Hyppää pääsisältöön

Savallin joukkio tuo jouluun valoisan Messiaan

Georg Friedrich Händel sävelsi Messias-oratorion alun perin pääsiäiseen, mutta nyttemmin se on löytänyt paikkansa joulusta. Tämä ei varmasti olisi haitannut Händeliä, joka innokkaana promoottorina ymmärsi säveltää teoksensa riittävän väljäksi tulkinnaltaan. Myös Jordi Savall joukkoineen osallistuu joulumarkkinoille Messiaalla, ja tekee sen taatulla laadullaan.

Händel: Messias
Händel: Messias Uudet levyt

Kapellimestarina Savall on aina pyrkinyt pakottomaan ja kirkkaaseen ilmaisuun, joka tarvittaessa svengaa niin hyvin kuin taidemusiikki voi. Tämä pätee myös Messiaassa, jonka viitteellinen ja symbolitasolla kerrottu tarina kehiytyy auki levollisesti ja täynnä valoa. Savall on valinnut myös solistinelikon niin, ettei prässäävä julistaminen riko tunnelmaa. Sopraano Rachel Redmond, kontratenori Damien Guillon, tenori Nicholas Mulroy ja baritoni Matthias Winckhler eivät ole maailmantähtiä, mutta laulavat loistavasti.

Savallin Messiaassa riittää tunnelmavalikoimaa jouluun, mutta keskeistä on että koskettavat aariat, juhlavat kuorokohtaukset ja letkeä jousihumppa asettuvat valoisan ja levollisen peruskaraktäärin alle.

Georg Friedrich Händel: Messias. - Rachel Redmond, sopraano, Damien Guillon, kontratenori, Nicholas Mulroy, tenori, ja Matthias Winckhler, baritoni, sekä La Capella Reial de Catalunya ja Le Concert des Nations/Jordi Savall. (Alia Vox, AVSA9936)

Kuuntele Uudet joululevyt 17.12.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Kokkolalaiset herättävät vanhan amatöörimusiikin eloon - taas

    Levyarvostelu

    1770-luvulla Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius perusti pappilaansa pikkuisen amatööriyhtyeen ja keräsi sille pikkuisen nuottikokoelman. Euroopan mittakaavassa Chydenius oli perifeerinen harrastelija, mutta Suomessa hän oli valistusvisionääri aikaansa edellä. Ei ihme että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on intoutunut levyttämään kotikaupunkinsa erikoista nuottikokoelmaa, olkoonkin että musiikillisesti kyse on harmittomasta viihteestä harrastelijoille.

  • Karlsons säveltää ryhtiä mystiseen minimalismiin

    Levyarvostelu

    Latvian radiokuoro on melkeinpä maailman paras kuoro, eikä ihme että Ondine julkaisee sen levyjä minkä ehtii. Kuoro on taltioinut perusohjelmistoa ansiokkaasti, mutta viime aikoina sekaan on eksynyt ohuenpuoleista tunnelmamusiikkia Baltiasta. Siksi suhtauduin epäilyksellä uuteen Juris Karlsonsin musiikkia esittelevään levyyn. Mutta tuntematon latvialainen paljastui dynaamiseksi, omaääniseksi säveltäjäksi, joka säveltää jopa mystiseen minimalismiin ryhtiä ja värejä.

  • Varhainen käyrätorvi laulaa kotoisasti

    Levyarvostelu

    Reilu vuosi sitten intoilin luonnontorvitaituri Alec Frank-Gemmillin levystä, jolla hän soitti varhaisia virtuoosikonserttoja käyrätorvelle. Ursula Paludan Monbergin uutuuslevy sisältää hieman myöhäisempää ja melkoisesti helpompaa ohjelmistoa, mutta kuulostaa yhtä aristokraattiselta, ja täydentää oivallisesti kuvaa luonnontorven kehityksestä.

  • Kyykkyviulismia vuonna 2020?

    Levyarvostelu

    Kunnianarvoisalla Deutsche Grammophon -yhtiöllä on pitkät perinteet myös crossover-taidemusiikissa. Sektorin uusin tuote on norjalainen viulisti Mari Samuelsen, jolta DG julkaisi tuplalevyn jo viime vuoden puolella. Minulta on kestänyt hetkisen päästä selville levyn tarkoitusperistä, mutta loppujen lopuksi kyse on vain kyykkyviulismin päivittämisestä 2020-luvun taidemusiikkimuotiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua