Hyppää pääsisältöön

Tanssiva karhu etsii vuoden 2020 runoteosta!

Tanssiva karhu -runopalkinnon logo, jossa karhu tanssii sinisellä pohjalla
Tanssiva karhu -runopalkinnon logo, jossa karhu tanssii sinisellä pohjalla Tanssiva karhu

Tanssiva karhu on liikkeellä jälleen ja karhuraati pyytää luettavakseen uusia runoteoksia. Kilpailuun voivat osallistua huhtikuun 2019 – maaliskuun 2020 välisenä aikana ilmestyneet teokset.

Tanssiva karhu on Ylen runouspalkinto, jota on jaettu vuodesta 1994. Tänä vuonna palkinto jaetaan 26. kerran.

Palkintoehdokkaat julkistetaan kesän kynnyksellä ja voittaja Runoviikon avajaisissa Kajaanissa 1.7.2020.

Kilpailun ehdokkaat ja voittajan valitsee Tanssivan karhun runousraati. Siinä ovat vakiojäseninä Ylen kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä-tuottaja Erja Manto ja puheenjohtajana vuosittain vaihtuva henkilö Ylen ulkopuolelta, ja tänä vuonna raadin puheenjohtajana toimii runoilija Susinukke Kosola.

Raati jakaa oman harkintansa mukaan myös Kääntäjäkarhu -palkinnon parhaasta runoteoksen suomennoksesta tai ruotsinnoksesta.

Kustantaja tai omakustanteen julkaisija, lähetä kirjasi Tanssivan karhun raadille

Tanssiva karhu –palkinto jaetaan jälleen kesällä 2020!

Raati pyytää lähettämään huhtikuun 2019 – maaliskuun 2020 välisenä aikana ilmestyneet runoteokset arvioitavaksi. Voitte lähettää myös käännöslyriikan uutuudet, sillä raadin harkinnan mukaan jaossa on myös Kääntäjäkarhu-palkinto.

Raati toivoo teoksia luettavakseen sitä mukaa, kun ne ilmestyvät. Kirjat voi myös lähettää pakettina, vuoden 2019 kirjat tammikuun loppuun mennessä ja kevään 2020 kirjat huhtikuun 15. päivään mennessä.

Tämänkertaisessa karhuraadissa ovat mukana puheenjohtajana runoilija Susinukke Kosola, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä/tuottaja Erja Manto.

Tanssiva karhu - Den Dansande Björnen on Ylen runoteokselle jaettava palkinto. Palkintoehdokkaat julkistetaan kesän kynnyksellä.

Vuodesta 1994 alkaen jaettu Tanssiva karhu -palkinto jaetaan 26. kerran Kajaanissa, Runoviikon avajaisissa 1.7.2020. Palkintosumma on 4000 euroa.

Tanssivaa karhua koskeviin kysymyksiin vastaa:

  • Sari Siekkinen, puh. 040 749 4585

Runoteoksia (4 kpl) voi lähettää osoitteeseen: Tanssiva karhu, PL 59, 00024 Yleisradio.

Tanssiva karhu-runouspalkinto elää hetkessä, mutta palkittujen runoteosten ja runoilijoiden lista on ajaton.

Tanssivan karhun voittajat 1994 - 2019

  • 2019 Stina Saari: Änimling
  • 2018 Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
  • 2017 Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret
  • 2016 Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän
  • 2015 Eino Santanen: Tekniikan maailmat
  • 2014 Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät
  • 2013 Maria Matinmikko: Valkoinen
  • 2012 Henriikka Tavi: Toivo
  • 2011 Helena Sinervo: Väärän lajin laulut
  • 2009 Sanna Karlström: Harry Harlow'n rakkauselämät
  • 2008 Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä
  • Catharina Gripenberg: Ta min hand, det vore underligt
  • 2007 Tuomas Timonen: Oodi rakkaudelle
  • 2006 Kari Aronpuro: Gathandu
  • 2005 Ilpo Tiihonen: Largo
  • Peter Mickwitz: För vad kroppen är värd
  • 2004 Merja Virolainen: Olen tyttö, ihanaa!
  • 2003 Lauri Otonkoski: Olo
  • 2002 Aila Meriluoto: Kimeä metsä
  • 2001 Harri Nordell: Tomunhäikäisyvalo
  • Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen
  • 2000 Jyrki Kiiskinen: Kun elän
  • 1999 Mårten Westö: Nio dagar utan namn
  • 1998 Anni Sumari: Mitta ja määrä
  • 1997 Mirkka Rekola: Taivas päivystää
  • 1996 Bo Carpelan: I det sedda
  • Lauri Otonkoski: Musta oli valkoinen
  • 1995 Pentti Holappa: Ankkuripaikka
  • Eva-Stina Byggmästar: Framåt i blått
  • 1994 Sirkka Turkka: Sielun veli

Kääntäjäkarhulla palkitut

  • 2019 Kari Aronpuro Ezra Poundin Pisan cantojen suomennoksesta
  • 2018 Kaisa Ahvenjärvi: Tuulisolmuja - saamelaisrunouden antologian kokoamisesta ja runojen suomentamisesta
  • 2017 Liisa Enwald Rainer Maria Rilken runoteoksen Uusia runoja suomennoksesta
  • 2016 Katriina Ranne Korallia ja suolakiteitä -antologian suomennoksesta ja kokoamisesta
  • 2015 Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz Gunnar Björlingin Auringonvihreä-teoksen suomentamisesta
  • 2014 Eeva Parkki 8+8-runoantologian suomennoksesta
  • 2013 Jukka Mallinen Uladzimir Njakljajeun kokoelmasta Punainen auringonlasku ja Sergei Zavjalovin teoksesta Joulupaasto
  • 2012 Caj Westerberg Tomas Tranströmerin runojen suomennoksista
  • 2011 Ei jaettu
  • 2010 Ei jaettu
  • 2009 Ei jaettu
  • 2008 Jyrki Kiiskinen Göran Sonnevin Valtameri/Oceanen suomennoksesta
  • 2007 Juhani Lindholm Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stålin tarinoiden suomennoksesta
  • 2006 Jussi Rosti Zbigniew Herbertin Kyynelten teknologiasta -valikoiman suomennoksesta
  • 2005 Kristiina Lähde valikoiman Catharina Gripenbergin tuotantoa sisältävän Sinä siellä kaukana näytät tutulta suomennoksesta
  • 2004 Marja-Leena Mikkola Boris Pasternakin teoksen Sisareni, elämä suomennoksesta
  • 2003 Kai Nieminen Anselm Hollon teoksen Corvus suomennoksesta
  • 2002 Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen antiikin rakkausrunokokoelman Rakkaus ei koskaan lepää suomennoksesta
  • 2001 Pentti Saaritsa Fernando Pessoan En minä aina ole sama suomennoksesta
  • 2000 Lars ja Mats Huldén Kalevalan ruotsinnoksesta
  • 1999 Hannu Launonen Attila Józsefin teoksen Läpinäkyvä leijona suomennoksesta
  • 1998 Liisa Ryömä Carl Michael Bellmanin Lauluja lasin läpi suomennoksesta
  • 1997 Pertti Nieminen teoksen Kuin lennossa, kuin siivillä – Runoja Laulujen kirjasta Shih chingista suomennoksesta
  • 1996 Jyrki Vainonen Seamus Heaneyn Ojanpiennarten kuningas -kokoelman suomennoksesta
  • 1995 Ei jaettu
  • 1994 Caj Westerberg, Tua Forsströmin Lumileopardit – Puistot ja Gunnar Ekelöfin díwán-trilogian suomennoksista
  • Avaruusromua: Unelmia, epävarmuutta vai paratiisi?

    Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi?

    Hän luuli tavallisia majataloja lumotuiksi linnoiksi. Hän luuli lampaita kääpiöiksi ja tuulimyllyjä jättiläisiksi. Jostakin syystä sadan vuoden takainen, Maria Åkerblomin johtaman uskonlahkon tarina tuo mieleen Don Quijoten, ja päinvastoin. Mitä nuo tarinat kertovat? Mitä ne tarjoavat? Unelmia, turvaa ja pelastusta? Pyhyyttä, pelkoa ja ekstaasia? Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri