Hyppää pääsisältöön

Kommentti: Minä aloitin keskustelun Maustetytöistä Emma-tuomaristossa – nyt selitän, mitä tarkoitan rasismin normalisoinnilla

Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikeaa ymmärtää, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista, kirjoittaa YleX:n Renaz Ebrahimi.

Olin kaksi viikkoa sitten osana historiallista Emma-tuomarointia, jonka tulokset julkaistiin tänään. Maustetytöt jäi vaille tulokas-Emma ehdokkuutta, ja aiheesta nähty monenlaista kommenttia jo etukäteen.

Bändistä on puhuttu muutenkin tänä vuonna paljon, muun muassa tästä syystä:

Viime keväänä tämä silloin vielä melko tuntematon yhtye nousi hetkellisesti otsikoihin Tein kai lottorivini väärin -biisin takia.

Kappaleen demoversion kertosäkeessä käytettiin rasistista n-sanaa. Biisin lopulliseen versioon sana vaihdettiin, mutta tätä ennen sitä ehdittiin laulaa keikoilla.

Maustetytöt kommentoi asiaa julkisesti kertomalla, että he eivät tarkoittaneet pahaa. Anna Karjalainen kertoi olevansa on surullinen siitä, että sana loukkasi niin monia ihmisiä. Myös kappaleen sanoittaneelle Kaisa Karjalaiselle "tuli harmillinen olo."

– En todellakaan ole rasisti, Kaisa Karjalainen sanoi Iltalehdelle.

Varsinaista anteeksipyyntöä ei kuultu. Sen sijaan bändi kertoi, kuinka pahalta tämä tuntui heistä. Iso osa suomalaisista unohti asian, mutta monien mielestä Maustetytöt loukkasi vähemmistöjä, eikä kantanut vastuutaan.

Tästä aiheesta puhuimme Emma-raadin kesken.

Emma-ehdokkuuksista äänestettiin ja samalla tuomaristo sopi, että puhuisimme asiasta avoimesti tulosten julkistuksen jälkeen – mutta yksittäisiä kommentteja emme veisi raadin ulkopuolelle.

Toisin kävi.

Osa tuomareista ei kunnioittanut yhteistä sopimusta, vaan päätti vuotaa keskustelusta mehukkaita yksityiskohtia. Julkisuudessa lähti looppaamaan yksipuolinen näkökulma, jossa tuomariston yhteinen päätös julistettiin yksittäisen ihmisen ylireagoinniksi.

"Maustetyttöjen ehdokkuutta vastustanut jäsen aloitti aplodit, johon moni huoneessa yhtyi”, kirjoitti Rumban Jukka Hätinen "paljastusjutussaan”.

“Yhden henkilön virkaintoinen ratkaisu oli -- osoitus siitä heikkoitsetuntoisen identiteettipolitiikan piirteestä, jossa liipasinherkän puritanismin hunnun takana möyryää vain paha, väärämielinen maailma”, jatkoi Rumban Mikael Mattila analyysissaan.

“Cheekin sanoitusten misogynia on ollut Emma-raadille esimerkiksi täysin ok”, kirjoitti Helsingin Sanomille Arttu Seppänen.

Eli sen sijaan, että nähtäisiin bändin käytöksen todella loukanneen monia, toimittajat päätyivät ihmettelemään, miksi tästä nyt nousi haloo. Onhan sitä ennenkin ollut ongelmallisia ehdokkaita ja voittajia.

Vastaus siihen, miksi n-sanaan tartuttiin tällä kertaa, löytyy tosiaan tuomaristosta.

Huoneessa istui 24 hengen raadin joukossa yksi ruskea nainen.

Vuonna 2019 huoneessa istui 24 hengen raadin joukossa yksi ruskea nainen. Minä aloitin keskustelun, mutta se ja äänestys käytiin koko tuomariston kesken.

Jännitin ennakkoon raadin tapaamista. Vaikka olen ollut Emma-raadissa aikaisemminkin, nyt tiesin, että aihe, josta haluan puhua, ei ole helppo. Ei ollut mitään takeita siitä, että minua kuunneltaisiin tai että puheenvuorollani olisi mitään vaikutusta.

Mutta kun yksi uskalsi avata suunsa, moni olikin samaa mieltä aiheesta.

Keskustelu jatkui pitkään, koska useampi raatilainen halusi kommentoida asiaa. Lopulta äänestettiin tulokas-kategoriasta, ja Maustetytöt jäi ilman ehdokkuutta.

Puhumme jatkuvasti siitä, että representaatiolla on väliä.

Emma-tuomarointi on todella konkreettinen esimerkki siitä, miten tämä toimii. Kuka saa istua päättäjien pöydässä jakamassa mediatilaa ja palkintoja?

Maailma saattaa muuttua nopeasti silloin kuin päättämässä ovat mukana myös he, joiden ääni on ennen jätetty ulkopuolelle. Esimerkiksi vuonna 2016 raatiin kutsuttiin vain kolme naista.

Viimeiset kaksi vuotta raadissa olen ollut tuomariston ainoa ruskea ihminen. Saatan olla jopa koko raadin historian ainoa ruskea jäsen tähän mennessä, ainakin Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrän muistin mukaan.

Onko se sitten ihme, että tämän kaltaisia keskusteluja ei ole ennen käyty?

Oli todella merkittävää, että raatilaiset halusivat kuunnella ja puhua aiheesta.

Emma-palkinnot ovat aina tuomariston mielipiteiden tulosta ja joka vuodelta saataisiin varmasti kohuotsikoita, jos raadin sisäiset väittelyt vuodettaisiin yksipuolisina julkisuuteen. On tärkeää, että tuomaristossa voidaan käydä turvallisesti kiivasta keskustelua, koska näistä Emma-palkinnoista päättävät myös ihmiset, eivätkä esimerkiksi vain myyntiluvut.

Mutta keskustelua pitää käydä myös suljettujen tilojen ulkopuolella.

Me olemme nyt valmiimpia näihin keskusteluihin. Eli jatketaan sitä: keskustellaan.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Kuva: Nelli Kenttä, YleX.

Mitä tarkoitin, kun puhuin rasismin normalisoinnista?

Suoristetaan tässä yksi väärinkäsitys: missään vaiheessa en ole puhunut Maustetytöistä rasistisena bändinä. Kukaan ei vaatinut, että Maustetytöt on canceled ja heidän musiikkinsa pitää kuopata.

Sen sijaan minä ja moni muu suomalainen kaipasi vastuunkantoa ja anteeksipyyntöä.

Kuukausi sitten kutsuimme Maustetyttöjä vieraaksi YleX:n Yeboyah, Renaz & Wekesa -ohjelmaan. Bändi kieltäytyi: Maustetytöt ei tahtonut osallistua keskusteluun kanssamme.

He eivät halunneet puhua siitä, että monille kyse on paljon isommasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä kuin pelkästään “yhdestä huonosti valitusta sanasta”.

Maustetytöt vältteli vastuun ottamista loppuun asti.

Virheitä sattuu, ja jokainen meistä mokaa välillä. Silloin on tärkeää myöntää ääneen, että nyt tuli mokattua ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Erityisen tärkeää se on silloin, kun tekoja seuraa suuri yleisö ja koko Suomen musiikkimedia.

Julkisessa ammatissa vastuu tulee huomion mukana. Teoilla on väliä, eikä mikään “taiteilijan ilmaisuvapaus” vapauta siitä.

Kyse ei ole nipottamisesta, kun ongelma näkyy jo natsi-kulkueina suomalaisessa katukuvassa.

Niille, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa, on vaikeaa tajuta, miltä tuntuu, kun rasistisen sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista. Valkoinen musiikkitoimittaja ei ehkä ymmärrä, miltä tuntuu, kun kotimainen mediakenttä hehkuttaa tällaista yhtyettä. Bändiä, jonka managerin mukaan pienen paikkakunnan kasvatti ei ymmärtänyt, ettei n-sanaa saa käyttää – mutta ei sitä silti olisi tarvinnut sensuroida.

Tällainen viesti ei ole anteeksipyyntö.

Tällainen viestii, että mitä vain voi sanoa tai tehdä, kun piiloutuu tietämättömyyden taakse. Että on ok jatkaa eteenpäin ilman, että kukaan vaatii vastuuseen sanomisistaan, on normaalia toimia rasistisesti ja olla pyytämättä sitä anteeksi. Että on ihan ymmärrettävää, jos ei vuonna 2019 tiennyt, että n-sana loukkaa.

Tämä normalisoi rasismia ja tekee siitä arkipäiväistä, jopa salonkikelpoista.

Käytännössä tämä nähtiin Maustetyttöjen Facebook-sivuilla, jolla monet fanit rohkaistuivat keväällä käytyjen keskusteluja jälkeen viljelemään n-sanaa kommentti-kenttiin. Kommentit poistettiin jälkikäteen, mutta niiden ilmestyminen kertoo jo tarpeeksi.

Kyse ei ole nipottamisesta, kun sama ongelma, rasismi, näkyy jo natsi-kulkueina suomalaisessa katukuvassa.

Maustetytöt on kuluneen vuoden aikana saanut valtavaa hehkutusta kriitikoilta.

He edustavat klassista suomalaista rappioromantiikkaa ja kosiskelevat yleisöjä, joille halvasta kaljasta, lääkkeistä ja elämän vaikeudesta kertovat kappaleet ovat hienointa taidetta, mitä tässä maassa on pitkään aikaan tehty.

Bändin esittelemä kuvasto on sellaista, johon moni erityisesti valkoinen kantasuomalainen musadiggari samaistuu. Maustetytöt nähdään vastaiskuna kaupallisuudelle ja laskelmoivuudelle, ja siksi yhtye on monelle niin tärkeä.

Ehkäpä juuri siksi on myös helpompi sivuuttaa kritiikki ja kääntää katseensa muualle.

Rodullistetulle suomalaiselle tämä kuvasto yhdistettynä rasistisen sanan käyttöön huutaa, että tätä on oikea suomalaisuus ja tämä on tärkeämpää kuin sinun äänesi tai toiveesi anteeksipyynnöstä.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Kuva: Maustetytöt, promomateriaali.

Meillä kaikilla pitää olla mahdollisuus korjata virheemme, saada pyytää anteeksi ja kehittyä ihmisinä.

Se vaatii kuitenkin uskallusta ottaa vastuuta omista teoista.

Maustetytöiltä anteeksipyyntö kuultiin Emma-tuomaroinnin seurauksena.

Anna ja Kaisa Karjalainen myönsivät, että alkuperäisestä kommentista unohtui se itse anteeksipyyntö. He jopa ilmaisivat Helsingin Sanomissa, että ehdokkuuksia tärkeämpää on se, että ihmiset tietävä, että he eivät ole rasisteja.

Olen iloinen, että he tekivät anteeksipyynnössään tärkeitä havaintoja ja osoittivat tällä nimenomaan vastuunottamisen tärkeyden. Siitä, että se tapahtui vasta nyt, voi toki olla montaa mieltä.

Olen monesti kysynyt, miksi jo valmiiksi sorretussa asemassa olevan pitää olla se, joka muistuttaa, että kyse on isommasta yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Marraskuussa Emma-raadissa tapahtui kuitenkin jotain historiallista. Saimme esimerkin siitä, että vastuuta voi ottaa myös kollektiivina. Päätimme yhdessä tuomaristona, että rima on korkeammalla kuin ennen.

Se on mielestäni aplodien arvoinen asia.