Hyppää pääsisältöön

Juha Hurme: "Kalevala oli lopullinen kuolinisku runolaulun ilmiölle"

Juha Hurme etualalla, taustalla puupiirros Kalevalasta
Juha Hurme etualalla, taustalla puupiirros Kalevalasta Lukupiiri (radio-ohjelma),Juha Hurme,Kalevala

Runolaulu oli noin 2000 vuoden mittainen improvisoidun suullisen perinteen projekti, joka edellytti luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Kun runot kirjoitettiin ylös, ja laulajat oppivat lukemaan, koko perinne hävisi saman tien.

Elias Lönnrot muokkasi ja runoili vuosina 1833-1861 viisi erilaista Kalevalaa, joista me nykyisin tunnemme (jos tunnemme) lähinnä vuoden 1849 version. Se on siloiteltu ja paisuteltu laitos, joka on loitonnut jo pitkälle alkuperäisistä kerätyistä kansanrunoista.

Kun Elias Lönnrot oli yhden vuoden ikäinen, eli vuonna 1803, kierteli oululaissyntyinen 22-vuotias lääketieteen opiskelija Zacharias Topelius Pohjan perillä Siikajoelta Kuusamon kautta Kemijärvelle ja taisteli tuloksekkaasti ”kulkurupulin raatelevaa ja väkiä haaskaavaa levenemistä” vastaan ”istuttamalla Suojelus-Rupulia”.

Hän siis rokotti isorokkoa vastaan. Näillä sankarillisilla, vaivalloisilla ja vaarallisilla retkillään hän huomasi, että vienankarjalaiset laukkukauppiaat, ”laukkuryssät”, osasivat upeita runoja Väinämöisestä ja muista veijareista. Hän alkoi kirjoittaa runoja ylös ja puuhasta tuli hänelle lääkärintoimen oheen elämänikäinen intohimo.

Elias Lönnrot muokkasi ja runoili vuosina 1833-1861 viisi erilaista Kalevalaa

Topeliuksen työ tarjosi lujan pohjan Turun Akatemian opiskelijalle Elias Lönnrotille, joka, myöskin lääkäriksi opiskelleena, ryhtyi päätoimensa ohella ja Kalle Keckmanin ja monen muun kannustuksella ja avulla keräämään, arvioimaan ja tutkimaan syrjäkylien asukkien vanhoja veisuja.

Elias Lönnrot muokkasi ja runoili vuosina 1833-1861 viisi erilaista Kalevalaa, joista me nykyisin tunnemme (jos tunnemme) lähinnä vuoden 1849 version. Maailmanmaineen eepokselle toi kuitenkin vuoden 1935 napakka ”Vanha Kalevala”, jonka kielitieteilijä M. A. Castrén käänsi ruotsiksi 1841. Käännöstyössä hän sai apua raakakäännöksen tehneeltä Keckmanilta. Taisi siinä Johan ja Fredrika Runebergkin häärätä vähän auttamassa.

Ranskankielinen Kalevala ilmestyi vuonna 1845. Sen oli värkännyt Suomessa venäläisessä aatelisperheessä kotiopettajana työskennellyt ja kalevalamittaan hurahtanut herra Louis Léouzon Le Duc.

Tunnetuimmat tarinat mahtavista velhoista, rohkeista naisista ja itkevistä artesaaneista tulevat 1500 vuoden takaa

Maineikas kielitieteilijä Jacob Grimm kykeni näiden käännösten avulla perehtymään eepokseen ja kehui sen pystyyn Preussin Tiedeakatemiassa vuonna 1845. Silloin Suomen autonomisessa Venäjän Suurruhtinaskunnassakin alettiin uskoa Kalevalaan, Lönnrotkin sai uutta puhtia ja askarteli kokoon vuoden 1849 siloitellun ja paisutetun laitoksen, joka on loitonnut jo pitkälle kerätyistä kansanrunoista.

Siitä tuli virallinen juhlakalu, puheissa ylistetty ja harvojen lukema ”kansalliseepos”. Ihan hieno kirja, ei siinä mitään. Sen markkinoimisessa ”kansallisaarteena” kunnostautui erityisesti riemutohtori, professori Zacharias Topelius, lääkäri Zacharias Topeliuksen satusetänäkin tunnettu hurskas kirjailijapoika, muun muassa Maamme kirjassaan (Boken om vårt land, 1875). Zacharias nuorempi oli aika vahvasti ruotsinnosten varassa, sillä hän, toisin kuin isänsä ja isoisänsä, ei monta sanaa suomen kieltä osannut.

Topeliuksen jostain romuläjästä Sammatista pelastama Elias Lönnrotin kehto saavutti 1800-luvun lopulla pyhäinjäännöksen aseman.

Kalevala on portti valtavaan aineettomaan perintöön

Kalevala on portti valtavaan aineettomaan perintöön, itämerensuomalaiseen suullisena traditiona säilyneeseen runolauluun, jonka tunnetuimmat tarinat mahtavista velhoista, rohkeista naisista ja itkevistä artesaaneista tulevat 1500 vuoden takaa, mutta jonka vanhimmat myytit ovat peräisin vielä paljon aikaisemmilta ajoilta ja muilta mailta vierahilta.

Lönnrotin ja hänen lukuisten työtovereidensa ja opponenttiensa ponnistuksin tämän luku- ja kirjoitustaidottomuuteen perustuvan mahtavan runoston runsaat rippeet kirjoitettiin muistiin 1800-luvulla. Tämä operaatio pelasti meille itämerensuomalaisen häviämässä olevan suuren laulun viimeisen kaiun litteroituna, mutta oli samalla lopullinen kuolinisku runolaulun ilmiölle.

Kuuntele Lukupiiri 7.12.2019 klo 19.02, Yle Radio 1

Kalevalan eri tulkinnoista ja versioista keskustelevat Kalevala-seuran toiminnanjohtajat Niina Hämäläinen ja Ulla Piela sekä kirjailija Juha Hurme. Näytteitä lukevat Tomi Alatalo ja Roosa Söderholm. Toimittajana Jukka Kuosmanen.
Puhelinnumero suoraan lähetyksen on 09 144 800.
Keskusteluun voi osallistua lähetyksen aikana myös verkossa osoitteessa yle.fi/kirjat. Verkkokeskustelua isännöi Jani Tanskanen.

Artikkelia korjattu 29.11.: otsikosta poistettu kirjoitusvirhe

Keskustelu sulkeutuu 29.12.2019.
Keskustele

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri