Hyppää pääsisältöön

Joulunaikaa Ykkösellä – perinteitä ja uutta tunnelmaa, komea kattaus juhlaohjelmia

Upplega på träd vid Luosto-fjället i Lappland.
Talvi Sodankylän Luostolla. Upplega på träd vid Luosto-fjället i Lappland. Kuva: Vesa Vaarama / Yle talvi,Tykky,Lapin lääni,lumi,Luosto, Sodankylä

Joulurauhan julistus Turusta, musiikkia, elokuvia, draamasarjoja, henkilökuvia – ja aikaa hiljentymiseen. Ykkönen kutsuu viettämään joulunaikaa perinteisten ja uusien telkkariohjelmien seurassa.

Aatonaatto 23.12.

Joulumaa

TV1 maanantaina 23.12.2019 klo 21.00 - 22.30, uusinta torstaina 26.12. klo 15.05, Areenassa

Tunnettujen näyttelijöiden tähdittämä hyväntuulinen draamakomedia Joulumaa (12) kertoo joulunpyhistä, joiden aikana kaikki muuttuu ja elämä ottaa uutta suuntaa. Ystävykset Helena ja Ulli haluavat viettää vanhanajan joulun maatilalla. Unelmat ja todellisuus törmäävät jouluyössä, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä.

Kotimaisen elokuvan päärooleissa ovat Milka Ahlroth, Mari Rantasila, Anna Paavilainen, Eero Ritala, Martti Suosalo ja Tommi Korpela.

Joulumaa-elokuvan päärooleissa näyttelevät Milka Alroth ja Martti Suosalo.
Joulumaa-elokuvan päärooleissa näyttelevät Milka Alroth ja Martti Suosalo. Kuva: Sami Kuokkanen / Helsinki-filmi Yle TV1,Milka Alroth,Martti Suosalo,Joulumaa

Jouluaatto 24.12.

Ekumeeninen joulu

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 11.05 - 11.55, Areenassa

Kristilliset kirkkokunnat vetoavat joulurauhan puolesta Turun Tuomiokirkossa. Musiikista vastaavat laulaja Waltteri Torikka, Turun filharmoninen orkesteri ja CCA-kuoro. Humanitaarisen viestin tuo Aira Samulin.

Suomen Turku julistaa joulurauhan

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 11.55 - 12.10, Areenassa

Turun Vanhalta Suurtorilta julistetaan perinteisin menoin joulurauha kaikkialle Suomeen ja ulkomaillekin. Julistuksen lukee kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen Brinkkalan talon parvekkeelta. Suora lähetys.

Suomen Turku julistaa joulurauhan, yle tv1
Suomen Turku julistaa joulurauhan, yle tv1 suomen turku julistaa joulurauhan

Estradilla: Maailman kauneimmat joululaulut

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 12.10 - 13.05 ja klo 13.05 - 14.00, Areenassa

Joulun herkkää sanomaa julistavat muun muassa Lauri Tähkä, Maria Lund, Juha Tapio, Laura Voutilainen ja Johanna Iivanainen. Toisessa joulukonsertissa esiintyvät muun muassa Tarja Turunen, Jari Sillanpää, Mikko Kuustonen, Jakaranda sekä Cantores minores johtajanaan Hannu Norjanen. Säestää Olli Ahvenlahden Akustinen Orkesteri.

Yle Live: Club for Five

TV1 tiistaina 24.12.2018 klo 14.00 - 15.00, Areenassa

Huippusuosittu lauluyhtye Club for Five esittää studiokonsertissa rakastetuimpia joululauluja. Mukana on sekä klassikoita että uudempia tuttavuuksia. Yhtyeessä laulavat Maija Sariola, Jouni Kannisto, Tuukka Haapaniemi, Juha Viitala ja Susanna Lukkarinen.

Club for Five -yhtye.
Club for Five -yhtye. Kuva: Jyrki Valkama Yle TV1,club for five

Joulukuusivarkaat

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 15.05 - 16.20, Areenassa

Draamaelokuva Joulukuusivarkaat kertoo Veikosta, jonka arvot joutuvat kriisiin hyöty-yhteiskunnassa. Oikeudentaju joutuu koetukselle ja suoraselkäisyys laitetaan puntariin. Päärooleja esittävät Pekka Autiovuori ja Aarno Sulkanen.

Pekka Autiovuori on pääosissa tv-elokuvassa Joulukuusivarkaat.
Pekka Autiovuori on pääosissa tv-elokuvassa Joulukuusivarkaat. Yle TV1,Pekka Autiovuori,Joulukuusivarkaat

Avara luonto: Lumileikit piilokamerassa

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 18.07 - 19.00, uusinta lauantaina 28.12. klo 9.05, Areenassa

Lukuisille eläinlajeille lumi on olosuhteista otollisin. Elämä hankien keskellä näyttää leppoisalta temmellykseltä, mutta on myös selviytymistaistelua, kumppanin löytämisestä perheen perustamiseen ja ravinnon hankintaan. Hauskat teko-eläimet piilokameroineen seuraavat eläinten elämää läheltä.

Eläimiksi naamioidut piilokamerat kuvaavat, mitä lumen ja jään valtakunnassa oikeasti tapahtuu.
Eläimiksi naamioidut piilokamerat kuvaavat, mitä lumen ja jään valtakunnassa oikeasti tapahtuu. Kuva: Frederique Oliver / BBC Yle TV1,Avara luonto: Lumileikit piilokamerassa

Radio Suomen joulukonsertti

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 19.00 - 20.30, uusinta keskiviikkona 25.12. klo 11.05, Areenassa

Radio Suomen joulukonsertissa esiintyvät Arja Koriseva, Pepe Willberg, Janna, Mikko Kuustonen, Redrama, Samae Koskinen, Ollie, Aleksanteri Hakaniemi, Jonsu, Leo, Pihlaja ja Nomi. Konsertin juontaa toimittaja Olga K ja kapellimestarina toimii Lasse Piirainen.

Tähtitaivas talon yllä

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 20.45 - 22.30, uusinta perjantaina 27.12. klo 11.00, Areenassa

Kolme aikaa, kolme unelmaa. Kolme naista samasta suvusta, kolme syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla. Draamaelokuvan päärooleissa näyttelevät Irina Björklund, Meri Nenonen ja Elin Petersdottir.

Draamaelokuvan päärooleissa Elin Petersdottir ja Lauri Tanskanen.
Draamaelokuvan päärooleissa Elin Petersdottir ja Lauri Tanskanen. Kuva: Johanna Onnismaa / © Pystymetsä Oy Yle TV1,tähtitaivas talon yllä

Jouluyön messu

TV1 tiistaina 24.12.2019 klo 22.30 - 00.30, Areenassa vain suorana

Paavi Franciscus toimittaa perinteisen Jouluyön Pyhän messun Pietarinkirkosta Roomasta. Selostus: veli Gabriel Salmela OP. Tuotanto: Vatikaanin televisio.

Joulupäivä 25.12.

Jumalanpalvelus

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 10.00 - 11.00, Areenassa
Jouluaamun jumalanpalvelus Söderkullan kirkossa. Saarna Mirkko von Hintze, liturgi Aija Wist, kanttori Marko Korven-Korpinen. Musiikkiavustajana bassobaritoni Jussi Merikanto.

Paavin joulutervehdys

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 13.00 - 12.30, Areenassa

Paavi Franciscuksen perinteinen joulutervehdys ja "Urbi et Orbi" -siunaus Pietarinkirkon aukiolta Roomasta. Lähetyksen selosaa isä Oskari Juurikkala.

Prinsessa Ruusunen

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 13.30 - 15.05, Areenassa vain suorana

Prinsessa Ruusunen on Edvin Laineen vuonna 1949 ohjaama elokuva. Se pohjautuu vanhaan kansansatuun ja Sakari Topeliuksen näytelmään. Näyttävän elokuvan nimiosaa esittää Tuula Usva. Muissa rooleissa nähdään Aku Korhonen, Mirjam Novero, Pikku Annika, Aarne Laine, Eeva-Kaarina Volanen ja Martti Katajisto.

prinsessa ruusunen, yle tv1
prinsessa ruusunen, yle tv1 prinsessa ruusunen

Ilon juhla

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 15.10 - 16.10, Areenassa

Komedia aikuisen tyttären joulunvietosta vanhempiensa luona maalla, kun odotuksia täynnä ollut miessuhde on juuri kariutunut. Pääosissa näyttelevät Minna Suuronen, Marja-Leena Kouki ja Esko Nikkari. Draamaelokuvan on ohjannut Pekka Ruohoranta ja käsikirjoittanut Pirjo Toikka.

Minna Suuronen, Marja-Leena Kouki ja Tarja-Tuulikki Tarsala nähdään kotimaisen draaman Ilon juhla päärooleissa.
Minna Suuronen, Marja-Leena Kouki ja Tarja-Tuulikki Tarsala nähdään kotimaisen draaman Ilon juhla päärooleissa. Yle TV1,Minna Suuronen,Marja-Leena Kouki,Tarja-Tuulikki Tarsala,Ilon juhla

Puotila

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 18.10 - 19.00, uusinta tiistaina 31.12. klo 19.00, Areenassa

Jukka Puotila on satojen roolien mies, televisiosta ja teatterista tuttu näyttelijä, koomikko ja ilmiömäinen imitaattori. Puotila kertoo urastaan ja elämästään Puoti kiinni ja tila myytiin -kiertueen aikana kuvatussa henkilökuvassa. Dokumentin on ohjannut Tapio Piirainen.

