Nämä ovat vuoden 2019 tärkeimmät levyt

Chisu – Momentum 123

Chisun Momentum 123 -kokonaisuus on jälleen osoitus artistin monipuolisuudesta ja muuntautumiskyvystä.

Suomessa ei ole montaa artistia, joka voi liikkua tyyleissään iskelmällisestä popista polveilevaan, paikoin erittäin rankkaankin elektroniseen tuotantoon. Ja mikä tärkeintä, Chisu pysyy ajankohtaisena vuodesta toiseen. Sekä soundi että sanoitukset ovat tiukasti kiinni tässä hetkessä.

Momentum 123 -albumikokonaisuuden kantavana teemana on muutos, jonka voi albumia kuunnellessa todella tuntea artistin itsensä kokeneen.

Momentumilla liikutaan vuoroin hengästyttävissä tunnelmissa, vuoroin iho vereslihalla huumoria unohtumatta. Tunne on vahva ja läpitunkeva pitkin koko teoksen, joka lukeutuu heittämällä vuoden parhaisiin kotimaisiin julkaisukokonaisuuksiin ja ansaitsee maininnan myös sen ympärille luodusta näyttävästä visuaalisesta maailmasta ja livestä.

– Ida Karimaa, musiikkitoimittaja, Uuden musiikin X

Costee – Ehkä joskus tää viel naurattaa

Yksi vuoden isoimpia tulokasartisteja on Costee. Hyvänä osoituksena siitä on artistin toukokuussa julkaistu, yli 19 000 000 kertaa striimannut debyyttialbumi Ehkä joskus tää viel naurattaa.

Vaikka puolet levyn kappaleista oli julkaistu jo ennakkoon sinkkuina, on levy silti eheä ja vahva kokonaisuus. Synkkä levy ei kuulijaansa naurata, mutta se tuntuu rehelliseltä matkalta artistin ajatuksiin ja elämänkokemuksiin, ja tarinoissa on näin ollen paljon samastumispintaa.

Esikoisalbumillaan Costee myös todistaa, kuinka ahdistuksen ja pettymysten ympärillä pyörivä levy voi tarjota myös onnistuneita popkoukkuja ja iskeä isoon yleisöön.

– Jani Kareinen, musiikkitoimittaja, Uuden musiikin X

Ellinoora – Vaaleanpunainen vallankumous

Ellinoora on lyhyessä ajassa paaluttanut paikkansa popmusiikin kärkikastissa. Toisella levyllään Vaaleanpunainen vallankumous hän ottaa vielä tukevamman jalansijan, sillä kakkosalbumi on valtavirtapoppia parhaimmillaan.

Viime vuonna julkaistu ja Eetun kanssa tehty Bäng Bäng typerä sydän -kappale on yksi vuosikymmenen onnistuneimpia popteoksia. Eikä loppulevykään kalpene helmensä rinnalla, vaan mahtipontiset Marie Antoinette ja Sinä 4ever pitävät tason korkealla. Narttujen ja Antibiisin kiero uhmakkuus tuo hymynkareen huulille vastapainona popballadeille.

Ellinooran musiikissa kukoistaa omaperäisyys ja rohkeus rikkoa kaavaa. Riskien ottaminen kannattaa, sillä se tuo artistin kappaleet lähemmäs kuuntelijaa. Tarinat tuntuvat rehellisemmiltä, kun sileän pinnan sijaan tarjolla on rosoista ja räiskyvää elämää.

– Markku Haavisto, musiikkitoimittaja, ylex.fi

F – Mä en oo viel tarpeeks iso

Huhtikuussa julkaistu Mä en oo viel tarpeeks iso piirtää F:stä kuvan monipuolisena, kokonaisuudet hallitsevana muusikkona, jota ei voi – eikä tarvitse – lokeroida vain yhden genren alle.

F käsittelee debyyttialbumillaan isoja ja vaikeita aiheita, kuten mielenterveyttä ja kuolemaa, mutta ei vaivu patetian puolelle. Seksistä kertova Piirrä kuvia ja manipuloivalle ihmistyypille “hei hei” sanova Kärpänen tuovat tarpeellista kevennystä muuten synkähköön kokonaisuuteen.

Vaivaton flow ja voimakas, livenäkin puhdas lauluääni yhdistettynä Juho Suutarisen tasaisen vakuuttaviin tuotantoihin tekevät F:n debyyttialbumista miellyttävää kuunneltavaa, joka kutsuu ääreensä uudelleen ja uudelleen.

Mä en oo viel tarpeeks iso on vahva avaus F:ltä, jolla on kaikki potentiaali kasvaa tulevana vuosikymmenenä yhdeksi Suomen poptaivaan kiintotähdistä.

– Anni Gullichsen, musiikkitoimittaja, ylex.fi

Gettomasa – Diplomaatti

Gettomasan eli “suomiräpin Chosen Onen” Diplomaatti on jämäkkä seitsemän biisin kokonaisuus, jolla kuullaan viihdyttävää tarinankerrontaa, tyylikkäitä biittejä, aina–niin–mainiosti artikuloitua sylkemistä ja sitä taattua tiukan suorapuheista Gettomasaa.

Levyllä kruisaillaan autolla, leijutaan, kuittaillaan räkiksille ja kommentoidaan popräppiä. Artistista saadaan myös jotain uutta: Enempää-biisi esittelee yleisölle Gettomasan herkemmän ja pehmeämmän puolen, ja levyllä kuullaan laulavaa Gettomasaa.

Gettomasa on halunnut tehdä levyllisen bängereitä – tällä kertaa diipimmät omakohtaiset tarinat ovat saaneet jäädä. Diplomaatti on myös silmänisku Tupacin All Eyez On Me -levylle.

On siistiä, miten jyväskyläläisräppäri on iskenyt koko kansaan, koska Gettomasa on kavunnut listasijoille ja suomalaisten suosikiksi tarttumatta räpin kuumimpiin trendeihin – ja siksi kuulostaakin niin raikkaalta.

– Katri Norrlin, musiikkitoimittaja, Uuden musiikin viikko ja YleX Music -tubekanava

Ibe – Ibelius

Jos joku on smooth, niin Ibe.

Tammikuussa julkaistu Ibelius on pehmeän sulava ja freesi. Levy on myös ajankohtainen ja avoimen rehellinen kuvaus nuoren miehen elämästä ja mietteistä.

Suomi ja englanti sulautuvat näppärästi yhteen, ja levyn tarinat on höystetty letkeällä huumorilla ja nokkelilla referensseillä. 39N on Iben käyttämä yöbussilinja, Saucemanissa mukaillaan Postimies-Paten tunnaria ja sanoituksiin on tiputeltu niin Tipat kuin Dua Lipat, räpistä muutenkin tutut vaatemerkit ja Pickle Rickitkin.

Parikymppinen Ibe edustaa niin sanottua suomiräpin uutta aaltoa ja on trendin isoimpia nimiä. Ibeliuksella artisti todistaa, että on artistina muutakin kuin räppäri. Myös laulua kuullaan paljon – ja tunnelmasta tulee hunajaista kuin Drakella.

– Katri Norrlin

Jesse Markin – Folk

Jesse Markinin kaltaisia artisteja ei synny joka päivä, ja sen tähden hänenlaisensa uuden tuttavuuden löytyminen tuntuukin niin kerrassaan makealta.

Toki jo pitkän uran musiikin parissa tehnyt Markin on esittelee ensimmäisellä sooloalbumillaan monipuolista ja tunnistettavaa soundia, joka hivelee paitsi sielukkaan ja funkkaavan hiphopin, myös pehmeän r’n’b:n ja pelkistetymmän, folkista ammentavan äänimaailman ystävän korvia. Markin taitaa sekä tulenkovan räbäytyksen että pehmeän laulamisen ja hänen monikerroksisessa lyrikoinnissaan riittää tutkittavaa lukuisille kuuntelukerroille.

Folk on äärimmäisen vakuuttava, monipuolisen ja lahjakkaan artistin taidonnäyte, jota voi hyvillä mielin nimittää vuoden debyyttialbumiksi. Ja tämä on vasta alkua.

– Ida Karimaa

JVG – Rata/Raitti

Suomen suosituimman yhtyeen JVG:n kesäkuussa julkaisema kuudes albumi Rata/raitti on eittämättä yksi vuoden tärkeimpiä levyjä ja numeroiden valossa myös yksi vuoden isoimpia julkaisuja.

Kiertue-elämän ympärille rakennetulta levyltä löytyy vuoden isoin kotimainen hitti Ikuinen vappu sekä tyylipuhdas kesä-anthem Frisbee, mutta albumi ei jää vain näiden kahden hitin varaan.

Julkaisunsa jälkeen kokonaisuudessaan Suomen Spotifyn kärkeen nousseella pitkäsoitolla käsitellään vakavampaakin aihetta yhdessä nuorempaa sukupolvea edustavan Iben kanssa, ja enemmän kieli poskessa tehdyt Lite bättre ja Spagettipyssyt pistävät kuulijansa hymyilemään.

Albumi ei pyri uudistamaan kotimaista popkenttää, eikä sen tarvitsekaan – duon musiikki toimii lapsista aikuisiin ja siitä hyvänä esimerkkinä ovat kaksikon nappaamat kuusi Emma-ehdokkuutta.

– Jani Kareinen

Maustetytöt – Kaikki tiet vievät Peltolaan

Maustetyttöjen kohdalla yksinkertainen ja tavallinen on kaunista. Siihen he luottavat sekä musiikissaan että yhtyeensä imagossa. Kuulumisia kysyttäessä Maustetyttöjen vastaus on aina: “ei tässä kurjuutta kummempaa”.

Vailla kursailua vakavamieliset Karjalaisen siskokset, Anna ja Kaisa, soittavat lakonista ja laskuhumalaista suomipoppia, jossa keskikaljahenkäykseltä lemahtavat hahmot täyttävät Kela-lomakkeita lääkekorvausten toivossa.

Tein kai lottorivini väärin -single kohotti yhtyeen lehtien palstoille, yleisön tietoisuuteen ja täyteen varatun keikkakesän lavoille. Mainekolhun jälkeen se on edelleen musiikillisesti Maustetyttöjen debyyttilevyn kirkas ydin, joka nivoo yhteen mollivoittoisen särkylääkkeiden ja mielenterveysongelmien ympärille rakennetun teemalevyn.

– Markku Haavisto

Pariisin Kevät – Reuna

Pariisin Kevät kuulostaa erityisen freesiltä seitsemännellä albumillaan Reuna.

Perinteiset bändisoittimet ovat saaneet pitkälti väistyä elektronisten elementtien tieltä, mutta Arto Tuunelan sanoituksille tyypilliset pohdinnat olemassaolosta, rakkaudesta, etsimisestä ja löytämisestä ovat tunnistettavasti läsnä.

Esimerkiksi sinkkuna julkaistu Onks se rakkautta kuvaa tunteiden vahvistumista ihastumisesta suuremmaksi niin samaistuttavasti, että sitä voi hyvillä mielin kutsua yhdeksi vuoden onnistuneimmista rakkauslauluista.

Kesäyön tai Tämän kylän poikii -suosikkien kaltaiset jättihitit Reunalta jäävät uupumaan, mutta se ei ole huono asia. Sen sijaan muutoksen teema kantaa ehyellä albumilla ensimmäisestä biisistä viimeiseen. Reuna on osoitus siitä, kuinka muuntautumiskykyinen bändi on, menettämättä kuitenkaan sitä jotakin, mikä tekee Pariisin Keväästä Pariisin Kevään.

– Anni Gullichsen

Lisäksi YleX:n musiikkitiimiin teki vaikutuksen vuonna 2019 moni ulkomainen levy. Niistä erityishuomiolle halutaan nostaa seuraavat albumit:

• James Blake – Assume Form: James Blaken neljäs albumi, jolla on mukana monia tämän hetken mielenkiintoisimpia artisteja Travis Scottista Rosalíaan. Henkilökohtainen, rehellinen ja jopa aavemainen kokonaisuus jää pyörimään mieleen pitkään kuuntelun jälkeenkin.
• Billie Eilish – When We All Fall Asleep, Where Do We Go?: koko maailman tietoisuuteen nousseen, tänään keskiviikkona 18-vuotiaan, Billie Eilishin debyytti osoitti, että hype artistin ympärillä ei ole turhaa. Eilish tekee biisit yhdessä tuottajaveljensä Finneasin kanssa, ja lopputulos on omaleimaista ja samaistuttavaa sanoituksiltaan etenkin nuorelle yleisölle.
• Lana Del Rey – Norman Fucking Rockwell: albumia odotettiin pitkään ja hartaasti ja mikä parasta, se täytti kaikki odotukset. Levyllään Lana Del Rey osoittaa olevansa yksi tämän hetken taitavimmista amerikkalaisista laulunkirjoittajista.
• Lizzo – Cuz I Love You: vaikka vasta Lizzon Truth Hurts nosti hänet musiikkimaailman valokeilaan, Cuz I Love You on jo hänen kolmas albuminsa. Albumin perusteella on selvää, että anteeksipyytelemättömän viileää Lizzoa kannattaa seurata myös tulevalla vuosikymmenellä.
• Ariana Grande – Thank U, Next: Suomessakin lokakuussa esiintyneen Ariana Granden hiphopista ammentava Thank u, next julkaistiin vain kuusi kuukautta edellisen albumin, Sweetenerin, jälkeen. Se ei kuitenkaan tunnu kiireessä väsätyltä, vaan siinä kulminoituu, millainen artisti Grande vuonna 2019 oli. Samalla se on tarkka kuvaus myös tämän vuoden popmusiikista laajemminkin.

Kuratoineet: Ida Karimaa, Jani Kareinen, Katri Norrlin, Anni Gullichsen, Markku Haavisto, Nelli Kenttä, Tapio Hakanen, Roberto Rodriguez ja Tomi Dostinov.
Artikkelin kuvat: Niko Sveins, YleX

Korjattu 19.12. klo 9:33: tarkennettu Costeen striimilukuja.