Taivas Viipurin yllä repesi 30. marraskuuta 1939 – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi. – Osa 25/26.

Kireä poliittinen ilmapiiri Euroopassa pakotti suomalaiset linnoitustöihin Karjalankannaksella kesällä 1939. Linnoitustöistä tuli iskusana ja Kannaksella marssi nuoria miehiä hiekassa ja pölyssä. Heitä tuli kaikista kansankerroksista ja he kaivoivat ojia, rakensivat hirsivallituksia, tankkiesteitä ja vetivät piikkilankaa.

Puhuttiin valloittamattomista esteistä, joiden ylitse vihollinen ei pääsisi ja Viipuri olisi turvassa. Kesää 1939 sai viettää Viipurissa rauhassa, vaikka sotajutut leimasivat mielialoja.

Syksyllä 1939 Viipurissa oli 86 000 asukasta. Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki ja kansainvälisin, jos mittatikkuna käyttettiin siellä puhuttujen kielten määrää. Ruotsinkielisiä oli noin 2600, venäjänkielisiä noin 4500 ja saksankielisiä noin 1000. Suuri osa heistä kuului yläluokkaan, joka asui kaupungin ytimessä.

Musiikkiopiston syyskausi 1939 alkoi 15. päivänä syyskuuta. Entiset opettajat olivat paikalla ja oppilaita ilmoittautui tavallinen määrä, noin 350.

Kaupunki valmistautui myös syksyn konserttikauteen. Boris Sirpon johtaman Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin ensimmäisen sinfoniakonsertin solistiksi 18. lokakuuta oli valittu Musiikkiopiston entinen oppilas, pianisti Orest Bodalew, joka oli asettunut Pariisiin. Hän konsertoi sieltä käsin pitkin Eurooppaa.

Helsingissäkin tultaisiin syksyllä kuulemaan Viipurin Musiikkiopiston kasvattia, kun Cyril Szalkiewicz tulisi antamaan konsertin 14. lokakuuta.

Elokuun puolivälissä viipurilaista soittotaitoa oli kuultu Tallinnassa asti. Silloin viulisti Olavi Tilli oli soittanut Viron radiossa suomalaisten säveltäjien viulukappaleita. Boris Sirpo oli käynyt Tallinnassa jo tammikuussa ja oli johtanut muun muassa Sibeliuksen Sinfonian nro 2.

Viipurissa syksyn 1939 konserttikauden avasi laulajatar Aulikki Rautawaara omalla konsertillaan lokakuun 6. päivänä.

Viipurissa puhuttiin kuitenkin evakuoimisesta. Puhuttiin siitä, kuinka museot muualla Euroopassa olivat kaiken varalta vieneet turvaan arvokkaimpia aarteitaan. Viipurissa päätettiin seurata esimerkkiä kaikessa hiljaisuudessa. Historiallinen museo ja Taidemuseo tilasivat laatikoita, joihin pakattaisiin museon rahakokoelmat, kansantieteellisesti arvokkaat karjalaiset kansallispuvut ja taidemuseon parhaimmat taulut.

Boris ja Greta Sirpo asuivat kasvattipoikansa Heimo Haiton kanssa syksyllä 1939 upouudessa, edellisen vuoden keväällä valmistuneessa talossa Kiinteistö Oy Kulmassa Punaisenlähteentorin reunalla.

Talossa oli Torkkelinkadun puolella Pohjoismaiden Yhdyspankin konttori ja taloa kutsuttiinkin PYPin taloksi. Kiinteistössä sijaitsi myös Veljekset Hamusen kenkäkauppa ja mikä moderneinta, Syvänoron kangasmyymälään oli tehty Viipurin ensimmäiset liukuportaat. PYPin talon Punaisenlähteentorin puolella sijaitsi Palatsi-niminen elokuvateatteri sekä suuri, samanniminen kahvila-ravintola, jonka omisti Greta Sirpo yhdessä sisarensa Ellen Karin kanssa.

Ellen Kari tai Ella, joksi häntä myös kutsuttiin, oli menestyvä yrittäjä, jolla oli hoidossaan ravintola äitinsä Anna Ollbergin omistamassa Hotelli Finlandiassa. Näiden lisäksi hän omisti Viipurin, Lappeenrannan ja Koiviston linja-autoasemien kahvila-ravintolat.

Elokuussa 1939 Kannaksella oli pidetty suuri sotaharjoitus, jonka loppuparaati pidettiin Viipurissa. Sotaharjoitukseen osallistuneen 20 000 miehen paraatijoukon vastaanotti pääministeri A. K. Cajander. Sotamarsalkka C. G. Mannerheim seurasi paraatia hieman sivummalla.

Kaupungintalolle oli järjestetty juhla Mannerheimin kunniaksi. 14-vuotias viuluniekka Heimo Haitto esiintyi suurelle idolilleen, joka ojensi esityksen jälkeen kaksi sadan markan seteliä sanoen:

– Tässä on sinulle alku pankkitilillesi.

Marraskuussa 1939 kaikki muuttui. Kaduilla kulkiessaan ihmiset näkivät raskaita kuorma-autoja ja täysissä aseissa olevia sotilaita. Autot jyrisivät alas Linnankatua ja kääntyivät Koivistontielle. Pitkin Kannaksenkatua ajoi moottoriajoneuvoja ja meni ratsuväkeä.

Illan hämäryydessä liikkui nopeita varjoja, yksittäisiä poliiseja ja vikkeliä pieniä lähettipoikia, joilla oli kädessään pinkka ruskeita kirjekuoria. Varsinkin pienet lähettipojat olivat innokkaita ja missä yökello ei herättänyt talonmiestä, siellä he kiipesivät portin yli viedäkseen viestinsä perille.

Viipurin Sinfoniakuoron piti esittää Armas Järnefeltin kantaatti Isänmaan kasvot marraskuun 11. päivänä, mutta konsertti peruttiin sodan uhkan vuoksi.

Kesällä filmatun Pikku pelimanni -elokuvan ensi-ilta oli 12. marraskuuta 1939 yhtä aikaa kymmenessä kaupungissa. Heimo esitti elokuvassa itseään ja mukana olivat erittäin taitavat Viipurin Musiikkiopiston oppilaat. Viipurissa elokuva nähtiin Kinolinnassa ja viimeistään nyt Heimon, joka oli huhtikuussa voittanut Lontoossa järjestetyn kansainvälisen viulukilpailun, tunsi koko Suomi.

Heimo Haiton välitön ja vilpitön olemus ja soittotaito hurmasivat kaikki arvostelijat. Ohjaaja Toivo Särkkää kiitettiin siitä, että Heimon soittoa oli paljon, eikä sitä oltu pilattu "filmaattisilla välihuudahduksilla". Vaikka tarinaa moitittiin kovin sentimentaaliseksi, myös kriitikoiden nenäliinat kastuivat. Elokuvan käsikirjoittajiin kuuluivat ohjaajan lisäksi Boris Sirpo ja ensimmäisen Toivo Kuula -elämäkerran 1938 kirjoittanut Tuomi Elmgren-Heinonen.

Helsingin Sanomien Erkki Kivijärvi kiitti erityisesti elokuvan pelimanniutta: "Aitoudessaan ja välittömyydessään sykähdyttävää, kaunista ja taiteellista, mukaansatempaavaa ja – silmiä kostuttavaa."

Uuden Suomen Yrjö Suomalaisen kiitoksista kuvastuivat kansalaisten mielialat marraskuun puolivälissä 1939: "Ilman viuluakin, jo luonnollisella näyttelemisellään, paremmin sanoen tavallisella olemisellaan Heimo valloittaa ja kun poika sitten tarttuu käyräänsä, hän taikoo pimeän salin pariksi tunniksi irti tästä murheellisesta arkisesta kamarasta."

Heimolla piti muutenkin kiirettä, sillä konsertointi Suomen hyväksi oli alkanut. Muun muassa tiistaina 21. marraskuuta hän konsertoi Helsingin Messuhallissa rajaseudun hätääkärsivien hyväksi ja soitti viipurilaisen kirurgin ja soitinkeräilijä Richard Faltinin omistamalla Guarnerius-viululla.

Konsertin tuotto, 70.000 markkaa lahjoitettiin hätääkärsivien puolesta työtä tekeville järjestöille. Siihen mennessä Heimo oli kerännyt hyväntekeväisyyskonserteillaan jo 160.000 markkaa. Summaa vastaava rahamäärä olisi vuonna 2018 ollut yli 57 000 euroa. Neljätoistavuotiaan koulupojan tilillä rahasumma olisi ollut huikea.

Viipuriin alkoi saapua pakolaisia, sillä Kannasta oli alettu evakuoida. Talojen porraskäytäviin ja portinpieliin ilmestyi paperilappusia, joissa annettiin ohjeita myös Viipurin evakuoinnin varalta.

Sisäministeri puhui radiossa. Kaikki turha väki piti saada pois kaupungista. Sairaat, vanhukset, naiset ja lapset. Evakkojunia oli jo lähtenyt. Rautatieasemalla oli valtava tungos kun Kannakselta oli tullut yhä uusia ja uusia sotapakolaisia, itkeviä, väsyneitä lapsia ja kalpeita valvoneita äitejä. He joutuivat odottamaan tunteja kylmissä kosteissa marraskuun illoissa.

Sitten kaikki räjähti. Torstaina marraskuun 30. päivänä puna-armeijan hyökkäys alkoi tykistötulella Kannaksella klo 6.50. Aamulla yhdeksältä Viipurissa annettiin ensimmäinen ilmahälytys ja klo 9.15 ensimmäiset vihollisen pommikoneet olivat kaupungin yllä.

Kaupungin itäisiin osiin muun muassa Kelkkalan alueelle, Maaskolan ratapihalle ja kaupunginsairaalan taakse putosi pommeja, jotka sytyttivät tulipaloja.

Punaisenlähteentorin torikauppiaat oliva jääräpäisiä eivätkä uskoneet millään, että nyt oli tosi kysymyksessä. Myös monet ostajat empivät juosta suojaan. Kun pommit putoilivat Havin alueelle ja itäisiin esikaupunkeihin, useat kauppiaat vasta purkivat myyntikojujaan ja pahimman jytinän jälkeen monet jatkoivat rauhassa myyntitouhujaan.

Pommikoneet poistuivat Viipurin yläpuolelta noin klo 12.30, ja vaara ohi -merkki annettiin klo 12.55. Ensimmäisen sotapäivän pommituksissa kuoli yhdeksän viipurilaista. Puoli kahdelta kuultiin radiosta, kuinka presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta.

Kesällä 1939 neljätoistavuotias Heimo oli kokenut ensirakkautensa. Hän oli aloittanut Kreutzerin etydien harjoittelun kotonaan aamulla klo 7 ja näynyt ikkunasta "pienen tumman enkelin" liitelevän torin halki taluttaen lumivalkoista koiraa.

– En voinut tehdä mitään muuta kuin laskea viulun flyygelin päälle ja juosta kiireesti ulos nähdäkseni hänet läheltä.

Teiniromantikko nappasi juostessaan ruusun ruusupensaasta ja ojensi sen tytölle, joka kertoi nimekseen Riitta. Saman talon yhdeksännessä kerroksessa asunut Riitta ja silmittömästi rakastunut Heimo sopivat yhteisestä vihellysmerkistä. Kun parvekkeelta kuului sovittu merkki, tarkoitti se lähtöä ulos kävelylle Torkkelin puistoon.

Kun Heimo ensimmäisten Viipurin pommitusten jälkeen lähetettiin junalla kasvatti-isoäitinsä Anna Ollbergin kanssa turvaan Tornioon, he viettivät ensimmäisen yön Kuopiossa koulun voimistelusalin lattialla. Lohduttaakseen itseään rakasta Riittaa ajattellessaan, Heimo ryhtyi viheltämään. Ihmeellistä kyllä, hän kuuli vastauksen voimistelusalin toisesta päästä.

Boris ja Greta Sirpo seurasivat muutaman päivän kuluttua Heimoa ja Anna Ollbergiä Tornioon. Joukko sai majapaikan Heimon lapsuudentoverin Reino Hakasalon kodista. Heimon vanhemmat olivat eronneet, eivätkä enää asuneet Torniossa.

– Puutetta oli monestakin asiasta, mutta hauskaa oli silti, Heimo on muistellut. Meillä oli valtava kahvipannu, jossa tehtiin kaikki, keitettiin kahvit ja jopa pestiin pyykit. Kerran kun kahvia alettiin kaataa kuppeihin, pannusta tihkui vain muutama vaivainen pisara kerrallaan. Hämmästyneenä rouva Sirpo otti kannen pois. Kahvipannusta ryömi esille kaksi sukkaa...

Seuraavana aamuna pakolaisten matka jatkui Ruotsin puolelle. Heimo antoi ensin konsertin Haaparannassa ja sen jälkeen Tukholmassa, Malmössä, Göteborgissa ja Oslossa. Siitä alkoi Heimon ja Sirpojen Suomen Avun hyväksi tekemä konserttikiertue, joka Ruotsin ja Norjan jälkeen jatkui Amerikkaan 1940.

Amerikassa Heimon pitämistä sadoista konserteista kertyi melkoinen rahasumma Suomen hyväksi. Laajan konserttikiertueen suojelijana toimi presidentti Herbert Hoover.

Erään tarinan mukaan Anna Ollberg palasi Viipuriin 1942 jatkamaan omistamansa ravintola Palatsin toimintaa. Hän lähti kiertelemään kaupungille löytääkseen kalustusta runneltuun ravintolaansa ja löysi omia tuolejaan, yhden sieltä ja toisen täältä, ja myös muutaman oman lautasensa ja pari kolme kermakannua.

Astiaston kanssa oli vaikeaa. Sen hän joutui kokoamaan suureksi osaksi sotasaaliista, mutta vähitellen hän sai kokoon jonkinlaisen sisustuksen, ja saattoi jatkaa ravintolansa toimintaa kunnes koitti seuraava Viipurista-lähdön aika.

Tarinan Anna saattoi kuitenkin olla hänen tyttärensä Ellen Kari, sillä Anna Ollberg oli tuolloin jo 75-vuotias ja vietti sota-ajan turvassa sukulaistensa luona Ruotsissa. Sen sijaan Ellen Kari omisti sota-arkiston mukaan Viipurissa Borgward 3 Tonner -nimisen vuoden 1942-mallisen kuorma-auton, jonka Viipurin suojeluskuntapiiri pakkolunasti vuosiksi 1943-44.

Venäläisten pommikoneiden hyökättyä Viipuriin marraskuun viimeisenä päivänä 1939, pakoon joutui lähtemään myös säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää puolisoineen.

Mandi Saarenpää on muistellut pakoa:

– Yöllä joulukuun ensimmäistä päivää vasten lähdimme kauniista kodistamme vain sen verran tavaraa mukanamme, minkä kantaa voimme. Miehelläni oli toisessa kädessään käsikirjoituksensa, toisessa parikymmentä arvokkaampaa tauluamme, kankaina tietysti, kehykset täytyi jättää. Minulla oli loput tauluistamme ja eväät.

Kantamukset olivat niin raskaat, että heidän piti levätä jokaisessa kadunkulmassa. Pieni Eila, Saarenpäiden ottolapsi, yritti urheasti auttaa raskaiden kantamusten kanssa.

– Asemalle pääsimme ja kauheassa tungoksessa saimme liputkin Mikkeliin ostetuksi. Mutta miten selviäisi siinä kauheassa tungoksessa junaan, siinä oli tietämistä.

Saarenpäät ryntäsivät lippuineen ensimmäisenä lähdössä olleeseen junaan.

– Saimme härkävaunussa sijan alimpien lavitsojen alla, siis lattialla, jossa ei mahtunut muuten olemaan kuin pituusasennossa. Juuri kun olimme tunkeneet itsemme näihin ahtaisiin olotiloihin, ilmestyi rautatievirkailija ilmoittamaan että tämä juna lähtee Turkuun. Silloinkos meille tuli kiire junasta ulos ja etsimään Savon junaa, joka lopuksi löytyikin.

Uudessa junassa joukko sai mukavamman paikan härkävaunun ylälavitsalta. Mukana vaunussa oli vanhempi nainen, joka viholliskoneiden yllättäessä junan Kouvolassa, aloitti virrenveisuun. Kaikki laulutaitoiset yhtyivät virteen, sillä mitään muutakaan ei ollut tehtävissä. Kun vaara oli ohi, juna jatkoi muutaman tunnin odottelun jälkeen matkaa Mikkeliin.

– Saimme siellä yösijat matkailijakodissa lähellä asemaa. Miten iloisia olimmekaan, kun jännittävän, valvotun yön ja päivän jälkeen saimme nukkua kunnollisissa vuoteissa tässä entisessä kotikaupungissa. Hyvä oli ettemme aavistaneet, että juuri se matkailijakoti olisi pian raunioina.

Saarenpäiden määränpää oli Reinikkalan kartano Kangasniemellä. Syksyllä 1941 Toivo sai vaikean sydänkohtauksen, mutta toipui ja sai ystäviensä avulla vielä järjestettyä sävellyskonsertin Helsinkiin 1942. Hän kuoli Tampereella 1948.

Testamentissaan Toivo Saarenpää määräsi Reinikkalan kartanon Suomen Säveltäjille kesänviettopaikaksi. Huonokuntoinen kartano myytiin 1982 ja tilalle hankittiin Helsingistä säveltäjille vierasasunto, Saarenpää-säveltäjäkoti, joka sijaitsi ensin Vilhonvuorenkujalla, ja on vuodesta 1997 sijainnut Ilmarinkadulla.

Kun talvisota syttyi ja Viipuria pommitettiin, myös Boris Sirpon emigranttiystävästä Andrej Rudnevista tuli jälleen pakolainen. Rudnevin kohdalla erityisen traagista oli, että hänen uudelleen hankkimansa, Pietariin jo kertaalleen jäänyt suuri kirjasto ja nuotisto jäivät vuorostaan Viipuriin.

