Nelli Hyttinen
Yle
Burnout ei aina johdu liiallisesta työmäärästä tai työtehtävien stressaavuudesta. Taustalla voi olla myös työpaikalla koettu henkinen väkivalta. Työpsykologi, väkivaltatutkija sekä valta- ja vuorovaikutustutkija kertovat, millainen käytös työyhteisössä voi sairastuttaa työntekijän.
Uupuminen ei koskaan ole vain yhden tekijän summa. Vaikka usein syyksi mainitaan liian suuri työtaakka tai liian stressaavat työtehtävät, voi taustalla olla myös työyhteisössä koettu huono kohtelu.
– Tutkimuksissa on havaittu, että koettu kiusaaminen, epäoikeudenmukainen tai epäasiallinen kohtelu työpaikalla ennustaa masennusta, kertoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa.
Siinä missä työn kuormittavuudesta johtuvaa uupumusta voidaan hoitaa työn määrää vähentämällä ja elintapoja muuttamalla, satuttaa kiusaaminen ihmisessä todella henkilökohtaista aluetta, huomauttaa työpsykologi Anne Monni.
– Ilmapiiriongelmien aiheuttamassa uupumuksessa on kertynyt niin paljon tunnekuormaa ja henkilökohtaisten rajojen rikkomista, ettei se ihan pelkillä elämäntapamuutoksilla ja työn uudelleen organisoimisella voi korjaantua.
Pelkäätkö burnoutin iskevän? Näillä tahoilla on velvollisuus auttaa sinua (Linkistä siirryt toiseen artikkeliin)
Työpaikoilla koettu häirintä on verrattain yleistä
Työpsykologi Anne Monni arvioi, että työyhteisön ongelmista johtuvat burnoutit ovat verrattain yleisiä.
Työterveyslaitoksen mukaan yli 100 000 palkansaajaa kokee joka päivä olevansa kiusaamisen kohteena työpaikallaan.
Työsuojeluhallinto sai vuoden 2018 aikana häirintää koskevia yhteydenottoja kaksinkertaisen määrän verrattuna työssä kuormittumista koskeviin yhteydenottoihin. Tilastoista ei käy ilmi, kuinka moni yhteyttä ottaneista on sairastunut uupumukseen.
Työntekijän terveydelle häirintä on kuitenkin riski siinä missä työn kuormittavuuskin.
"Olisi reilumpaa puhua henkisestä väkivallasta kuin työpaikkakiusaamisesta"
Silloin, kun valtaa käytetään väärin, siten, että painetaan toista osapuolta alaspäin, jotta voitaisiin saavuttaa omaa etua, on kyse jonkinlaisesta väkivallasta, painottaa väkivaltatutkija Satu Lidman. Sana työpaikkakiusaaminen ei anna oikeaa kuvaa ilmiöstä.
– Olisi reilumpaa puhua suoraan henkisestä väkivallasta tai väkivallasta, koska kiusaaminen on vähättelevä termi, väkivaltatutkija Satu Lidman painottaa.
Lidman toivoisi, että työpaikalla tapahtunutta henkistä väkivaltaa tarkasteltaisiin myös uhrille koituneiden haittojen kautta, ei ainoastaan tekijän tekojen kautta.
– Se on väkivallan kokijan näkökulmasta reilua: yhdelle ihmiselle joku kokemus voi olla henkistä hyvinvointia selkeästi rajoittava, kun taas toisella samantyyppinen tilanne ei välttämättä tunnu missään.
Asiantuntijat listasivat neljä varoitusmerkkiä, jotka voivat kertoa henkisestä väkivallasta työpaikalla.
1. Arvostelu ja juoruilu
Yksi tyypillinen esimerkki henkisestä väkivallasta on se, että toimitaan työkaverin selän takana, kertoo väkivaltatutkija Satu Lidman.
Esimerkiksi työtehtävän epäonnistumista tai työntekijän virhettä ei pitäisi käydä läpi työyhteisössä ilman, että tilanteesta on ensin keskusteltu asianomaisen kanssa.
– Ei ainakaan niin, että jossakin viikkopalaverissa tulee se asia tiskirättinä päin silmiä, koska on myös tilanteita, ettei työntekijä ole itse tiedostanut sitä epäonnistumistaan tai työn tavoitteet eivät olleet hänelle selvät.
Selän takana tapahtuvalla arvostelulla ja juoruilulla voi olla todella haitalliset seuraukset.
Jatkuessaan juonittelu voi johtaa siihen, että muu työyhteisö ryhmittäytyy tiettyä ihmistä vastaan ja ikään kuin valitsee puolensa.
– Jatkuessaan juonittelu voi johtaa siihen, että muu työyhteisö ryhmittäytyy tiettyä ihmistä vastaan ja ikään kuin valitsee puolensa. Ne ovat todella ikäviä tilanteita ja jatkuessaan pitkään, voivat olla negatiivisen huomion kohteelle todella ahdistavia, muistuttaa Lidman.
Tästä voi seurata elinikäisiä mielenterveyshaittoja ja pahimmillaan tilanteet voivat johtaa todella vakaviin seurauksiin, jotka eivät parane edes työpaikkaa tai työtehtäviä vaihtamalla.
– Pahimpia seurauksia voivat olla työkyvyn menettäminen ja sitä kautta työpaikan menettäminen, mahdollisesti työelämästä pois tippuminen, tai vakava masennus ja itsetuhoisuus, Lidman kuvailee.
“Jos hyppään metron alle, minun ei tarvitse mennä töihin”
Vakavin kokemani burn out tapahtui elokuva-alalla työskennellessäni ja johtui paljolti ohjaajasta, joka ei kunnioittanut työryhmää ihmisinä, vaan työkaluina jotka toteuttivat hänen näkemystään. Kun produktio olisi ohi, hän ei näkisi meitä enää koskaan.
Esimieheni puhui minulle rumasti, ei kuunnellut minua tai pilkkasi avoimesti. Työryhmän jäsenillä on elokuvatuotannoissa aina useita radiopuhelimia, ja on äärimmäisen nöyryyttävää saada haukut radiopuhelimen välityksellä. Lohtuni oli muu työryhmä, jotka taputtivat selkääni.
Olen kuitenkin yritteliäs, ja miellyttämisenhaluinen, ja rakastin työtäni. Halusin tehdä sen hyvin, ja näin päädyin uudelleen ja uudelleen tilanteeseen, jossa poljin itseäni alas yrittämällä pomon edessä enemmän, saadakseni vain haukut lopulta.
Lopulta seisoin metroasemalla yhtenä sunnuntaina ja tajusin, että jos hyppään metron alle, minun ei tarvitse mennä töihin maanantaina.
Se hetki pysäytti. En tietenkään koskaan mitään sellaista tehnyt. Mutta se kuvastaa kuinka umpikujassa olin.
Tuotannon jälkeen vaihdoin alaa.
Olen vahvempi tuosta kokemuksesta. Katson ehdottomasti, että uupunut on voimavara firmalle toipumisensa jälkeen, koska jos vastaisuudessa näen samanlaisia esimiehiä, käännyn kannoillani ja varoitan muita.
Nainen, elokuva-ala ja kaupan ala, 30-v
2. Vaikenemisen ilmapiiri ja kyynisyys
Toinen hälytysmerkki on, jos palavereissa istutaan hiljaa.
– Jos ihmiset eivät uskalla ottaa kantaa, mutta palaverien jälkeen alkaa porina, kannattaa Ihmetellä, miksi työpaikalla ei ole luottamuksellista ilmapiiriä ottaa asioita puheeksi avoimesti, työpsykologi Anne Monni kehottaa.
Myös se, että toisia jätetään ulkopuolelle, eikä työkaveria tueta tarpeen tullen, kertovat tulehtuneesta ilmapiiristä.
– Asioista puhutaan näennäisesti kyllä, mutta jos pitäisi puhua asiaa työstä tai ilmapiiristä niin porukat vaikenevat. On luotu puhumattomuuden kulttuuri.
Myös kyynisyys kielii ongelmista. Silloin yhteisön jäsenet eivät ole sitoutuneita työhönsä.
– Kyynisyydestä kertoo se, että ihmiset ovat hyvin leipääntyneitä työhönsä ja on sellainen hällä väliä asenne työn tekemiseen ja työn kohteeseen.
3. Kriittinen ajattelu kielletään
Vaikeneminen voikin olla seurausta jo pidempään jatkuneesta esimiehen vallan väärinkäytöstä.
– Siinä vaiheessa, jos esihenkilö menee kritiikin ulottumattomiin ja kokee rakentavankin kritiikin itseensä kohdistuvana arvosteluna, on kyseessä jo vahva varoitusmerkki, sanoo kasvatustieteen tohtori, valta- ja vuorovaikutustutkija Eevastiina Gjerstad.
– Tietysti esihenkilöllä voi olla sitä asemaan liittyvää valtaa, jota hänellä on oikeus käyttää. Mutta siinä vaiheessa, kun se menee siihen, että hän alkaa vaatia ja painostaa persoonaansa kohdistuvaan lojaaliuuteen, on
valtaa käytetty väärin.
Myös yltiöpäinen positiivisuuden korostaminen voi olla keino vaientaa muut työyhteisön jäsenet puhumasta työpaikan ongelmista.
– Siinä voidaan helposti mennä siihen, että piilotetaan rakenteellisia ongelmia maton alle sanomalla, että ei nyt lähdetä ollenkaan tähän valittamisen tielle.
Myös se, jos yksi ihminen hallitsee työyhteisön vuorovaikutusta, voi olla vaaran merkki.
– Dominoiva yhteisön jäsen puhuu paljon enemmän kuin muut ja määrittelee sen mistä saa puhua ja mistä ei. Pahimmillaan hän määrittelee myös sallitut tunteet, kuvailee Gjerstad.
“Esimieheni kyllä näki uupumukseni, muttei koskaan myöntänyt taukoa yövuoroista”
Vuoden 2017 kesällä tai oikeastaan syksyllä havahduin siihen, että jaksamisessani oli tapahtunut jotain.
Kerroin tuntemuksistani esimiehelleni ja hän kehotti tekemään töissä vain sen, mitä jaksan. Ihan helppoa se ei ollut, kun työtäni oli hoitaa paljon tukea tarvitsevia ihmisiä. Ja tunnollisena ihmisenä teen yleensä kaiken huolella.
Syksyllä nukkumiseni alkoi mennä huonommaksi ja samalla kuitenkin tein töitä kolmessa vuorossa. Kävin työterveyshoitajalla, joka ohjasi minut työpsykologille. Hän kannusti minua ehdottamaan esimiehelle, josko saisin yövuoroista hetkeksi vapautuksen, jotta stressi siitä kuinka jaksan valvoa yöt töissä helpottaisi. Esimies ei tähän suostunut, vaikka asiasta keskusteltiin kahteen otteeseen tuona syksynä. Esimiehen sanat satuttivat paljon ja itkua on piisannut.
Sairasloman jälkeen palasin töihin ja hetken aikaa jaksoinkin hyvin, mutta kohta valvomisen kierre alkoi uudestaan. Pelkäsin puhua asiasta, mutta menin sisulla eteenpäin. Terveyteni kuitenkin reistaili.
Esimieheni kyllä näki uupumukseni, muttei koskaan ehdottanut esimerkiksi taukoa yövuoroista, mikä hänellä olisi ollut lupa myöntää.
Minusta oli tullut eristäytyvä, iloton työkaveri, joka saattoi alkaa itkemään. Asiakkaille en koskaan näyttänyt pahaa oloani, heille olin se sama iloinen hoitaja kuin ennenkin.
Työkaverit olivat puolellani ja luottamusmiehen kanssa laitettiin asia menemään myös liittoon, koska työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että terveydellisistä syistä minun olisi hyvä tehdä vain kahta vuoroa. Toimitin työnantajalle kaikki liput ja laput mitä he pyysivät, mutta esimies totesi silloinkin vain, ettei nämä mitään tule muuttamaan.
Tammikuussa 2019 jäin lääkärin määräyksellä kuukauden sairaslomalle ja helmikuussa irtisanoin itseni, koska viimeinen keskustelu esimiehen kanssa ei johtanut mihinkään, eikä mitään joustoa annettu.
Nainen, hoitoala, 38-v
4. Epäjohdonmukaisuus
Joskus myös se, etteivät samat säännöt kosketa kaikkia työntekijöitä tai epäjohdonmukaisuus yhteisön jäsenten kohtelussa, voi kieliä vallan väärinkäytöstä työpaikalla.
– Esimerkiksi se, että yhden työntekijän ei tarvitse toimittaa sairaslomatodistusta tietyssä tilanteessa, mutta toisen täytyy toimittaa todistus, vaikka hänen tilanteensa olisi täysin vastaava, on väärin, valta- ja vuorovaikutustutkija Eevastiina Gjerstad kertoo.
Myös väkivaltatutkija Satu Lidman tunnistaa ongelman.
– Myös se on konkreettinen esimerkki vallan väärinkäytöstä työpaikalla, jos työtehtävien jakamisessa on jatkuvasti sellainen tilanne, että toiset saavat ikään kuin kermat kakun päältä ja yhdelle jää aina se tehtävä, jota ei pidetä arvossa tai kukaan muu ei olisi halunnut, Lidman sanoo.
Hänen mukaansa hälyttävä merkki on myös se, jos kokouksissa yksi ihminen ei koskaan saa puheenvuoroa, hänen ideansa nähdään jatkuvasti huonoina tai ne sivuutetaan, tai toinen kollega saa myöhemmin kunnian samasta ideasta.
– Varsinkin toistuessaan tällainen toiminta, aiheuttaa sen, että yksi ihminen voi ikään kuin leimautua vähemmän merkitykselliseksi kuin muut, koska on tavallaan näytetty, ettei hänellä ole samanlaista arvoa siellä kuin muilla, Lidman sanoo.
Artikkelissa tarinansa kertoneet ihmiset on löydetty Facebookin Burn out - työuupumus - vertaistukiryhmästä. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa, mutta he esiintyvät artikkelissa nimettöminä aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.
Kuuntele myös:
Mahadura & Özberkan: Suomi, työpaikkakiusaamisen luvattu maa?
Lue myös:
Aivot ovat viisaat – Ne osaavat buutata itsensä, kun stressi on jatkunut liian kovana liian pitkään
Pelkäätkö burnoutin iskevän? Näillä tahoilla on velvollisuus auttaa sinua
Akuutti Areenassa: Burnout - uusi alku?
Diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori Ville Naumanen paloi työssään loppuun - uusi ura löytyi harrastuksen parista. Minna Oilinki ei opiskelisi eläinlääkäriksi ilman burnoutia. Millaisia uhrauksia työuupumuksesta selviäminen vaatii?
