
Oululainen Milla, 7, sai kolmisen vuotta sitten vakavat palovammat, kun adventtikynttilä sytytti hänen paitansa tuleen. Laajamittaista arpikudosta hoidetaan laserilla.
– Milla oli ajatellut, että hän sytyttää adventtikynttilänsä ja tulee sitten minun luokseni. Hänellä oli päällään keinokuituinen paita, joka leimahti tuleen. Lapsi juoksi minua kohti liekeissä, siis ihan liekehtivänä, muistelee äiti Tuuli kauheaa hetkeä.
Onnettomuus aiheutti pienelle tytölle hyvin laajat palovammat. Kolmasosa ihosta oli vaurioitunut.
– Kysyin lääkäriltä, että onko tämä vakava tilanne, niin hän totesi, että sinun ikäisellesi ei edes ruvettaisi tekemään mitään, isä Juha kertoo.
Pitkiä hoitojaksoja
Ensimmäinen kuukausi onnettomuuden jälkeen meni tehohoidossa. Millaa hoitava plastiikkakirurgian erikoislääkäri Jussi Valtonen laskee, että Milla on käynyt 12 kertaa jo leikkauksessa.
Ennen operaatioon menoa Milla kertoo lääkärille, että välillä vielä tulee kipuja rintalastan alueelta kylkeen. Sitten kivut voivat vaihtaa paikkaa.
Näillä laserkorjauksilla pyritään ohentamaan arpikudosta ja vaalentamaan ihossa näkyviä laajoja vaurioita. Muutaman vuoden kuntoutusjakso on ollut vaativa.
– Milla on joutunut opettelemaan ihan kaiken alusta. Aluksi kävelykin oli vaikeaa, joten kuntoutuminen on edennyt todella hienosti. Milla voi elää nyt normaalia elämää, Valtonen kehuu.
– Hienon tuloksen takana on hyvä tiimityö hoitavan henkilökunnan ja kuntoutumiseen sitoutuneiden vanhempien kanssa. Hoidon lähtökohtana oli lapsi, jonka kohtalosta emme uskaltaneet odottaa mitään, ja nyt meidän luoksemme tulee iloinen, jutteleva ja liikkuvainen lapsi. Se on kyllä tässä työssä palkitsevinta, Valtonen kertoo.
Millan tarina nähdään Elossa 24h -ohjelmassa 13.1.2019 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.
Kirjoittanut: Eeva Rantanen, ITV Studios Finland