Hyppää pääsisältöön

Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy vieraili kiinalaisessa vaatetehtaassa ja mietti kymmenen vuotta, miten päästä yli kokemastaan

Outi Pyy tietää vaatteista ja tekstiileistä paljon. Erittäin paljon. Hänellä on omien sanojensa mukaan todella hyvä syy tehdä sitä, mitä hän tällä hetkellä tekee - pyrkiä vaikuttamaan siihen, etteivät ihmiset kuluttaisi itseään hengiltä. Hän elää, kuten opettaa.

Outi Pyyn koti on vertaansa vailla. Tuskin yhdessäkään kyseisen korttelin kodissa on esillä yhtä monta erilaista satavuotiaan talon pintaa kuin hänen asunnossaan. Talon lautalattia on alkuperäinen, eikä siitä ole pyyhitty pois vuosien tuomia kulumia. Keittiön seinästä puuttuu pala tapettia ja sen alla piileksinyt kivitalon harmaa betoniseinä on päässyt oikeuksiinsa sinisten koristetaulujen ansiosta.

– Täällä on seinillä yli sata erilaista artikkelia ja kaikki on amatööritaidetta. Rakastan sitä, kun ihmiset ovat laittaneet palan itseään taiteeseen.

Outi Pyy on tuonut tekstiilien liikakuluttamisen haittoja ihmisten tietoisuuteen jo useiden vuosien ajan. Hän toimii kaikissa digitaalisissa kanavissa ja luennoi aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

– Nyt olemme siinä pisteessä, että ellemme tee jotain radikaalia kulutuksen suhteen krapula tulee olemaan erittäin kova, hän toteaa vakavana.

Isän tekemällä nuken sängyllä oli kauaskantoisa seurauksia.

Vastuullisuutta pienestä pitäen

Pyy sai jo lapsuudessaan valmiudet vastuulliseen kuluttamiseen. Vanhemmat opettivat Outin ja hänen siskonsa arvostamaan tavaroita ja sitä, että joku näkee vaivaa heidän eteensä. Erityisen hyvin Outi muistaa isänsä vanerista tekemän Barbien sängyn, jonka sai joululahjaksi.

– Se oli maailman hienoin Barbien sänky. Sen kautta jotenkin muistan sen, millainen tee-se-itse-mies isäni oli ja kuinka opin hänen esimerkkinsä kautta vastuullisuutta, Pyy muistelee.

Outin kaikki tavarat mahtuivat yhteen kaksioviseen kaappiin, vaatteineen kaikkineen. Ihmisten tavarasuhde oli 70- ja 80-luvuilla hyvin erilainen.

– Jos me siskon kanssa rikottiin jotain lapsena, siitä tuli ihan hirveä huuto. Tavaroita piti arvostaa ja kohdella siten, että ne kestävät. Juhlapuvuissa ei riehuttu, vaan ne yllä käyttäydyttiin niiden arvon mukaisesti.

Outi Pyyn äiti teki lapsilleen vaatteita muutaman kerran vuodessa. Sen enempää ei tarvittu. Vaatteisiin jätettiin saumavaraa, jotta kasvupyrähdyksen jälkeen ne olivat muokattavissa sopiviksi.

Outi yllään äidin tekemä juhlamekko, johon oli lisätty "hieman prinsessaa".

Äidin tekemät vaatteet herättivät Outissa aina ylpeyttä, sillä olihan se myös osoitus välittämisestä ja rakkaudesta.

– Arvostin kovasti sitä, että äiti kuunteli meitä. Sain itse valita kankaat ja esittää toiveita esimerkiksi röyhelöiden määrästä, Outi muistelee hymyillen.

Pyy muistelee, kuinka vaatteet kestivät ennen paremmin esimerkiksi konepesua, sillä kankaat olivat parempilaatuisia. Myös tahranpoisto oli hallussa paremmin, jolloin vaatteet kestivät käytössä pidempään.

Myös Outi on haka huoltamaan vaatteita ja sitä tietoa hän jakaa avoimesti blogissaan. Hän laskee toivonsa nuoriin, kun kyse on kulutuskäyttäytymisen muutoksesta. Hän haluaisi, että ihmiset alkaisivat ihannoida sitä, että vaatteita kyetään pitämään aina uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen.

– Se minua harmittaa nykypäivän nuorten kohdalla, että heillä ei ole sitä kokemusta laadukkaasta materiaalista. Kuinka he voivat ymmärtää, mitä kulutuskäyttäytymisen muutos vaatii, jos he eivät tiedä, millainen on laadukas vaate? Pyy pohtii.

Kulutuksen muutos on Pyyn mielestä väistämätön. Hän uskoo myös aavistavansa tulevien sukupolvien ajatukset.

– Siitä olen aivan varma, että minun ikäpolveni lapsenlapset tulevat katsomaan tätä sukupolvea ja ajattelemaan, että mitä helvettiä te kelasitte. He eivät vain pysty samaistumaan tähän enää.

“Voinko tehdä tätä enää?”

Opiskeluaikana, vuonna 1998, Outille tarjoutui mahdollisuus lähteä tutustumaan kiinalaiseen vaatetehtaaseen. Hänen äitinsä oli töissä urheiluvaatteiden maahantuojalla, joten Outi pyysi äitiään järjestämään matkan siten, että hänkin pääsisi mukaan.

Matka Shanghaihin muutti Outi Pyyn käsityksen tulevaisuudestaan.

– Lopulta matka järjestyikin niin, että lähdin sinne yksin kolmen viikon työharjoitteluun. Isäntäperheenäni oli kaksi eri tehtaanomistajaa ja voin kertoa, että minusta pidettiin aikamoista huolta. Olinhan heidän silmissään edustustehtävissä.

Matkan aikana Outi koki suuren kulttuurishokin sekä näki äärimmäistä rikkautta ja köyhyyttä. Päivä vaatetehtaassa ei parantanut tilannetta.

– Yksi päivä seison vaatetehtaassa 80 ompelijan keskellä ja tajuan, etten selviäisi siitä tehtaasta päivääkään.

Outi katsoi, kun tehtaan paras ompelija ompeli samaa saumaa, muutamassa sekunnissa kokonaisen päivän ajan. Työpäivän pituus oli kymmenen tuntia.

– Ensin olin todella vaikuttunut siitä nopeudesta, jolla tämä nainen työskenteli. Hän osasi pysäyttää äärimmäisen nopean teollisuuskoneen millilleen oikeaan kohtaan. Kyseessä oli vieläpä kulmasauma.

Sitten tuli paha olo.

– Huomasin, etten halua tehdä tuota työtä. Sitten tulee se pahoinvointi siitä itsekkyydestä, että miksi tämän naisen pitää, jos minäkään en haluaisi. Silloin tajuat sen etuoikeuden, että sinä voit valita.

Pyy kohtasi viimeisen iskun vasten kasvoja paluumatkalla Helsinkiin. Hänen lentolippunsa oli korotettu businessluokkaan.

– Itkin koko sen matkan ja yritin katsoa elokuvaa. Olin niin järkyttynyt, etten halunnut vuosiin nähdäkään ompelukonetta.

Outi mietti, voiko elää itsensä kanssa, ja ennen kaikkea, miten elää itsensä ja ammattinsa kanssa. Hänellä kesti kymmenen vuotta miettiä asiaa. Siten kehittyi nykyinen työ vastuullisuusvaikuttajana.

– Nyt kun mietin, niin se matka oli uralleni lopulta paras mahdollinen startti. Pystyn kertomaan hyvin omakohtaisilla kokemuksilla, miksi teen tätä työtä, jota nyt teen.

Mutta millaisena Outi Pyy näkee oman tulevaisuutensa? Entä kuluttamisen? Kuuntele Kuusi kuvaa Outi Pyyn elämästä ja hänen ajatuksistaan.