Jukka Puotila kertoo elämästään uudessa dokumentissa.
Jukka Puotila kertoo elämästään uudessa dokumentissa. Kuva: Ilmari Fabritius / Yle Yle TV1,Jukka Puotila,Puotila

Anna laulu lahjaksi

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 19.00 - 20.30, uusinta torstaina 26.12. klo 11.05, Areenassa

Uusia ja perinteisiä joululauluja esittävät Paula Koivuniemi, Antti Ketonen, Arja Saijonmaa, Aste, Irina, Kyösti Mäki-Mattila ja Mira Luoti. Juontajana on Tarja Närhi ja kapellimestareina Marzi Nyman sekä Lenni-Kalle Taipale.

Anna laulu lahjaksi artistit studiokuvassa.
Anna laulu lahjaksi artistit studiokuvassa. Kuva: Jussi Nahkuri / Yle Anna laulu lahjaksi,Mira Luoti,Irina,Paula Koivuniemi,Arja Saijonmaa,Antti Ketonen,Kyösti Mäkimattila,Aste

Hienoin hetki

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 20.45 - 22.40, Areenassa

Toinen maailmansota luo englantilaisille naisille uusia työtilaisuuksia kun miehet ovat armeijassa. Sihteeri Catrin pääseekin Dunkerquesta kertovan suurelokuvan käsikirjoittajaksi samalla kun Lontoon pommitukset vielä raivoavat. Hauskan, koskettavan ja romanttisen elokuvan (Their Finest) pääosissa ovat Gemma Arterton, Sam Claflin, Bill Nighy, Richard E. Grant ja Jeremy Irons. Elokuvan on ohjannut Lone Scherfig. Iso-Britannia, 2016.

Brittielokuvan päärooleissa Gemma Artenton ja Bill Nighy.
Brittielokuvan päärooleissa Gemma Artenton ja Bill Nighy. Kuva: Nicola Dove / BBC Films Yle TV1,Gemma Arterton,Bill Nighy,Hienoin hetki

Danny

TV1 keskiviikkona 25.12.2019 klo 22.40 - 00.25, uusinta sunnuntaina 5.1. klo 12.05, Areenassa

Dokumenttielokuva musiikkiviihteen jättiläisestä, joka toi kansainvälisen tason show'n Suomeen. Dannyn eli Ilkka Lipsasen tarina lapsuudesta tähteyteen ja kypsään ikään, tanssilavoilta ja takahuoneista kesähuvilalle. Mukana mm. Pepe Willberg, Fredi, Erika Vikman ja Diandra.

Danny naisten jaloissa. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Danny (2016).
Danny naisten jaloissa. Arkistokuva dokumenttielokuvasta Danny (2016). Kuva: Olavi Kaskisuo Danny,iskelmälaulajat,rock,dokumenttielokuvat,Teemalauantai,muusikot,Iskelmä,teeman rockdokumentit

Tapaninpäivä 26.12.

Jumalanpalvelus

TV1 torstaina 26.12.2019 klo 10.00 - 11.00, Areenassa
Toisen joulupäivän liturgia Tampereen ortodoksisessa kirkossa. Palveluksen toimittaa isä Heikki Honkamäki. Kirkkokuoro laulaa Heikki Hattusen johdolla.

Kukonlaulusta kukonlauluun

TV1 torstaina 26.12.2019 klo 13.25 - 14.35, Areenassa vain suorana

Aarne Laineen vuonna 1955 valmistunut elokuva maatalon pojasta, joka jättää lemmittynsä Eliinan ja muuttaa kaupunkiin kesävieraana olleen Lailan perään. Päärooleissa nähdään Anneli Sauli, Åke Lindman, Arvo Lehesmaa ja Ilmi Parkkari.

Kotimaisen elokuvan päärooleissa ovat Anneli Sauli ja Åke Lindman.
Kotimaisen elokuvan päärooleissa ovat Anneli Sauli ja Åke Lindman. Yle TV1,Kukonlaulusta kukonlauluun

Estradilla: Kari Tapio – kaksi maailmaa

TV1 torstaina 26.12.2019 klo 18.45 - 20.00, uusinta sunnuntaina 29.12. klo 13.45, Areenassa

Kunnianosoitus Olavi Virralle. Suurien tunteiden tulkitsijana konsertissa tunnelmoi mestari Kari Tapio.
Dokumentti Kari Tapio – myrskyjen jälkeen nähdään sunnuntaina 29.12. klo 15.05. Kari Tapio rakasti työtään ja antoi sille kaikkensa. Kirsi Markkaisen ohjaama dokumentti kulkee laulajan matkassa Jäämerellä, keikoilla ja lapsuudenmaisemissa.

Estradilla Kari Tapio kaksi maailmaa, yle tv1
Estradilla Kari Tapio kaksi maailmaa, yle tv1 estradilla kari tapio kaksi maailmaa

Koivisto

TV1 arkisin 26.12.2019 - 6.1.2020 klo 20.00 - 20.30, Areenassa

Kahdeksanosainen dokumenttisarja presidentti Mauno Koiviston elämänvaiheista. Koiviston nousu vaatimattomista oloista yhteiskunnan korkeimmalle huipulle on ainutlaatuinen tarina, joka kattaa samalla suurimman osan itsenäisen Suomen historiaa. Toimittajana on Jari Tervo.

Presidentti Mauno Koiviston ainutlaatuinen tarina dokumenttisarjana. Sarjan juontaa toimittaja Jari Tervo.
Presidentti Mauno Koiviston ainutlaatuinen tarina dokumenttisarjana. Sarjan juontaa toimittaja Jari Tervo. Kuva: Jussi Nahkuri Yle Arkisto Yle TV1,koivisto

Ihmisen osa

TV1 torstaina 26.12.2019 klo 20.55 - 22.40, Areenassa
Kari Hotakaisen romaanin innoittama lämminhenkinen draamakomedia kertoo perheestä joka unohti olevansa perhe, ja Pekasta, joka unohti olevansa vain ihminen. Juha Lehtolan ohjaaman elokuvan päärooleissa nähdään Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola ja Ria Kataja.

Ihmisen osa -elokuvan pääroolissa nähdään Hannu-Pekka Björkman.
Ihmisen osa -elokuvan pääroolissa nähdään Hannu-Pekka Björkman. Kuva: Sami Kuokkanen / Bufo Oy Yle TV1,Ihmisen osa

Suffragette

TV1 torstaina 26.12.2019 klo 22.40 - 00.25, Areenassa

Elokuva 1900-luvun alun naisaktivisteista eli suffrageteista, jotka alkoivat ajaa naisten tasa-arvoa sekä äänioikeutta pelkäämättä ja lopulta vapautensa, jopa henkensä uhalla. Pääosissa Carey Mulligan, Anne-Marie Duff, Brendan Gleeson, Helena Bonham Carter ja Meryl Streep. Ohjaus Sarah Gavron. Englanti, 2015.

Maud (Carey Mulligan) blir arresterad av två poliser.
Maud (Carey Mulligan) blir arresterad av två poliser. Kuva: © Steffan Hill 2014 / Future Film Suffragette,Carey Mulligan

Perjantaina 27.12.

Kahden ladun poikki

TV1 perjantaina 27.12.2019 klo 13.35 - 14.45, Areenassa vain suorana

Tukkijätkä ja naistenmies Humu sotkee Anna-emännän ja Tuomas-isännän avioliiton. Armand Lohikosken vuonna 1958 valmistuneen elokuvan päärooleissa nähdään Tapio Rautavaara, Anneli Sauli, Eino Kaipainen ja Marjatta Kallio.

Itse asiassa kuultuna: Eila Roine

TV1 perjantaina 27.12.2019 klo 21.05 - 21.55, uusinta lauantaina 28.12. klo 10.05, Areenassa

Teatterineuvos Eila Roine on näytellyt teatterin lavalla seitsemällä vuosikymmenellä. "Ei tällä todistuksella muualle pääse kuin teatteriin", kommentoi näyttelijäisä Eero Roine tyttärensä keskikoulutodistusta. Haastattelijana toimittaja Juho-Pekka Rantala.

Näyttelijä Eila Roine kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa elämästään ja urastaan.
Näyttelijä Eila Roine kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa elämästään ja urastaan. Kuva: Anne Hämäläinen / Yle Eila Roine,itse asiassa kuultuna

Lauantai 28.12.

J. Karjalainen: Beibi ollaan ikuisii

TV1 lauantaina 28.12.2019 klo 13.50 - 15.00 ja klo 15.10 - 16.10, Areenassa
Dokumentti yhden miehen kuvitelmista, joista on tullut suomalaisten yhteistä omaisuutta. Pitkän uran tehnyt lauluntekijä J. Karjalainen avaa tarinoita ja vaikutteita biisiensä taustalla. Dokumentin on ohjannut Antti Leino ja toimittajana Pekka Laine.

Vuosikymmenet vierivät, mutta J. Karjalainen vetoaa aina vaan uusiin kuulijasukupolviin. Mestari yhtyeineen sai aikaan melkoisen kesäfiiliksen Ruisrockin Rantalavalla!

J. Karjalainen katsoo kameraan ja hymyilee.
J. Karjalainen katsoo kameraan ja hymyilee. Kuva: Petteri Lappalainen/Yle Kuvapalvelu J. Karjalainen,Beibi ollaan ikuisii

Pronssilisko ja kultakuoriainen

TV1 lauantaina 28.12.2019 klo 18.45 - 19.40, uusinta sunnuntaina 29.12. klo 8.05, Areenassa

Dokumentissa luonto kuhisee elämää ruohonjuuritasolla. Sisilisko ja sen kanssa elintilan jakavat hyönteiset hehkuvat värejä, valoa ja outoa kauneutta maisemassa, joka useimmiten jää huomaamatta.

Luonto kuhisee elämää ruohonjuuritasolla.
Luonto kuhisee elämää ruohonjuuritasolla. Kuva: Ari Häkkinen / ARANU OY TUOTANTOYHTIÖ Yle TV1

Sunnuntai 29.12.

Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle

TV1 sunnuntaisin 29.12.2019 - 2.2.2020 klo 18.15 - 18.45, Areenassa

Huippusuositun Eränkävijät-sarjan kansainvälinen versio Eränkävijät: Alpeilta arktiselle vaeltaa viiden Euroopan maan upeimmissa luontokohteissa. Suomesta sarjassa ovat mukana kaikkien rakastama Äijä-koira sekä Aki Huhtanen ja Emilia Laitinen.

Uuden sarjan kuutta päähenkilöitä yhdistää rakkaus luontoon sekä elämäntapa, joka on riippuvainen yhteisen maapallomme tulevaisuudesta. Kuusijaksoinen sarja tuo vaikuttavasti esiin Euroopan luonnon, luonnonmukaisen elämäntavan sekä kulttuurit ja perinteet.

Aki Huhtasen ja Äijä-koiran leikkihetki Ruotsin erämaassa.
Aki Huhtasen ja Äijä-koiran leikkihetki Ruotsin erämaassa. Kuva: NTRNZ Media Oy Yle TV1,Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle

Maanantai 30.12.

Sisulla ja sydämellä

TV1 maanantaina 30.12.2019 klo 13.30, Areenassa

Miesylioppilaat haastavat polyteekkarit urheiluotteluun. Yhtenä lajina on nyrkkeily, joka aiheuttaa nuorissa tyrmääviä käänteitä. Yrjö Nortan vuonna 1947 valmistuneen elokuvan päärooleissa ovat Sirkka Sipilä, Esko Saha ja Kullervo Kalske.

Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom

TV1 arkisin 30.12.2019 alkaen klo 18.30 - 19.00, uusinta seuraavana arkipäivänä klo 9.00, Areenassa

Mikko "Peltsi" Peltola ja Tom Nylynd ovat ystäviä, jotka nauttivat seikkailuista Itämeren tyrskyissä. Tom on melonut pienestä pitäen ja Peltsi on intohimoinen kalamies. Uudessa sarjassa he päättävät selvittää, miten Itämeri tällä hetkellä voi - ja mitä he itse voivat tehdä sen hyväksi. Edessä on kesä Itämerellä!

Mikko “Peltsi” Peltola ja Tom Nylynd etsivät uudessa sarjassa keinoja Itämeren suojelemiseksi.
Mikko “Peltsi” Peltola ja Tom Nylynd etsivät uudessa sarjassa keinoja Itämeren suojelemiseksi. Kuva: Johanna Kannasmaa / Yle Yle TV1,Itämeren suojelijat

Historia: Pompejin viimeiset hetket

TV1 maanantaisin 30.12.2019 - 13.1.2020 klo 19.00 - 20.00, uusinta lauantaisin klo 8.05, Areenassa

Kaksi vuosituhatta sitten kokonainen kaupunki hautautui hetkessä tuhkaan valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Pompejin täydellisestä tuhosta on tiedetty jo pitkään, mutta uuteen tutkimukseen perustuva dokumenttisarja kertoo, kuinka katastrofi vaikutti kaupungin asukkaisiin.

Kuinka Pompejin katastrofi vaikutti kaupungin asukkaisiin?
Kuinka Pompejin katastrofi vaikutti kaupungin asukkaisiin? Yle TV1

Kätilö

TV1 maanantaina 30.12.2019 klo 21.00 - 22.55, Areenassa

Helena, Vikasilmäksi haukuttu, rakastuu SS-mieheen Lapin sodan kynnyksellä. Antti J. Jokisen elokuva Katja Ketun romaanista. Päärooleissa näyttelevät Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius ja Tommi Korpela.

Kätilö-elokuva kertoo suomalaisnaisen ja saksalais-suomalaisen SS-upseeriin rakkaudesta. Pääosissa Krista Kosonen ja Lauri Tilkanen.
Kätilö-elokuva kertoo suomalaisnaisen ja saksalais-suomalaisen SS-upseeriin rakkaudesta. Pääosissa Krista Kosonen ja Lauri Tilkanen. Krista Kosonen,Lauri Tilkanen,Yle TV1,Kätilö

Uudenvuodenaatto 31.12.

Pessi ja Illusia

TV1 tiistaina 31.12.2019 klo 13.15 - 14.45, Areenassa vain suorana

Yrjö Kokon rakastettujen Pessi-peikon ja Illusia-keijun kaunis selviytymistarina kovan talven yli satubalettina. Jack Witikan vuonna 1954 valmistuneen elokuvan päärooleissa ovat muun muassa Doris Laine, Heikki Värtsi ja Maj-Lis Rajala.

Yrjö Kokon rakastettujen Pessi-peikon ja Illusia-keijun kaunis selviytymistarina satubalettina. Päärooleissa ovat Doris Laine ja Heikki Värtsi.
Yrjö Kokon rakastettujen Pessi-peikon ja Illusia-keijun kaunis selviytymistarina satubalettina. Päärooleissa ovat Doris Laine ja Heikki Värtsi. yle tv1

Illallinen yhdelle

TV1 tiistaina 31.12.2019 klo 15.05 - 15.25, Areenassa
Kreivitär Sophie järjestää illalliset 90. syntymäpäivänsä kunniaksi ja pyytää hovimestariaan palvelemaan vieraiksi kutsuttuja ystäviään samoin kuin viime vuonnakin. Kreivittären roolia näyttelee May Warden ja hovimestaria Freddie Frinton. Ohjaajana on Heinz Dunkhase.

Illallinen yhdelle, yle tv1
Illallinen yhdelle, yle tv1 illallinen yhdelle

Yle Live: Samuli Edelmann & OSL

TV1 tiistaina 31.12.2019 klo 21.00 - 22.15, Areenassa
Pori Jazz 2019 -ilmaiskonsertin tuhatpäinen yleisö hurmaantui, kun Kirjurinluodon Lokkilavalla jammailtiin modernin romanimusiikin hengessä. Yllätysvieraina ovat mukana Venla Edelmann, Jukka Perko, Pikku G ja Janne Halmela.

Konsertissa esiintyvät Samuli Edelman ja Venla Edelman.
Konsertissa esiintyvät Samuli Edelman ja Venla Edelman. Kuva: Yle Yle TV1

Vuosi vaihtuu

TV1 tiistaina 31.12.2019 klo 22.45 - 01.00, Areenassa

Vuodenvaihteen suora juhlalähetys Helsingin Kansalaistorilta johdattaa huippuesiintyjien seurassa vuoteen 2020. Lavalla nähdään Alma sekä kotimaisen räpin suosikit Pyhimys ja Gasellit, ja ilta huipentuu näyttävään ilotulitukseen.

Puolen yön jälkeen juhlakansaa tanssittaa vielä ysäritykki DJ Windows95man. Uudenvuoden show'n juontavat näytttelijä Alina Tomnikov ja toimittaja Constantinos ”Gogi" Mavromichalis.

Lähetyksen juontavat Alina Tomnikov ja Constantinos Mavromichalis.
Lähetyksen juontavat Alina Tomnikov ja Constantinos Mavromichalis. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Yle TV1,vuosi vaihtuu

Uudenvuodenpäivä 1.1.

Ilta Eskon seurassa

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 11.00 - 12.00, Areenassa

Näyttelijä Esko Salminen nousee yleisön pyynnöstä näyttämölle. Ohjaaja Mika Myllyaho haastattelee syväluodaten mittavaa näyttelijänuraa. Haastattelun lisäksi ohjelmassa nähdään Salmisen runoutta ja draamaa Aleksis Kivestä William Shakespeareen.

Esko Salminen
Esko Salminen Kuva: Yle teeman kulttuuri,Esko Salminen

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 12.00 - 12.30, Areenassa<

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe alkavalle vuodelle 2020.

