Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Teeman elokuvafestivaali pääkuva

”Pehmeä paikka johon palata” – Withnail and I on kulttielokuva, jota fanit katsovat uudelleen ja uudelleen

Paul McGann ("I") ja Richard E. Grant (Withnail) istuvat rappusilla elokuvassa Withnail and I (Onnen kiertolaiset)
Paul McGann ("I") ja Richard E. Grant (Withnail). Paul McGann ("I") ja Richard E. Grant (Withnail) istuvat rappusilla elokuvassa Withnail and I (Onnen kiertolaiset) Kuva: Handmade Films Limited Onnen kiertolaiset,teeman elokuvat

Viisi tosifania kokoontui keskustelemaan Withnail and I -elokuvasta. Esiin nousivat muun muassa hysteerinen hauskuus, traagisuus, homososiaalisuus ja unohtumattomat hahmot.
Jutun kirjoitti Tommi Kumén, yksi faneista.

Käsikirjoittaja Bruce Robinsonin ohjausdebyytti, George Harrisonin HandMade Films -yhtiön tuottama Withnail and I sai ensi-iltansa vuonna 1987. Elokuvan nimihenkilöt Withnail (Richard E. Grant) ja “I” eli Marwood (Paul McGann) ovat kolmeakymppiä lähestyviä näyttelijänretkuja. Eletään vuotta 1969.

Vahvasti omaelämäkerrallinen elokuva kerrotaan Marwoodin eli Robinsonin omasta näkökulmasta. Withnailin hahmon esikuva taas on Robinsonin näyttelijäystävä Vivian MacKerrell.

Nämä “onnen kiertolaiset”, kuten elokuvan taannoinen suomenkielinen nimi kuuluu, asuvat Lontoon Camden Townissa, eikä hyvin mene. Rahaa tai töitä ei ole, ja päihdeongelmat riivaavat. Kaksikko tuumaa, että pieni irtiotto Withnailin rikkaan Monty-sedän (Richard Griffiths) mökillä Englannin järviseudulla voisi tehdä eetvarttia.

Alkaa matka, josta on aikojen saatossa tullut kaikkien aikojen brittiläinen kulttielokuva ja jolla on vankkumaton fanijoukkonsa myös Suomessa. Tähän joukkoon kuulun itsekin.

Oon seonnut jo laskuissa, 20 katsomiskertaa on varmaan mennyt rikki.

On lauantain keskipäivä ja olen kutsunut neljä muuta elokuvaharrastajaa ja Withnail and I -fania kanssani brittityyliseen helsinkiläispubiin keskustelemaan elokuvan teemoista ja siitä, mikä elokuvasta tekee niin erityisen.

Jussi Tarvainen tutustui elokuvaan ja sen kulttimaineeseen teininä englantilaisten elokuvalehtien kautta. Tallessa on lyhytikäisen Neon-lehden välissä ollut Ralph Steadmanin ikoninen elokuvajuliste.

Katri Tenholan tutustuttivat elokuvan maailmaan dublinilaiset gootit, kun hän 19-vuotiaana vietti kaupungissa aikaa. "Sen jälkeen oon katsonut sitä lähinnä yksin. Mä en oo jotenkin tajunnut, että tää on tällainen kulttileffa."

Tenhola näytti elokuvan joitakin vuosia sitten tuttavalleen Tapio Reinekoskelle, joka muisteli elokuvasta olleen puhe elokuvatutkimuksen luennoilla. Nyt Reinekoskella on hallussaan tämän porukan ennätys katsomiskerroissa. "Oon seonnut jo laskuissa, 20 on varmaan mennyt rikki."

Niina Holm katsoi elokuvan ensimmäisen kerran 2000-luvun alkupuolella, aluksi ilman tekstityksiä ja sitten englanninkielisten tekstitysten kanssa ”uudelleen ja uudelleen”.

Kerron, että minullekin Withnail & I on nimenomaan yksi harvoista elokuvista, joita katson vuodesta toiseen koskaan siihen kyllästymättä.

Tenhola nyökyttelee. "Mulla on sama. Tää on ainoa elokuva, mitä mä katson uudelleen ja uudelleen. Ja tuntuu, että se on aina sellainen kiva paluu: pehmeä paikka johon palata."

Marwood (Paul McGann) ja Withnail (Richard E. Grant) istuvat krapulaisen näköisinä puistonpenkillä elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I)
"I'm in a park and I'm practically dead." Marwood ja Withnail. Marwood (Paul McGann) ja Withnail (Richard E. Grant) istuvat krapulaisen näköisinä puistonpenkillä elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I) Onnen kiertolaiset,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat
Siinä on kuitenkin se asetelma, että ne menee johonkin, on jossain ja tulee takaisin.

Mennään suoraan asiaan. Mikä elokuvasta sitten tekee niin ainutlaatuisen ja aikaa ja katsomiskertoja kestävän?

Reinekoski nauttii erityisesti elokuvan dialogista ja sanoo laittavansa joskus elokuvan pyörimään radion tapaan ”taustamusiikiksi”.

Tarvainen pukee sanoiksi sen, että elokuva ei ole vain yksi asia, eikä sitä, miltä aluksi näyttää: "Vaikka se on hysteerisen hauska ja todella siteerattava leffa, niin se on kuitenkin myös aika melankolinen. Brittilehdistön kautta mulle tuli se konteksti, että tää on tällainen sekoilu- ja biletysleffa, mutta kun mä katsoin sen, niin olin aika yllättynyt siitä, miten vakavahenkinen se on ja miten raskasta ja ankeaa tematiikkaa siinä on", hän sanoo.

Elokuva tosiaan on erityisesti emäsaarellaan opiskelijasuosikki, johon liittyvät muun muassa juomapeli ja ”quote-along”-näytökset, joissa kuuluisia repliikkejä huudellaan porukalla karaokehengessä.

"Onhan se tosi hauska, mutta ei se mulle kyllä ”brittikomediasta” ensimmäisenä tule mieleen", Tenhola sanoo.

Niin, onko se sitten komedia?

"No hyvin musta komediahan se on, sellainen eksistentiaalinen komedia tai tragikomedia", Holm kuvailee.

"Ja se on muistutus siitä, miten road movie on tosi moneen taipuva ranka elokuvalle. Siinä on kuitenkin se asetelma, että ne menee johonkin, on jossain ja tulee takaisin: matkanteko", Tarvainen sanoo.

Withnail on kaiken fyysisen ja seksuaalisen ulottumattomissa.

Holmia kiehtoo elokuvassa sen homososiaalisuus. Withnailin ja Marwoodin suhde on äärimmäisen tiivis, he ovat asuneet vuosia yhdessä.

Hahmojen välisen suhteen laatua ei lähdetä elokuvassa liikaa avaamaan. Tenholan mukaan Withnail on mahdollisesti homoseksuaali, mutta sillä ei ole väliä: "Hahmo on jotenkin itsessään kaiken fyysisen ja seksuaalisen ulottumattomissa."

"Kuten hän loppupuheenvuorossaan toteaa: ei miehiä eikä naisia”, Holm komppaa.

Elokuvassa Withnailin Monty-setä pamahtaa yllättäen mökillensä pääkaksikon seuraksi. Withnail on valehdellut Montylle, että Marwood on kaapissa oleva homoseksuaali, mikä saa Montyn lähentelemään Marwoodia.

"En ole koskaan näyttelevä Tanskan prinssiä." Monty-setä (Richard Griffiths) herkistyy muistellessaan nuoruutensa teatteriaikoja elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I)
"I will never play the Dane." Monty-setä herkistyy nuoruusmuistoistaan. "En ole koskaan näyttelevä Tanskan prinssiä." Monty-setä (Richard Griffiths) herkistyy muistellessaan nuoruutensa teatteriaikoja elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I) Onnen kiertolaiset,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat

Ohjaaja-käsikirjoittaja Robinsonin mukaan Monty perustuu italialaiseen ohjaajaan Franco Zeffirelliin, jonka Romeo ja Julia -tulkinnassa Robinson näytteli nuorena. Robinson on kertonut tulleensa Zeffirellin ahdistelemaksi.

Hupsun Montyn hahmo on joskus tulkittu suorastaan homofobiseksi. Pöydässämme ajatusta ei sulateta. Tarvaisen mukaan komiikka Montyn lähentelyistäkin tulee lähinnä Marwoodin – joka kenties tosiaan on hieman homofobinen – paranoiasta.

Keskustelijoiden mielestä Chelsean-lukaaliinsa porkkanoita kasvattelemaan erakoitunut Monty onkin elokuvassa lähinnä sympaattinen ja traaginen hahmo. Mutta häntä kenties nykyään käsiteltäisiin vähemmän karikatyyrisesti, kuten Reinekoski huomauttaa.

Se ilmeetön, täysin vaakasuora, itkuinen hymy...

Elokuvan loppukohtauksessa Withnailin ja Marwoodin tiet eroavat, kun Marwood muuttaa saamansa teatteriroolin perässä Manchesteriin. Withnail saattaa kaatosateessa ystäväänsä juna-asemalle, mutta Regent’s Parkissa Marwood ilmoittaa kävelevänsä loppumatkan yksin.

Viinipullon jämiä siemaileva Withnail esittää monologin Hamletista, yleisönään Lontoon eläintarhan sudet. Kohtaus on sydäntäsärkevä.

"Tulee aina se fiilis, että miks mä nyt katsoin tän taas, v***ttaa koko loppupäivän", Reinekoski sanoo.

Tarvaisen mukaan itsesäälin ja alkoholismin rapauttama Withnail onkin elokuvan emotionaalinen ydin: "Bileet ovat jo ohi, mutta Withnail ei suostu hyväksymään sitä. Mutta ymmärrän myös sen ajattelutavan, että mieluummin romantisoi sitä itsetuhoa kuin tekee niitä tarvittavia korjausliikkeitä, joita I sitten elokuvan lopussa tekee."

"Withnail samalla myös halveksii sitä lopputulosta, mikä niistä korjausliikkeistä ehkä tulisi. Ne edustavat jotain sellaista porvarillista maailmaa, mihin hän ei halua välttämättä mennä", Tenhola lisää.

Withnailin hahmosta tekee ikimuistoisen Richard E. Grantin hurja roolityö. Elokuvadebyytissään Grant tuo rooliin paitsi komediallista energiaa myös tarvittavaa herkkyyttä.

Reinekosken lempikuva Withnailista on loppuvaiheessa, kun tämä kuulee, että I on saanut tavoittelemansa roolin. "Se ilmeetön, täysin vaakasuora, itkuinen hymy, jolla Withnail onnittelee I:ta. Siinä on niin ylpeys, iloisuus kuin pohjaton katkeruuskin."

Että täytyy irrottautua jostain päästäkseen itse eteenpäin, se on tuttu tunne.

Moni nuori aikuinen näkee elokuvan pääkaksikossa samaistumispintaa. Epävarmuus tulevaisuudesta, epäonnistumisen pelko ja liian pitkään venytetty nuoruus ovat kaikki asioita, joita keskustelumme osallistujat ovat joko itse kokeneet tai seuranneet vierestä.

Tenhola ja Holm kertovat samaistuvansa enemmän Marwoodiin kuin Withnailiin.

"Että täytyy irrottautua jostain päästäkseen itse eteenpäin, se on jotenkin tuttu tunne. Se elokuvan lopun tragedia iskee muhun aina jotenkin tosi vahvasti. Että ei jää siihen sen toisen kanssa tuhoutumaan", Tenhola pohtii.

"Ja Marwood on heistä se, joka enemmän tunnistaa sitä, miten pohjalla tässä ollaan. Withnail on siellä omassa sekopäisessä sfäärissään", Holm sanoo.

"On hyvä ratkaisu, että elokuvaa ei ole kerrottu Withnailin näkökulmasta, vaan häntä seurataan ulkopuolelta, vaikka katse kohdistuukin paljon häneen. Kyllä siinä hahmon kamppailussa saavutetaan jotain yleispätevää, minkä moni varmaan tunnistaa, vaikka ei olisikaan rappioalkoholisti", Tarvainen sanoo.

"Kyllä se kateus ja katkeruus on varmaan jotain, mihin moni samaistuu. Että toinen pääsee eteenpäin, ja itse vaan jumittaa", Tenhola lisää nauraen. Me muut nyökkäilemme hyväksyvästi.

Huumekauppias-Danny (Ralph Brown) polttelee jättiläismäistä marihuanasätkää ("Camberwellin porkkanaa") elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I)
"This grass is the most powerful in the Western Hemisphere." Huumekauppias-Danny ja kuuluisa "Camberwellin porkkana". Huumekauppias-Danny (Ralph Brown) polttelee jättiläismäistä marihuanasätkää ("Camberwellin porkkanaa") elokuvassa Onnen kiertolaiset (Withnail and I) Onnen kiertolaiset,teeman elokuvat
On vuosi 1969, ja kaikkien aikojen paras vuosikymmen on tulossa tiensä päähän.

Juhlien lopun tematiikkaa maalaillaan elokuvassa muutenkin. Withnailin ja Marwoodin Lontoon-asunnossa (kutsumatta) lorvaileva huumediileri Danny (Ralph Brown) pudottelee elokuvan loppupuolella ajatuksiaan ajan hengestä.

On vuosi 1969, ja Dannyn mukaan kaikkien aikojen paras vuosikymmen on tulossa tiensä päähän. Hippiperuukkeja myydään supermarketeissa.

Elokuvan Lontoo ja 1960-luku eivät varsinaisesti svengaa, ainakaan enää. Hippikauden loppu vertautuu elokuvassa päähahmojen – ja yleisemminkin samanikäisten – elämänvaiheeseen, jolloin mietitään, että tässäkö tämä oli.

Elokuvan keskeisissä puherooleissa olevat hahmot elävät kaikki rikasta Monty-erakkoa myöten jollain tavalla yhteiskunnan normien ulkopuolella. Tulemme kuitenkin siihen tulokseen pöydässämme, että ei hahmoista oikein kunnon kapinallisiksikaan ole. He eivät edusta mitään tiettyä filosofiaakaan vaan enemmänkin jokaisen aikakauden nuorille tyypillistä ajatusmaailmaa, jossa kaikki on turhaa ja tyhjänpäiväistä.

Holm kuitenkin huomauttaa, että Margaret Thatcheria vihaava Bruce Robinson suodatti 1980-luvulla tehtyyn elokuvaansa pientä kritiikkiä valtaapitäviä kohtaan. Konservatiivipuolue saa pari kertaa kuulla kunniansa.

What good's the countryside?

Mutta entäs sitten se elokuvan reteämpi konteksti, juomapelit ja quote-alongit? Löytyykö suosikkisitaatteja?

"Mä repesin viimeksi katsoessani totaalisesti repliikille “We’ve gone on holiday by mistake”. Siinä oli jotain kivuliasta", Tarvainen nauraa.

"Viime katsomisella mua nauratti se, kun Withnail ylenkatsoo venäläisiä näytelmiä, koska niissä naiset vaan inisee, kun sorsat lentävät Moskovaan”, Holm sanoo.

Reinekoski hekottelee vuoropuhelulle, jossa toistuu yksi ainoa sana, “sherry”, kun Monty-setä tarjoaa kyseistä juomaa Withnailille ja Marwoodille.

Tenholan suosikki on Withnailin vastaus Marwoodille, joka ehdottaa Lontoon Regent’s Parkissa, että he lähtisivät maaseudulle lataamaan akkuja: “I'm in a park and I'm practically dead. What good's the countryside?”

Ja oikeassahan Withnail olikin. Ei maaseudulle meno mitään hyvää saanut aikaan, ainakaan hänelle. Marwoodin matkassa mökkireissu on tietynlainen vedenjakaja, sekoilun on loputtava. Kuten meidän keskustelummekin.

Mutta vielä sekoilusta: tunnustaako kukaan pelanneensa elokuvaan liittyvää juomapeliä, jossa siideriä, giniä, sherryä, punaviiniä, viskiä, alea ja tupakansytytinnestettä kumotaan samaan tahtiin elokuvan hahmojen kanssa?

Ilmeet pöydän ympärillä ovat kauhistuneita.

"Siihen varmaan kuolisi", Reinekoski päivittelee.

Jutun kirjoittaja Tommi Kumén on vapaa toimittaja ja elokuvafani. Hän näki Withnail and I:n ensimmäistä kertaa televisiosta varhaisteininä eikä täysin ymmärtänyt näkemäänsä, mutta elokuva jäi kummittelemaan mieleen. Sittemmin Kumén on hankkinut elokuvan omaksi ja nähnyt sen lähemmäs kymmenen kertaa.

Viisi Withnail & I -elokuvan fania kokoontuneena ravintolapöydän ympärille.
Viisi fania vasemmalta oikealle: Jussi Tarvainen, Tapio Reinekoski, Katri Tenhola, Niina Holm ja Tommi Kumén. Viisi Withnail & I -elokuvan fania kokoontuneena ravintolapöydän ympärille. Kuva: Reima Rönkkö Onnen kiertolaiset,Teeman elokuvafestivaali,fanitus,Withnail and i
Ilmeet pöydän ympärillä ovat kauhistuneita. "Siihen varmaan kuolisi!"

Withnail & I esitetään Teeman elokuvafestivaalilla torstaina 29.11. kello 21.55. Areenassa se on katsottavissa kuukauden ajan.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri