Hyppää pääsisältöön

Keaton! McKellen! Shakespeare! Punk! Slits! Ramones! Jett! Liksom! Hurme! Carrie! Clarice! Kael! – musiikkia, kirjallisuutta, kauhua ja naurua Teeman lauantai-illoissa alkuvuonna 2020

Buster Keaton elokuvassa Poliisit.
Suuri Buster Keaton saa kunnian avata Teeman lauantai-iltojen kevään. Buster Keaton elokuvassa Poliisit. Buster Keaton,Poliisit,Teemalauantai,kino klassikko

Buster Keatonia, suomalaisia kirjailijoita, kauhun kuningattaria, parasta Shakespeare-tulkintaa, uuden Hollywoodin ääniä sekä perusteellisen energinen punk-kattaus!

Teemalauantaiden tähtiä alkuvuonna 2020 ovat näyttelijät Buster Keaton, Ian McKellen ja Michael Caine, elokuvaohjaajat Jonathan Demme ja Brian De Palma, kirjailijat Rosa Liksom ja Juha Hurme sekä maailman vaikutusvaltaisimpana elokuvakriitikkona pidetty Pauline Kael.

Keväällä Teeman lauantai-illoissa myös kauhistellaan kauhuelokuvan moderneja klassikkoja ja ihaillaan niiden tähtiä Jodie Fosteria ja Sissy Spacekia sekä kuunnellaan The Slitsin, Joan Jettin, Ramonesin, The Stoogesin ja Combat Rock -levy-yhtiön punk-soundeja. Lisäksi upouusi neliosainen dokumenttisarja kertoo punkin historiasta ja nykypäivästä.

Kaikki lauantai-illan fiktio- ja dokumenttielokuvat ovat katsottavissa myös Areenassa – osa Hollywood-elokuvista viikon ajan, suurin osa upouusista dokumenttielokuvista peräti kaksi vuotta!

Ohjelmisto julkaistaan nyt helmikuun loppuun asti. Maaliskuu on kokonaan omistettu naisten tekemille elokuville, maailman ensimmäisestä naisohjaajasta Alice Guy-Blachésta syksyn 2019 kotimaiseen ensi-iltaan Tottumiskysymys. Naiset eivät valtaa vain Teemalauantaita vaan koko kanavan, ja vähän enemmänkin. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Julistekuva dokumenttielokuvasta Suuri Buster.
Julistekuva dokumenttielokuvasta Suuri Buster. Buster Keaton,Teemalauantai,Suuri Buster

4.1.
Klo 20– Teemalauantai: Buster Keaton
Vuoden ensimmäinen Teemalauantai on omistettu Buster Keatonille, jonka nerouden äärellä sukupolvi toisensa jälkeen yhä mykistyy, onnesta.
Poliisit Areena 30 vrk
Buster Keatonin riemastuttavassa lyhytelokuvassa nuori mies saa suurkaupungin koko poliisivoimat peräänsä, kun huonekaluja hevoskärryillään rahtaavaa miekkosta luullaan pommeja viskovaksi anarkistiksi. (Cops, USA 1922)
Suuri Buster Areena 2 vuotta
Tuore dokumenttielokuva mykän elokuvan suuresta mestarista Buster Keatonista. Mukana ihailuaan osoittamassa ovat muun muassa Quentin Tarantino, Werner Herzog, Mel Brooks, 104-vuotias Norman Lloyd ja Jackassin Johnny Knoxville. Ohjaus Peter Bogdanovich. Suomen-ensi-ilta. (The Great Buster: A Celebration, USA 2018)
Rakkaus ja romahdus Areena 30 vrk
Buster Keatonin vähemmän tunnettu mutta yhtä kaikki mestarillinen komedia nuoresta miljonääristä, joka lähetetään metsästyslomalle miehistymään. Rakastuessaan vuoristolaistyttöön nuori mies on valmis melkeinpä mihin vain mielitiettynsä valloittamiseksi – jopa tekeytymään nyrkkeilyn kevyen sarjan mestariksi. Ohjaus Buster Keaton. Vuonna 2017 restauroituun versioon musiikin teki Robert Israel. (Battling Butler, USA 1926)
Lisää Buster Keatonia Teemalauantaissa 25.1.

Elvis lavalla nahkavaatteissa vuonna 1968. Kuva dokumenttielokuvasta Seitsemän kertaa Elvis.
Elvis Presleyn syntymästä on 85 vuotta. Elvis lavalla nahkavaatteissa vuonna 1968. Kuva dokumenttielokuvasta Seitsemän kertaa Elvis. Elvis Presley,Teemalauantai,Seitsemän kertaa Elvis

4.1.
Klo 23.15– Teemalauantai: Elvis Presley!
Elvis Presleyn syntymästä on kulunut 85 vuotta 8.1.2020. Sen kunniaksi esitämme illan päätteeksi kaksi Elvis-dokumenttia, ylimääräisenä teemailtana.
Rockin klassikkolevyt: Elvis Presley Areena 31.1.2020 asti
"Ennen Elvistä ei ollut mitään", totesi John Lennon. Rockin merkkilevyjen syntyä käsittelevässä sarjassa on vuorossa Elvis Presleyn debyyttilevy vuodelta 1956. (Classic Albums: Elvis Presley, 2001)
Seitsemän kertaa Elvis Areena 31.1.2020 asti
Elvis Presley oli kaikkien aikojen supertähti, joka nousi ryysyistä rikkauksiin ja vaipui tuhoon paljon ennen aikojaan. Kuoleman jälkeenkin legenda elää vahvana. David Upshalin dokumenttielokuva kertoo Elviksen elämästä seitsemänä jaksona: köyhä lapsuus, nousu teini-idoliksi, armeija, viihde-elokuvat, uskomaton comeback, Las Vegas ja kuoleman jälkeinen elämä. Kuten Shakespeare sen runoili: ”Koko maailma on näyttämö… Jokaisell’ eläissään on monta osaa täss’ seitsenosaisessa näytelmässä.” (The Seven Ages of Elvis, Britannia 2017)

Joan Jett lavalla kitara kaulassa. Kuva dokumenttielokuvasta Bad Reputation.
Joan Jett lavalla vuonna 1985. Joan Jett lavalla kitara kaulassa. Kuva dokumenttielokuvasta Bad Reputation. Kuva: Paul Natkin Call / Yle Kuvapalvelu Joan Jett,teeman rockdokumentit

11.1.
Klo 20.00
Bad Reputation: Joan Jett Areena 2 vuotta
I love rock'n'roll! Dokumenttielokuva kitaristi Joan Jettistä, joka on niin paljon muutakin kuin megahittinsä. Jett on kulkenut 1970-luvun The Runawaysin ajoista alkaen omaa tietään, ilman kompromisseja, esikuvana nuoremmille musiikintekijöille. "She will kick your ass, and you'll love her all the more for it." Ohjaus Kevin Kerslake. Ensiesitys. (Bad Reputation: Joan Jett, USA 2018)

Ian McKellen Richard III:n roolissa 1930-luvun uniformussa samannimisessä elokuvassa (1995).
Ian McKellen on Richard III. Ian McKellen Richard III:n roolissa 1930-luvun uniformussa samannimisessä elokuvassa (1995). Kuva: Nordisk Film TV Teemalauantai,Ian McKellen,Richard III

11.1.
Klo 21.35– Teemalauantai: Ian McKellen
Teemalauantain tähti on Ian McKellen, 80, Shakespeare-tulkki vailla vertaa, toki myös Gandalf-velhona unohtumaton. Parasta seuraa lauantai-iltaan.
Ian McKellen, näyttelijä Areena 2 vuotta
Henkilökuva suurenmoisesta brittinäyttelijästä Ian McKellenistä. Shakespeare-tulkki, Gandalf-velho ja LGBT-aktivisti on tämän viihdyttävän ja viisaan dokumenttielokuvan itseoikeutettu kertoja ja päähenkilö. Ohjaus Joe Stephenson. Ensiesitys. (McKellen: Playing the Part, Britannia 2017)
Richard III Areena 90 vrk
Ian McKellen loistaa hurjassa roolissa vallanhimoisena Gloucesterin herttuana, joka raivaa verisesti vastustajat tieltään matkalla valtaistuimelle. Shakespearen näytelmä on siirretty 1930-luvun kuvitteelliseen, fasistiseen Englantiin. Ohjaus Richard Loncraine. Muissa rooleissa Annette Bening, Robert Downey Jr, Nigel Hawthorne, Kristin Scott Thomas. (Britannia 1995)

The Slits -yhtyeen jäsenet joskus 1970-luvulla. Kuva dokumenttielokuvasta.
The Slits joskus 1970-luvulla. The Slits -yhtyeen jäsenet joskus 1970-luvulla. Kuva dokumenttielokuvasta. punk,Teemalauantai,The Slits,Here to Be Heard: The Story of the Slits,The Slits – punkin uranuurtajanaiset

18.1.
Klo 20.00
The Slits, punkin uranuurtajanaiset Areena 30 vrk
Dokumenttielokuva energisestä, rajoja rikkoneesta brittiyhtyeestä nimeltä The Slits, joka oli myös maailman ensimmäinen vain naisista koostunut punk-bändi. Ari Up, Viv Albertine, Palmolive ja Tessa Pollitt perustivat Slitsin vuonna 1976. On korkea aika kertoa näiden feministien, outsidereiden ja pioneerien tarina! Ohjaus Bill Badgley. Suomen-ensi-ilta. (Here to Be Heard: The Story of The Slits, Britannia 2017)

Veronika (Tatjana Samoilova) elokuvassa Kurjet lentävät
Kurjet lentävät. Veronika (Tatjana Samoilova) elokuvassa Kurjet lentävät kurjet lentävät
Rosa Liksom istuu sisätiloissa kuvattavana.
Rosa Liksom. Rosa Liksom istuu sisätiloissa kuvattavana. Rosa Liksom

18.1.
Klo 21.30– Teemalauantai: Rosa Liksom
Teemalauantaissa nähdään uusi dokumentti Rosa Liksomista sekä Liksomin lempielokuva Kurjet lentävät, jonka kirjailija-kuvataiteilija itse esittelee.
Ammatti: kirjailija Rosa Liksom Areena toistaiseksi
Siperian rata, pohjoisen tarinat ja työ nuorten tutkinta-asemalla tekivät Rosa Liksomista kirjailijan. Uudessa henkilökuvassa Liksom nauraa nuorelle itselleen, saa tohtorinhatun ja kuulee tyttärensä tiukan analyysin. Ja nauraa lisää. Ensiesitys.
Rosa Liksom esittelee lempielokuvansa
"Olen elokuvataiteen rakastaja, katson paljon elokuvia, mutta Kurjet lentävät on edelleen koskettavin elokuvan, minkä olen koskaan nähnyt."
Kurjet lentävät Areena 30 vrk
Toisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa traagisessa rakkaustarinassa tohtorin poika jättää tyttöystävänsä lähtiessään rintamalle. Ohjaus Mihail Kalatozov. Pääosissa Tatjana Samoilova, Aleksei Batalov. Upeasta kuvauksesta vastasi Sergei Urusevski. (Letjat zhuravli, Neuvostoliitto 1957)

Kirjailija, ohjaaja Juha Hurme
Juha Hurme. Kirjailija, ohjaaja Juha Hurme Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Juha Hurme,Lukupiiri (radio-ohjelma)
Buster Keaton elokuvassa Kenraali.
Buster Keaton ja Kenraali. Buster Keaton elokuvassa Kenraali. Buster Keaton,Kenraali,Teemalauantai,teeman elokuvat

25.1.
Klo 21.00– Teemalauantai: Juha Hurme
Teemalauantaissa nähdään uusi dokumentti Juha Hurmeesta sekä Hurmeen lempielokuva, Buster Keatonin Kenraali, jonka teatterintekijä-kirjailija itse esittelee.
Ammatti: kirjailija Juha Hurme Areena toistaiseksi
Juha Hurmeesta tuli kirjailija vasta täysinoppineena teatterimiehenä. Uudessa henkilökuvassa Finlandia-voittaja ja aikatauluttamisen mestari soutaa, juoksee, kirjoittaa ja ohjaa. Ensiesitys.
Juha Hurme esittelee lempielokuvansa
"Näen Buster Keatonin hahmossa Franz Kafkan ja Bob Dylanin, hän on syrjässä massahysteriasta, joka riehuu rintaman molemmin puolin."
Kenraali Areena 30 vrk
Klassikkojen klassikko, Buster Keatonin kuuluisin komedia. Veturinkuljettaja yrittää sisällissodan aikana pelastaa sekä tyttöystävänsä että Kenraali-veturinsa vihollisvakoojien käsistä. Ohjaus Buster Keaton & Clyde Bruckman. Restauroitu versio, musiikki Carl Davis. (The General, USA 1926)

Kaikenlaista punk- ja musiikkimemorabiliaa. Kuva dokumentista Tee-se-itse -elämä: Combat Rockin tarina
Combat Rockin tarinaa. Kaikenlaista punk- ja musiikkimemorabiliaa. Kuva dokumentista Tee-se-itse -elämä: Combat Rockin tarina Kuva: Ville Angervuori Teemalauantai,punk,Combat Rock Industry,teeman rockdokumentit

25.1.
Klo 23.20
Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina Areena 2 vuotta
Dokumenttielokuva intohimosta, omaehtoisesta tekemisestä, pikkukaupungin ahdistavuudesta, punk-ideologiasta ja aikuisuuden tuomista elämänmuutoksista. Tarina kerrotaan 2000-luvun merkittävimmän suomalaisen punklevy-yhtiön Combat Rock Industryn kautta. Ohjaus ja käsikirjoitus Janne Tanskanen & Ville Asikainen. Ensiesitys. (Suomi 2019)

Viv Albertine hymyilee studiossa. Kuva dokumenttisarjasta Punk eilen tänään (2019).
The Slitsin Viv Albertine. Viv Albertine hymyilee studiossa. Kuva dokumenttisarjasta Punk eilen tänään (2019). Viv Albertine,The Slits,punk,Teemalauantai,Punk eilen tänään
Jello Biafra istuu ja hymyilee kameralle. Kuva dokumenttisarjasta Punk eilen tänään (2019).
Dead Kennedysin Jello Biafra. Jello Biafra istuu ja hymyilee kameralle. Kuva dokumenttisarjasta Punk eilen tänään (2019). Jello Biafra,punk,Dead Kennedys,teeman rockdokumentit

1.–22.2.
Klo 20 Punk eilen tänään
Syväsukellus sopeutumattomien, kapinallisten ja lainsuojattomien alakulttuuriin nimeltä punk. Tutkittavana musiikki, tyyli, taide ja tee-se-itse-asenne, avausjakson itseoikeutettuna tähtenä punkin kummisetä Iggy Pop. Sarjassa käsittelyssä muun muassa Clash, Dead Kennedys, Blondie, Sex Pistols, Henry Rollins, Green Day, Ramones, Kathleen Hanna, Slits ja Joan Jett. Uuden neliosaisen musiikkidokumenttisarjan ohjasi Jesse James Miller. Jaksot esitetään Teemalla perättäisinä lauantai-iltoina klo 20. Suomen-ensi-ilta. (Punk, USA 2019)
Koko sarja Areenassa 27.1. alkaen!

Ramones lavalla. Kuva elokuvasta Rock'n'Roll Highschool.
Ramones lukiossa. Ramones lavalla. Kuva elokuvasta Rock'n'Roll Highschool. Kuva: New World Pictures punk,Teemalauantai,Ramones,Rock ’n’ Roll High School
The Stooges vuonna 1970: Dave Alexander (vas.), Iggy Pop (edessä), Scott Asheton. Ron Asheton. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Gimme Danger.
The Stooges. The Stooges vuonna 1970: Dave Alexander (vas.), Iggy Pop (edessä), Scott Asheton. Ron Asheton. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Gimme Danger. Kuva: Ed Caraeff The Stooges,Iggy Pop,dokumenttielokuvat,rock,Jim Jarmusch,rockyhtyeet,Gimme Danger,Ron Asheton,Scott Asheton,Dave Alexander,teeman rockdokumentit

1.2.
Klo 20.00– Teemalauantai: Punk-kevät!
Punk is not dead! Tammikuussa otettiin jo vauhtia, ja helmikuun neljänä perättäisenä lauantaina illat avaa tärisyttävä punk-musiikki. Ensimmäinen helmikuun lauantai on kokonaan omistettu aiheelle. Uusi sarja alkaa, Ramones säestää koulukapinaa ja punkin kummisedän Iggy Popin bändi The Stooges saa arvoisensa historiikin.
Punk eilen tänään Areena 2 vuotta
Uuden neliosaisen musiikkidokumenttisarjan avausjakson tähti on Iggy Pop. (Punk, USA 2019)
Rock ’n’ Roll High School Areena 30 vrk
Kapinalliset nuoret valtaavat Ramones-yhtyeen avulla lukionsa ahdasmieliseltä johdolta. Roger Cormanin tuottama teinileffa on enemmän höpsön söpö kuin kapinallinen, mutta se on kulttikamaa Ramonesin ansiosta. Ohjaus Allan Arkush. Ensiesitys Ylessä. (USA 1980)
Gimme Danger Areena 90 vrk
Jim Jarmuschin ohjaama dokumenttielokuva kertoo Iggy Popin bändin The Stoogesin tarinan, suurella rakkaudella."Historian paras rock'n'roll-bändi", toteaa ohjaaja. “He keksivät musiikin uudelleen.” (USA 2016)

David Byrne lähikuvassa lavalla. Kuva konserttielokuvasta Stop Making Sense.
Stop Making Sense. David Byrne lähikuvassa lavalla. Kuva konserttielokuvasta Stop Making Sense. Teeman elokuvafestivaali,Stop Making Sense,Talking Heads,David Byrne,Jonathan Demme,Teemalauantai,teeman rockdokumentit
Uhrilampaat-elokuvan julistekuvan versio, kahdet kasvot, sinistä ja punaista ja mustaa ja pääkallokiitäjiä.
Uhrilampaat. Uhrilampaat-elokuvan julistekuvan versio, kahdet kasvot, sinistä ja punaista ja mustaa ja pääkallokiitäjiä. Kuva: MGM Uhrilampaat,Jonathan Demme,Jodie Foster,Anthony Hopkins

8.2.
Klo 21.00– Teemalauantai: Jonathan Demme
Oscar-viikonlopun Teemalauantai on omistettu Uhrilampaiden ja Stop Making Sensen ohjaajalle Jonathan Demmelle.
Stop Making Sense Areena 30 vrk
Jonathan Demmen ohjaama konserttielokuva on energinen, innovatiivinen ja hauska – aivan kuten sen kohde, 1970–1980-lukujen tärkeimpiin vaihtoehtorockin edustajiin kuulunut Talking Heads. David Byrnen johtama yhtye on loistovedossa Los Angelesissa joulukuussa 1983. (USA 1984)
Uhrilampaat Areena 7 vrk
Viidellä tärkeimmällä Oscarilla palkittu trilleri FBI-kokelaasta ja vangitusta sarjamurhaajasta, jonka apua tarvitaan toisen psykopaatin löytämiseksi. Pääosissa Jodie Foster, Anthony Hopkins, Scott Glenn. Ohjaus Jonathan Demme. Perustuu Thomas Harrisin romaaniin. (The Silence of the Lambs, USA 1991)
Oscarit jaetaan 9.–10.2. välisenä yönä Hollywoodissa.

Elokuvakriitikko Pauline Kaelin muotokuva. Dokumenttielokuvan What She Said: The Art of Pauline Kael julistekuva.
Pauline Kael. Elokuvakriitikko Pauline Kaelin muotokuva. Dokumenttielokuvan What She Said: The Art of Pauline Kael julistekuva. Teemalauantai,dokumenttielokuvat,Pauline Kael,What She Said: The Art of Pauline Kael,elokuvakritiikki
Veren peittämä Carrie tuijottaa eteensä. Kuva vuoden 1976 elokuvasta Carrie.
Sissy Spacek on Carrie. Veren peittämä Carrie tuijottaa eteensä. Kuva vuoden 1976 elokuvasta Carrie. Kuva: MGM kauhuelokuvat,Teemalauantai,Carrie,Sissy Spacek,Brian De Palma

15.2.
Klo 21.00– Teemalauantai: Uuden Hollywoodin ääniä
Elokuvaillan tähdet ovat legendaarinen elokuvakriitikko Pauline Kael ja tämän suosikkiohjaajiin kuulunut Brian De Palma. Sekä tietysti Sissy Spacek, kauhistuttavan unohtumaton Carrien roolissa.
Pauline Kael ja elokuvakritiikin taide Areena 2 vuotta
The New Yorkerin avustaja Pauline Kael oli 1960–70-luvuilla maailman tunnetuin ja pelätyin elokuvakriitikko, joka vaikutti keskeisesti uuden Hollywoodin nousuun. Runsaasti upeita elokuvanäytteitä sisältävä, hymistelemätön dokumenttielokuva kertoo vihatun ja rakastetun kriitikkolegendan tarinan. Samalla se on mitä eloisinta kulttuuri-, elokuva- ja kritiikkihistoriaa. Ohjaus Rob Garver. Ensiesitys. (What She Said: The Art of Pauline Kael, USA 2019)
Carrie Areena 7 vrk
”A terrifyingly lyrical thriller”, ylisti Pauline Kael tätä kauhuelokuvaa, jossa koulukiusattu tyttö kostaa helvetillisesti kiusaajilleen. Suomessa elokuvan ensi-iltaa jouduttiin odottamaan 15 vuotta. Pääosassa Sissy Spacek, muissa rooleissa Piper Laurie, John Travolta, Amy Irving ja Nancy Allen. Perustuu Stephen Kingin kirjaan. Ohjaus Brian De Palma. (USA 1976)
Brian De Palmaa esitetään myös Kino Klassikossa 13.2.

Michael Caine seisoo Kolmen sepän patsaan edessä. Kuva elokuvasta Miljardin dolalrin aivot.
Michael Caine Helsingissä! Michael Caine seisoo Kolmen sepän patsaan edessä. Kuva elokuvasta Miljardin dolalrin aivot. Kuva: MGM Michael Caine,Kolmen sepän patsas,Teemalauantai,Miljardin dollarin aivot

22.2.
Klo 21.00– Teemalauantai: Michael Caine
“My name is Michael Caine.” Teemalauantain tähti Helsingissä ja Lontoossa!
Miljardin dollarin aivot Areena 7 vrk
Talvisessa Helsingissä tapahtuva, Len Deightonin vakoiluromaaniin perustuva jännityselokuva, josta tuli Ken Russellin ohjaamana sekopäinen, jopa psykedeelinen seikkailu. Yksityisetsiväksi ryhtynyt ex-agentti Harry Palmer toimittaa termospulloa vanhalle ystävälle Helsinkiin ja törmää salajuoneen, jolla kommunismi aiotaan kukistaa supertietokoneen avulla. Pääosassa Michael Caine, muissa rooleissa Karl Malden, Ed Begley, Oskar Homolka, Françoise Dorléac. Ensiesitys Ylessä. (Billion Dollar Brain, Britannia 1967)
My Generation – Michael Caine (My Generation) Areena 30 vrk
Eloisa, persoonallinen ja vauhdikas dokumenttielokuva 1960-luvun Lontoosta ja sukupolvesta, joka hylkäsi vanhat aatteet ja syleili uutta popkulttuuria. Mukana The Beatles, Twiggy, Roger Daltrey, David Bailey, Mary Quant, The Rolling Stones, David Hockney… sekä kertojana ja päähenkilönä karismaattinen Michael Caine. Ohjaus David Batty. (My Generation, Britannia 2017)

Maaliskuun ohjelmisto julkistetaan helmikuun alussa 2020.

Juttua on muokattu 20.12.: kevään ohjelmistoon on lisätty Tee-se-itse-elämä: Combat Rockin tarina 25.1.

Lisää ohjelmasta

  • Elena Ferranten napolilaistytöt ovat Teeman alkuvuoden tapaus

    Ferrante-sarja Loistava ystäväni Teemalla

    Kirjamaailman superilmiöksi nousseen Elena Ferranten romaaniin perustuva draamasarja Loistava ystäväni nähdään nyt Teemalla. Mysteerikirjailijan tarina on lähes yhtä kiehtova kuin hänen kirjansakin. Antaudu Ferranten vietäväksi!

  • Älä luota keneenkään! Paranoidit klassikkoelokuvat Teemalla

    Salaliitot uhkaavat Kino Klassikon sarjassa.

    Kino Klassikon tammi–helmikuun teemana on paranoia eli vainoharhaisuus. Tieto on vaarallista, musta on valkoista ja vihollinen on keskuudessamme, kun kommunistien, kapitalistien ja ulkoavaruuden olentojen salaliitot uhkaavat perusturvallisuutta. Torstaisin 16.1.–20.2.2020.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa