Hyppää pääsisältöön

“Joku saatanan toukohousu on tehnyt omia johtopäätöksiä” – Miksi vain Suomessa puhutaan huumoriräpistä ja miksi hauskaa musiikkia vähätellään?

Ryhmäkuvassa Edu Kehäkettunen, Izmo Heikkilä, Inka Rantakallio ja Pyhimys
Ryhmäkuvassa vasemmalta oikealle: Edu Kehäkettunen, Izmo Heikkilä, Inka Rantakallio ja Pyhimys Ryhmäkuvassa Edu Kehäkettunen, Izmo Heikkilä, Inka Rantakallio ja Pyhimys Kuva: Sami Hahtala / Yle Edu Kehäkettunen,Pyhimys,Izmo Heikkilä

Miksi hauskaa musiikkia katsotaan kieroon? Onko räppiä ilman huumoria? Miksi vain Suomessa puhutaan huumoriräpistä? Raptorin Izmo Heikkilä, UG-legenda Edu Kehäkettunen, huippusuosittu Pyhimys ja hiphop-tutkija Inka Rantakallio vastaavat.

Kitararokkia ja räppäämistä yhdistelevä turkulaisyhtye Pääkköset julkaisi omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa vuonna 1989. On makuasia, pitääkö levyä varsinaisesti edes räppinä, mutta melko yksimielisesti sitä voidaan pitää lähtölaukauksena 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa kukoistuskauttaan eläneelle musiikki-ilmiölle.

Kutsutaan sitä tässä yhteydessä huumoriräpiksi.

30 vuotta myöhemmin tästä kiistellystä taiteenlajista on kokoontunut keskustelemaan nelikko, joka osaa valottaa ilmiön syntyhistoriaa ja sitä, miksi se on herättänyt niin voimakkaita tunteita.

Huumori on räpin peruselementtejä

– Itse olen aina karsastanut tuota huumoriräppi-käsitettä. Hauskat läpät ovat räpin peruselementtejä, että joku jaksaa kuunnella sitä, mm. kulttisuosikki MC Taakibörstan riveistä tunnettu Edu Kehäkettunen huomauttaa heti alkuun.

Totta tosiaan. Harva räppäri on koko ajan täysin vakava. Vaikka teksteissä välttämättä ei heitetäkään vitsiä toisen perään, ovat huumori ja leikkisyys tärkeitä työkaluja. Hyvät punchlinet tai näppärät sanaleikit kääntävät helposti kuulijan suupielet ylöspäin, vaikka käsiteltävä aihe ei olisikaan itsessään hauska.

– Ja jos sä alat miettimään räppäreitä yksitellen, niin kyllä kaikilla on ne omat huumorihetkensä, Edu täydentää.

Räppäri Edu Kehäkettunen haastattelustudiossa
Edu Kehäkettunen. Räppäri Edu Kehäkettunen haastattelustudiossa Kuva: Sami Hahtala / Yle Edu Kehäkettunen

Palataan kuitenkin vielä Pääkkösiin ja vähän sen jälkeen aloittaneeseen Raptoriin.

Raptori syntyi Hyvinkäällä 1980-luvun lopulla, kun Izmo Heikkilä ja hänen yhtyetoverinsa Kaivo ja JuFo III alkoivat Heikkilän sanoin “kahnaamaan treenikämpällä”.

Räppääminen ja yleinen höpöttäminen koneilla tuotettujen taustojen päälle olivat tuolloin tulleet jo osaksi valtavirtaa. Tämä näkyi muun muassa house-musiikissa ja sen jälkeen esimerkiksi big beatissa, junglessa ja dancessa.

– Niissä ei yritettykään olla hiphoppia, vaan otettiin pelkästään se tapa puhua, Heikkilä summaa.

Enemmän se oli sellaista nuorisoteatteria.― Izmo Heikkilä Raptorista.

Tärkeä Raptorin syntyyn vaikuttanut ihminen oli bändin ystävä Mikko Honkakorpi, joka toi vaihto-oppilasreissultaan Yhdysvalloista “jätesäkillisen” kasetteja. Niiden joukossa oli paljon pinnalla ollutta Compton-soundia, kuten N.W.A:ta.

– Niitä me sitten kuuntelimme ja totesimme, että tässä on aika vinkeä meininki, mutta nämä ovat liian tosissaan. Voisimmeko me jotenkin konvertoida tämän Suomeen?

Aitous tai hiphop-kulttuurin millintarkka toisintaminen eivät kuuluneet Raptorin agendaan.

– Tai olimme me hyvinkin aitoja siinä mitä me olimme, mutta sillä ei välttämättä ollut kovinkaan paljoa tekemistä silloisen neljännen polven afroamerikkalaisen kulttuurin kanssa. Emme miettineet paskaakaan, onko se aitoa hiphoppia vai ei. Alettiin vaan säätää jotain. Ja enemmänhän se oli sellaista nuorisoteatteria.

Raptori ottaa kantaa

Siinä missä Compton-soundi ja muu gangstaräppi oli turhan totista Raptorin kolmikolle, upposi se täysillä nuoreen Edu Kehäkettuseen, oikealta nimeltään Harri Hinkkaseen. Espoon Olarissa kaikki kuuntelivat räppiä ja skeittasivat.

– Jos sulla ei ollut vinyyli- tai cd-levyjä, niin sitten äänitettiin kasetille. Itse olin kasettipelillä liikenteessä johonkin 90-luvun puoliväliin asti, jolloin rupesin ostamaan vinyylejä.

Nuoren Kehäkettusen stereoissa ja korvalapuissa pyöri paljon gangstaräppiä.

– Niissä biiseissä on paljon hyvää flow’ta, mutta myös paljon nokkelia sanoituksia ja hauskoja läppiä, vaikka niissä käsitellään usein omalla tavallaan vakavia aiheita.

– Mutta onhan siellä paljon tsoukkibiisejä, sellaista läppää, että saa nauraa vedet silmissä jokaisessa riimissä. Siihen olemme pyrkineet, että teemme vähän samantyylistä tavaraa suomalaisittain, omalla tyylillä.

Löytyikö Edun kasettikokoelmista myös Raptoria tai Pääkkösiä?

– Pääkkösten kasetti mulla oli äänitettynä ja osaan sanat edelleen ulkoa. Raptorin tuotantoa en valitettavasti lähtenyt kahlaamaan, Edu toteaa anteeksipyytävästi vieressä istuvalle Heikkilälle.

Raptorin Ismo "Izmo" Heikkilä haastattelustudiossa
Izmo Heikkilä. Raptorin Ismo "Izmo" Heikkilä haastattelustudiossa Kuva: Sami Hahtala / Yle Izmo Heikkilä

Heikkilän toisella puolella istuva Mikko Kuoppala, tutummin Pyhimys, puuttuu puheeseen.

– Mulla taas oli Raptorin Moe-kasetti, olin silloin eka- tai tokaluokkalainen. En minä silloinkaan ottanut sitä mitenkään tosissaan. Jotenkin on outoa, että te joudutte edelleen selittämään, että ette ajatelleet tekevänne aitoa hiphoppia.

– Ei kun kyllähän se oli meistä tosi aitoa hiphoppia. Niin aitoa kuin Hyvinkään liepeillä tekemään, Heikkilä kuittaa.

Pyhimys huomauttaa myös, etteivät läheskään kaikki Raptorin biisit olleet huumoripitoisia.

– Siellä oli tosi kantaaottavia biisejä. Ja ne olivat lapsenkin tajuttavissa. Ja jos jotain ei ymmärretty, niin sitten selvitettiin. Kysyttiin faijalta, että kuka on Sulo Aittoniemi ja tämäntyyppisiä asioita.

– Joku toimittaja on laskenut, että 70% meidän biiseistä ottaa johonkin kantaa. Kyllä se oli yksi meidän lähtökohta. Mutta sitten kaikki kääntyi Oi Beibiin, joka otti kantaa ainoastaan senaikaiseen seksuaalikeskusteluun. Yritimme tehdä mahdollisimman räävittömän biisin, joka päätyisi soittokieltoon. Todella paska onnistuminen, Heikkilä naurahtaa kappaleen jättisuosioon viitaten.

Mielivaltaista lokerointia

Räppitohtoriksi tituleerattu Inka Rantakallio on juuri väitellyt filosofian tohtoriksi musiikkitieteestä. Hän on tutkinut niin kansainvälistä kuin kotimaistakin hiphoppia.

– On kiinnostavaa, miten tietyntyyppiset artistit joltain tietyltä aikakaudelta leimataan, että he ovat vieneet suomalaista räppiä taaksepäin. Ja että tämä on nyt sitä huumoriräppiä, Rantakallio aloittaa.

Esimerkiksi käy hyvin vaikkapa Raptori. Sekä sitä edeltäneillä 80-luvun pioneereilla että sen jälkeen aloittaneilla 90-luvun uuden aallon tekijöillä oli vaikeuksia suhtautua yhtyeeseen ja sen musiikkiin.

– Myöhemmin tuli artisteja, joilla oli vielä räävittömämpää sisältöä kuin Raptorilla ja kumppaneilla, mutta näitä kuitenkin kunnioitettiin ja kunnioitetaan ihan eri tavalla.

Hiphop-tutkija Inka Rantakallio haastattelustudiossa
Inka Rantakallio. Hiphop-tutkija Inka Rantakallio haastattelustudiossa Kuva: Sami Hahtala / Yle hiphop,inka rantakallio

Rantakallio kertoo tutkineensa myös artistien taustan ja musiikin kehystyksen vaikutusta musiikin vastaanottoon. Pyhimys innostuu aiheesta.

– Tuo on mielestäni se kiinnostava kulma, että millä perusteella se leima annetaan. Kuka tekee huumoriräppiä ja kuka räppiä, joka on samalla myös hauskaa. Kyllähän kaikki yrittävät olla hauskoja riimeissään ainakin jonkin verran.

Edu keksii säännön vahvistavan poikkeuksen.

Paperi T, hän heittää ja iskee Pyhimykselle silmää.

MC Taakibörsta on vakavimpia räp-yhtyeitä ikinä!― Edu Kehäkettunen

Paperi T on Pyhimyksen yhtyetoveri jo kuopatusta Ruger Hauerista.

– Onko Taakibörsta huumoria? tiedustelee Pyhimys Edulta.

– Ei missään nimessä, Edu huudahtaa. Taakibörsta on vakavimpia räp-yhtyeitä ikinä! Se on sitä todellisinta keskiluokkaista lähiömeininkiä mitä voi olla. Mutta jos joku pitää Taakibörstaa huumorina, niin ei se mua haittaa. Se on vain jonkun mielipide.

– Mielipide on eri asia, Pyhimys jatkaa. Mielipide voi olla, että pidän tai en pidä. Tai että tämä on mielestäni hauskaa. Mutta siinä on selkeä ero, että jotkut laitetaan levykaupassa eri laariin, että täällä on tämä huumoriräppi ja täällä tämä vakavasti otettava räppi.

Naurutalon peili

Aihe herättää selvästi tunteita. Mutta onko sellaista musiikkityyliä kuin huumoriräppi lopulta olemassa? Onko se vain leima, jota lätkitään mielivaltaisesti?

Edu Kehäkettunen tuhahtaa.

– En ole ikinä törmännyt englannin kielellä käsitteeseen “humour rap”. Comedy rapia on kyllä tullut vastaan, mutta se on ollut jotain täysin överiksi vedettyä, tyyliin Jean-Pierre Kusela. On tehty ihan erinäköinen tyyppi ja sille joku yksi biisi, ehkä vieläpä coveri. Siinä on usein parodioitu jotain, ja on ollut päivänselvää, että kyse on huumorista. Mutta ei sitäkään ole kutsuttu huumoriräpiksi.

Miksi Suomessa sitten on syntynyt tällainen termi kuin huumoriräppi?

– Tämä on erittäin hyvä kysymys, Kehäkettunen innostuu. Joku saatanan toukohousu on taas tehnyt omia johtopäätöksiä.

Räppäri Pyhimys haastettelustudiossa
Pyhimys. Räppäri Pyhimys haastettelustudiossa Kuva: Sami Hahtala / Yle Pyhimys

Pyhimys jatkaa pohdintaa.

– Varmaan juuri ne, jotka ovat Suomessa kelanneet, että he elävät sitä hiphoppia aidosti ja nuo toiset eivät. Se on taas itselleni ihan käsittämätön ajatus, että joku voisi alkaa määrittelemään, että sinä olet aito, sinä et ole, sinä olet huumoria.

Onko termi millään lailla käyttökelpoinen? Voidaanko edes puhua huumoriräpistä?

– Jos se on tehty huumorilla, niin silloin se on huumoriräppiä, Edu aloittaa. Esimerkiksi Tommy Tobermannin Kiitti vitusti on selvä tapaus. Ei-räppäri tekee räppibiisin, jossa ikään kuin parodioi. Se on mun mielestä huumoriräppiä.

Hauskaa musiikkia ei ole yhtään helpompaa tehdä kuin vakavaa.― Pyhimys

Pyhimys käyttää esimerkkinä omaa Teflon Brothers -yhtyettään.

– Me ajattelemme, että olemme sellainen naurutalon peili. Näytämme koko skenelle, että tätä te halusitte, tätä te saitte. Siinä on tietynlainen parodinen taso, mutta en koe, että se olisi sillä lailla huumoria. Biisit tehdään ihan tosissaan. Parodia on jossain siellä rivien välissä.

– Eli pitää tehdä kuitenkin laatua? Rantakallio kysyy. Tai ainakaan huono laatu ei ole kriteeri sille, että musiikki olisi huumoriräppiä. Se voi olla laadukasta ja silti huumoriräppiä.

Pyhimys empii hetken.

– Mä olen sitä mieltä, että se huumoriräppi-termi ei ole hirveän käyttökelpoinen juuri sen takia, että se antaa heti sellaisen leiman, että tämä ei ole laadukasta. Mutta hauskaa musiikkia ei ole yhtään helpompaa tehdä kuin vakavaa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuricocktail