Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Teeman elokuvafestivaali pääkuva

Intohimon hämärä kohde – Tapani Maskula kertoo suhteestaan elokuvakritiikkiin

Vanhanaikainen, kannettava NMT-autopuhelin kannon nokassa sumuisessa metsässä
Otimme Kriitiseltä vyöhykkeeltä puhelun Turkuun. Vanhanaikainen, kannettava NMT-autopuhelin kannon nokassa sumuisessa metsässä Teeman elokuvafestivaali,Kriittinen vyöhyke

Veteraanikriitikko Tapani Maskula kertoo suhteestaan elokuvaan ja elokuvakritiikkiin. Otimme puhelun Turkuun.

"Suhdettani elokuvaan voisi luonnehtia lainauksella eräästä Luis Buñuelin ohjaustyön otsakkeesta: intohimon hämärä kohde. Kohde on hämärä siksi, että elokuva on minusta ilmaisulajina realistista fantasiaa.

"Puhun tässä elokuvista ennen digitaalista aikaa, jolloin ne taltioitiin kameroilla filmimateriaalille. Kamera oli se konkreettinen työkalu, joka dokumentoi eteensä lavastetun näkymän todellisena mitään muuttamatta ja filminauha puolestaan se materiaali, josta tekijät loihtivat fantasiansa. He muokkasivat siihen sisäisen todellisuuden, jolla oli aivan oma looginen maailmansa lainalaisuuksineen.

"Nämä kaksi toisiinsa sidottua todellisuutta muodostavat kiehtovan luomisprosessin, jonka tuotosta kriitikon pitäisi arvioida. Tämä saattaa joskus olla hankalaa, varsinkin jos kyseiset todellisuudet ovat keskenään kovasti ristiriitaisia. Tähän minusta kiteytyy elokuvakritiikin olennainen ydintehtävä. Jokainen katsoja näet pystyy kyllä selostamaan elokuvan juonen ja sisällön, mutta huomattavasti harvemmat osaavat selittää mitä elokuva itse asiassa tarkoittaa.

"Olen aina koettanut avata kritiikeissäni kyseisen näkökulman elokuvan joskus hyvinkin taitavasti kätkettyyn tarkoitukseen. Elokuvien tekijät vetoavat fantasioillaan katsojien älyyn tai vielä yleisemmin tunteisiin, mutta kannattaa muistaa, että elokuva oli edeltäneellä vuosisadalla myös vahva propagandaväline, jossa kameran todistusvoima muokattiin erilaisten aatteiden tai ihanteiden kaupparatsuksi.

"Elokuvan monipuolisen käyttötarkoituksen takia en ole erityisen innostunut lokeroimaan lopputuloksia ns. ”taide-elokuviin” tai ”ajanvietefilmeihin”, koska ensiksi mainitut voivat olla itsetietoisen teennäisiä ja jälkimmäiset taas luovasti kekseliäitä.

"Myös jako hyviin ja huonoihin elokuviin on liian yleistävä ja yksinkertaistava, eräänlainen veteen piirretty viiva. Huonotkin elokuvat voivat olla erittäin kiinnostavia esimerkiksi silloin, kun elokuvan puutteet johtuvat taloudellisista rajoituksista. Lahjakkaat tekijät kyllä pystyvät taitavasti peittämään budjetin pakottamat heikkoudet niin nokkelilla ratkaisuilla, ettei hätäinen katsoja näitä keinoja edes huomaa.

Perustelujen tiivistäminen pieneen tilaan on työlästä paitsi kirjoittajalle myös lukijalle.

"Minulla oli etuoikeus kirjoittaa elokuvakritiikkejä 1980–90-luvuilla, jolloin arvosteluille annettiin sanomalehtien kulttuurisivuilla runsaasti tilaa ja näkyvyyttä – sekä lehdet että lukijat kokivat analyyttiset kritiikit silloin tärkeiksi. Saatan vaikuttaa omahyväiseltä todetessani kirjoittaneeni kritiikkejä lähinnä elokuvaharrastajille, elokuvakerhojen kasvattamille vaativille sukupolville, en niinkään suurelle yleisölle.

"Tällä vuosituhannella varsinkin printtilehdissä palstatilat ovat kaventuneet ja niiden myötä kritiikit lyhentyneet, mikä ei välttämättä merkitse vielä huonoa kehityssuuntaa, ellei kritiikin olennaisesta sisällöstä samalla tingitä. Perustelujen tiivistäminen pieneen tilaan on nimittäin työlästä paitsi kirjoittajalle myös vastaanottavalle lukijalle. Pelkät parin rivin kylkiäisiksi merkityt tähdet eivät korvaa perinteistä arvostelua, vaikka ovatkin helposti ja nopeasti omaksuttavissa.

"Itse en koskaan kritiikkejä kirjoittaessani ajatellut lukijamääriä, vaan toivoin jonkun lukevan juttujani ajatuksella, sivuuttamatta niitä nopealla silmäyksellä.

"Vaikka elokuvasta on nyt tullut monien kilpailevien jakelukanavien takia mediakentässä eräänlaista henkistä pikaruokaa, uskon tulevaisuudessakin elokuvista tarvittavan pinnallisia tuoteselostuksia syvällisempiä kirjoituksia. Ainakin parhaat elokuvat ansaitsevat yhä edelleenkin vankkaa ja huolella puntaroitua elokuvakritiikkiä."

Tapani Maskula toimi vuosikymmenet Turun Sanomien elokuvakriitikkona ja kirjoittaa nykyisin joka päivä Twitteriin (@TapaniMaskula) lyhyitä elokuva-arvioita.

Ainakin parhaat elokuvat ansaitsevat yhä edelleenkin vankkaa ja huolella puntaroitua elokuvakritiikkiä.

Mistä elokuvakriitikot uneksivat? Teeman elokuvafestivaali vei kuvausryhmän, kahdeksan kriitikkoa, yhden Stalkerin, yhden vauvan ja yhden koiran tarkovskilaiselle vyöhykkeelle asiaa pohtimaan. Samat kriitikot vierailevat kirjoittajina Teeman elokuvafestivaalin nettisivuilla.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri