Hyppää pääsisältöön

Jäähyväiset Viipurille – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Savupatsaat nousevat Viipurin horisontista 3. helmikuuta 1940.
Savupatsaat nousevat Viipurin horisontista 3. helmikuuta 1940. Savupatsaat nousevat Viipurin horisontista 3. helmikuuta 1940. Kuva: Museovirasto - Musketti. Viipuri,pommitukset,Suomen Talvisota 1939-40

Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?

Sodan puhjettua marraskuun 30. päivänä 1939 ja neuvostoliittolaisten pommikoneiden ilmestyttyä Viipurin taivaalle, alkoi siviiliväestön nopea siirtyminen pois kaupungista. Mukaan voitiin ottaa vain välttämätön, sen verran mitä kukin pystyi kantamaan.

Viipuria evakuoidaan 29.2.1940.
Viipuria evakuoidaan 29. helmikuuta 1940. Vasemmalla evakuointijoukkoja Torikatu 4:n edessä. Oikealla täysin tuhoutunut Mustainveljestenkatu 5. Takana palanut Vahtitorninkatu 18. Viipuria evakuoidaan 29.2.1940. Kuva: Museovirasto Viipuri,Suomen Talvisota 1939-40

Viipurin Musiikkiopistokin hiljeni oppilaiden ja opettajakunnan hajaannuttua eri tahoille. Musiikkiopiston tyhjentyneissä tiloissa Kannaksenkatu 1:ssä kulki kuitenkin vielä sen toimelias vahtimestari Hulda Puustell.

Muolaassa 1905 syntynyt Hulda Puustell, syntyjään Hänninen, oli Musiikkiopiston uskollinen palvelija, opiston hengetär, joka työskenteli aamuvarhaisesta iltamyöhään. Jos muuta tehtävää ei ollut, hän sitoi nuottilehtiä pahvikansiin. Hän jutteli lapsille ja hoiti heitä äidillisesti, kampasi hiukset ja niisti nenät ennen lavalle menoa.

Kolmiosainen kuva: vasemmalla ote Viipurin osoiteluettelosta 1929, keskellä Hulda Puustell, oikealla Huldan pienen pojan kuolinilmoitus.
Vuonna 1929 Hulda Puustell asui miehensä, suutari Tahvo Puustellin kanssa samassa talossa Musiikkiopiston kanssa, jolloin Kannaksenkatu oli vielä Pietarinkatu. Puustellin pariskunta menetti ainakin yhden pojan pienenä. Kolmiosainen kuva: vasemmalla ote Viipurin osoiteluettelosta 1929, keskellä Hulda Puustell, oikealla Huldan pienen pojan kuolinilmoitus. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. | Kuvitusta kirjasta Lahden konserttitalon rakennushistoria. Viipuri,kuolinilmoitukset

Jo yli viidentoista vuoden ajan opistoa uskollisesti palvellut Puustell ymmärsi, kuinka arvokas Musiikkiopiston vuosien ajan kartutettu nuotisto oli. Nuotteja oli ostettu ja saatu lahjoituksina ja huolellisesti luetteloitu kokoelma käsitti yli 10.000 yksikköä.

Pari viikkoa sodan alkamisen jälkeen joulukuun puolivälissä 1939 Hulda Puustell ryhtyi kenenkään käskemättä toimiin nuottikokoelman pelastamiseksi. Yhdessä Musiikkiopiston johtokunnan jäsenen Allan Ljungbergin kanssa hän onnistui hankkimaan eräältä viipurilaiselta sahalta viitisenkymmentä laatikkoa, joihin nuotit pakattiin.

Kun opiston hyvä ystävä, liikennetarkastaja E.A. Pinomaa sai järjestettyä rautatievaunun, kuljetettiin nuottilaatikot autolla asemalle ja pakattiin vaunuun. Erään lähteen mukaan Hulda Puustell kuljetti osan nuoteista potkukelkalla. Vaunu lähetettiin Ruotsin puolelle Haaparantaan, missä nuotit olivat sodan ajan. Sodan päätyttyä ne kuljetettiin ensin Pietarsaareen ja sen jälkeen Lahteen, minne Viipurin musiikkiopisto sijoittui.

Viipurin Musiikkiopiston omistuksessa olleet soittimet, joista osa oli historiallisesti arvokkaita, jäivät kaikki Viipuriin. Musiikkiopiston taloon osui kevättalven 1940 pommituksessa palopommi, joka tuhosi lähes kaiken omaisuuden.

Vasemmalla Viipurin maalaiskunnan talo Pohjolankadulla ja kadun päässä pommitettu Kannaksenkatu 1.
Vasemmalla Viipurin maalaiskunnan talo Pohjolankadulla Punaisenlähteentorin reunalla. Kadun päässä näkyy pommitettu Kannaksenkatu 1, jossa Musiikkiopisto sijaitsi. Kuva on samalla ensimmäisiä värivalokuvia. Vasemmalla Viipurin maalaiskunnan talo Pohjolankadulla ja kadun päässä pommitettu Kannaksenkatu 1. Kuva: Lappeenrannan museot. Juha Lankisen kokoelma. Kuvaaja Jalmari Lankinen. Viipuri,Suomen Talvisota 1939-40

Hulda Puustell pelasti Musiikkiopistosta nuottikokoelman lisäksi arvokkaan kipsiveistoksen, josta tuli Lahden konservatorion tunnus. Viipurin Musiikkiopiston jäljiltä jatkava Lahden konservatorio muistaa opiston vahtimestarina vuosikymmeniä toiminutta Hulda Puustellia kahvila Huldalla, joka toimii konservatorion tiloissa.

Väliotsikko Sankaripelastaja Onni Suhonen.
Väliotsikko Sankaripelastaja Onni Suhonen. kuvitus

Jos Hulda Puustell teki itsenäisen päätöksen Musiikkiopiston arvokkaan nuotiston pelastamiseksi, samalla tavalla itsenäisesti toimi viulisti Onni Suhonen kauppaneuvos Harry Wahlin suuren jousisoitinkokoelman suhteen.

Keskellä Viipuria, Vesiportinkadun ja Linnankadun kulmassa sijainnut Wahlin talo oli täynnä arvotavaraa: itämaisia mattoja, alankomaalaisia tauluja, hopeaa ja ennen kaikkea arvosoittimia, viuluja, alttoja ja selloja.

Wahlin talo Viipurin Linnankadulla.
Kauppaneuvos Harry Wahlin talo Linnankadulla. Wahlin talo Viipurin Linnankadulla. Kuva: Jalmari Lankisen valokuva-arkisto. Viipuri

Koska kauppaneuvos ei uskonut, että Viipuri voitaisiin menettää, hän ei antanut evakuoida omaisuuttaan. Edes soitinkokoelman evakuoimiseen hän ei ryhtynyt, vaikka Onni Suhonen – Wahlin luottomies soittoasioissa – puhui asian puolesta.

Wahl ei ollut seuramiehiä, hän vältteli julkisuutta, ei liikkunut seurapiireissä eikä pitänyt melua viuluistaan. Harva viipurilainen edes ymmärsi, millaista aarretta Wahl säilytti kotonaan.

Koska Harry Wahl ei soittanut riittävän hyvin itse, hän kutsui Suhosen usein kotiinsa kuullakseen viulujensa kauniit äänet. Suhosen mukaan Wahl tunnisti soittimet niiden soinnin perusteella. Joskus kahden miehen istunnot venyivät aamukolmeen asti, ja myöhäinen ohikulkija saattoi lämpimässä kesäyössä kuulla avoimesta ikkunasta kaikuvan viulun äänen.

Viulutaiteilija Onni Suhonen Suomen Kuvalehdessä 1927.
Onni Suhonen Suomen Kuvalehdessä 1927. Viulutaiteilija Onni Suhonen Suomen Kuvalehdessä 1927. Kuva: Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Onni Suhonen

Sodan puhjettua Harry Wahlia puolisoineen ei tavoitettu mistään. Häntä kuulutettiin jopa radiossa. Ainoastaan läheiset ystävät, Wahlin serkku, kirurgi Richard Faltin ja Enso-Gutzeitin yli-insinööri Voitto Valdemar Kolho tiesivät, että Wahl oli sairaalahoidossa Porvoossa saatuaan verensyöksyn. Tietoa ei haluttu kertoa julkisesti.

Kun venäläisten kaukotykki osui miltei taloon, jossa Onni Suhonen asui, hän tarttui toimeen. Suhonen käytti kaikki puhelahjansa, ja taivutteli esikuntapäällikön antamaan luvan Wahlin viulukokoelman evakuoimiseen.

Vaikka kaupunki oli täynnä evakuoitavaa, monien silmissä huomattavasti tärkeämpää kuin muutama viulu, Suhonen sai käyttöönsä kapteenin henkilökohtaisen auton ja kuljettajan.

– Jos porua tulee, niin en ole sitten yllyttänyt, kapteeni oli todennut.

Huonekaluliike Mikko Nupposen talo Linnankadulla tulessa. Viipuri 8. maaliskuuta 1940.
Huonekaluliike Mikko Nupposen talo Linnankadulla tulessa. Viipuri 8. maaliskuuta 1940. Huonekaluliike Mikko Nupposen talo Linnankadulla tulessa. Viipuri 8. maaliskuuta 1940. Kuva: SA-kuva Viipuri,Suomen Talvisota 1939-40

Wahlin talossa kenelläkään ei ollut lupaa mennä kassahoviin, huoneeseen, jossa soittimet olivat. Suhonen kuitenkin tiesi kassaholvin avaimen säilytyspaikan ja niin holvi avattiin ja autoon ryhdyttiin lastaamaan soittimia niin paljon kuin mahtui.

Wahlin kokoelma oli todella mittava, omana aikanaan Euroopan arvokkain. Mukaan mahtuneiden noin kolmenkymmenen viulun ja alton sekä neljän sellon lisäksi Wahlin taloon jouduttiin jättämään seinillä roikkuneet viitisenkymmentä viulua. Mukaan saatiin sentään kuusi Stradivariusta, kuusi Guarneriusta ja kuusi Amatia. Yksi selloistakin oli Stradivarius.

Myöhemmin on selvinnyt, että kassaholviin jäi jostain syystä Wahlin itsensä suuresti arvostama huippuarvokas Santo Serafin -viulu 1700-luvulta. Toinen venäläisille jäänyt huippusoitin oli Lorenzo Storioni -alttoviulu. On vaikea sanoa, miksi Suhonen ei ottanut niitä mukaansa.

– Se oli hätäinen pelastusoperaatio pommituksen keskellä, on kertonut Wahlin testamentin yllättäen kirjahyllystään vuonna 2008 löytänyt Maija-Stiina Roine.

Maija-Stiina Roineen isä, diplomi-insinööri Voitto Valdemar Kolho oli Wahlin luottohenkilö tämän hankkiessa uusia viuluja.

– Suhonen otti sieltä vahingossa sellaisiakin viuluja, joita ei olisi kannattanut pelastaa, joitakin saksalaisia kopioitakin. Hänellähän oli sellainen kassakaappihuone, iso tila, mutta vielä seinilläkin riippui viuluja. Olisi tietenkin luullut, että kalleimmat olivat kassakaappihuoneessa, Wahlin viuluista kirjan kirjoittanut Roine on pohtinut.

Talvipukuihin sonnustautuneet kaksi sotilasta ovat saapumassa Punaisenlähteentorille Viipurissa talvisodan viimeisinä päivinä 7.3.1940.
Lumipukuiset sotilaat kävelemässä kohti Punaisenlähteentoria talvisodan viimeisten päivien aikaan 7. maaliskuuta 1940. Talvipukuihin sonnustautuneet kaksi sotilasta ovat saapumassa Punaisenlähteentorille Viipurissa talvisodan viimeisinä päivinä 7.3.1940. Kuva: SA-kuva Viipuri,talvisota

Evakkomatkalla satoi räntää. Onni Suhonen istui likistyksissä soittimien keskellä, kun auto liukasteli pitkin mäkistä tietä keskellä sotatoimialuetta. Ojaan meinattiin joutua useamman kerran.

Mikkelissä soittimet yritettiin saada turvaan Yhdyspankkiin, mutta koska kyseessä oli vaivainen taloröttelö, jossa ei ollut tilaa, päätettiin viulut viedä kuljettajan tädin luoksen Kyyhkylän invalidikotiin. Parin päivän kuluttua invalidikodin eteishallissa seisseet soittimet saatiin parempaan turvaan Inkilän kartanoon Juvalle.

Kun kauppaneuvos Wahl viimein tavoitettiin, ei hän ollut aluksi ollenkaan innostunut suoritetusta pelastusoperaatiosta. Mutta ymmärrettyään lopulta Viipurin tilanteen vakavuuden, hän antoi Onni Suhosen valita yhden viuluista palkinnoksi suoritetusta työstä. Vaatimaton Suhonen valitsi kaikkien arvosoittimen joukosta yhden Amatin.

Onni Suhonen Amati-viulunsa kanssa Kuva-Postissa nro 1 1955.
Onni Suhonen Amati-viulunsa kanssa Kuva-Postissa nro 1 1955. Onni Suhonen Amati-viulunsa kanssa Kuva-Postissa nro 1 1955. Kuva: Kuvitusta Maija-Stiina Roineen kirjasta Harry Wahlin viulut. Onni Suhonen

Soittimien matka jatkui Mikkelistä edelleen Ruotsiin, mutta Harry Wahl ei enää kesän jälkeen ollut seuraamassa kokoelmansa kohtaloa. Harry Wahl kuoli keuhkotautiin Helsingissä heinäkuun viimeisenä päivänä 1940 ja hänet haudattiin Hietaniemen krematorion hautausmaahan.

Testamentissaan Harry Wahl kertoo yksityiskohtaisempia tietoja eri soittimista. Testamentin viimeinen lause liittyy Viipurin Musiikkiopiston perustajaan ja johtajaan Boris Sirpoon ja hänen kasvattipoikaansa, viulutaituri Heimo Haittoon: "Mikäli Heimo Haitto tai Boris Sirpo tulevat Suomeen, heitä ei pidä jättää pidättämättä." Sotaa pakoon Amerikkaan lähtiessään heillä oli mukanaan Wahlin kokoelman Guarnerius filius Andreae. Nähtävästi soitin jäi sille tielleen.

Kauppaneuvos Harry Wahl Kuva-Postissa nro 1 1955.
Harry Wahl Kuva-Postissa nro 1 1955. Kauppaneuvos Harry Wahl Kuva-Postissa nro 1 1955. Kuva: Kuvitusta Maija-Stiina Roineen kirjasta Harry Wahlin viulut. Harry Wahl

Ennen Harry Wahlin kuolemaa hänen lapsensa veivät soitinkokoelman eteläruotsalaisen pankin holviin, missä ne olivat muutamia vuosia, ja sieltä edelleen Amerikkaan. Wahlin omaisuuden jäätyä Viipuriin, hänen perillisensä myivät soittimet yksi toisensa jälkeen ja kokoelma hajosi ympäri maailmaa.

Vain yksi, Iiriläiseksi kutsuttu Antonio Stradivarin vuonna 1702 rakentama viulu on palannut Suomeen. Se kuuluu nykyisin OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmiin, mihin se hankittiin Japanista 1986. Nykyisin Wahlin Iiriläinen ei pölyty kassaholvissa, vaan se luovutetaan lahjakkaiden nuorten suomalaisviulistien käyttöön muutamaksi vuodeksi kerrallaan.

Muun muassa Pekka Kuusisto voitti 17-vuotiaana Kuopion viulukilpailun 1997 Iiriläistä soittaen. Sittemmin sitä ovat soittaneet Pietari Inkinen, Réka Szilvay, Kasmir Uusitupa ja tällä hetkellä Rebekka Roozeman.

Suhonen koulutti suuren määrän merkittäviä viulisteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kapellimestarit Ari Angervo, Okko Kamu ja Juha Kangas sekä viulistit Kaija Saarikettu ja Seppo Tukiainen. Onni Suhonen kuoli 1987.

Suhonen-kvartetti ja sen kouluttaja Onni Suhonen.
Suomen nimekkäin jousikvartetti 1960-luvulla oli Onni Suhosen harjoittama Suhonen-kvartetti, jossa viulua soittivat Okko Kamu ja Ari Angervo, alttoviulua Ylermi Poijärvi ja selloa Risto Fredriksson. Onni Suhonen seisoo kuvassa keskellä. Onni Suhonen oli erakkoluonne ja jäi persoonana arvoitukselliseksi. Hän asettui sodan jälkeen Helsinkiin soittaen aluksi salonkiorkestereissa. Vuodesta 1943 hän opetti Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin kaupunginorkesterin ensiviulisti hän oli 1943–1966. Suhonen sai Wihurin säätiön tunnustuspalkinnon 1971, professorin arvonimen 1972 ja säveltaiteilijain valtionpalkinnon 1984. Suhonen-kvartetti ja sen kouluttaja Onni Suhonen. Kuva: Kuvitusta Otavan Isosta musiikkitietosanakirjasta 1979. Onni Suhonen,Okko Kamu,Ari Angervo,Suhonen-kvartetti
Väliotsikko Viipurin musiikkiopisto siirtyi Lahteen.
Väliotsikko Viipurin musiikkiopisto siirtyi Lahteen. kuvitus

Jo heti keväällä 1940 saattoi huomata, että Viipurin Musiikkiopistoa pidettiin elintärkeänä musiikkikasvatuslaitoksena Suomessa. Uuden Suomen kriitikko Yrjö Suomalainen kirjoitti 10. huhtikuuta:

Viipurin Musiikkiopiston sekä opettajat että oppilaat ovat hajallaan eikä ole tietoa siitä, voidaanko ja minne koota hajonneet sirpaleet. Yksi asia on kuitenkin selvä: Viipurin Musiikkiopisto ei saa lakata toimimasta. Jos niin kävisi, sammuisi ahjo, joka on hehkuttanut ei vain lähintä ympäristöään, vaan joka on valanut virkeää elinvoimaa koko musiikkielämäämme.

Epävarmuus valtionavun saamisesta pidätteli toimintaa. Opiston sijanniksi tutkittiin Lahden lisäksi Kotkaa, Kouvolaa, Turkua ja Tamperetta. Lahden eduiksi katsottiin lopulta kaupungin keskeinen asema ja se, että sinne oli asettunut paljon viipurilaisia.

Avajaiset pidettiin 19. lokakuuta 1940 ja opiston vt. rehtoriksi valittiin Felix Krohn Boris Sirpon ollessa Heimo Haiton kanssa ulkomailla.

Felix Krohn säveltää.
Felix Krohn toimi lyhyen aikaa 1920-luvun puolivälissä Sirpon sijaisena Musiikkiopiston johtajana Viipurissa ja vuodesta 1938 hän toimi opiston teoreettisten aineiden opettajana. Felix Krohn säveltää. Kuva: Lahden konservatorion arkisto Felix Krohn

Viipurin Musiikkiopistossa Lahdessa opetusta jatkoivat entisistä opiston opettajista muun muassa pianossa Sally Westerdahl ja Sergei Kulanko, viulussa Tatjana von Rippas, laulussa Olavi Nyberg ja sellossa Georg Harpf. Välirauhan aikaan opetusta jatkettiin Lahden lisäksi myös Viipurissa.

Lahden konservatorion nimellä nykyisin tunnettu entinen Viipurin Musiikkiopisto muistaa menneisyyttään muun muassa Sirpo-salilla ja talosta löytyy myös Torkkelinaukio.

Väliotsikko Viulutaituri Heimo Haiton elämä.
Väliotsikko Viulutaituri Heimo Haiton elämä. kuvitus
Heimo Haitto ja sisarensa Pirkko Turussa äidin luona keväällä 1940.
Heimo äidin luona Turussa ennen Amerikkaan lähtöä keväällä 1940. Heimon vieressä on sisko Pirkko. Piirongin päällä on kuva Heimosta ja Boris Sirposta. Heimo Haitto ja sisarensa Pirkko Turussa äidin luona keväällä 1940. Kuva: Kuvitusta Heimo Haiton kirjasta Maailmalla. Heimo Haitto

Muistelmissaan Heimo Haitto on kertonut, että Amerikassa viulutaiteilija Ivan Galamianin johdolla hänen viuluopintonsa vasta toden teolla alkoivat. Yhdysvaltoihin 14-vuotias Heimo ja Boris Sirpo puolisoineen saapuivat 13. maaliskuuta 1940.

Heimon Haiton terveiset mummolle valokuvan takana.
Viipurista paon jälkeen talvella 1940 Heimo lähetti Oslosta terveiset rakkaalle kasvatti-mummolle Anna Ollbergille. Samalla Greta Sirpo laittoi toiveikkaat terveiset Amerikan-kiertueen mahdollisesta toteutumisesta. Kirjeenvaihto sisaren Ellen Karin kanssa oli vilkasta. Heimon Haiton terveiset mummolle valokuvan takana. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto
Heimo Haitto New Yorkissa jouluna 1940.
Heimo lähetti oman kuvansa muistoksi itseään hieman vanhemmalle kasvatti-serkulleen Leo Karille. Heimo Haitto New Yorkissa jouluna 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto,New York (kaupunki)
Greta ja Boris Sirpo New Yorkissa jouluna 1940.
Greta ja Boris Sirpo New Yorkissa jouluna 1940. Greta ja Boris Sirpo New Yorkissa jouluna 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Boris Sirpo,New York (kaupunki)
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940.
Heimo Haitto -esittelylehtinen 1940. Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto,ansioluettelot
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940.
Heimoa on nuorennettu esittelylehtisessä vuodella. Oikea syntymävuosi oli 1925. Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto,ansioluettelot
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940.
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto,ansioluettelot
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940.
Sivu Heimo Haiton konserttiesitteestä Yhdysvalloissa syksyllä 1940. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto. Heimo Haitto,ansioluettelot

Amerikassa Heimolla oli heti konsertteja Yhdysvaltain suurten orkestereiden ja suurten kapellimestareiden, Eugene Ormandyn, John Barbirollin ja Artur Rodzinskyn kanssa. Teinipoika soitti satoja konsertteja Suomen hyväksi, ja epäilemättä myös omaksi ja kasvattivanhempiensa toimeentuloksi.

Greta Sirpon suurin huoli oli isän ja pojan huonontuva suhde. Kirjeissä sisarelleen Ellen Karille hän kertoi Heimon ja Boriksen välisten erimielisyyksien kasvaneen sitä mukaa kun Heimon 18-vuotispäivä lähestyi. Tiet erkaantuivat kasvattisopimuksen päätyttyä.

Heimo sai roolin elokuvassa There's Magic in Music, joka valmistui 1941. Filminpätkän alussa 15-vuotias Heimo johtaa nuoriso-orkesteria ja on puheroolissa kohdasta 19'05" eteenpäin. Yhdysvaltain kansalaisuuden hän sai 1945.

Kun sota päättyi, Heimon aikomus oli palata Suomeen heti syksyllä 1945 yhdessä kihlattunsa, lahjakkaan sellistin Beverly Le Beckin kanssa, josta tuli myöhemmin soolosellisti Metropolitan-oopperan orkesteriin ja jonka isä oli miljonääri. Pariskunta oli kovin nuori, Heimo vasta kahdenkymmenen.

Suomeen paluu ei kuitenkaan toteutunut ensimmäisen suunnitelman mukaan, vaan vasta elokuussa 1948. Tuolloin Heimo viipyi Suomessa kaksi kuukautta mukanaan silloin jo vihitty vaimonsa Beverly. Aikaa Suomesta lähdöstä oli kulunut yhdeksän vuotta.

Yhteiskuvassa pianotaiteilija Cyril Szalkiewicz, Lahden Musiikkiopiston rehtori Felix Krohn, sellotaiteilija Beverly Le Beck ja viulutaiteilija Heimo Haitto. Seinältä katsoo Heimo Haiton kasvatti-isä ja viuluopettaja Boris Sirpo.
Yhteiskuvassa 1948 Lahdessa pianotaiteilija Cyril Szalkiewicz, Lahden Musiikkiopiston rehtori Felix Krohn sekä aviopari Beverly Le Beck ja Heimo Haitto. Seinältä katsoo Heimon kasvatti-isä Boris Sirpo. Cyril Szalkiewicz osallistui sotaan viihdytysjoukoissa. Hän joutui myöhemmin Valpon kuulusteluihin ilmeisesti liittyen tärkeiden upseerivankien kuulustelujen tulkkaamiseen. Yhteiskuvassa pianotaiteilija Cyril Szalkiewicz, Lahden Musiikkiopiston rehtori Felix Krohn, sellotaiteilija Beverly Le Beck ja viulutaiteilija Heimo Haitto. Seinältä katsoo Heimo Haiton kasvatti-isä ja viuluopettaja Boris Sirpo. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Heimo Haitto,Cyril Szalkiewicz,Felix Krohn
Viulutaiteilija Heimo Haitto Suomen-vierailulla 1955 yhdessä vaimonsa, sellisti Beverly Le Beckin ja pienen poikansa Nickin kanssa.
Heimo ja Beverly saivat kaksi lasta, nyt jo edesmenneen Kaarinan ja yhä elossa olevan Nickin. Kuvassa Heimo, Beverly ja pieni Nick-poika Suomen-vierailulla 1955. Viulutaiteilija Heimo Haitto Suomen-vierailulla 1955 yhdessä vaimonsa, sellisti Beverly Le Beckin ja pienen poikansa Nickin kanssa. Kuva: Kuvitusta Heimo Haiton kirjasta Maailmalla. Heimo Haitto

Heimo Haitto teki komean viulutaiteilijan uran Yhdysvalloissa, mutta hänen oli vaikea saada elämäänsä järjestykseen.

Haiton värikkäisiin elämänvaiheisiin sisältyi muun muassa vankeustuomio. Hänet pidätettiin shekkipetoksesta San Franciscossa 1963 ja hän istui kymmenen kuukauden tuomiosta seitsemän. Amerikansuomalaisen liikemiehen John O. Virtasen, Boris Sirpon ja Felix Krohnin avulla asiat saatiin järjestykseen ja Heimo saapui Lahteen aloittaakseen opetustyön musiikkiopistossa. Perheen oli tarkoitus tulla perässä, kunhan raha-asiat olisi saatu järjestykseen.

Uutinen Helsingin Sanomissa: Heimo Haitto pidätetty shekkipetoksesta USA:ssa.
Vuoden 1955 Suomen kiertueella Heimo Haitto oli kokenut uskonnollisen herätyksen ja liittynyt helluntaiseurakuntaan. Uutinen Helsingin Sanomissa: Heimo Haitto pidätetty shekkipetoksesta USA:ssa. Kuva: Helsingin Sanomat Aikakone Heimo Haitto

Heimo viipyi Suomessa puolitoista vuotta aina vuoteen 1965 asti. Hän opetti Lahden Musiikkiopistossa viulunsoittoa muun muassa kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteelle, ennen kuin palasi jälleen Amerikkaan. Heimo ei innostunut opettamisesta. Ylen radiohaastattelussa hän totesi: "Koska kukaan ei halua antautua viulunsoitolle kokonaan, pelaavat mieluummin jalkapalloa."

Syy on hieman merkillinen ja ristiriidassa hänen oman, välillä hyvin ankarin sävyin väritetyn lapsuutensa kanssa.

Heimo Haitto soittaa Radion sinfoniaorkesterin säestämänä Sibeliuksen Neljä humoreskia, op. 89, johtajana Jussi Jalas. Esitys on taltioitu säveltäjän 100-vuotisjuhlan merkeissä pidetyn Sibelius-viikon avajaiskonsertissa toukokuun 15. päivänä 1965.

Heimon ja Beverlyn avioliitto päättyi eroon Heimon kovan alkoholinkäytön ja uhkapelaamisen takia 1965. Ilmeisesti viimeinen pisara Beverlyn perheelle oli, kun Heimo pelasi apelta saamansa Guarnerius-viulun.

Avioliiton päätyttyä Heimo Haitto jätti konserttielämän taakseen ja vaihtoi elämäntyyliä. Hän ryhtyi kulkuriksi ja rantapummiksi ja kiersi yksitoista vuotta Kaliforniaa nauttien toisenlaisesta elämästä. Noina vuosina Heimo katosi Suomen perheeltään kokonaan. Monista yrityksistä, lehti-ilmoituksista ja yhteydenotoista huolimatta isä Aaro Haitto ei löytänyt poikaansa.

Tavattuaan suomalaisen Eva Vastarin (Eeva Kainulainen), Heimo Haitto ryhdistäytyi ja pariskunta avioitui 1976. Suomeen paluun jälkeen myös yhteys perheeseen löytyi uudelleen, kun Heimo yli kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen soitti veljelleen Vaito Haitolle kertoen olevansa Riihimäellä.

Heimo ja Eeva Haitto esiintyivät yhdessä pitäen viulu–runonlausuntailtoja. Heimo joutui lopettamaan uransa 1995 sairauden takia. Hän kuoli Marbellassa Espanjassa 9. kesäkuuta 1999, missä pariskunta oli asunut viimeiset vuotensa. Haiton uurna siirrettiin 2005 Suomeen ja laskettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalle. Eeva Haitto kuoli 2008.

Viulutaiteilija Heimo Haitto.
Viulutaiteilija Heimo Haitto. Heimo Haitto
Väliotsikko Boris Sirpo jäi Amerikkaan.
Väliotsikko Boris Sirpo jäi Amerikkaan. kuvitus
Heimo Haitto ja Boris Sirpo Michiganissa otetussa studiokuvassa. Kuva on lähetetty New Yorkista 4. tammikuuta 1941.
Heimosta ja Boriksesta Michiganissa otettu studiokuva on lähetetty New Yorkista 4. tammikuuta 1941. Heimo Haitto ja Boris Sirpo Michiganissa otetussa studiokuvassa. Kuva on lähetetty New Yorkista 4. tammikuuta 1941. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Heimo Haitto,Boris Sirpo
Kari Suomalaisen pilapiirros Heimo Haitosta ja Boris Sirposta.
Kari Suomalaisen pilapiirros. Kari Suomalaisen pilapiirros Heimo Haitosta ja Boris Sirposta. Kuva: Kari Suomalaisen perikunta. Kari Suomalainen,Heimo Haitto,Boris Sirpo,pilapiirrokset

Boris Sirpon alkuperäinen tarkoitus oli palata Suomeen jo keväällä 1940, mutta paluu venyi. Suomessa elettiin epävakaita aikoja, mutta Yhdysvalloissa ja Kanadassa lapsitähti Heimo Haitolle riitti konserttitilaisuuksia. Näistä hyötyi luonnollisesti myös Boris Sirpo.

Jean Sibeliuksen suosituskirje Boris Sirpolle ja Heimo Haitolle Amerikkaan 1940.
Sibelius lähetti Boris Sirpolle Amerikkaan suosituskirjeen toukokuussa 1940... Jean Sibeliuksen suosituskirje Boris Sirpolle ja Heimo Haitolle Amerikkaan 1940. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Jean Sibelius,kirjeet
Jean Sibeliuksen kirje Boris Sirpolle Amerikkaan toukokuussa 1940.
...tämän pyynnöstä. Boris Sirpon tähtäimessä oli Heimon uran lisäksi jatkaa myös omaa kapellimestariuraansa Yhdysvalloissa. Jean Sibeliuksen kirje Boris Sirpolle Amerikkaan toukokuussa 1940. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Jean Sibelius,kirjeet

Boris Sirpo asettui puolisoineen Portlandiin Oregoniin, missä hän toimi Lewis and Clark Collegen musiikin professorina. Kapellimestariuraansa hän jatkoi perustamansa Portlandin naisorkesterin kanssa, joka niitti laajalti mainetta, ja vieraili Suomessakin 1955.

Boris Sirpo ja hänen perustamansa naisorkesteri Portlandin kamariorkesteri.
Boris Sirpo ja Portlandin All Female -kamariorkesteri. Valkoisiin leninkeihin pukeutunut ja ulkoa soittanut naisorkesteri "Portland Little Chamber Orchestra" kävi Suomessa keväällä 1955 ja 1957 ja esiintyi useissa kaupungeissa. Boris Sirpo ja hänen perustamansa naisorkesteri Portlandin kamariorkesteri. Kuva: Portland Chamber Orchestra Boris Sirpo,Portland Chamber Orchestra
Boris ja Greta Sirpo vierailulla Lahdessa 1955.
Greta Sirpo Lahden musiikkiopiston rehtorin Felix Krohnin syleilyssä, takana Boris Sirpo. Portlandin kamariorkesterin vierailun yhteydessä 1955 Lahden konserttitalon pieni juhlasali vihittiin Sirpo-saliksi. Boris ja Greta Sirpo vierailulla Lahdessa 1955. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Felix Krohn,Boris Sirpo,greta sirpo

Vuonna 1958 Lahden kaupunginjohtaja Olavi Kajala yritti saada Boris Sirpon Portlandista takaisin Suomeen. Kajala oli järjestämässä Sirpoa Lahden kaupunginorkesterin kapellimestariksi. Hyvältä näyttäneen alun jälkeen yritys ajautui kuitenkin karille, vaikka asia oli jo niin pitkällä, että Sirpo tuskaili lehtihaastattelussa kuinka saisi muutettua laajan kirjastonsa Portlandista Lahteen.

Haastattelussa Sirpo kertoi myös, että sävelsi sinfoniaa ja oli aloittanut muistelmiensa kirjoittamisen. Muistelmia ei Sirpon jäljiltä ole kuitenkaan löytynyt.

Boris Sirpo lukee Sibeliuksen Kevätlaulun partituuria, Portland USA 12. elokuuta 1954.
Portland 12. elokuuta 1954. Sirpo lukee Sibeliuksen Kevätlaulun partituuria. Arkistolähteen mukaan Sirpo itse olisi säveltänyt kolme sinfoniaa, F-duurin, e-mollin ja A-duurin, kamarisinfonian, kolme orkesterisarjaa ja pianokvinteton. Boris Sirpo lukee Sibeliuksen Kevätlaulun partituuria, Portland USA 12. elokuuta 1954. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo
Uutinen Ilta-Sanomissa 15.9.1964: Sirpo odotuslistalle Amerikassa.
Lahden Musiikkiopisto julisti johtajan viran haettavaksi, kun kävi ilmi ettei Boris Sirpo voinut ottaa tointa vastaan. Rehtorina aloitti vuonna 1965 kapellimestari ja viulua Onni Suhosen johdolla opiskellut Aarre Hemming. Uutinen Ilta-Sanomissa 15.9.1964: Sirpo odotuslistalle Amerikassa. Kuva: Lahden konservatorion arkisto. Boris Sirpo

Felix Krohnin kuoltua Boris Sirpo olisi vielä kerran haluttu Lahteen, nyt Musiikkiopiston johtajaksi. Sirpo joutui kuitenkin kieltäytymään tarjouksesta, sillä hän oli liian sairas. Boris Sirpo kuoli 73-vuotiaana Portlandissa 25. tammikuuta 1967. Yhdysvaltain kansalaisuuden hän oli saanut 1950-luvun lopussa asuttuaan Yhdysvalloissa 19 vuotta.

Väliotsikko Mihin katosivat Sirpon Repinit?
Väliotsikko Mihin katosivat Sirpon Repinit? kuvitus
Boris ja Greta Sirpon koti Viipurissa Hotelli Finlandian yksityisessä kerroksessa 1926.
Sirpojen kotona – taulujen katveessa – joulua 1926 olivat viettämässä muun muassa pikku Leo, Ellen ja Elias Kari. Myös Elias Kari oli innokas taiteen keräilijä. Perikunnalla on yhä omistuksessaan nk. makkaratauluja, joita Viipurissa asuneet emigrantit myivät henkensä pitimiksi. Boris ja Greta Sirpon koti Viipurissa Hotelli Finlandian yksityisessä kerroksessa 1926. Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto Boris Sirpo

Greta Sirpon kuolema Portlandissa joulukuussa 1955 herätti sisaren Ellen Karin perheessä muistoja ja keskusteluja. Yksi keskustelunaiheista liittyi Sirpojen tauluihin.

Sirpojen kodin seinät Viipurissa oli ajan tapaan vuorattu lukuisilla tauluilla, joista arvokkaimpiin kuuluivat Boriksen ostamat, Kannaksen Kuokkalassa asuneen Ilja Repinin maalaukset. Niitä oli Leo Karin mukaan puolisen tusinaa, huippuna suurikokoinen ortodoksipappia esittänyt kullanhohtoinen maalaus.

Leo Kari kirjoittaa muistelmissaan:

– Äitini muisteli Gretan kirjoittaneen, että hänen ja Boriksen poismenon jälkeen minä perisin kaikki heidän taulunsa. Emme isäni kanssa ottaneet perintöasiaa kovin vakavasti, sillä asia ei ollut ajankohtanen ja Portland oli hyvin kaukana.

Leo oli perheen ainoa jälkeläinen, sillä Greta ja Boris Sirpon Willy-poika oli kuollut teini-ikäisenä jo 1931 ja välit kasvattipoika Heimon kanssa olivat särkyneet.

Viisi vuotta Greta Sirpon kuoleman jälkeen Boris Sirpo avioitui uudelleen ja ehti olla naimisissa entisen oppilaansa, saksalaissyntyisen Gretchenin kanssa seitsemän vuotta. Tieto Boriksen kuolemasta 1967 nosti Karien perheessä surun lisäksi jälleen pienen odotuksen tunnelman. Repinin taulut? Perintö? Tietoa mistään testamentista ei kuitenkaan saatu edes Suomen Portlandin konsulin kautta.

Boris Sirpo toisen puolisonsa Gretchenin kanssa Laurelhurst Parkissa Portlandissa Oregonissa.
Boris toisen puolisonsa Gretchenin kanssa. Gretchen toimi saksankielen ja matematiikan opettajana Hayhurstin koulussa. Boris Sirpo toisen puolisonsa Gretchenin kanssa Laurelhurst Parkissa Portlandissa Oregonissa. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo

Parin kolmen kuukauden kuluttua Karit saivat Gretchen Sirpolta pitkän ja ystävällisen kirjeen, jossa hän kertoi suunnitelmastaan saapua Suomeen tavatakseen Boriksen sukulaiset ja käydäkseen Lahden musiikkiopistossa.

Karien pieneksi pettymykseksi Repinin tauluista ei ollut kirjeessä mitään mainintaa.

– Ajattelimme kuitenkin, että Gretcheniltä saisimme lopulta tiedon Boriksen taulujen kohtalosta ja kukaties hänellä olisi meille joku tuliainenkin.

Gretchen saapui juhannuksen alla 1967 Mänttään Karien kesämökille, viipyi useita päiviä ja osoittautui sympaattiseksi ihmiseksi. Hän vakuutti, ettei ollut koskaan nähnyt Boriksen kotona ainoatakaan vanhan tyylistä taulua, ei ennen avioliittoaan eikä sen jälkeen.

– Mihin olivat Repinin maalaukset kadonneet? Mahdollisuuksia on useita. Ehkä Sirpot olivat myyneet arvokkaat taulunsa päästäkseen uuden elämän alkuun Yhdysvalloissa, tai ehkä taulut oli varastettu, pohti Leo Kari.

Eräässä kirjeessä Greta Sirpo oli kertonut varkaiden käyneen heidän kotonaan, mutta tauluista ei ollut mitään mainintaa.

– Gretchen Sirpon mahdollista osuutta taulujen häviämiseen en halua edes ajatella! Amerikan perintöä ei siis tullut, mutta sen sijaan tuli täydennystä hienojen muistojen aarrearkkuun.

Boris ja Greta Sirpo autonsa vieressä kotinsa edessä Portlandissa.
Greta Sirpo asettumassa kuskin paikalle Sirpojen Amerikan-kodin edustalla. Mahdollisten tauluvarkaiden käyntiin liittyy toinen perheessä kulkenut hauska tarina. Sen mukaan Boris oli yön pimeydessä kuiskannut Gretalle varkaiden kolistelua kuultuaan: "Mene sinä katsomaan kun osaat paremmin englantia." Boris ja Greta Sirpo autonsa vieressä kotinsa edessä Portlandissa. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo,greta sirpo
Väliotsikko Boris Sirpon salaisuus?
Väliotsikko Boris Sirpon salaisuus? kuvitus

Karien perheessä pohdittiin jälkikäteen vielä syitä Sirpojen pakenemiseen Amerikkaan. Olisiko perimmäinen syy voinut olla Boris Sirpon juutalaisuus? Perhepiirissä pidettiin mahdollisena, että Boris koki olevansa hengenvaarassa Suomessa. Juutalaisuus selittäisi Sirpon ehkä kiihkeänkin halun lähteä ja pysytellä poissa. Yhdysvallat oli turvallinen paikka verrattuna Suomeen, joka jatkosodassa taisteli Saksan rinnalla.

Sirpo, joka ei osannut englantia eikä tuntenut Yhdysvalloista ketään, jätti kaiken tutun taakseen. Ehkä suosituskirjeen pyytäminen Sibeliukseltakin kielii samasta asiasta, halusta pysytellä kaukana Euroopassa käydystä sodasta, jossa juutalaiset olivat massatuhon kohteena. Sibelius erittäin suosittuna säveltäjänä Yhdysvalloissa oli hyvä käyntikortti.

Sirpo oli laajasti verkostoinunut. Hänellä oli varmasti myös juutalaisia taiteilijaystäviä, joiden kautta hänen oli täytynyt kuulla kuinka juutalaisia kohdeltiin Saksassa. Ehkä jo aikanaan Wolfson-nimen – joka Etsivän Keskuspoliisin arkistoissa löytyy kirjoitusasussa Wolfsohn – vaihtaminen Sirobiksi ensimmäisen maailmansodan aikaan, oli samaa perua.

Entä Gretchen, Boriksen toinen vaimo, joka oli saksalaissyntyinen? Miten hän mahtuisi kuvaan? Oliko Gretchen Amerikkaan paenneita Saksan juutalaisia?

Boris Sirpo ei koskaan kertonut todellista alkuperäänsä kenellekään. Hänen syntymäajastaan, syntymäpaikasta, vanhemmista ja perheestä on joko ristiriitaiset tai erittäin hatarat tiedot.

Lehtimies Jaakko Leppo kirjoitti kuitenkin oman näkemyksensä ystävästään Boris Sirposta:

– Halusin huutaa kaikille – hän oli viipurilainen!

Nuori viulutaiteilija Boris Wolfson, myöhemmin Sirob ja vuodesta 1935 Sirpo.
Viuluniekka – salaperäinen Boris – mies joka ei paljastanut salaisuuttaan. Nuori viulutaiteilija Boris Wolfson, myöhemmin Sirob ja vuodesta 1935 Sirpo. Kuva: Lewis & Clark Special Collections and Archives Boris Sirpo

Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939 päättyi tähän! Lue koko tarina!

Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.
Kuvitusta Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939. kuvitus
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

  • Muukalaisella maestro Boris Sirpolla riitti ihailijoita ja vihamiehiä

    Johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939.

    Lue johdanto Viipurin musiikin menestystarinaan 1918-1939 ja lähde kiehtovalle aikamatkalle 1920-1930-lukujen vilkkaaseen, kosmopoliittiin Viipuriin! Jatkokertomuksessa seikkailevat armenialainen viuluniekka Boris Sirpo ihailijoineen ja vihamiehineen, Pietarista paenneet emigranttimuusikot, operettidiivat ja teatterilaiset, salaperäinen soitinkeräilijä Viulu-Wahl, viulun ihmelapsi Heimo Haitto ja monet muut viipurilaiset kulttuuripersoonat. - Kuuntele Areenassa toimittaja Outi Paanasen ja musiikin tutkija Reijo Pajamon radiosarja Musiikkielämää vanhas Wiipuris.

  • Muukalainen viuluniekka Boris Wolfson tulee kaupunkiin maailmanpalon syttyessä

    Osa 1 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 1: Kun armenialainen viuluniekka Boris Wolfson astui Helsingin yöpikajunasta Viipurin uudelle rautatieasemalle 1914, hän tuli kosmopoliittiin karjalaisten kaupunkiin. Viipurissa puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia, venäjää ja saksaa, joskus ranskaakin. Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin uusi viulisti vaihtoi saksalaisen Wolfson-nimensä pian toiseksi, sillä Saksasta ja Venäjästä oli tullut vihollisia. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli syttynyt maailmansota. Kääntämällä etunimensä nurin Boriksesta tuli Boris Sirob.

  • Muukalainen viuluniekka kotoutuu kaupunkiin

    Osa 2 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 2: Syksystä 1914 armenialainen viulisti Boris Sirob tienasi leipänsä soittamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterissa Leevi Madetojan johdolla. Syksyllä 1916 orkesterin kapellimestariksi vaihtui Toivo Kuula. Boris hankki voita leivän päälle antamalla viulutunteja. Hänen oppilaitaan olivat muun muassa kolme huippulahjakasta viipurilaispoikaa, Sulo Aro, Onni Suhonen ja Naum Levin. Kun Boris kohtasi kauniin ja rikkaan Gretan, Viipurista tuli lopullisesti hänen kotikaupunkinsa.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri saa kuoliniskun

    Osa 3 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 3: Vallankumous Venäjällä maaliskuussa 1917 herätti suomalaisissa toivon, että uusi vapaa Venäjä antaisi Suomellekin vapauden. Toivo Kuulan johtamalla Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterilla oli tuulta purjeissa. Kaupunki myönsi reilun avustuksen, soittajat voitiin kiinnittää hyvissä ajoin ja orkesterikouluun ilmoittautui ennätysmäärä oppilaita. Tammikuussa 1918 kaikki muuttui, kun Suomi ajautui veriseen sisällissotaan.

  • Ystävykset kielinero Andrej Rudnev ja säveltäjä Ernest Pingoud pakenevat kaupunkiin

    Osa 4 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 4: Bolshevikkivallankumouksen jälkeen lokakuussa 1917 kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät pakoon Neuvosto-Venäjältä. Monen pakoreitti kulki pitkin Karjalankannasta Viipurin kautta. Jotkut emigranteista kuten kielitieteilijä ja pianisti Andrej Rudnev ja ystävänsä säveltäjä Ernest Pingoud jäivät Viipuriin asumaan.

  • Kanttori Tillin lapset saavat venäläiset soitonopettajat

    Osa 5 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 5: Viipurin tuomiokirkon kanttorin Oskari Tillin ja puolisonsa Ellin lapset Tellervo, Kalevi ja Olavi saivat tottua siihen, että kotona laulettiin ja soitettiin koko ajan. Kaikki lapset laitettiin Boris Sirobin syksyllä 1918 perustamaan uuteen Viipurin Musiikkikouluun, missä he saivat venäläiset soitonopettajat. Kun Tellervo pääsi nuorelle herrasmiehelle, pianotaiteilija Sergei Kulangolle, pojat joutuivat ankaralle viulupedagogi Tatjana von Rippakselle.

  • Kansakoulunopettaja Aino Siukosen lauluääni soi kuin kukkopilli

    Osa 6 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 6: Kansakoulunopettaja Aino Siukonen kävi keväällä 1920 Viipurin uudessa Musiikkikoulussa laulu- ja pianotunneilla sekä musiikin teoriassa. Kirjeissään kotiväelle Aino ihmetteli, miten hänen lauluäänensä soi joskus kuin kukkopilli ja toisinaan taas kuin vanhoilla kirkkomummoilla.

  • Vakava säveltäjä Toivo Saarenpää tappelee viihdettä vastaan

    Osa 7 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 7: Syksyllä 1920 säveltäjä Toivo Saarenpää toteutti Viipurissa suuren unelmansa, hän tuli ja perusti kaupunkiin jälleen sinfoniaorkesterin. Saarenpään oli viipurilaisten vanha tuttu vuosilta 1911–1916, Musiikin Ystäväin orkesterikoulun teoriaopettaja ja sanomalehti Karjalan musiikkiarvostelija. Arvostelijana vakavamielinen Saarenpää oli periaatteen mies, joka ei voinut sietää huonoa ja halpa-arvoista musiikkia.

  • Toivo Saarenpään Konsertti-Orkesterin tuskien taival

    Osa 8 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 8: Toukokuuhun 1921 mennessä Toivo Saarenpää oli pitänyt kannattajilleen antamansa lupauksen. Suomalainen Konsertti-Orkesteri soittanut kaikki kymmenen konserttia, joihin orkesterin kannattajajäsenet olivat ostaneet kausikortin. Saarenpää oli saanut kiusanteosta tarpeekseen. Hän lopetti, vaikka kilpailijat lähettivät terveisiä, etteivät enää vastustaisi hänen orkesteriaan. Ketkä tekivät kiusaa Toivo Saarenpäälle?

  • Kaupunki huumaantuu Sibeliuksen vierailusta

    Osa 9 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 9: Säveltäjä Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa oli jouduttu elämään ilman orkesteria jo viisi vuotta. Joitakin kokeiluja oli tehty, ja Boris Sirobkin tarttui asiaan perustamalla Viipurin Musiikkiopistoon orkesterin. Tätä saapui huhtikuun lopussa 1923 johtamaan itse säveltäjämestari Jean Sibelius. Kyseessä oli suuri kunnia Musiikkiopistolle ja koko Viipuri oli vierailusta tohkeissaan.

  • Mihin kanttori Oskari Tilli tarvitsee pullon Subrovkaa?

    Osa 10 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 10: Sotien välisessä Viipurissa miltei joka kodissa harrastettiin musiikkia. Monet kävivät kanttori Tillin kotona pianotunneilla ja perheen nuorimmainen Kalevi halusi, että isä opettaisi häntäkin. Oppitunnista tuli lopulta suurempi kommellusten ketju, kuin aluksi olisi voinut kuvitella. Musiikkiopistossakin sattui monia kommelluksia ja laulunopettajaksi kiinnitetty Dagmar Hagelberg-Raekallio teki huomioita johtaja Sirobin toimintatavoista.

  • Johtaja Boris Sirob kutsuu lehtimies Lepon lounaalle

    Osa 12 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 12: Talvella 1928 Karjala-lehden uusi nuori toimittaja Jaakko Leppo esiteltiin Viipurin keskeisimmälle muusikolle, Musiikkiopiston johtajalle Boris Sirobille. Pian tapaamisen jälkeen Sirob kutsui Lepon kotiinsa lounaalle – ja lehtimies sai oppia, ettei ilmaisia lounaita ole.

  • "Pitää lähteä Viipuriin kuullakseen uutta musiikkia"

    Osa 13 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 13: Viipurissa asui 1920-luvun puolivälissä pieni kourallinen suomalaisia eturivin modernisteja. Kun Boris Sirobin jousikvartetin konsertissa helmikuussa 1927 esitettiin vain Väinö Raition ja Sulho Rannan musiikkia, saatiin konsertti suuren suosion vuoksi uusia. Helsingissä asunut säveltäjä Uuno Klami joutui toteamaan, että "kuullakseen uutta musiikkia, on matkustettava Viipuriin".

  • Vanhan musiikkiruhtinaan kuolema

    Osa 14 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 14: Emil Sivori oli todellinen musiikkiruhtinas 1900-luvun alun Viipurissa. Tämä tulisieluinen herättäjä ja taistelujen mies, joka oli johtanut perustamaansa Viipurin Kirkkomusiikkiopistoa vuodesta 1893, sai kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin haastajan nuoresta viulistista Boris Sirobista.

  • Musiikin Ystäväin Orkesteri nousee kymmenen vuoden jälkeen siivilleen

    Osa 15 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 15: Loppiaisena 1929 Viipurin musiikkiväen harras toive toteutui, kun Musiikin Ystäväin Orkesteri konsertoi jälleen kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Alkoi säännöllinen konserttitoiminta, joka kesti aina marraskuuhun 1939. Kapellimestariksi ei valittu kuitenkaan viipurilaista Boris Sirobia vaan Eino Raitio Helsingistä.

  • Ihanat Terijoen kesät!

    Osa 16 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 16: Maallemuutto oli 1920- ja 30-luvuilla suuri operaatio, sillä tavaraa pakattiin mukaan kolmeksi kuukaudeksi. Viipurista muutettiin ennen kaikkea Terijoelle. Pianisti Cyril Szalkiewicz saattoi viipyä kanttorin Oskari Tillin huvilalla viikkoja. Huvilan tšehovilainen ilmapiiri houkutteli myös muita muusikoita ja viipurilaisia säveltäjiä. Kesällä 1929 huvilalla piipahti yllättäen myös johtaja Boris Sirob.

  • Soittajaromanssi äityy vakavaksi

    Osa 17 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 17: Toivo Kuulan kuoleman jälkeen Viipurissa työttömiksi jääneet orkesterimuusikot työllistyivät muun muassa elokuvateattereissa. Agricolan kirkon kanttorin Oskari Tillin nuorimmainen Kalevi Tilli sai 1930-luvun vaihteessa todellisen elokuvakylvyn sisarensa, pianonsoittoa Viipurin Musiikkiopistossa opiskelleen Tellervo Tillin romanssin vuoksi.

  • Oudot voimat sabotoivat sekakuoro Päivän Laulun laskiaisjuhlaa

    Osa 18 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 18: Viipurissa oli kymmenittäin kuoroja, mutta 1930 mukaan mahtui vielä uusi sekakuoro Päivän Laulu. Samaan aikaan politiikassa kuohui, kun muun muassa radikaalit oikeistolaiset harrastivat väkivaltaisia muilutuksia. Isänmaallinen kansanrintama IKL menestyi parhaiten rajakunnissa ja julkaisi Viipurissa Karjalan Suunta -nimistä lehteä.

  • Willy Sirobin traaginen kuolema

    Osa 19 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 19: Boris ja Greta Sirobia kohtasi veret seisauttava tragedia keväällä 1931 kun heidän poikansa, vasta 17-vuotias lyseolainen Willy Sirob kuoli onnettomuudessa Viipurin satamassa.

  • Viulutaiteilija Bronislaw Huberman kutsuu Musiikkiopiston kamariorkesterin Eurooppaan

    Osa 20 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 20: Keväällä 1932 maailmankuulu viulutaiteilija Bronislaw Hubermanin kutsui Viipurin Musiikkiopiston kamariorkesterin kanssaan Euroopan kiertueelle. Orkesteri konsertoi Boris Sirobin johdolla Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa, minkä jälkeen Musiikkiopistosta tuli koko kaupungin ylpeys ja tulisieluisesta johtajasta viipurilaisten suuri suosikki.

  • Eliitti peukuttaa Mannerheimin johdolla Viipurille

    Osa 21 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 21: Helsingissä järjestettiin helmikuussa 1934 Viipurin Taideviikko. Kaupunginteatterin vierailunäytäntöä ja Taiteilijaseuran näyttelyä lukuunottamatta Taideviikko oli ennen kaikkea Viipurin korkeatasoisen musiikkielämän esittely. Musiikkiopiston johtaja, kapellimestari Boris Sirob tuuletti: "Parikymmentä vuotta sitten Viipurin 24-miehisessä orkesterissa oli vain yksi kotimainen soittaja. Nyt meillä on 48 soittajaa, joista vain yksi on muukalainen."

  • Viulun ihmelapsi Heimo Haitto tuodaan kaupunkiin

    Osa 22 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 22: Talvella 1935 veturinkuljettaja Aaro Haitto toi 9-vuotiaan poikansa Heimon Viipuriin koesoittoon kuuluisan viulupedagogin Boris Sirpon luokse. Miehet tekivät sopimuksen, jonka mukaan Heimo Haitto jäi Sirpon kasvattipojaksi. Sopimukseen kuului, ettei poika saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan ennen kuin on täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

  • Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy

    Osa 24 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 24: Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni.

  • Taivas kaupungin yllä repeää 30. marraskuuta 1939

    Osa 25 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 25: Syksyllä 1939 sodan uhka leijui ilmassa. Tummat varjot hiipivät pimeillä kujilla, mutta Viipurin Musiikkiopisto aloitti toimintansa entiseen tapaan. Myös Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin soitantokausi oli suunniteltu ja konserttikausi saattoi alkaa. Marraskuun viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin repesi.

  • Jäähyväiset Viipurille

    Osa 26 sarjasta Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939.

    Osa 26: Ennen kuin vihollisen pommitukset ajoivat viimeiset siviilit pois Viipurista, kaupunkiin jääneiden oli aika tehdä sankaritekoja. Pakoon lähteneet Musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo ja 14-vuotias Heimo Haitto jatkoivat matkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Seurasivatko arvokkaat Repinin maalaukset mukana? Oliko juutalaisuus Sirpon suuri salaisuus?