Hyppää pääsisältöön

Valheenpaljastaja: Miksi uskomme valheisiin? Näin tunnistat psykologiset mekanismit, joiden takia sinäkin lankeat väärään tietoon

Kuvassa on mies, joka katsoo mietteliäänä tietokoneen ruutua
Kuvassa on mies, joka katsoo mietteliäänä tietokoneen ruutua Kuva: Yle Yle Oppiminen,Valheenpaljastaja (artikkelisarja),Johanna Vehkoo,väärä tieto

Meihin kaikkiin vaikuttaa joukko psykologisia mekanismeja, jotka saavat meidät uskomaan väärään tietoon. Näitä ovat esimerkiksi vahvistusharha, motivoitu päättely ja lumetotuusvaikutus. Kukaan ei ole näiden vaikutukselle immuuni, mutta jos mekanismeista tulee tietoiseksi, niitä voi vastustaa. Valheenpaljastaja auttaa sinua tunnistamaan tärkeimmät ajatusvinoumat. Tämän artikkelin voi myös kuunnella.


Jo pitkään on ollut muodikasta väittää, että sosiaalisen median algoritmit ovat vastuussa valeuutisten ja muun harhaanjohtavan tiedon leviämisestä. Samanmielisten tiiviisiin somekupliin viitataan lehtiartikkeleissa tämän tästä. Moni toistelee itse elävänsä kuplassa. Tosiasiassa ihmisten mediankäyttö on monipuolista, ja valtaosa ihmisistä altistuu somessa myös vastakkaisille mielipiteille. Käsitys algoritmien luomista somekuplista on myytti, jolle ei löydy tieteellisiä todisteita. (Valheenpaljastaja kirjoitti tästä vuonna 2018 – lue juttu täältä.)

Silti somekuplien vaikutusta on toisteltu mediassa ja ylipäätään julkisessa keskustelussa niin paljon ja niin pitkään, että siitä on tullut kyseenalaistamaton totuus. Tässä vaikuttaa yksi niistä psykologisista mekanismeista, jotka saavat meidät uskomaan väärään tietoon. Kyseessä on lumetotuusvaikutus.

Lumetotuusvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että uskomme lähes mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan meille tarpeeksi. Ilmiöstä on kertynyt vakuuttava määrä akateemista tutkimusta vuosikymmenten ajalta. Tyypillisesti asiaa tutkitaan siten, että osallistujille kerrotaan väitteitä ja pyydetään määrittelemään, ovatko ne totta vai eivät. Testi suoritetaan uudestaan tietyn ajan kuluttua. Tutkimustulokset osoittavat kerta toisensa jälkeen, että ihmiset alkavat pitää totena aiemmin kuulemiaan, tutuksi tulleita väitteitä.

Vaikka valeotsikot olivat yliampuvia ja epäuskottavia, osa koehenkilöistä oli alkanut pitää niitä tosina.

Vuonna 2017 misinformaatiotutkija Gordon Pennycookin työryhmä tutki lumetotuusvaikutusta suhteessa valeuutisiin. He näyttivät noin 2000 osallistujalle otsikoita, joista kuusi oli todellisia ja kuusi valeuutisia. Myöhemmin heille näytettiin yhteensä 24 otsikkoa, joissa alkuperäiset kuusi valeuutista olivat mukana. Vaikka valeotsikot olivat yliampuvia ja epäuskottavia, osa koehenkilöistä oli alkanut pitää niitä tosina. Kun tutkimuksen alussa viisi prosenttia uskoi valeuutiseen, jonka mukaan Donald Trump aikoi kieltää kaikki homoseksuaalisuutta sisältävät tv-ohjelmat, kokeen lopussa tähän uskoi jo 10 prosenttia. Tutkijat huomauttivat kuitenkin, että kaikista hulluimmat väitteet – kuten että maapallo on neliskanttinen – eivät menneet läpi.

Kun saman valeuutisen näkee Facebookin uutisvirrassaan monta kertaa, siitä jää muistijälkiä. Jonkin ajan kuluttua aivot alkavat virheellisesti pitää tätä tunnistamista totuuden merkkinä.

Ajatusvinoumista on myös hyötyä

Niin ikään aihetta tutkinut Lisa Fazio kirjoittaa The Conversation -verkkolehdessä, että psykologian tutkimus osoittaa valeuutisten ja muun disinformaation vaikuttavan ihmisten mielipiteisiin ja uskomuksiin. “Ne eivät ehkä muuttaneet [Yhdysvaltain presidentin-]vaalien lopputulosta, mutta valeuutiset vaikuttivat lähes varmasti ihmisten mielipiteisiin ehdokkaista.”

Edes tieto ei suojaa meitä lumetotuusvaikutukselta. Jopa henkilöt, jotka tietävät, että väite ei ole totta, alkavat pikkuhiljaa uskoa, kun toistoja tulee tarpeeksi. Disinformaation tehokkuus perustuu pitkälti tähän.

Psykologiaa ja neurotieteitä tutkivan Fazion työryhmä testasi tätä muun muassa väittämällä koeryhmälle, että skotlantilainen miesten perinnevaate on nimeltään sari. Osallistujat tiesivät ennalta, että vaate on oikeasti nimeltään kiltti, mutta he alkoivat epäröidä jo kuultuaan väärän väitteen kahdesti.

Jopa henkilöt, jotka tietävät, että väite ei ole totta, alkavat pikkuhiljaa uskoa, kun toistoja tulee tarpeeksi.

Lumetotuusvaikutus ei ole ihmislajille hyödytön tai (ainakaan tavallisesti) haitallinen ominaisuus. Se ja monet muut ajatusvinoumat ovat kehittyneet siksi, että ne helpottavat arkipäiväistä elämäämme. Meidän täytyy voida luottaa siihen, että saamamme informaatio on pääosin totta. Olemme oppineet, että maapallo on pyöreä, että puuroa voi syödä ja että polkupyörällä pysyy enimmäkseen pystyssä. Ilman tällaisia uskomuksia arjesta tulisi mahdotonta. Emme voi joka kerta pysähtyä arvioimaan, uskaltaako hissiin astua tai kantaako silta painomme.

Väärä tieto jää kummittelemaan, vaikka se korjataan

Aivomme eivät ole sopeutuneet monimutkaiseen informaatioympäristöön, jossa uutta tietoa satelee jatkuvasti joka suunnasta. Uskomme herkästi ensimmäisen kuulemamme tiedon ja pitäydymme siinä. Tätä kutsutaan uskomusten pysyvyydeksi.

Politiikan tutkija Emily Thorson on kehittänyt uskomuskaiun käsitteen. Uskomuskaiku syntyy, kun ihminen vastaanottaa korjattua tietoa, mutta aiemmin omaksuttu negatiivinen käsitys asiasta tai henkilöstä jää silti hänen mieleensä kummittelemaan.

Uskomme herkästi ensimmäisen kuulemamme tiedon ja pitäydymme siinä.

Ensin kuultu misinformaatio on synnyttänyt negatiivisen tunnereaktion, kun taas oikaisu ei herätä kummoisiakaan tunteita. Uskomuskaiut myös rakentavat syy-seuraussuhteita paikkoihin, joissa niitä ei todellisuudessa ole.

Politiikan tutkijat Brendan Nyhan ja Jason Reifler ovat tutkineet vuosien ajan niin kutsuttua takaiskuefektiä. Se tarkoittaa sitä, että tiedon korjaaminen voi joissain tapauksissa jopa vahvistaa vääriä uskomuksia. Nyhan ja Reifler löysivät efektin muun muassa tutkiessaan yhdysvaltalaisten käsityksiä Irakin joukkotuhoaseista.

Influenssarokotusta käsittelevässä tutkimuksessaan Nyhan ja Reifler havaitsivat, että ihmiset kyllä vastaanottivat korjatun tiedon ja hyväksyivät sen, mutta se ei vaikuttanut heidän päätökseensä olla ottamatta rokotusta.

Viime vuosina takaiskuefektin olemassaolosta on väitelty tutkijoiden keskuudessa vilkkaasti. Useiden tuoreiden tutkimusten mukaan efekti on hyvin harvinainen. Kenties sitä tavataan vain äärimmäisen polarisoivissa eli mielipiteitä jyrkästi jakavissa asioissa.

Poliitikot osaavat hyödyntää vinoumia

Tässä artikkelissa kuvattujen ilmiöiden kaltaisia ajatusvinoumia on tutkittu psykologiassa paljon. Yleisesti tunnetuin niistä on vahvistusharha, eli taipumus omaksua tietoa, joka sopii omaan maailmankatsomukseen. Ilmiön toinen puoli on se, että ihminen myös hylkii tietoa, joka sotii tätä maailmankuvaa vastaan.

Tästä loikataan vielä askelta syvemmälle misinformaation suohon, kun ihminen alkaa käyttää motivoitua päättelyä. Silloin hän alkaa pitää omaa näkemystään tukevia perusteluja vahvempina kuin omia näkemyksiään haastavia perusteluja. Sekä vahvistusharhaan että motivoituun päättelyyn lankeavat tutkimusten mukaan herkimmin ne ihmiset, joilla on sekä paljon tietoa että voimakkaat näkemykset politiikasta. He ovat taitavia etsimään itselleen sopivia argumentteja ja käyttämään niitä hyödykseen.

Ihminen hylkii tietoa, joka sotii hänen omaa maailmankuvaansa vastaan.

Liekö siis mikään ihme, että populistipoliitikot ovat oppineet hyödyntämään näitä psykologisia mekanismeja vedotessaan kannattajakuntiinsa.

The Washington Postin faktantarkistajat ovat osoittaneet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin valehdelleen virkakautensa aikana jo reippaasti yli 13 000 kertaa. Lehti joutui luomaan faktantarkistuspalstalleen uuden kategorian niille valheille, joita Trump on toistanut yli 20 kertaa.

Tämä ei hänen kannattajiinsa vaikuta, sillä he ovat jo altistuneet valheille lukemattomien toistojen kautta. Vahvistusharhan ja motivoidun päättelyn ansiosta he ovat halunneet uskoa ehdokkaansa puheisiin. Lumetotuusvaikutuksen ansiosta monet ovat alkaneet pitää puheita oikeasti tosina.

Brittiläinen tutkimus vuodelta 2019 osoittaa, että ihmiset eivät hylkää suosikkipoliitikkojaan siksi, että nämä valehtelevat. He saattavat kyllä suostua uskomaan, että poliitikko on valehdellut, mutta tiedolla ei ole heille suurta merkitystä.

Kun kohtaamme valheen, aivomme käsittelevät sitä kaksivaiheisen prosessin läpi. Aivot hyväksyvät uuden informaation aluksi totena, kenties vain sekunnin murto-osan ajan. Vasta sen jälkeen ne alkavat prosessoida tietoa. Ensimmäinen askel, eli tiedon vastaanottaminen, tapahtuu automaattisesti. Toisen askeleen eteen aivojen täytyy tehdä töitä, eli päätös siitä, voisiko tieto pitää paikkansa vai ei. Joskus prosessin toinen vaihe jää välistä.

“Ihmiset ovat herkkäuskoisia olentoja, joiden on helppo uskoa mutta vaikea epäillä”, kirjoitti tämän kaksivaiheisen mallin kehittäjä, sosiaalipsykologi Daniel Gilbert vuonna 1991.

Tuotamme misinformaatiota myös itse

Tuoreessa Ohion yliopiston tutkimuksessa todetaan, että ihmiset luovat myös itse misinformaatiota. Kaikki väärä tieto ei siis tule ulkopuolelta. Tutkijat antoivat 110 osallistujalle luettavaksi neljä tekstiä, jotka sisälsivät numeraalista tietoa USA:n yhteiskunnallisista kiistakysymyksistä. Yksi näistä oli meksikolaisten maahanmuutto. Osallistujille osoitettiin tilastojen avulla, että meksikolaisten tulijoiden määrä oli vuosina 2007–14 laskenut.

Tämän jälkeen tutkijat pyysivät kokeen osallistujia kirjoittamaan paperille juuri lukemansa numerot. Heidän käsityksensä maahanmuuttajien määrästä korreloi heidän ennakkokäsitystensä kanssa. Jos koehenkilö oletti, että maahanmuutto oli kasvanut, hän myös kirjoitti paperille suuremman luvun. Tutkijat tallensivat myös osallistujien silmänliikkeet heidän lukiessaan tekstejä. Kun he tulivat ennakkokäsityksiään haastavan numeron kohdalle, heidän silmänsä sahasivat edestakaisin numeron kohdalla. Näin ei käynyt silloin, kun numerotieto sopi lukijan ennakkokäsitykseen.

Toisessa kokeessa tutkijat selvittivät, miten tällainen misinformaatio leviää. Koeasetelma on tuttu “rikkinäinen puhelin” -leikistä, jossa ensimmäinen kuiskaa toiselle jonkin asian ja seuraavat toistavat tietoa eteenpäin. Tyypillisesti viesti muuttuu matkalla merkittävästi. Kokeessa ensimmäiselle osallistujalle näytettiin todellista tilastotietoa meksikolaisten maahanmuutosta. Hänen piti kirjoittaa numerot lapulle ja antaa eteenpäin, ja niin edelleen. Ketjun päätteeksi maahanmuuttajia oli ilmaantunut jo miljoonia enemmän.

Tutkimuksessa olisi mahdollisesti voinut saada toisenlaisia tuloksia, jos osallistujille olisi selitetty, miksi numerot olivatkin toisenlaisia kuin mitä he odottivat.

Väärää tietoa kumotessa on tärkeää varoa toistamasta alkuperäistä misinformaatiota sellaisenaan.

Tässä piileekin ainakin yhdenlainen ratkaisu. Faktantarkistuksen avulla voi kumota myyttejä ja vääriä käsityksiä tehokkaasti, kunhan selittää, mihin faktat perustuvat ja miksi aiempi informaatio oli virheellistä tai harhaanjohtavaa. Kun myytti kumotaan, sen jättämä aukko kuulijan mielessä täytyy täyttää korvaavalla selityksellä.

Tässä artikkelissa kuvatut psykologiset mekanismit vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten ihmiset ottavat vastaan faktantarkistuksia. Väärää tietoa kumotessa on tärkeää varoa toistamasta alkuperäistä misinformaatiota sellaisenaan, koska se voi voimistaa valeen vaikutusta. Jos väärä tieto on pakko toistaa, on hyvä kertoa heti alkuun selkeästi, että se ei pitänyt paikkaansa.

Uutta tietoa taas kannattaa pyrkiä toistamaan moneen kertaan, jotta vastaanottajan aivot alkavat tottua siihen ja hyväksyvät sen.

Emme voi syyttää sosiaalista mediaa tai algoritmeja harhaanjohtavan tiedon menestyksestä. Pääsyyllisiä olemme me itse.

Emme siis voi syyttää sosiaalista mediaa tai algoritmeja harhaanjohtavan tiedon menestyksestä. Pääsyyllisiä olemme me itse. Sosiaalisen median ja hakukoneiden algoritmit toki ovat mahdollistaneet väärän tiedon leviämisen nopeammin ja laajemmalle kuin koskaan ennen. Mutta jos me jakaisimme eteenpäin vain varmistettua ja tarkkaan punnittua tietoa, ne voisivat voimistaa sitä.

Tunnista myös nämä ajatusvinoumat

  • Toistuvuusilluusio = Kun opit uuden käsitteen tai olet juuri keskustellut jostakin asiasta ystäväsi kanssa, sinusta voi vaikuttaa siltä kuin kyseinen asia tulisi yhtäkkiä vastaan joka puolella. Esimerkki: “Enkö juuri puhunut kaverini kanssa valkoisista tennareista ja nyt Facebook mainostaa minulle valkoisia tennareita!”
  • Saatavuusheuristiikka = Heuristiikat ovat ajattelun oikopolkuja, joiden avulla aivot pyrkivät suoriutumaan vaikeista tehtävistä. Käsitteet ovat peräisin Amos Tverskyn ja Daniel Kahnemanin tutkimuksista 1970-luvulta. Saatavuusheuristiikka tarkoittaa sitä, että kun emme löydä muististamme tarvittavaa tietoa, korvaamme sen jollakin enemmän tai vähemmän vastaavalla tiedolla. Näin ongelma tulee ratkaistua tiedolla, joka tulee ensimmäisenä mieleen sen sijaan, että se ratkaistaisiin sopivimmalla tiedolla. Esimerkki: Saatamme pelätä lento-onnettomuutta enemmän kuin autokolaria, vaikka jälkimmäiset ovat paljon yleisempiä.
  • Ankkurointi = Päätöksenteko numeroiden perusteella on vaikeaa. Jos ja kun emme tiedä tarkalleen, mitä lukuarvoa tarvitsemme päätöksentekoon, vedämme hatustamme niin kutsutun “ankkurin”. Tähän ankkurilukuun sitten kiinnitämme arviomme, vaikka emme oikeastaan tiedä, mihin se perustuu. Esimerkki: Kirpputorikauppias myy nahkatakkia 35 eurolla. Hän lupaa sen juuri sinulle 25 euron hintaan. Ostat, koska hinta tuntuu halvalta suhteessa “alkuperäiseen” hintaan. Myöhemmin tajuat, että takki oli korkeintaan 15 euron arvoinen.
  • Edustavuusheuristiikka = Stereotyyppiset käsitykset ohjaavat ajatuksiamme ja päätöksentekoamme, emmekä useinkaan tiedosta niiden olemassaoloa. Esimerkki: Saatamme ajatella, että lääkäri on tyypillisesti mies. Tästä syystä hämmästymme, kun meidät kutsuu vastaanotolleen nainen.

Julkaisemme kommentteja maanantaista 16.12. alkaen arkipäivisin. Joulun aikaan kommenttien julkaisemisessa saattaa olla viiveitä
Edit: 14.1.20 Lisätty mahdollisuus artikkelin kuuntelemiseen.

Valheenpaljastaja

Kommentit

Media- ja digitaidot