Pirjo Koskinen
Yle
Jotkut ympäristöongelmat ovat sellaisia, joihin voimme itse vaikuttaa. Itämeren rehevöityminen on yksi niistä: se on meidän – ei vaikkapa kiinalaisten tai ei edes vain venäläisten tai puolalaisten käsissä.
Ratkaisu on yksinkertainen: kesäisiä sinilevälauttoja voi pienentää syömällä kalaa. Ylen Itämeri-sarja kattaa pöytiin kalaherkkuja kuten haukea, silakkaa, särkeä, lahnaa ja muita kotimaisia kestävästi pyydettyjä luonnon kaloja.
Itämeriherkutteluun kannustetaan, koska kalan mukana Itämerestä poistuu rehevöittäviä ravinteita kuten fosforia ja typpeä, joita levät tarvitsevat kasvaakseen.
Vaikka kalastus on käytännössä ainoa tapa poistaa ravinteita Itämerestä, voi omilla ruokavalinnoillaan vaikuttaa myös epäsuorasti. Lihantuotanto vaatii paljon peltoalaa ja aiheuttaa siten runsaasti ravinnepäästöjä. Jos valitset kasvisvaihtoehdon useammin tai vaihdat lihan kalaan, vähennät ravinteiden päätymistä Itämereen.
Itämeriystävällinen ruoka on myös ilmastoystävällistä. Jos lihan vaihtaa kalaan, ravinnejalanjäljen lisäksi pienenee myös hiilijalanjälki.
Fosforin määrä kilossa kalaa
Särki 8 grammaa
Lahna 7 grammaa
Hauki 7 grammaa
Ahven 7 grammaa
Silakka 4 grammaa
Fosforia poistuu kala kerrallaan
Fosfori on Itämeren rehevöitymisen pahis, sillä sinilevät pystyvät ottamaan tarvitsemansa typen veteen liuenneesta ilmakehän typpikaasusta. Typpeä on aina riittävästi.
Karkean arvion mukaan gramma fosforia kasvattaa noin yhden kilogramman levää. Siten kymmenen grammaa fosforia kasvattaa kymmenen leväkiloa, mikä vastaa yhtä kokonaista levä-ämpärillistä. Esimerkiksi silakkakilossa fosforia on neljä grammaa, eli 2,5 kiloa silakkaa vastaa yhtä levä-ämpärillistä.
Ravitsemussuosituksissa kalaa kehotetaan syömään vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos yhdellä aterialla syö Itämerestä pyydettyä lahnaa tai ahventa ja toisella silakkaa, vuoden aikana saa poistettua yli 140 grammaa fosforia. Eli yli 14 levä-ämpärillistä! Mitä useampi valitsee näin, sitä suurempi vaikutus saadaan. Puoli miljoonaa ihmistä tarkoittaisi jo seitsemää miljoonaa levä-ämpärillistä!
Fosforimäärä riittää omien pönttöpäästöjen nollaamiseen – osa jää jopa kaverille
Ihmisessä fosfori on toiseksi yleisin alkuaine. Sitä tarvitaan luustoon rakennusaineeksi, luustossa se on kalsiumfosfaatin muodossa.
Laskemme fosforia vessanpönttöön joka päivä reilut kaksi grammaa. Tehokas jätevesien puhdistus poistaa siitä nykyään jopa 97 prosenttia. Loput päätyy Helsingissä ja muissa rannikkokaupungeissa suoraan Itämereen. Sisämaassakin moni vedenpuhdistamo sijaitsee Itämereen laskevan joen rannalla. Helsingissä Itämereen päätyy asukasta kohti 24 grammaa vuodessa. Muissa rannikkokaupungeissa noin 40 grammaa.
Vaikka sisämaassa tilanne on erilainen, koska kaikki fosforikuorma ei päädy Itämereen, lähes kaikki Suomen joet laskevat lopulta sinne. Eli myös järvikalan syöminen vähentää rehevöitymistä – sekä oman lähivesistön että lopulta myös Itämeren – sillä Itämereen kulkeutuu merkittävä osa sisävesiinkin johdetuista ravinnepäästöistä. Itämeri on lopullinen viemäri lähes viidelle miljoonalle suomalaiselle.
Rehevöityminen vie hapen Itämerestä – kuolleita pohjia jo viidesosa
Kun fosforia on paljon ja levät kukoistavat, vesi samenee. Pohjaan ei näe matalillakaan rannoilla. Kukkiessaan sinilevät voivat muodostaa myrkkyjä, ja ne häiritsevät monen eliön elämää.
Rehevöitymisen suurin ongelma on kuitenkin happikato. Kun ravinteita on paljon ja sinilevät runsastuvat, kuluttavat ne kuollessaan ja meren pohjalle vajotessaan vedestä happea.
Hapettomia pohjia on Itämeressä ollut luontaisestikin, mutta niiden pinta-ala on kasvanut kymmenkertaiseksi ihmisen aiheuttamien ravinnepäästöjen takia. Viime vuosikymmeninä myös ilmaston lämpeneminen on kiihdyttänyt hapettomien pohjien syntyä. Lämpimämmässä Itämeressä happea kuluu enemmän.
Ilman happea vedessä ei pysty elämään. Pohjaeläimet ja kalat katoavat. Se merenpohjan pinta-ala, joka ennen pystyi ylläpitämään terveitä ravintoketjuja ja myös kalakantoja, on muuttunut elinkelvottamaksi. Elämän edellytykset hiipuvat. Yhä suurempia osia Itämerestä kuolee.
Pikku hiljaa osa levistä painuu pohjaan. Ne varastoituvat kertyvään pohjamutaan. Kun olosuhteet Itämeren pohjalla muuttuvat hapettomiksi, fosfori vapautuu takaisin veteen. Kun myrsky sekoittaa vettä voimakkaasti, pohjan fosfori päätyy takaisin pintavesiin levien käytettäväksi. Edellä kuvattu sisäinen kuormitus rasittaa Itämerta vielä pitkään.
Liian suuri ravinnepitoisuus mullistaa Itämeren ravintoketjuja. Esimerkiksi särjet lisääntyvät muiden kalojen kustannuksella.
Rehevöityminen suosii särkeä, joka kiihdyttää rehevöitymistä pohjaa tonkiessaan
Kun Itämeri on terve, sen kalakannat ovat terveet ja tasapainoiset. Nyt särkeä on huomattavan paljon, sillä se hyötyy rehevöitymisestä. Särjenpoikaset syövät ahvenenpoikastenkin ravinnon, minkä johdosta ahvenia on särkivaltaisilla alueilla vähemmän.
Hauki säätelee särkien määrää, mutta ongelmana on, että rehevöityminen vähentää haukien määrää. Hauki kutee matalissa lahdissa ja tarvitsee kasvillisuutta poikasten suojaksi. Rehevöitymisen takia moni sopiva lahti limoittuu, jolloin ruovikko muuttuu lisääntymiseen kelpaamattomaksi haisevaksi lätäköksi. Haukia ei riitä särkikantojen kurissa pitämiseen. Myös liian voimakas petokaloihin kohdistunut kalastus on paikoin myötävaikuttanut kalaston rakenteen vääristymiseen.
Särjet sotkevat ravintoketjua myös toisella tavalla, sillä ne syövät vesimassasta eläinplanktonia. Eläinplanktoniin kuuluvat rataseläimet, hankajalkaiset ja muut silmille näkymättömät laiduntajat syövät levää aivan kuten maalla lehmät syövät ruohoa. Kun särjet saalistavat levänsyöjät pois, levät pääsevät rehottamaan.
Särkikalat lisäävät rehevöitymistä myös itse, sillä ne tonkivat Itämeren pohjaa ruokaa etsiessään ja vapauttavat sieltä ravinteita takaisin veteen.
Jos haluat puhdistaa Itämerta, muista kalaostoksilla lahna, särki ja silakka.
Laskelmat on tehnyt erikoistutkija Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta.
Myös kirjolohi ansaitsee maineenpalautuksen
Kirjolohessa ei ole enää yhtä paljon fosforia kuin menneinä vuosikymmeninä. Kalankasvattamoiden ympäristöön päästämää ravinnekuormaa on saatu pienennettyä alle puoleen, ja joillain kasvattamoilla on käytössä Itämerirehu, jossa kalat ruokitaan vain Itämeren silakoista tehdyllä rehulla. Silloin Itämeren fosforikuorma ei kasva vaan parhaimmillaan jopa pienenee. Ympäristöystävällisintä kalankasvatus olisi kuitenkin maalle sijoitetuissa kiertovesialtaissa.
Kasvatettu kala käyttää myös ravintonsa tehokkaasti, sillä vaihtolämpöisenä eläimenä sen ei tarvitse käyttää niin paljon energiaa itsensä lämpimänä pitämiseen kuin tasalämpöisten nisäkkäiden.
Tv-sarjassa Itämeren suojelijat – Peltsi ja Tom käydään läpi Itämereen liittyviä ongelmia ja etsitään niihin ratkaisuja. Ohjelmassa ihastellaan Itämeren upeaa luontoa ja kerrotaan, mitä meren hyväksi voi ja kannattaa tehdä.
Juttua on päivitetty 10.1. 2020 lisäämällä linkki Yle Areenassa olevaan ohjelmaan, mitä siellä ei vielä jutun julkaisuajankohtana ollut. Myös kyseisestä ohjelmasta kertova teksti on päivitetty.
EDIT: Poistettu viittaukset kampanjaan, joka on päättynyt. 19.8.2020/Tiina Jensen