Rudnevin muu perhe asui jo Helsingissä ja hän aloitti 1940 uudessa toimessa Helsingin yliopiston venäjän kielen lehtorina. Pääasiallisen ansiotyönsä Rudnev teki edelleen musiikin alalla. Toimittuaan Viipurissa Karjalan Aamulehden ja Viborgs Nyheterin musiikkikriitikkona, Helsingissä hän ryhtyi kirjoittamaan Nya Presseniin.

Sibelius-Akatemiassa Rudnev opetti prima vista -soittoa vuoteen 1953 asti ja vielä senkin jälkeen hän antoi opetusta kotonaan Fredrikinkadulla. Rudnevin tunneilla soitettiin kahdella vierekkäisellä pianolla kahdeksankätisesti sinfonioita ja muuta orkesterimusiikkia.

Rudnevin opetuksen suurta merkitystä on korostanut erityisesti Jorma Panula, joka Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina käytti menestyksekkäästi Rudnevin menetelmiä. Panula on sanonut Rudnevin olleen hänen uralleen yhtä merkittävä kuin varsinainen orkesterinjohdon opettaja Leo Funtek.

Rudnev suhtautui oppilaisiinsa lämpimän isällisesti: kaikkien piti kutsua häntä Antti-sedäksi. Häntä ei kuitenkaan sinuteltu, vaan puhuteltiin kolmannessa persoonassa. Rudnev tutustui nopeasti uusiin ihmisiin ja halusi jokaisen kirjoittavan muutaman sanan suureen kirjaan, jota hän kuljetti mukanaan matkoillaan, tai vielä suurempaan kirjaan, joka hänellä oli kotonaan.

Rudnevin erittäin arvokas musiikkiaineisto sijoitettiin hänen kuolemansa jälkeen Sibelius-museoon Turkuun. Nuotisto sisältää hänen käsin kirjoittamansa kahdeksankätiset pianosovitukset Sibeliuksen tärkeimmistä orkesterisävellyksistä, muun muassa kaikista sinfonioista. Tutkimukselle arvokkaita ovat laajat kokoelmat Rudnevin konserttiarvosteluista ja muista dokumenteista sekä Viipurin että Helsingin ajalta.

Talvisodan toisena päivänä 1939 Kalevi Tilli vei isänsä, Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin Repolan kansakoulun edustalla odottavaan siviiliväestön evakuointiautoon.

– Autoja lähti sieltä pitkin iltaa. En tiennyt silloin minne isäni kuljetettaisiin. Pommitusten sytyttämien tulipalojen punertavan loimun heijastuessa räntasateiselle yötaivaalle syleilin kotvan isääni tietämättä tapaisimmeko enää koskaan toisiamme. Alla päin kiiruhdin sitten läpi pimennetyn kaupungin takaisin omaan SK-kompaniaani.

– Selloni olin onneksi vienyt jo ennen sotaa opiskelija-asuntooni Helsinkiin. Olin nimittäin heti opiskelun alkaessa syksyllä liittynyt sellistinä Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan orkesteriin ja Helsingin ylioppilaskunnan soittajiin.

Oskari Tilli oli ostanut Kaleville sellon jo 1926:

– Isäni oli ostanut minulle sellon joltakin vanhalta Viipurissa asuvalta venäläiseltä emigranttiukolta. Kun monia vuosikymmeniä myöhemmin vein sellon Helsingissä korjattavaksi Fazerin musiikkikauppaan, ihmeteltiin siellä, mistä olin saanut niin arvokkaan soittimen. Tuskin isänikään tiesi sen todellista arvoa ostaessaan sen. Ehkä vanha emigranttiparka oli ollut taloudellisessa ahdingossa ja myynyt soittimen rahapulassa polkuhintaan.

Sodan puhjettua suuri osa ei vielä asevelvollisuusiässä olleista koulupojista liittyi Viipurin ja lähiseutujen suojeluskunnista muodostettuun I/SK-pataljoonaan. Yhdessä Karjalan kaartin asevelvollisista koostuneen Viipurin vartiopataljoonan kanssa se huolehti kaupungin tärkeiden kohteiden vartioinnista.

Kun Kalevi Tilli oli komppaniansa kanssa Vanhassakaupungissa pelastamassa tavaroita osuman saaneesta ja tuleen syttyneestä Montosen kaupasta, hänen mieleensä nousivat onnelliset kouluvuodet ja Montosen kaupasta saadut appelsiinit.

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 jatkuu! Lue seuraavaksi viipurilaisten sankariteoista ja siitä, mitä tapahtui Viipurin Musiikkiopistolle, Heimo Haitolle ja Boris Sirpolle sotavuosien jälkeen! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Lähteet

Suulliset lähteet
Aikio, Auli: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Auli Aikion puhelinhaastattelu 13.11.2019.
Hyökki, Matti: Muistoja isästä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta Anton Hyökistä. Kuoronjohtaja, professori emeritus Matti Hyökin haastattelu Helsingissä 21.2.2019.
Kari, Päivi: Muistoja isovanhemmista Ellen ja Elias Karista, isotädistä Greta Sirposta ja hänen miehestään Boris Sirposta, Sirpon toisesta vaimosta Gretchenistä ja isästä Leo Karista. Tietoja isoisovanhemmista Anna ja Gustaf Ollbergistä, isän serkusta Willy Sirobista ja viulutaiteilija Heimo Haitosta. Päivi Karin haastattelu Orivedellä 21.11.2019.
Ohela, Kyllikki: Muistoja isästä, säveltäjästä ja Viipurin Musiikkiopiston johtajasta Felix Krohnista. Lääketieteen tohtori Kyllikki Ohelan (o.s. Krohn) haastattelu Lappeenrannassa 25.1.2019.
Rauhala, Matti: Oppilaan muistoja Viipurin Musiikkiopistosta. Kanttori Matti Rauhala haastattelussa Lahdessa 11.9.2019.
Saarnilahti-Becker, Meri: Muistoja äidinisän veljestä, viipurinvenäläisesta pianotaiteilijasta ja pianopedagogista Sergei Kulangosta. Kouluttaja Meri Saarnilahti-Beckerin haastattelu Helsingissä 19.2.2019.
Saraste, Jukka-Pekka: Muistoja Viipurin Musiikkiopiston viulunsoitonopettajasta, viulutaiteilija Naum Levinistä. Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen haastattelu Helsingissä 3.10.2019.
Suurpää, Matti: Muistoja äidistä, viipurilaisesta viulutaiteilijasta ja viulupedagogista Irma Salmela-Suurpäästä. Kustantaja Matti Suurpään haastattelu Helsingissä 2.5.2019.
Sipilä, Aila: Muistoja vanhemmista rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta, o.s. Tillistä. Rouva Aila Sipilän o.s. Mankosen puhelinhaastattelut 5. & 7.11.2019.
Taipale, Auli: Muistoja isovanhemmista, viipurilaisesta kanttori Oskari ja rouva Elli Tillistä sekä vanhemmista, rehtori Kauko ja rouva Tellervo Mankosesta o.s. Tillistä. Rouva Auli Taipaleen o.s. Mankosen haastattelu Helsingissä 6.11.2019.

