerran uudelleen, vaikka se oli soitettu jo kolmattakymmentä kertaa aamun kuluessa:

– Kuulkaa. Nyt on asia sellainen, että minä en välitä koko oopperasta lainkaan. Tämä valssi on ainoa mistä välitän. Ja tämä on vaikea soittaa. Muistakaa nyt mitä sanoin. Terävämmin! Alusta!

Boris Sirpo opettaa pientä viulistia.
Suzuki-pedagogi ennen Suzuki-pedagogiaa? Boris Sirpo jatkoi pienten lasten viulupedagogina myöhemmin Yhdysvalloissa. Boris Sirpo opettaa pientä viulistia. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo

Kuunneltuaan monta viikkoa Popelkan oopperan harjoituksia, Heimo sai lopulta riemukseen kuulla Sirpon sanovan:

– Jos harjoittelet oikein kovasti ja opit tämän Bériot'n Air Varién, saat sinäkin osan tässä oopperassa.

Silloin Heimo alkoi harjoitella niin tosissaan, että sai ensimmäistä kertaa känsät sormenpäihinsä. Hän sai kiinalaisen hovimuusikon osan, ja pääsi Musiikkiopiston mukana esittämään oopperaa Helsinkiin.

Heimo Haitto esiintyy 8.3.1936 Viipurin lapsioopperan kanssa Helsingissä.
Heimo Haitto esiintyi ensimmäisen kerran ison yleisön edessä Helsingissä 8. maaliskuuta 1936. Heimo Haitto esiintyy 8.3.1936 Viipurin lapsioopperan kanssa Helsingissä. Kuva: Museovirasto - Musketti. Heimo Haitto,oopperat

– Tuli esitysilta ja minun vuoroni mennä näyttämölle kiinalaisessa puvussa. Näin valtavan ihmismeren. En tiedä miten soitin, mutta polveni tutisivat koko ajan. Tämä oli ensimmäinen kokemukseni suuren yleisön edessä. Olin silloin kymmenvuotias.

Ooppera esitettiin maaliskuussa 1936 kolme kertaa Viipurissa ja heti sen jälkeen kaksi kertaa Kansallisteatterissa Helsingissä. Esitys sai riemukkaan vastaanoton ja eräs pääkaupungin lehti kirjoitti: "Viipurin lapset ovat ihmeellisiä".

Väliotsikko Kalareissu oli käydä kohtalokkaaksi.
Väliotsikko Kalareissu oli käydä kohtalokkaaksi. kuvitus
Isä ja poika, Elias ja Leo Kari kävelevät kadulla Viipurissa noin 1935. Pojalla on kädessä auton ratti.
Miesten muotia Viipurista noin vuodelta 1935: isä ja poika, Elias ja Leo Kari. Innokkaan autoharrastajan ja autoilijan Elias Karin ajopeliin on käyty ostamassa uusi ratti. Isä ja poika, Elias ja Leo Kari kävelevät kadulla Viipurissa noin 1935. Pojalla on kädessä auton ratti. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Viipuri

Greta Sirpon sisarella Ellen Karilla oli miehensä Elias Karin kanssa kaunis kesäpaikka Saarelassa Viipurin ulkopuolella. Oopperamatkan jälkeen Heimo pääsi jälleen Saarelaan ja innokkaana kalamiehenä kärtti Elias Karilta pääsyä ongelle. Matkaan lähdettiin varhain aamulla, ja Heimoa oli käsketty laittaa lämpimästi päälle ja isot saappaat jalkaan.

Rannassa Elias huomasi onkimatojen unohtuneen. Odottamaan jääneen Heimon huomio kiinnittyi laiturin ohi lipuvaan suuren tukkiin, joka muistutti Tornionjoen kesäisistä koskenlaskuista. Virta alkoi viedä tukin päälle hypännyttä Heimoa, joka hetken kuluttua putosi pyörivältä tukilta veteen.

– Vaatteet ja saappaat olivat raskaat, eikä rantaan pääsy onnistunut, kunnes keksin pelastuskeinon. Jos annan itseni vaipua pohjaan, ja ponnahdan sieltä takaisin ylös haukkaamaan ilmaa, virta voisi viedä minut jossain vaiheessa rantaan.

Näin tapahtui, ja Heimo ehti pomppia pitkät matkat, kunnes tunsi vahvan käsivarren ympärillään. Elias Kari oli rantaan palattuaan nähnyt Heimon baskerin pomppivan ongen kohon lailla keskellä jokea, ja oli hypännyt jokeen pelastamaan hukkuvaa poikaa.

– Kun hän lopulta sai minut laahatuksi rantaan, olin niin uupunut etten voinut suutani aukaista. Siihen loppui se kalaretki ja viittä vaille myös viuluniekan urani.

Karin perheen kesäpaikka Viipurin ulkopuolella Saarelassa.
Karien kesäpaikkaan valmistui 1938 uudistettu päärakennus, josta oli tarkoitus tulla eläkepäivien koti. Puutarhurin koulutuksen saanut hengenpelastaja Elias Kari viljeli kasvihuoneessaan muun muassa kurkkuja. Oikeassa yläkulmassa Saarelassa vierailulla Greta ja Boris Sirpo sekä anoppi Anna Ollberg. Karien poika Leo oli muutamaa vuotta Heimoa vanhempi, ja soitti myös viulua. Karin perheen kesäpaikka Viipurin ulkopuolella Saarelassa. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo,Viipuri
Väliotsikko Äiti tuli salaa ja tarjosi tupakkaa.
Väliotsikko Äiti tuli salaa ja tarjosi tupakkaa. kuvitus

Heimon muistikuvat omasta Kerttu-äidistä alkoivat hiljalleen hiipua. Kerran kun äiti tuli tapaamiskiellosta huolimatta Viipuriin, he lähtivät kävelylle Torkkelin puistoon ja istuivat penkille. Heimo oli yhdentoista, ja ihmetteli kuinka suvaitsevainen äiti hänellä oli. Äiti nimittäin tarjosi Heimolle tupakan. Heimo oli aikuiselämänsä loppuun asti ketjupolttaja.

