Hyppää pääsisältöön
MIEHEKSI JA TAKAISIN
MIEHEKSI JA TAKAISIN

27-vuotias Nita kokee, että hänen mielenterveysongelmiaan ei otettu huomioon ennen sukupuolenkorjausprosessin aloittamista. Suomessa on aloitettu selvitystyö siitä, kuinka paljon Nitan kaltaisia sukupuolenkorjausta katuvia on.

Nitan takapihalla on suden jälkiä. Olemme parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, metsän keskellä.

Tämän tarkemmin Nita ei halua asuinaluettaan kuvailtavan.

Syy on arka aihe, josta Nita on päättänyt puhua julkisesti. Hän haluaa antaa haastattelun pelkällä etunimellään.

– Toivon, etten olisi koskaan lähtenyt transprosessiin, vaan että olisi ollut tarjolla muita tapoja käsitellä ongelmiani.

27-vuotias Nita on korjannut sukupuolensa naisesta mieheksi. Hän ehti elää miehenä useamman vuoden.

Nyt Nita on detransitioitunut eli haluaa elää jälleen naisena.

Nita haluaa kertoa oman tarinansa, koska hänestä transaiheesta on annettu mediassa liian yksipuolinen ja mustavalkoinen kuva. Nitan mukaan hänen tuttavapiirissään on useita henkilöitä, jotka ovat palauttaneet korjatun sukupuolensa alkuperäiseen.

– Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi käydä läpi samaa kuin minä.

Suomessa kuten muissakin länsimaissa sukupuolenkorjaukseen hakeutuvien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, etenkin nuorten biologisten tyttöjen kohdalla. Tarkkaa syytä tähän ei tiedetä ja asiaa selvitetään muutamassa valtiossa. Myöskään siitä, kuinka moni katuu myöhemmin transitiotaan ja miksi, ei ole olemassa kattavaa tutkimustietoa. Esimerkiksi Suomessa on aloitettu selvitystyö asiasta.

Kuvia Nitasta, kun hän vielä oli poika.
En koskaan halunnut olla mikään äijä, vaan ehkä pikemminkin sellainen feminiininen poika, Nita toteaa. Kuvia Nitasta, kun hän vielä oli poika. Kuva: Nitan kotialbumi MOT,jessica stolzmann

Testosteronin käyttäminen muutti äänen pysyvästi

Nita aloitti sukupuolenkorjausprosessin parikymppisenä. Hän sanoo suhtautuneensa muutokseen kevyesti, hieman kuin tatuoinnin ottamiseen.

– Muutaman vuoden ajan tuntui siltä, että jotenkin elämä muuttui paremmaksi. Koko transprosessi toi tietynlaista sisältöä elämään. Oli koko ajan päämääriä, joita kohti pyrkiä.

Osana sukupuolen korjausta Nita poistatti rintansa. Hän käytti kolme vuotta myös testosteronia eli mieshormonia. Se aiheutti hänelle äänenmurroksen. Omaa ääntään hän ei saa enää takaisin.

– Minua häiritsee se, että olen 27-vuotias nainen, mutta kuulostan välillä ihan teinipojalta.

MOT:n haastattelema Nita.
Murrosiästä asti psyykkisesti oireillut Nita kertoo, ettei jossain vaiheessa tuntenut mitään yhteyttä peilikuvaansa. Muutaman vuoden ajan transprosessi tuntui tekevän elämästä parempaa. MOT:n haastattelema Nita. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,jessica stolzmann

Sukupuolenkorjaus aloitettiin vakavista psyykkistä oireista huolimatta

Nita oli oireillut psyykkisesti murrosiästä lähtien. Hänellä on ollut vakavaa masennusta ja dissosiaatio-oireilua sekä ahdistusta, syömishäiriötä ja itsetuhoisuutta. Teinivuosina hänellä oli myös päihdeongelmia.

Nitan mielestä hänen mielenterveysongelmiaan ei otettu tarpeeksi huomioon ennen hoitojen aloittamista.

– Vaikka minulla oli ollut tosi voimakasta ja vaikeaa psyykkistä oireilua varhaismurrosiästä asti, sain ihan täysin mitään esteitä tai ongelmia transukupuolidiagnoosin itselleni.

Nita kertoo aina olleensa poikatyttö. Nuorena naisena hän rupesi lyhyessä ajassa samastumaan transsukupuoliseksi.

– Minulla oli tosi vahvasti sellainen tunne kun katsoin itseäni peilistä, että en oikein tunnistanut peilikuvaani. En tuntenut yhteyttä siihen, että henkilö peilissä olen minä.

Kuulin tosi usein väitteen, että kaikki epäilykset ovat oikeasti vain sisäistettyä transfobiaa. Siinä tilanteessa oli helppo työntää omat epäilykset pois.― Nita

Nitan lähipiirissä oli useita transihmisiä.

– Meillä oli samanlaisia kokemuksia ja samanlaisia ongelmia. Näiden ihmisten kanssa aloin sanallistamaan omaa sukupuolikokemustani uudella tavalla. Ajattelin, etten ole nainen, vaan jotain muuta.

Hänen oli helppo rakentaa itselleen niin sanottu transnarratiivi. Hän ei ollut koskaan leikkinyt prinsessa- tai barbileikkejä. Myös teinivuosien pahoinvointi sopi hyvin tarinaan.

Ja jos oma ajatus horjui, ystävät tukivat.

Omat epäilykset oli helppo työntää pois

Nitan mukaan koko hänen ystäväpiirinsä muuttui sukupuolenkorjauksen myötä.

– Suurin osa ihmisistä, joiden kanssa olin aktiivisesti tekemisissä, identifioitui itse transsukupuolisiksi. Mikä tarkoitti tietenkin sitä, että tieto ja ympärillä kuullut tarinat olivat yksipuolisia.

Nita alkoi kyseenalaistaa epäilyksiä, joita hänellä heräsi sukupuolenkorjausprosessista. Hän alkoi pitää niitä luonnollisena osana isoa muutosta tai jopa transfobisina.

– Kuulin tosi usein väitteen, että kaikki epäilykset ovat oikeasti vain sisäistettyä transfobiaa. Siinä tilanteessa oli helppo työntää omat epäilykset pois.

Nita liittyi vertaistukifoorumeille. Sieltä löytyi uusia ystäviä. Foorumeilla kehotettiin katkaisemaan välit sellaisten ihmisten kanssa, jotka kyseenalaistivat omaa transidentiteettiään.

Vertaistukea sai myös siihen, mitä asioita tutkimuksissa kannattaa sanoa tai jättää sanomatta, että saisi haluamansa hoitoa.

– Kun aloin puhua tästä asiasta avoimesti, sain aika paljon negatiivista palautetta transsukupuolisilta ystäviltä ja ihmisiltä, Nita kertoo.

Sukupuolenkorjaukseen hakeutuvien määrä on kasvanut

Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään Tampereen ja Helsingin yliopistosairaaloissa. Tutkimukseen on hakeuduttava ennen sukupuolenkorjaushoitojen aloittamista.

Vuosina 2003–2007 tutkimusjaksolle hakeutui vuosittain noin 20 täysi-ikäistä potilasta, mutta sen jälkeen lukumäärä on ollut nousussa. Viime vuosina uusien potilaiden lähetteitä on tullut 200–300. Vuonna 2018 lähetteitä oli jo 400.

– Karkeana arviona viime vuosina yli puolet uusista tutkittavista on saanut jossain vaiheessa transsukupuolisuusdiagnoosin, kertoo apulaisylilääkäri Niina Puustinen HUS:n sukupuoli-identiteetintutkimuspoliklinikalta.

Mikäli lääketieteelliset edellytykset täyttyvät ja sukupuolenkorjaukseen hakeutunut niin haluaa, mahdollisia toimenpiteitä on erilaisia. Osa niistä on hormonaalisia ja osa isoja kirurgisia operaatioita, kuten sukuelinkirurgia.

Nita kertoo olevansa tyytyväinen, ettei käynyt sukuelinkirurgiassa tai kohdun ja munasarjojen poistossa. Silloin hän olisi koko loppuelämänsä riippuvainen kehonsa ulkopuolisista hormoneista.

– Tuntuu epätodelliselta, että vakavasti traumatisoituneen nuoren naisen on todella annettu tehdä keholleen nämä kaikki toimenpiteet. Minusta on leikattu irti tervettä kudosta. Ja että se kaikki kävi niin helposti. Enkä ole ainoa, jolle on näin käynyt.

HUS kartoittaa katujien määrää

Detransitioituneiden määrää Suomessa ei tiedetä, koska sitä ei ole tutkittu. Helsingin- ja uudenmaan sairaanhoitopiirissä tiedossa olevien katujien määrä on vähäinen, sanoo osastonylilääkäri Katinka Tuisku.

– Mutta on mahdollista, että vain pieni osa tapauksista tulee tietoomme. Joitakin takaisinkorjautujia on hakeutunut meille hoitoon. Pyrimme auttamaan heitä missä voimme.

HUS:in sukupuoli-identitettitutkimuspoliklinikalla on tänä vuonna käynnistetty selvitys, jonka tarkoituksena on kartoittaa detransitioituneita.

Selvityksessä halutaan kartoittaa, millaista apua detransitiotuneet tarvitsevat ja mitä voidaan ottaa opiksi jälkeen päin, jotta detransition tarvetta esiintyisi mahdollisimman vähän. Tulokset valmistuvat ensi vuonna.

Detransitioituneiden määrää Suomessa ei tiedetä, koska sitä ei ole tutkittu.

Selvitystyötä tekevä Katinka Tuisku sanoo, että detransitioituneen hoitopolku ei ole vakiintunut.

– Detransitio on potilaalle psyykkisesti kuormittavaa ja somaattisesti hyvin haastavaa, koska kehoa ei saada palautettua ennalleen. Lisäksi sukupuolen korjaushoitoja katuvilla potilailla on tyypillisesti hyvin korkea kynnys hakea apua itselleen tällaisessa tilanteessa.

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan vain 2,2 prosenttia on katunut sukupuolenkorjausta. Arvio perustuu niiden määrään, jotka hakivat juridisen sukupuolensa palautusta takaisin alkuperäiseksi. Lisäksi osa jätti prosessin kesken. Tutkimus ulottui 1970-luvulta vuoteen 2010.

Vuodesta 2010 alkaen sukupuolenkorjauksiin hakeutuvien määrä on moninkertaistunut kaikissa länsimaissa. Syytä tähän ei osata sanoa.

Nita kyseenalaistaa sen, miksi hänen kanssaan ei ennen transhoitoja perusteellisesti pohdittu mahdollisten traumojen roolia hänen dissosiaatio-oireidensa taustalla.

Nuorten sukupuoli-identiteetin arviointi haaste lääkäreille

Transpoliklinikalla tehdään työtä valtavan paineen alla.

Samaan aikaan kun lähetteiden määrä on moninkertaistunut, transyhteisöstä kuuluu toiveita, että hoitoihin pitäisi päästä nykyistä nuorempana.

– Suomessa ollaan liian varovaisia ja monet nuoret voivat sen takia huonosti, sanoo sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Trasek ry:n hallituksen jäsen Tanja von Knorring.

Lääkärit pitävät erityisenä haasteena sen arvioimista, milloin sukupuoli-identiteetti on niin luja ja selkeä, että olisi perusteltua aloittaa lääketieteelliset hoidot. Tämä pätee etenkin nuoriin, jotka vielä kehittyvät ja joille identiteetin pohtiminen kuuluu kehitykseen.

Nita toivoo, että ennen hoitojen aloittamista olisi pohdittu, mistä hänen kehodysforiansa eli omaan kehoon kohdistuva vastenmielisyys, voisi johtua. Hänen kanssaan ei hänen mielestään perusteellisesti pohdittu, voisiko tunne johtua traumasta.

Esimerkiksi seksuaalinen trauma voi aiheuttaa sen, ettei koe olevansa yhteydessä kaikkiin kehon osiin. Tällöin vaikkapa oma genitaalialue tai rinnat voivat tuntua vierailta tai ahdistavilta.

Nuorilla, joilla on sujunut hyvin ennen transhoitoja, menee pääsääntöisesti hyvin muuntohormonihoitojen aloittamisen jälkeenkin.― Riittakerttu Kaltiala, Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja ylilääkäri

Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, että traumaa ei ole aina helppo tunnistaa.

Kaltialan mukaan lääkäri kysyy aina traumaattisista elämäntapahtumista ja psykiatrisista oireista, mutta jotkut eivät välttämättä kerro kaikista oireistaan.

– Vakavampia psykiatrisia häiriöitä ei yleensä pysty kokonaan piilottamaan. Mutta vanhoja traumaattisia tapahtumia on mahdollista olla tuomatta esille, vaikka niitä kysytään.

Kaltiala sanoo huomanneensa, että nuorilla, joilla on sujunut hyvin ennen transhoitoja, menee pääsääntöisesti hyvin muuntohormonihoitojen aloittamisen jälkeenkin.

Mutta henkilöillä, joilla on ollut ongelmia nuoruusiän kehityksessä psyykkisesti, arjen selviytymisessä tai ihmissuhteissa, on usein ongelmia korjausprossessin jälkeenkin.

Nita kuuntelee vinyylilevyjä.
Nita kuuntelee vinyylilevyjä. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,jessica stolzmann

Nita tarvitsee uuden lähetteen

Pari vuotta sen jälkeen kun Nita oli myöntänyt itselleen katuvansa transprosessiin lähtöä hän uskalsi kertoa siitä muille.

– Olen joutunut kuulemaan paljon sitä, että jotenkin asetan koko transyhteisön vaaraan, jos puhun omasta kokemuksestani. Se on tietenkin aika hassua, koska olen kuitenkin ollut yksi niistä ihmisistä, joiden hyvinvoinnista ollaan huolissaan.

Vuosi sitten Nita rohkeni ottaa yhteyttä transpoliklinikalle.

Klinikalta vastattiin, että hänen pitää saada uusi lähete esimerkiksi terveyskeskuksesta.

– Tuntuu tosi raskaalta mennä terveyskeskuslääkärille kertomaan tätä asiaa. Että ”hei, kävin sukupuolenkorjausprosesissa ja kadun. Nyt haluaisin uuden lähetteen sinne sukupuoli-identiteettitutkimuspoliklinikalle”.

Nita haluaisi keskusteluapua ja mahdollisesti joitain korjaushoitoja, kuten karvojenpoistoa laserilla. Hän joutuu ajelemaan karvoitusta kasvoistaan muutaman päivän välein.

Nita on myös miettinyt aiemmin, että haluaisi rintojen rekonstruktioleikkaukseen. Hän ei kuitenkaan halua enää yhtään leikkausta.

– En varsinaisesti kaipaa fyysisiä korjaustoimenpiteitä. Minulle detransitio-prosessi ei ole sitä, että haluaisin korjata kehoni sellaiseksi kuin se oli ennen. Hyväksyn kehoni sellaisena kuin se on tällä hetkellä. Rakastan omaa kehoani.

Nita on kuitenkin myöntänyt itselleen, että sukupuolenkorjausprosessiin lähteminen oli virhe.

– Joidenkin vuosien jälkeen aloin ymmärtää, että transprosessiin lähteminen oli virhe. Se tapahtui, kun lähdin oikeasti kohtaamaan omia traumojani, joita siellä taustalla oli.

Hyväksyn kehoni sellaisena kuin se on ja rakastan kehoani.
Hyväksyn kehoni sellaisena kuin se on ja rakastan kehoani.
Toimittaja: Jessica Stolzmann, Kuvat: Janne Järvinen, Taitto: Riikka Kurki, Tuottaja: Hanna Takala

MOT: En haluaisi olla tyttö

Juttua päivitetty 9.12.2019 klo 13.10: Lisätty Areena-ohjelma.