Painetut lähteet
Aikalaiskirja 1934
Aho, Kalevi: Ernest Pingoud - Taiteen edistys. Esipuhe teokseen. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Bergroth, Kersti & Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo: Rakas kaupunki. Otava. Helsinki 1951.
Bodalew, Orest: Artikkeli Orest Bodalew kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia (toim. Maire Pulkkinen). Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Dahlström, Fabian: Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. Svenska litteratursällskapet i Finland. Porvoo 2015.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula, elämäkerta. WSOY. Porvoo 1938.
Garam, Lajos: Viulun mestareita. Hellasedition. Rajamäki 1985.
Hagelberg-Raekallio, Dagmar: Kaiu Suomen laulu. Laulajattaren muistelmia. Otava. Helsinki 1934.
Haitto, Heimo: Maailmalla. Kirjayhtymä. Helsinki 1976.
Haitto, Heimo – Vastari, Eva: Viuluniekka kulkurina. Heimo Haiton vaellusvuodet Yhdysvalloissa 1965-76. Tammi. Jyväskylä 1994.
Heikkilä, Ritva (toim.): Kultaisten rantojen Kannas. Kuvauksia Terijoen maisemista ja ihmisistä. Karisto. Hämeenlinna 1986.
Heiskanen, Outi: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava. Keuruu 2009.
Hirn, Sven & Lankinen, Juha: Viipuri. Suomalainen kaupunki. WSOY. Porvoo 2000.
Häyrynen, Antti: Viipurin perintö elää. Rondo-lehti 11/2018.
Ilanko, Jori: Viipurin musiikkiopisto 1918-1928. Viipuri Kauppakirjapaino 1928.
Jokinen, Esko (toim. Antti Jokinen): Eväät. Kansan sivistysrahaston tuella. Tampere 2003.
Junkkari, Olli: Laulun laaja kotimaa. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Helsinki 1997.
Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809–1995. WSOY. Juva 1995.
Järvinen, Maria: Optimistit rakentavat maailmaa. Olavi Kajala Lahden kaupunginjohtajana 1942-1967. Historian pro gradu -tutkielma. Treen yliopisto. Huhtikuu 2012.
Jääskeläinen, Lempi: Idästä saapuu myrsky. Otava. Helsinki 1942.
Jääskeläinen, Lempi: Kevät vanhassa kaupungissa. Otava. Keuruu 1957.
Kajanus-Blenner, Lilly: Artikkeli Lilly Kajanus-Blenner kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia. Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja. Toim. Maire Pulkkinen. Oy Fazerin Musiikkikauppa. Helsinki 1958.
Kari, Leo: Papan pakinat. Tekstinkäsittely Päivi Kari. Oriveden kirjapaino 2013.
Karppanen, Eka: Nuorukaisena Knut Possen jäljillä. Piirroksellinen muistelmisto 30-luvun Viipurista. Karjalan Kirjapaino Oy. Lappeenranta 1987.
Keskisarja, Teemu: Viipuri 1918. Siltala. Latvia 2018.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan. Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Juva 2008.
Kolari, Pertti: Viipurin autotietoa - Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Viipurin läänin autoja ja autoilijoita. Luettelo-osa 2016.
Kortelainen, Anna: Ei kenenkään maassa. Romaani. Tammi. Juva 2012.
Kujala, Antti: Viipurin työväenliike vuosina 1899–1907 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Kuula, Pentti: Viipurin Musiikin Ystävien orkesteri suomalaisen musiikin ja kansallisen identiteetin edistäjänä 1894-1918. Studia Musica 28, Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Helsinki 2006.
Kuujo, Erkki: Viipuri. Karjala. Osa 3. Arvi A. Karisto Oy.
Laine, Eine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia. Helsinki 1967.
Lankinen, Juha: Kaupan ja teollisuuden Viipuri. Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta. Jyväskylä 2000.
Lampila, Raija: Ralf Gothónin soiva elämä. Teos. Juva 2016.
Leppo, Jaakko: Viipurilaisia. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Lahti 1946.
Liski, Tuure: Lakkarinpalle. Elämää Valkjärven Mannilassa. Pohja 1982.
Louhivuori, Anna-Maija: Artikkeli Cyril Szalkiewicz kirjassa Suomalaisia musiikin taitajia – Esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja, toim. Maire Pulkkinen. Fazer. 1958.
Mainio, Aleksi: Vakoilijoita ja pomminheittäjiä. Viipurin venäläiset taistelujärjestöt ja virkavalta 1917–1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Malmberg, Ilkka: Kaiken nähnyt kaunotar. HS Kuukausiliite. Tammikuu 2005.
Moisio, Erkki: Lempi Jääskeläinen – Viipurin kuvaaja. Otava. Keuruu 1983.
Mäkinen, Kirsi-Marja: Viipurin konserttielämä 1920- ja 1930-luvulla. Musiikkitieteen Pro gradu -tutkielma. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Turun yliopisto 1978.
Neuvonen, Petri (toim.): Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. SKS. Hämeenlinna 2010.
Niskanen, Riitta: "Kruuni sen tekköö" Lahden konserttitalon rakennushistoria. Musiikkiopiston omakotisäätiö & Lahden kaupunginmuseo. Markprint Oy 2004.
Paavolainen, Jaakko: Lapsuus Kanneljärvellä. Tammi. Helsinki 1982.
Pajamo, Reijo: Musiikin juhlaa Viipuris. Repale-kustannus. Helsinki 2018.
Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Otava. Keuruu 1984.
Pelto, Hanna: Lukkarin lapset. Herman Siukosen perheen vaiheita kirjeenvaihdon kertomina. Omakustanne. Vammala 2011.
Pärnänen, Väinö: Viipurilaista teatterielämää. Viipurin Työväen teatteri - Viipurin Kaupunginteatteri 1898-1945. Tammi. Lahti 1950.
Rasilainen, Toivo & Pullinen, Erkki: Viipurin musiikkiopisto – Lahden musiikkiopisto. 50 vuotta musiikin opetusta. Lahden musiikkiopisto Oy. 1968.
Roine, Maija-Stiina: Harry Wahlin viulut. Helsinki 2007.
Reijonen, Tuuli: Kannaksen mosaiikkimaailma. Otava. Keuruu 1968.
Roselius, Aapo: Valkoinen Viipuri. Artikkeli kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21, 2019.
Rousi, Arne: Ystäväni musiikin maestrot. Atena. Jyväskylä 2006.
Saarenpää, Mandi: Toivo Saarenpää. Kirjavälitys Oy. Tampere 1952.
Saarenpää, Toivo: Viipurin musiikkioloista. Suomen musiikkilehti nro 8. 1.12.1923.
Saarenpää Toivo: Artikkeli Toivo Saarenpää kirjassa Suomen säveltäjiä I (toim. Einari Marvia). WSOY. Porvoo 1965.
Salmenhaara, Erkki: Leevi Madetoja. Helsinki 1987, Painokaari Oy. Tammi.
Salmenhaara, Erkki: Ernest Pingoud – Taiteen edistys. Jälkilause teoksessa. Gaudeamus. Jyväskylä 1995.
Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos: Aamulehti – Kotka Nyheter. Kustannuskiila. Kuopio 1988.
Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila. Kuopio 1987.
Tilli, Kalevi: Karjalainen rapsodia. Vanha viipurilainen kertoo. Juva 1992. WSOY.
Tilli, Kalevi: Viipuri. Muistoja kaipuuni kaupungista. Juva 1985. WSOY.
Tuomi, Liisa: Elämäni kiikkulauta. Apulehti. Helsinki 1972.
Tuulio, Tyyni: Nuoruuden maa. WSOY. Porvoo 1967.
Vares, Vesa: Porvarillinen ja demokraattinen maakunta. Luovutetun Karjalan porvarilliset puolueet 1900-luvun alusta vuoteen 1939 kirjassa Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880–1939. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 21. Kirjaksi.Net 2019.
Veltheim, Katri: Kultainen rinkeli. Tammi. Helsinki 1984.
Veltheim, Katri: Kävelyllä Viipurissa. Tammi. Helsinki 1985.
Ypyä, Ragnar: Viipurin kaupungin rakennuskonttorin huonerakennustöitä. Arkkitehtilehti nro 2, 1942.

Arkistolähteet
Helsingin Sanomat HS Aikakone
Kansalliskirjasto.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot digi.kansalliskirjasto.fi
Lahden konservatorion arkisto.

Nettilähteet
Airola, Tuomas: Onni Suhonen ja Viipurin perintö. Keski-Pohjanmaa 14.2.2004.
Bodalew, Pippe: Nummelan kylähistoria. Muistoja Huhrammäestä. Vaahteristo. 16.10.2008.
Floman, Per Erik: Glimtar från musiklivet i Wiborg. Wiborgs Nyheter, Lördagen den 7 januari 2012.
Hakala, Esa: Avainsijoitus.blogspot.com. Toista oli Viipurissa 7.8.2018 | Boris Osipovitš Sirpo 31.10.2018 | Heimo Haitto 30.6.2019.
Jalkanen, Pekka: 1930-luku: Katse taaksepäin. Populaarimusiikin museo Pomus.
Karjalainen, Katariina: Tällainen on Putinin hulppea luksushuvila Viipurissa. Ilta-Sanomat 27.9.2017.
Lappalainen, Seija: Ranta Sulho (1901–1960). Kansallisbiografia 9.10.2006.
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sirpo, Boris (1893–1967). Kansallisbiografia 14.11.2007. Päivitetty 25.9.2008.
Numminen, Pekka: Tällainen on Putinin huvila Viipurissa - maku kuin Trumpilla. Iltalehti 26.09.2017.
Salmenhaara, Erkki: Raitio, Väinö (1891–1945). Kansallisbiografia 20.8.1999. Päivitetty 26.7.2016.
Sariola, Petri: Orest Bodalew - suomalaisen pianotaiteen outsider. Nettiartikkeli. Amfion 17.8.2016.
OP Ryhmän Taidesäätiö
Schönberg, Kalle: Venäläismedia: Putinin uusi datsha on vanha suomalainen jugend-kartano Viipurin lähellä. Yle Uutiset 24.8.2017.
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK): VirtuaaliViipuri
Teatterimuseo: Tunteita ja eleganssia. Eino Partasen teatterivalokuvia 1930-luvun Viipurista. Työryhmä Pentti Paavolainen, Aila Teräväinen, Irina Fialkina, Sirpa Nygren.

Radio-ohjelmat
Tämä on semmoinen ammatti, ettei sitä täysin opi. Syksyn taiteilija Heimo Haitto soittaa kertoo työstään. Haastattelijana Eeva Hirvensalo. Yle 1979.
Vaito Haitto muistelee veljeään Heimo Haittoa. Toimittajana Outi Paananen. Narrin aamulaulu, Yle 2018.

Kirjallisuutta
Porvali, Mikko: Sinisen kuoleman kuva. Karelia Noir I. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2015.
Porvali, Mikko: Veri ei vaikene. Karelia Noir II. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2016.
Porvali, Mikko: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir III. Atena Kustannus Oy. Nörhaven, Tanska 2018.