Myöhemmin Heimo Haitto on muistellut tapaamista. Silloin äiti oli varoittanut, ettei pojan elämästä tulisi saippuakuplaa, joka joskus hajoaisi. Aikuinen Heimo olisi vastannut:

– Äiti, ei se mennyt rikki. Ehkä sitä on vähän kolhittu, mutta olen ikuinen idealisti.

Kesäinen Torkkelinpuisto 1920-30-lukujen Viipurissa.
Kesäinen Torkkelin puisto 1920-30-luvulla. Kesäinen Torkkelinpuisto 1920-30-lukujen Viipurissa. Kuva: Museovirasto. Karjalan liiton kokoelma. Viipuri
Väliotsikko Heimo ja tytöt.
Väliotsikko Heimo ja tytöt. kuvitus

Vilkas ja iloinen Heimo oli pidetty koulutovereiden kesken. Kun Heimo aloitti alaluokkalaisena samassa koulussa lukiota käyvän Kalevi Tillin, sellistin ja Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin pojan kanssa, otettiin hänet heti viulistiksi koulun yhtyeisiin.

Heimo ei kuitenkaan aina malttanut pysyä mukana harjoituksissa. Kesken kaiken hän saattoi alkaa tehdä lähtöä sanoen:

– Miu pittää nyt männä ku tytöt jo uottaa minnuu siell Salakkalahe jääll!

Tytöt pitivät kovasti hauskannäköisestä, virkeästä ja vilkkaasta viulunsoittajasta, eikä hänellä tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Heimon ja tyttöjen välisen kiinnostuksen pani merkille myös taloudenhoitaja Teronen:

– Välist hää toi paljo tyttölöi kyllää, ku Sirpot ei olleet koton ja siin sit leikkii piisas.

Heimo Haitto poikasena.
Heimo Haitto, suurella kiitollisuudella. Heimo Haitto poikasena. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto
Väliotsikko Heimo oli fantastinen lahjakkuus.
Väliotsikko Heimo oli fantastinen lahjakkuus. kuvitus

– Pidin Heimo Haittoa jo kouluaikana fantastisena lahjakkuutena, muistelee Kalevi Tilli.

– Hän soitti jo alaluokilla ollessaan koulumme kvartetissa vaikeimmatkin kappaleet prima vista, heti ensi kerralla nuotit eteensä saatuaan, aivan kuin olisi niitä jo kauan harjoitellut.

– Turha häntä oli harjoituksissa istuttaa liian kauan, kyllä hän aina omasta osastaan selvisi. Hän oli armoitettu viulun mestari jo poikasena. Heimosta saimme myös loistavan ensiviolistin ja todellisen konserttimestarin orkesteriimme.

Viipurin musiikkiopiston ilmapiiri oli vaativa, muisteli Heimo Haitto myöhemmin.

– Siellä oli monta lahjakasta taiteilijaa. Mieleeni tulevat Eero Bister, Usko Aro, Toivo Salovuori ja Cyril Szalkiewicz. Opiston vartijaenkelinä toiminut Hulda Puustell on minulla erikoisen rakkaassa muistissa. Hän oli aina hätyyttelemässä minua harjoittelemaan ja vaikka rakastin häntä koko sydämestäni, pelkäsin häntä melkein yhtä paljon kuin Sirpoa.

– Opettajani Boris-isä oli myös Viipurin sinfoniaorkesterin kapellimestari, ja ainakin silloisen nuorukaisen silmin katsottuna hän oli niin demoninen ja ja vastustamaton loihtiessaan musiikkia orkesterista, että näin ihan sähkökipinöitä sinkoavan hänen selästään ja ajattelin, että jospa minullakin olisi tuollainen voima!

Pilapiirros Boris Sirpo johtaa.
Pilapiirros Boris Sirposta johtamassa orkesteria. Pilapiirros Boris Sirpo johtaa. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Boris Sirpo

Heimon ikäinen viulistitoveri, musiikkiopiston orkesterin kapellimestarinakin toiminut Christer Sourander, josta tuli sittemmin Akademiska Orkesternin pitkäaikaisin konserttimestari (1956–1995), kunniakonserttimestari ja kunniajäsen, kysyi taas kerran Sirpon orkesterissa Heimon kanssa vierekkäin istuessaan:

– Mite sie saat tuon mahottoma vaikee paikan menmää iha heti noi hyvi?

– En mie tiijä, mie vaa soittelen.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka Musiikkiopiston opettajat nousivat kapinaan johtajaansa Boris Sirpoa vastaan! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!Lue myös ihmelapsi Heimo Haiton elämästä Musiikin syntymäpäiväkalenterista 12. toukokuuta.

Heimo Haitto 13-vuotiaana keväällä 1939.
Heimo Haitto 13-vuotiaana keväällä 1939. Heimo Haitto 13-vuotiaana keväällä 1939. Heimo Haitto
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939 ja lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?