Hyppää pääsisältöön

Arktinen myrsky vei ystävät Grönlannissa — miten selviytyä henkiin jäämisestä?

Timo Polari ja Anne Flinkkilä
Timo Polari ja Anne Flinkkilä Kuva: Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

Kolme kaverusta hiihtämässä halki Grönlannin. Vain yksi palasi hengissä. Timo Polari kertoo, miten selviytyä eloonjäämisestä ja jatkaa vaeltamista. Tarvittiin pitkä matka, myös omaan sisimpään.

Grönlanti, huhtikuussa 1997. Timo Polari lähti kahden ystävänsä kanssa hiihtämään poikki Grönlannin. Sen retken piti olla vain harjoitus kohti isompaa unelmaa, yhteistä hiihtoa etelänavalle. Mutta sitä yhteistä retkeä ei koskaan tullut. Ystävät menehtyivät, kun raju lumimyrsky yllätti vaeltajat, repi teltan rikki ja pakotti miehet kaivautumaan lumen suojaan. Kun pelastushelikopteri tuli, Timo oli ainoa, joka oli vielä elossa.

Grönlanti on ollut iso vedenjakaja Timon elämässä. Kirjassa Murhenäytelmä Grönlannissa hän palaa noihin 22 vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta haluaa kertoa myös tarinansa jatkon. Iso kysymys on se, miten selviytyä ensin onnettomuudesta ja sitten selviytymisestä.

- En halunnut jäädä epäonnistumisen vammauttamaksi. Halusin viedä päätökseen sen yhteisen unelman hiihtämisestä etelänavalle. Jos kaikki olisi päättynyt siihen, että kaksi ystävää kuolee ja retki epäonnistuu, se olisi vaivannut minua koko loppuelämäni.

Kolmikon retki oli paljon esillä mediassa ja kotiin palatessa vastassa oli toimittajia, mutta myös menehtyneiden omaisia. Timo sanoo, että häpeä ja syyllisyyden tunteet olivat järisyttäviä.

- Kun ei oikein tiennyt, mitä voisi sanoa, ettei järkyttäisi ihmisiä. Ja se syyllisyys, oli vähän sellainen tunne, kun olisi kahden ihmisen murhasta kuulusteltavana. Ei kukaan suoraan syyttänyt, mutta kun oli itse ollut retken alkuunpanija ja saanut kaverit siihen mukaan ja lopputulos oli niin traaginen, niin siitä koki syyllisyyttä.

Pideraq-tuuli tuli ja tuhosi

Grönlannin hiihto alkoi hyvin, mutta muutaman päivän päästä nousi kova myrsky, pelätty pideraq-tuuli alkoi riepotella miehiä, repi teltan ja lennätti makuualustan lumimyrskyyn. Silloin Timo tajusi, että nyt oli tosi kysymyksessä.

- Pideraq on mannerjäätikön ylemmissä osissa kehittyvä tuuli, joka sitten purkaa patoutuneet raivonsa maahan ja voi aiheuttaa perinpohjaista tuhoa. Ihan maapallon kovimpien myrskyjen joukossa, Timo sanoo.

Kolmikko oli kovakuntoista väkeä, laskuvarjojääkäreitä, joten heillä oli valmiudet karuihin oloihin. Mutta myrskyssä, jossa sormet jäätyvät minuuteissa, on moni päätös tehtävä nopeasti. Timo kertoo, että tappavasta hypotermiasta eli alilämpöisyydestä oli kyllä tietoa, ja harjoituksiakin tehty, mutta onnettomuustilanne oli niin kaoottinen, että oli mahdotonta huomata hypotermian etenemistä ennen kuin oli liian myöhäistä.

Mutta miksi Timo sitten selvisi, eikä kärsinyt hypotermiasta?

- Tämä on minulle aika vaikea asia. Ei me saada koskaan tietää, miksi juuri he menehtyivät enkä minä. Itse arvelen, että jotakin voi olla omassa luonteessa, olen aina ollut toimeen tarttuva ja touhukas, lapsesta pitäen. Ehkä tuossakin tilanteessa otin sellaisen pelastajan ja selviytyjän roolin. Yritin auttaa muita ja samalla autoin itseäni.

Selviytyjän muistilista

Amerikkalainen kirjailija Lawrence Gonzales on vuosikymmeniä tutkinut erilaisia eloonjäämistarinoita. Hänen oppinsa ovat olleet Timolle tärkeitä, etenkin Grönlannin jälkeen.

- Gonzales sanoo, että tärkeintä selviytymisessä eivät ole yksilön varusteet, ei tiedot, ei taidot eikä edes se, mitä ihminen ajattelee, vaan se mitä ihminen pohjimmiltaan on, Timo kertoo.

Mutta selviytyjän ominaisuuksia voi Timon mielestä kyllä harjoitella. Liikunta on hyvä lääke.

- Pitkissä kestävyyssuorituksissa kehollisen väsymyksen kautta voi päästä sellaisille selviytymisvietin ja taistelutahdon osa-alueille, jotka ovat tärkeitä myös tositilanteessa.

Eikä tarvitse lähteä vuorille tai jäätiköille, samat opit pätevät myös tavallisessa elämässä. Terveysmurheet, työttömyys, vaikea avioero, kaikissa voi käyttää selviytyjän muistilistaa.

- Tärkeintä on ymmärtää ja hyväksyä todellisuus, näin on käynyt. Sen jälkeen voidaan pohtia, miksi näin kävi ja ennen kaikkea miettiä sitä, miten mennään eteenpäin. Suunnitelman avulla ruvetaan käytännön töihin. Yleensä voi tehdä vielä yhden asian, murehtimatta liikaa, että onnistuuko tämä vai ei, Timo sanoo.

Merkityksellisyyden tunne tuo toivoa. Timo kertoo miten Buchenwaldin keskitysleirillä eräs brittiaristokraatti hoiti lemmikkietanaa ja etana kaverinaan halusi selviytyä.

- Että löytää jonkun syyn selviytyä, se on elintärkeä asia.

Kämmenen jälki lumessa

Vaikka Timolla oli perhettä, vaimo ja pienet lapset, etelänapakuume ei jättänyt Timoa rauhaan. Se oli retki, joka oli toteutettava. Hän liittyi kaupalliseen retkikuntaan ja hiihti melkein kaksi kuukautta valkoista, maisematonta Etelämannerta kohti päämäärää.

- Etelämanner on sisäosiltaan kuin maapallon ulkopuolinen planeetta, siellä ei ole eläimiä, ei muuta ääntä kuin tuulen ääni, ei tuoksuja, mitä nyt hiihtäjät alkavat tuoksumaan jossakin vaiheessa. Äärimmäisen pelkistetty ja jopa vihamielinen ympäristö, Timo kertoo.

Timo kertoo matkatoveristaan, Australiassa kasvaneesta britistä, joka oli hieno ihminen, mutta kehno hiihtäjä. Huonokuntoinen matkatoveri kulki suuren osan matkaa hämärän rajamailla.

- Hän oli herkkä taiteilijaluonne ja alkoi nähdä näkyjä, kuulla harhoja ja kun hän vielä iltapuhteeksi luki sarjamurhaajasta kertovaa kirjaa ja näki unia, että tappaa minut, niin sen verran väristyksiä sain, että nukuin pari yötä monitoimiveitsi vieressäni valmiudessa.

Kun ei ole värejä eikä virikkeitä, ihmisen mieli alkaa kääntyä sisäänpäin. Timo kertoo, että välillä ei tiedä, mitkä asiat ovat totta ja mitkä eivät. Ajantajukin voi kadota. Mutta tulivatko Grönlannin kauhut missään vaiheessa mieleen?

- Yllättävää kyllä, eivät. Jossakin vaiheessa rupesin oikein ihmettelemään sitä.

Mutta isoja tunteita tuli silti käytyä läpi. Jossakin vaiheessa Timo painoi kämmenen jälkensä lumeen.

- Otin kuvan siitä jäljestä, ja pari sekuntia kuvan ottamisen jälkeen tuuli pyyhki sen pois. Tuli vahvasti sellainen tunne, että näinhän meidän kaikkien elämälle jossakin vaiheessa käy. Oman katoavaisuuden ja elämän ainutkertaisuuden ymmärtäminen värisi tuossa pienessä hetkessä voimakkaasti minun läpi.

Sovinto Etelämantereella

Kahden kuukauden hiihdon jälkeen alkoi horisontissa näkyä rakennuksia. Yhdysvaltalaisen tutkimusaseman rakennukset näkyvät kauas.

- Se oli äärimmäisen liikuttava hetki, koska tajusin, että se pitkä matka, joka sisältää myös Grönlannin onnettomuuden, se on nyt päättymässä onnellisesti. Tuntui siltä, että vein meidän kolmen ystävyksen yhteisen unelman perille.

Timon matka jatkuu, seikkailijana, luennoitsijana ja tietokirjailijana. Neljän lapsen isä toivoo voivansa jättää rakkauden luontoon perintönä lapsilleen. Ja siihen hän uskoo, että luonto pärjää aina.

- Vaikka ihminen tuhoaa itseään ja sivilisaatiot kaatuu, niin luonto vähän pyyhkii pölyä hartioilta ja korjaa kyllä itse itsensä, menee siihen sitten vaikka miljoonia vuosia.

Flinkkilä & Tastula Yle TV1 lauantaina 14.12. kello 17.10 ja sunnuntaina 15.12. kello 9.05 sekä Yle Areena.