“Ei tätä ihmiskorva kestä!”
Sata vuotta sitten Suomen musiikkielämässä alkoi täristä. Uudet aatteet, tieteen läpimurrot ja moderni elämäntapa järkyttivät peruuttamattomasti vanhan maailman perustuksia. Nuoret säveltäjät eivät katsoneet vierestä, vaan ryhtyivät töihin. Musiikki piti muuttaa vastaamaan modernia maailmaa.
Yle Musiikin tuottama kaksiosainen dokumentti Suurkaupungin kasvot kertoo neljästä suomalaisesta säveltäjästä nimeltään Ernest Pingoud, Väinö Raitio, Aarre Merikanto ja Uuno Klami.
Pingoud, Raitio, Merikanto ja Klami kulkivat Igor Stravinskyn, Aleksandr Skrjabinin ja Arnold Schönbergin jalanjäljissä. He näkivät tutkimusmatkoillaan uudenlaisen maailman ja ryhtyivät vastavoimaksi kansallisidentiteetille, jota Suomen kulttuurieliitti oli rakentanut kalevalaisen sankaritaruston varaan vuosikymmenien ajan.
Kun Radion sinfoniaorkesteri pari vuotta sitten otti heidän sävellyksiään ohjelmistoonsa, kuuli moni niitä ensimmäistä kertaa. Miksi näiden säveltäjien musiikki aikanaan unohdettiin? Mitä heille tapahtui?
Rytmi, värit ja ennakkoluulottomuus
Dokumentin ensimmäinen osa on nimeltään Rytmi ja toinen Värit. Rytmi seuraa suomalaisen modernismin ensimmäistä aaltoa Pingoud’n, Raition, Merikannon ja Klamin nuoruusvuosista 1920-luvun lopulle. Suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka, psykoanalyysi, elokuvat, äänilevyt, mikrobiologia, naisasialiike ja sosialismi muuttivat kuvaa ympäröivästä todellisuudesta ja ihmisestä.
Uuden maailman halusivat kuulla musiikissaan myös nuoret modernistit.
Toinen osa Värit alkaa 1920-luvun lopulta, jolloin säveltäjät yrittivät selvitä seuraavan kymmenluvun kansallisesta nostalgiasta ja yhtenäiskulttuurin arvoihin pohjautuvista vaatimuksista kotimaisessa musiikkielämässä.
Sotien aikana ja niiden jälkeisinä vuosina säveltäjien tarinat kääntyivät tragediaksi. Kun modernismin toinen aalto nousee muualla Euroopassa, käpertyy Suomi kalevalais-sibeliaanis-kareliaaniseen menneisyyteensä.
Kaikki neljä olivat miehiä
Värit-osassa käsitellään myös suomalaista musiikkikulttuuria naissäveltäjien näkökulmasta. Kaikki dokumentin modernistisäveltäjät olivat miehiä. Säveltäjä Lotta Wennäkoski nostaa säveltävistä naisista esiin helsinkiläisen Ida Mobergin.
- Valitettavasti osa hänen teoksistaan on kadonnut. Hän valmisteli oopperaa Siddharta Gautama Buddhasta. Mutta jos ajattelen hänen sävelkieltään, siinä ei ole semmoisia tyylipiirteitä, jotka yleensä liitetään modernismiin.
Oman säveltäjänuransa Lotta Wennäkoski aloitti aikana, jolloin Kaija Saariaho oli jo avannut tien.
- Minusta tuntuu, että ilmapiiri oli jo suopea sille, että naiset säveltäisivät enemmän. Meillä oli ollut Kaija Saariaho, joka oli 70- ja 80-luvuilla ollut se pioneeri ja ottanut ne kenties vähän ivallisetkin naurut vastaan raivatessaan tietä muille.
Nuori säveltäjä ja äänitaiteilija Tytti Arola pitää musiikkielämän tasa-arvokeskustelua tärkeänä. Omalta osaltaan hän vierastaa naissäveltäjämäärittelyä.
- Tuntuu aika hassulta, että minut määritellään sukupuolen kautta. En koe sukupuolta mitenkään kauhean merkityksellisenä säveltäjän työssä, joten on vaikea yrittää kertoa, miten sukupuoli vaikuttaisi tekemiseen.
Klassinen muoto joutui väistymään myös dokumentissa
Suurkaupungin kasvot ei näytä perinteiseltä musiikkidokumentilta. Vastaava ohjaaja Mauri Ahola perustelee valittua linjaa:
- Musiikin olemus vaikutti vahvasti tekemiseen. Kun RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu toteaa haastattelussa, että modernistit hylkäsivät harmonian ja melodian, tämän dokumentin teossa se tarkoitti, että on hylättävä juoni ja klassisen dokumentin muoto, jotta musiikin dramaturgia ja kuvasto säilyvät.
Ahola ymmärsi, että dokumenttia täytyi lähteä kokoamaan samojen ihanteiden mukaan, joka säveltäjillä oli.
- Tarinankerronta on vain yksi elementti siinä missä kuvakerronta, leikkaus tai musiikki.
Kansallinen identiteetti pohjautui satuun
Vähitellen Mauri Aholalle valkeni, minkälainen tragedia hänellä oli käsissään.
- Siinä on nuorten ihmisten halu lähteä tekemään jotain, jonka he kokevat olevan relevanttia ajassa ja jotain, joka vastaa maailmaa, jossa he elävät. He saivat sitten vastaansa käytännössä koko sen kulttuurisen eliitin, joka meillä oli. Meillähän oli tosi vahvasti rakennettu kansallista identiteettiä, joka pohjautuu satuun nimeltä Kalevala. Satuun, jossa meillä on kunniakas sankarimenneisyys. Se oli rakennettu ja se oli valmis. Sitten tulevat nämä kundit, jotka heittävät sen ikkunasta ulos.
- On hurja seurata, miten kukin neljästä säveltäjästä yrittää selviytyä, kun vuosikymmen toisensa jälkeen nousee aina sama seinä vastaan. Osahan heistä oli sen verran fiksuja, että lähti uimaan enemmän myötävirtaan, varsinkin kun 1930-luvulla alkoi näyttää, että vastustaminen on tuhon tie.
Yhteissoittoa bändissä
Dokumentin tekeminen oli aloitettu jo ennen sitä, kun Mauri Aholaa pyydettiin sitä ohjaamaan. Tekijäkaarti saa häneltä varauksettoman kiitoksen.
- Osmo Tapio Räihälän alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli hyvin johdonmukaisesti kaikki tarvittava tieto. Kokenut musiikin ohjaaja Elina Heiskanen taas tunsi kuvatun materiaalin ja musiikin.
- Pääkuvaaja Raimo Uunilan kamera käy koko ajan. Jo käsikirjoitusvaiheessa Uunilan suurkaupunkien hengen vanginneet kuvat ohjasivat tekemistä.
Aivan erityisen kädenjälkensä teokseen on antanut leikkaaja ja VFX-artisti Teemu Kokkonen, joka on myös kuvannut osan materiaalista. Hänen taiteellinen osaamisensa näkyy dokumentin estetiikassa kautta linjan. Musiikin visuaalisuus ja rytmi sekä Raimo Uunilan upea kuvamateriaali syöttivät leikkaamossa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia Mauri Aholalle.
- Tämä työ on tavallaan kuin yhteissoittoa bändissä. Parhaimmillaan tarvitsee vain vilkaista, ja bändi soi yhdessä hienosti. Jos tilanne olisi ollut toisin, olisin joutunut tekemään kompromisseja. Nyt olen tyytyväinen kaikkeen. Eikä voi väheksyä sitäkään, että tuottaja Katri Henriksson ja vastaava tuottaja Miikka Maunula seisoivat koko ajan ideoitteni takana, Ahola pohtii.
”Häijynkuuloinen kakofonia!”
Ernest Pingoud’n, Väinö Raition, Aarre Merikannon ja Uuno Klamin musiikille Mauri Ahola löytäisi aivan uudenlaista käyttöä.
- Jos olisin pop-, rap- tai jazzmusiikin tuottaja, olisin todella liekeissä. Näitä teemoja ei ole koskaan käytetty missään. Se on kuin valtava aarrearkku täynnä jalokiviä. Voisin kymmenen vuotta tuottaa tästä musiikkia todella hyvällä menestyksellä.
Dokumentin asiantuntijahaastateltavina ovat: Hannu Lintu, Kalevi Aho, Tytti Arola, Tuomas Haapanen, Mikko Heiniö, Hanna Isolammi, Tuula Karjalainen, Kai Kartio, Antero Karttunen, Laura Kolbe, Hannu Salmi, Dmitri Sollertinsky ja Lotta Wennäkoski. Radion sinfoniaorkesteri on dokumentissa keskeisessä roolissa musiikin tulkitsijana.
Suurkaupungin kasvot Yle Areenassa:
Dokumentin musiikkia RSO:n esittämänä:
