Hyppää pääsisältöön

Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Viulutaiteilija Heimo Haitto on kertonut myöhemmin muistelmissaan, että hänen onnellisin lapsuusmuistonsa oli Pikku pelimanni -elokuvan kuvaukset kesällä 1939. Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista. kuvitus

Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

Heimo Haitto vuonna 1937.
Heimo Haitto 11-vuotiaana 1937. Heimo Haitto vuonna 1937. Kuva: K.W. Miettinen / Museovirasto - Musketti Heimo Haitto

Talvella 1935 torniolainen veturinkuljettaja Aaro Haitto oli tuonut 9-vuotiaan Heimo-poikansa Viipuriin Musiikkiopiston johtajan ja viulunsoiton opettajan Boris Sirpon kasvatiksi. Isä oli tehnyt Sirpon kanssa sopimuksen, jonka mukaan Heimo antautuisi täysin viulunsoitolle ja tapaisi vanhempansa ja sisaruksensa vasta, kun täyttäisi 18 vuotta.

Viipurin Pyöreä torni ja kauppatori 1930-luvun lopulla.
Viipurin kauppatori ja Pyöreä torni 1930-luvun lopulla. Viipurin Pyöreä torni ja kauppatori 1930-luvun lopulla. Kuva: Lappeenrannan museot Viipuri

Sirpo, joka oli sekä Viipurin Musiikkiopiston johtaja, viulunsoiton opettaja, lapsiorkesterin kapellimestari että Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestari omisti huomattavan paljon aikaansa Heimolle.

– Ne olivat minulle rakkaita aikoja. Harjoittelimme kolme tuntia ja sitten lähdimme kävelylle pitkin kauniin Viipurin katuja. Meillä oli oma kantakahvilamme, jossa sain nauttia yhden imelän baakelsin, Heimo Haitto on muistellut Viipurin aikojaan myöhemmin.

Kerran, kun Heimo oli jo ahminut leivoksensa, Sirpo kysyi:

– Tahdotko vielä?

Sirpo antoi pojan syödä niin monta leivosta kuin tälle maistui. Heimo jaksoi syödä 11 baakelsia, minkä jälkeen hänen vatsansa tuli kipeäksi.

Väliotsikko: Kahdeksan tunnin harjoittelun jälkeen "ihme"
Väliotsikko: Kahdeksan tunnin harjoittelun jälkeen "ihme" kuvitus
Kesällä 1936 Perkjärvellä Heimo Haitto, hänen pikkuveljensä, Maaria Suomalainen (myöh. Maaria Eira) ja Leo Kari.
Sirpojen huvilalla Perkjärvellä kesällä 1936 Heimo Haitto kainalossaan pikkuveljensä Atso, Marjatta Suomalainen - josta tuli myöhemmin oopperalaulajatar ja elokuvanäyttelijätär Maaria Eira - ja Greta Sirpon sisarenpoika Leo Kari. Heimon leikkitoveri Perkjärvellä oli myös naapurin, urkutaiteilija Venni Kuosman poika Kauko, josta tuli tunnettu pianotaiteilija. Kesällä 1936 Perkjärvellä Heimo Haitto, hänen pikkuveljensä, Maaria Suomalainen (myöh. Maaria Eira) ja Leo Kari. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Heimo Haitto,Maaria Eira

Kesät Heimo vietti Boriksen ja Greta-rouvan seurassa heidän Perkjärven huvilallaan Karjalankannaksella. Heimon lisäksi Perkjärvelle lähti mukaan muitakin oppilaita.

– Aamulla kahdeksalta mentiin hiljaiseen mäntymetsään, jossa harjoittelimme professorin kanssa sormiharjoituksia ja skaaloja kello 11 asti. Saimme mennä uimaan tunniksi. Sitten oli päivällinen, päivälepo, ja taas opiskelimme omia kappaleitamme itse kukin omassa huoneessaan. Iltaisin oli "konsertti", Heimo on muistellut myöhemmin Perkjärven kesiä.

Heimo Haitto ja tuntematon poika Perkjärvellä kesällä 1930-luvun lopulla.
Heimo ja kaverinsa uimassa harjoittelun ja päivällisen välillä. Heimo Haitto ja tuntematon poika Perkjärvellä kesällä 1930-luvun lopulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Heimo Haitto
Heimo Haitto ja Boris Sirpo sekä perheenjäseniä ja vieraita Perkjärvellä 1930-luvun lopulla.
Heimo ja Boris ja vieraita Perkjärvellä. Heimo Haitto ja Boris Sirpo sekä perheenjäseniä ja vieraita Perkjärvellä 1930-luvun lopulla. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Heimo Haitto

Perkjärvellä Heimo koki ensimmäisen kerran voimakkaan onnentunteen, jota hän kutsui ”ihmeeksi”. Hänen sormensa alkoivat kulkea kuin itsestään ja viulu alkoi laulaa. Tähän onnelliseen tilaan Heimo pääsi kahdeksan tunnin harjoittelun jälkeen.

Sirpo antoi Heimolle luettavaksi viuluvirtuoosi Niccolo Paganinin elämäkerran ja harjoiteltavaksi Paganinin viulukonserton. Konserton tekniset haasteet tuntuivat Heimosta ”murskaavilta”, mutta hänellä oli valtava halu oppia teos. Samalla hän huomasi kokevansa ”ihmeen” yhä useammin.

Väliotsikko: Ensikonsertti Helsingissä helmikuussa 1939
Väliotsikko: Ensikonsertti Helsingissä helmikuussa 1939 kuvitus
Heimo Haitto keväällä 1939.
Heimo Haitto 13-vuotiaana keväällä 1939. Heimo Haitto keväällä 1939. Heimo Haitto
Heimo Haitto keväällä 1939.
Heimo Haitto keväällä 1939. Heimo Haitto

Syksyllä 1938 Boris Sirpo kertoi 13-vuotiaalle Heimolle, että tämä tulisi antamaan pian ensikonsertin Helsingissä. Konserttia varten Heimo sai lainaksi Guarneri-viulun ja Vuillaume-jousen.

Heimo alkoi odottaa lähtöpäivää. Hän jännitti Helsingin matkaa, mutta syynä ei ollut konsertti, vaan se, tapaisiko hän Helsingissä äitinsä. Heimo tapasikin Helsingissä tutun naisen, mutta jäi epävarmuuteen, oliko nainen hänen äitinsä vai äidin sisar Martta-täti.

Heimon ensikonsertti oli Konservatorion salissa 24. helmikuuta 1939. Hän soitti Boris Sirpon johtaman Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä kolme kokonaista viulukonserttoa, Mozartin A-duurin, Vieuxtemps’n d-mollin nro 4 ja Paganinin D-duurin. Suoritus oli nuoren pojan taiturillinen voimannäyttö. Arvostelijat pitivät Heimoa sensaationa, Suomen oloissa ainutlaatuisena ilmiönä.

Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939.
Heimo Radio-orkesterin suoran lähetyksen solistina keväällä 1939, jolloin hän omasta mielestään epäonnistui. Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939. Heimo Haitto
Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939, Boris Sirpo johtaa orkesteria..
Radio-orkesteria johti Yleisradion studiossa Boris Sirpo. Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939, Boris Sirpo johtaa orkesteria.. Heimo Haitto

Ensikonserttia seurasi heti toinen esiintyminen Radio-orkesterin solistina, joka myös radioitiin. Boris Sirpo johti orkesteria. Tällä kertaa Heimo soitti omasta mielestään huonosti, hän lukkiutui esiintymisen jälkeen pukuhuoneeseen itkemään. Silloin häntä tultiin hakemaan puhelimeen.

– Tahtoisin puhua Heimon kanssa.

– Se oon mie.

– Täällä puhuu Jean Sibelius. Tahdon kiittää sinua hienosta esityksestäsi, jonka juuri kuulin radiosta.

Puhelu Ainolasta haihdutti nuoren viulutaiteilijan surun saman tien.

Väliotsikko: Boris Sirpon yksinäisyys
Väliotsikko: Boris Sirpon yksinäisyys kuvitus
Viipurin linna iltavalaistuksessa.
Viipurin linna iltavalaistuksessa. Kuva: Kalevi Tillin perhearkisto Viipuri

Millainen ihminen oli Boris Sirpo, viulupedagogi, joka sopi torniolaisen veturinkuljettajan kanssa, että tämän 9-vuotias poika ei saisi tavata perhettään, ennen kuin täyttäisi 18 vuotta? Oliko Sirpo tunteeton ja laskelmoiva? Ajatteliko lainkaan, mitä ero perheestä Heimoon vaikutti?

Boris Sirpo oli itse ottolapsi. Hän oli joutunut pärjäämään omillaan jo hyvin nuoresta. Sirpolla itsellään ei ollut lapsia. Mennessään naimisiin Greta Ollbergin kanssa 1916 hän oli ottanut nimiinsä Gretan 2-vuotiaan Willy-pojan. Willy Sirob oli kuollut tapaturmaisesti 17-vuotiaana toukokuussa 1931.

Maaliskuussa 1939 ollessaan kirjailija Lempi Jääskeläisen kanssa paluumatkalla Viipurin Taidekerhon illallisilta Sorvalista, Boris Sirpo avautui yllättäen itsestään ja tunteistaan Lempille.

– Yhtäkkiä hän alkoi avomielisesti puhua itsestään, työstään, toiveistaan, kaukokaipuustaan “maahan missä on onni”. Hän kuvitteli kotimaataan Armeniaa sellaiseksi paikaksi, missä olisi hyviä ihmisiä, jotka ymmärtäisivät häntä oikein. Maa, missä on hyvä olla ja elää sekä levätä. Ja kuitenkin hän rakasti Viipuria kotikaupunkinaan ja oli onnellinen Greta-rouvansa ja Heimo Haiton kanssa, Lempi Jääskeläinen on kertonut myöhemmin.

Boris ei ollut oppinut puhumaan suomen kieltä niinä 27 vuotena, jotka hän oli asunut Suomessa.

– Sirpo puhui kauheata murteellista suomea, jossa kaikki y:t olivat i:tä ja ä:t puolestaan e:tä ja kuitenkin se sopi häneen, tuohon tummaan ulkomaalaiseen sinä hetkenä ja erikoisesti siihen tunnelmaan.

Painoiko Sirpon mieltä Musiikkiopiston ankara riita? Keväällä 1938 opiston opettajien luottamuspula johtajaansa kohtaan oli muuttunut avoimeksi kapinaksi ja levinnyt sanomalehti Karjalan yleisönosastoon. Lähes kaikki pitkäaikaiset, läheiset opettajatoverit ja entiset oppilaat olivat nousseet Borista vastaan. Kevään lopulla riita oli sovittu ja tilanne päällisin puolin rauhoittunut, mutta vain väliaikaisesti.

Painoiko Borista maailmantilanne? Kokiko hän uhkaavana sen, miten juutalaisiin suhtauduttiin Kansallissosialistisessa Saksassa? Vaikka Boris väitti olevansa armenialainen, monet epäilivät häntä Viipurissa juutalaiseksi.

– Hän kertoi yksinäisyydestään, taiteilijan yksinäisyydestä, joka oli tuttua minullekin. Kuuntelin vaiti häntä ja sen illan keskustelun jälkeen olen aina pitänyt Boris Sirposta ja muistanut häntä suurena taiteilijana, jota hänen oma aikansa ei oikein täysin käsittänyt. Hän puhui myös Heimo Haitosta, jota rakasti kuin omaa poikaansa.

Torkkeli Knuutinpojan patsas ja Viipurin linna.
Torkkeli Knuutinpoika katsoo Viipurin linnaan. Torkkeli Knuutinpojan patsas ja Viipurin linna. Kuva: Huugo Turunen / Lappeenrannan museot Viipuri

Museotorilla Sirpon ja Lempi Jääskeläisen seuraan oli liittynyt heidän perässään kävellyt lehtori Maija Inkala. Yhdessä kolmikko oli pysähtynyt ihailemaan kuunvalossa kylpevää pronssista Torkkeli Knuutinpojan patsasta.

– Kun silloin tornikello ylhäällä Vahtitornista ilmoitti ensimmäistä aamutuntia, Sirpo alkoi äkkiä katsoa kädestä kohtaloani ja sanoi: “Teiden elemen ili kulkea risti. Mite se on?” Maija Inkala kurkisti myös kuunvalossa käteni viivoja ja vahvisti asian: “Lempi rakas, siinä on selvä risti, joka kulkee tosiaankin elämänviivasi yli. Mitä se merkitsee ystäväni?”

Väliotsikko: Kilpailemaan Lontooseen huhtikuussa 1939
Väliotsikko: Kilpailemaan Lontooseen huhtikuussa 1939 kuvitus

Huhtikuussa 1939 Boris Sirpon ja Heimo Haiton oli määrä matkustaa Lontooseen, missä Heimo osallistuisi Kuninkaallisen Musiikkiakatemian nuorille viulisteille järjestämään kansainväliseen viulukilpailuun. Heimo sai osallistua kilpailuun erikoisluvalla, alaikäraja oli 14 vuotta ja Heimo täytti 14 vasta toukokuun lopulla.

Juuri ennen Lontooseen lähtöä, Heimoa kohtasi vielä erityinen kunnia. Hän sai kutsun Presidentinlinnaan, missä esiintyi presidentti Kyösti Kalliolle ja tämän vieraille ja sai puristaa presidentin kättä.

Heimo Haitto esiintyy ilmeisesti Presidentinlinnan salissa 1939.
"Loistelias sali, jossa valaistut kristallikruunut välkkyivät ja parketit kiilsivät ja peilit häikäisivät, saattoi minut erikoisen onnelliseen mielentilaan", Heimo Haitto on muistellut. Heimo Haitto esiintyy ilmeisesti Presidentinlinnan salissa 1939. Kuva: Kuvitusta Avainsijoitus-blogista. Heimo Haitto

Lontoon kilpailuun Heimo oli saanut valita viulun soitinkeräilijä Richard Faltin nuoremman kokoelmasta. Kirurgi Faltin oli tunnetun säveltäjän, entisen viipurinsaksalaisen musiikinopettajan Richard Faltinin poika ja viipurilaisen arvoviulujen keräilijän, kauppaneuvos Harry Wahlin serkku. Heimo valitsi kilpailusoittimekseen Guarnerin.

Vasta laivamatkalla Boris Sirpolle selvisi, että pakollisten Paganinin ja Mozartin viulukonserttojen lisäksi kilpailuohjelmaan kuului myös joku klassinen sonaatti. Heimolla ei ollut sellaista ohjelmistossaan. Alkoi vimmattu Giuseppe Tartinin Paholaistrilli-sonaatin harjoittelu. Heimo ehti kuin ehtikin oppia teoksen ulkoa ennen laivan saapumista Lontooseen.

Väliotsikko: Kuopus vie voiton Lontoossa
Väliotsikko: Kuopus vie voiton Lontoossa kuvitus

Lontoosta Heimo ei ehtinyt nähdä kuin hotellihuoneen ja kisapaikan sekä tunnetun Hill and Son –viululiikkeen. Heimo sai kokeilla arvosoittimia, Guarneriuksia, Stradivariuksia ja Guadagnineja, joita liikkeessä oli lukuisia.

Kaikki kilpailun kymmenen osanottajaa asuivat samassa hotellissa. Heihin tutustuminen sai Heimon epävarmaksi:

– Kyllä myö vissiin väärään paikkaan tultiin.

Kilpailupäivänä Sirpo ei antanut Heimon ottaa viulua lainkaan kotelosta, vaan ojensi appelsiinin ja jännitysromaanin. Kilpailuohjelmaa esittäessään Heimo joutui jälleen hänelle tuttuun ihmeelliseen yliluonnolliseen tilaan – ja voitti kisan.

Heimo luuli itse ensin saaneensa kilpailussa kolmannen palkinnon, hän ehti jo lähettää äidilleen postikortin, missä kertoi sijoituksestaan. Vasta seuraavana päivänä hänelle selvisi, että olikin voittanut kisan.

Heimo Haitto Greta ja Boris Sirpon seurassa keväällä 1939.
Greta, Heimo ja Boris iloitsevat Heimon menestyksestä. Heimo Haitto Greta ja Boris Sirpon seurassa keväällä 1939. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Heimo Haitto

Voiton jälkeen Boris Sirpo antoi haastattelun Helsingin Sanomille:

– Unkarilainen ja tšekkiläinen soittivat mielestäni kuin paholaiset, ja kun muutenkin taso oli hyvin korkea, en uskaltanut toivoa Heimon sijoittuvan edes alkupäähän.

Lehdet kirjoittivat Heimo Haiton tulevaisuudensuunnitelmista; ensin hän kävisi koulun loppuun Suomessa ja ottaisi sitten vastaan palkinnoksi saamansa opiskelupaikan Lontoossa.

Kuuntele Heimo Haiton ja opettajansa Boris Sirpon Yleisradion toimittajalle Markus Rautiolle myöntämä haastattelu heidän palattuaan voitokkaalta kilpailumatkalta Lontoosta 15. toukokuuta 1939.

Lontoon menestyksen jälkeen Boris Sirpo antoi Heimolle uutta ohjelmistoa opeteltavaksi, Lalon, Tshaikovskin ja Sibeliuksen viulukonsertot.

Elokuun 29. päivänä 1939 Heimo Haitto esiintyi solistina Radio-orkesterin julkisessa konsertissa. Orkesteria johti Boris Sirpo ja ohjelmassa oli Vieuxtempsin viulukonsertto nro 4.

Väliotsikko: Heimo Haiton onnellisin lapsuusmuisto
Väliotsikko: Heimo Haiton onnellisin lapsuusmuisto kuvitus
Heimo Haitto ja Boris Sirpo ja sukulaisia kesälomalla Ruotsissa kesällä 1939.
Kesällä 1939 Heimo Haitto ehti sukuloida Boriksen ja Gretan kanssa Gretan äidin, Anna Ollbergin synnyinseudulla Ruotsin Hölössä. Heimo Haitto ja Boris Sirpo ja sukulaisia kesälomalla Ruotsissa kesällä 1939. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Heimo Haitto

Viulutaiteilija Heimo Haitto on kertonut myöhemmin muistelmissaan, että hänen onnellisin lapsuusmuistonsa on Pikku pelimanni -elokuvan kuvaukset kesällä 1939.

Filmimoguli Toivo Särkkä ohjasi Suomen Filmiteollisuudelle musiikkielokuvan, joka kertoo hieman muunnellusti Heimon oman tarinan. Oliko elokuva Heimosta Boris Sirpon idea? Joka tapauksessa Sirpo oli yksi elokuvan kolmesta käsikirjoittajasta ohjaaja Särkän ja Tuomi Elmgren-Heinosen lisäksi.

Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Heimo Olavina. Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni. Kuva: Suomen Filmiteollisuus Heimo Haitto
Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Olavi karkaa orpokodista viulu toisessa, kissa toisessa kainalossaan. Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni. Kuva: Suomen Filmiteollisuus Heimo Haitto
Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Pikku pelimanni. Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni. Kuva: Suomen Filmiteollisuus Heimo Haitto

Heimo esitti elokuvassa Olavia, jonka työtön äiti Anna (Regina Linnanheimo) jättää suutari-Antin (Jalmari Rinne) kasvatettavaksi. Suutarin kuoltua Olavi joutuu orpokotiin, mistä hän karkaa kissa ja viulu kainalossaan. Monien vaiheiden ja vastoinkäymisten jälkeen lahjakas Olavi pääsee musiikkiopiston professorin (Aku Korhonen) oppilaaksi ja Lontooseen kansainväliseen viulukilpailuun.

Viulisti Heimo Haitto ja Aku Korhonen elokuvassa Pikku pelimanni.
Heimo Haitto (Olavi) ja Aku Korhonen (musiikkiopiston professori) Pikku pelimannissa. Viulisti Heimo Haitto ja Aku Korhonen elokuvassa Pikku pelimanni. Kuva: Suomen Filmiteollisuus Heimo Haitto

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka marraskuun viimeisenä päivänä 1939 taivas Viipurin yllä repesi! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Poikia Kannaksenkadun pihalla kesällä 1939.
Kannaksenkadulla Viipurin Musiikkiopiston naapurissa kaverit odottavat jo Heimon viulutunnin päättymistä kesällä 1939. Poikia Kannaksenkadun pihalla kesällä 1939. Kuva: Myrtha Kuusisto / Lappeenrannan museot Viipuri
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939 ja lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?