Sauli Niinistö, Helsinki, 29.12.2017
Sauli Niinistö, Helsinki, 29.12.2017 Kuva: Antti Haanpää / Yle Presidentin linna,Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe,Sauli Niinistö,uusivuosi

Uudenvuoden konsertti Wienistä

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 12.30 - 15.00, Areenassa

Perinteinen uudenvuoden konsertti suoraan Wienistä. Tällä kertaa Wienin filharmonikkoja johtaa latvialaissyntyinen kapellimestari Andris Nelsons. Konsertin yhteydessä nähdään myös Wienin Valtionoopperan baletin esityksiä. Selostus Lotta Emanuelsson.

Perinteinen uudenvuoden konsertti Wienistä.
Perinteinen uudenvuoden konsertti Wienistä. Kuva: Lois Lammerhuber / EUROPEAN BROADCASTING UNION Yle TV1,uudenvuoden konsertti wienistä

Prisma: Kuinka lumivyöry syntyy?

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

Kanadan Kalliovuorilla tutkitaan lumivyöryn syntymekanismia ja vaikutusta aiheuttamalla oikea lumivyöry. Koe kuulostaa villiltä ja 12 kameraa taltioi huikean luonnonnäytelmän paikan päällä. Tutkijat hakevat kokeella keinoja ennakoida luonnonvoimia paremmin ja säästää ihmishenkiä tulevaisuudessa.

Dokumentissa seurataan lumivyörytutkijoiden työtä.
Dokumentissa seurataan lumivyörytutkijoiden työtä. Kuva: Micky Lachmann / BBC Yle TV1,Prisma: Kuinka lumivyöry syntyy?

Mystinen metsätyömies

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 21.00 - 22.00, Areenassa

Muusikko Pekka Myllykoski oli Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen sanoittaja ja solisti, mutta myös superälykäs lukutoukka, luonnonsuojelija ja melkein valmis lääkäri, joka kirjoitti lauluihin kohtalonsa. Sukulaisten ja ystävien kertomuksista piirtyy kuva juomalaulujen boheemista ja arvoituksellisesta antisankarista. Dokumentin on ohjannut Mikko Mattila.

Dokumentti muusikko Pekka Myllykoskesta.
Dokumentti muusikko Pekka Myllykoskesta. Kuva: Production House Oy Pekka Myllykoski,Yle TV1,Mystinen metsätyömies

Ruusun nimi

TV1 keskiviikkona 1.1.2020 klo 22.00 - 22.50, Areenassa

Kirjailija Umberto Econ vuonna 1980 julkaistuun bestselleriin perustuva sarja (The Name of the Rose) sijoittuu keskiajalle fransiskaaniluostariin, jossa on tapahtunut murha. Tarina alkaa Italiasta vuonna 1327, jolloin uskonnon vuoksi sodittiin, vääräuskoisia surmattiin ja naisia poltettiin roviolla noitina. Fransiskaanimunkki William saa tehtävän – ja varjon.

Draamasarjassa näyttelevät Damian Hardung ja John Turturro.
Draamasarjassa näyttelevät Damian Hardung ja John Turturro. Yle TV1,Ruusun nimi

Torstai 2.1.

Uuteen elämään

TV1 torstaina 2.1.2020 klo 13.20 - 15.10, Areenassa vain suorana

Komedia kirjavan menneisyyden omaavasta nuorukaisesta, joka väärän nimen turvin palaa Suomeen. Toivo Särkän vuonna 1942 valmistuneen elokuvan päärooleissa ovat Ansa Ikonen, Unto Salminen ja Aku Korhonen.

The Revenant

TV1 torstaina 2.1.2020 klo 21.05 - 23.35, Areenassa

Kolmella Oscarilla palkittu tosipohjainen eloonjäämiskamppailu Amerikan talvisista erämaista. Karhun raatelemaksi joutunut mies jää intiaaneja pakenevan metsästäjäryhmänsä hylkäämäksi ja pyrkii takaisin sivistyksen pariin. Pääosissa roolistaan vihdoin Oscarin pokannut Leonardo DiCaprio ja Tom Hardy. Elokuvan on ohjannut Alejandro González Iñárritu. Yhdysvallat, 2015.

Elokuvan pääroolissa näyttelee Leonardo DiCaprio.
Elokuvan pääroolissa näyttelee Leonardo DiCaprio. Kuva: Twentieth Century Fox Yle TV1,Leonardo DiCaprio,The Revenant

Perjantai 3.1.

Sven Tuuva

TV1 perjantaina 3.1.2020 klo 13.15 - 15.30, Areenassa vain suorana

J.L. Runebergin runoon perustuva elokuva lapsenmielisen Sven Tuuvan sankariteoista vuoden 1808 sodassa. Edvin Laineen vuonna 1958 ohjaaman elokuvan päärooleissa ovat Veikko Sinisalo, Mirjam Novero, Aarne Laine, Salme Kauppinen, Leif Wager ja Oke Tuuri.

Itse asiassa kuultuna: Lauri Ihalainen

TV1 perjantaina 3.1.2020 klo 21.05 - 21.55, uusinta lauantaina 4.1. klo 10.05, Areenassa

Ministeri Lauri Ihalainen teki vertaansa vailla olevan 40-vuotisen uran ay-liikkeen palveluksessa. Mutta keitä ovat "itkevät Ihalaiset" ja Elämäjärven pojat? Haastattelijana toimittaja Juho-Pekka Rantala.

Lauri Ihalainen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa urastaan ja elämästään.
Lauri Ihalainen kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa urastaan ja elämästään. Kuva: Jyrki Valkama / Yle Lauri Ihalainen,Yle TV1,Itse asiassa kuultuna: Lauri Ihalainen

Ilminantaja

TV1 perjantaisin 3.1.2020 alkaen klo 22.10 - 23.10, Areenassa

Uusi brittiläinen jännityssarja (Informer) kertoo nuoresta lontoolaismiehestä, joka joutuu pelinappulaksi terrorismin vastaisessa taistelussa. Raza Shaw on tavallinen nuori britti, toisen polven pakistanilainen Itä-Lontoosta. Oltuaan väärässä paikassa väärään aikaan Raza joutuu pidätetyksi. opettelee. Poliittisen ilmapiirin kiristyessä myös panokset kovenevat, ja jokaisen on valittava puolensa.

Brittisarjan pääroolin näyttelee Nabhaan Rizwa.
Brittisarjan pääroolin näyttelee Nabhaan Rizwa. Kuva: Sophie Mutevelian Yle TV1,ilmiantaja

Lauantai 4.1.

Snowhow – Pohjolan talvi

TV1 lauantaisin 4. - 25.1.2020 klo 18.40 - 19.40, uusinta sunnuntaisin klo 8.05, Areenassa

Me pohjolan asukkaat rakastamme ja vihaamme talvea. Talvea, jonka kylmä ja pimeä on muokannut meidät ja maiseman missä elämme. Snowhow-Pohjolan talvi -dokumenttisarja kertoo, mitä talvi on meille tehnyt, ja miten me olemme oppineet elämään pakkasen ja lumen kanssa. Sarjan neljässä tunnin mittaisessa osassa liikutaan jääkaudesta nykyteknologiaan - helikopterimoottorisahaan ja jäänmurtajien uusimpaan tekniikkaan.

Uusi sarja kertoo, miten olemme oppineet elämään pakkasen ja lumen kanssa.
Uusi sarja kertoo, miten olemme oppineet elämään pakkasen ja lumen kanssa. Kuva: NRK Yle TV1,snowhow

Verirahat

TV1 lauantaina 4. - 25.1.2020 klo 22.15 - 23.10, Areenassa

Filmitähden ura on ulospäin usein kimallusta, mutta pinnan alla voi joutua kohtaamaan hyväksikäyttöä ja seksuaalista häirintää. Neliosaisessa draamasarjassa (Dark Money) lontoolaisperheen Isaac-poika on kokenut unelmiensa täyttyvän jo varhain. Palatessaan Hollywoodista kotiin Isaac kärsii selvästi jostain muustakin kuin jetlagista.

Draamasarjja nuoren pojan kohtalosta.
Draamasarjja nuoren pojan kohtalosta. Kuva: Des Willie / ALL3MEDIA INTERNATIONAL LIMITED Yle TV1,Verirahat

Loppiainen 6.1.

Lapin kullan kimallus

TV1 maanantaina 6.1.2020 klo 12.45 - 14.40, Areenassa

Åke Lindmanin ohjaama elokuva kertoo ystävyksistä, jotka lähtevät paremman elämän toivossa Lappiin kultaa etsimään. Päärooleissa näyttelevät Pirkka-Pekka Petelius ja Vesa Vierikko.

Elokuvan päärooleja näyttelevät Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius.
Elokuvan päärooleja näyttelevät Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius. Kuva: Henna Aaltonen / Åke Lindman Production Oy. Yle TV1,lapin kullan kimallus

Tuntematon sotilas

TV1 maanantaina 6.1.2020 klo 21.00 - 23.55, Areenassa

Kirjailija Väinö Linnan romaaniin perustuva, 2017 valmistunut ja miljoonayleisön teattereissa kerännyt elokuva jalkaväkiosaston tiestä Suomen jatkosodassa. Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan päärooleissa näyttelevät muun muassa Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä.

Rokka och Koskela rekognoserar terrängen.
Rokka och Koskela rekognoserar terrängen. Kuva: Tommi Hynynen Tuntematon sotilas (2017 elokuva),Eero Aho,Jussi Vatanen