Hyppää pääsisältöön

Palkittu runoilija Susinukke Kosola pelkää, ettei oikeasti osaa mitään: "Käännän jopa vilpittömän positiivisen palautteen niin, että tässä on jotain mätää"

Susinukke Kosola erikoislähikuvassa.
Susinukke Kosola erikoislähikuvassa. Kuva: Sari Casal/ Yle Susinukke Kosola,kulttuuricocktail

Runoilija Susinukke Kosolalle onnistunut lause on kuin valmis palapeli: viimein kaikki on kirkasta ja koko kuva paljastuu. Hän liikuttuu vaikka tietokirjaa lukiessaan, jos sanat on aseteltu oikein. Vaikka Susinukke Kosola on arvostettu ja palkittu runoilija, hän kärsii vakavista itsetunto-ongelmista.

Taas tää aika vuodesta, kun perheet syövät kinkkuu,
ja hämärässä huoneessa lapset lahjoi vinkuu.
Ei tuonut pukki pleikkarii on joulun henki poissa,
nyt kattoo ukko telkkarii, ei jaksa paskaa moista.
Nyt lapset itkee huoneessaan ja äiti ajaa tieltä,
kun ei joulu tullessaan tuonut hyvää mieltä.

Tämä runo on ehkä merkityksellisin Susinukke Kosolan elämässä. Se ei ole hiotuin, mutta se oli ensimmäinen oma runo, jonka hän esitti julkisesti.

Lukion äidinkielen kurssilla piti kirjoittaa runoanalyysi tai oma runo. Susinukke, eli Daniil Kozlov, oli luokan ainoa opiskelija, joka kirjoitti runon. Hänen yllätyksekseen luokka nauroi joulurunolle hyväntahtoisesti, ja opettajakin kehui sitä vuolaasti. Aikaisemmin Kozlov ei ollut kokenut olevansa missään kovin hyvä.

Susinukke Kosola katsoo poispäin graffitiseinän edessä.
Susinukke Kosola katsoo poispäin graffitiseinän edessä. Kuva: Sari Casal/ Yle Susinukke Kosola,KulttuuriCocktail

Daniil Kozlov kasvoi Turussa lähiössä. Hänen akateemiset vanhempansa olivat muuttaneet Neuvostoliitosta Suomeen 1990-luvun alussa, kun hän oli vielä vauva.

Mukavimmat lapsuusmuistot liittyvät punaposkijuuston vahakuorella muovailuun. Hän myös askarteli itselleen leluja cernit-massasta, jota hänen äitinsä oli tuonut Venäjältä.

Kozloville luettiin paljon, ja hän luki itsekin paljon sekä venäjäksi että suomeksi.

Kozlov erottui massasta, eikä se ollut lapselle helppoa. Ikätoverit alkoivat kutsua häntä ryssäksi jo päiväkodissa. Se oli hämmentävää, eihän hän edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Ilmeisesti se liittyi jotenkin talvisotaan.

Kozlov arvelee, että venäläiset sukujuuret oli vain jotain, johon muiden oli helppo tarttua. Hän leikki niin sanottuja tyttöjen leikkejä ja oli sosiaalisissa tilanteissa kömpelö. Sitä ei suvaittu tuon ajan Turussa.

– Kerran muistan pussanneeni opettajaa ruokalassa, kun luulin, että se olisi oikeaoppinen tapa kiittää.

Alakoulun loppupuolella Kozlov päätti tietoisesti olla “normaali”. Hän pyrki siihen imitoimalla muita. Hän alkoi itse kiusata joitain koulutovereitaan. Kozlov ajatteli, että nokkela nälviminen kuuluu normaaliuteen, ja sillä voisi saada uskottavuutta.

Myös “hikkeys” piti karsia itsestä pois, koulussa ei kannattanut olla liian hyvä. Yläasteen aikana arvosanat laskivat. Kozlov aloitti myös tupakka- ja alkoholikokeilut.

Lukioon Kozlov pääsi nipin napin, ja sinne hän päätyi lähinnä vanhempiensa painostuksesta. Opiskelu ei juuri kiinnostanut, ja hän lintsasi tunneilta paljon.

Samoihin aikoihin hän löysi ympärilleen punkyhteisön, johon kelpasi sellaisena kuin oli. Se tuntui erikoiselta maailmassa, jonka hän oli kokenut suhtautuvan itseensä vihamielisesti hyvin pitkään.

En halunnut, että mut nähtäisiin nuorena poliittisena maahanmuuttajakirjoittajana.

Erilaisissa punkkareiden tapahtumissa Kozlov pääsi myös esittämään runojaan. Jo muutamaa kuukautta joulurunon esittämisen jälkeen hänellä oli ensimmäiset setit valmiina.

– Jouluruno käänsi ulospäin jotain, jota olin askarrellut huvikseni ja itsekseni. Aloin miettiä, millaisia tunnereaktioita erilaisilla sanayhdistelmillä voisi saada aikaan.

Kozlov julkaisi runojaan myös zinenä eli pienlehtenä. Hän ei halunnut, että hänen nimensä ohjaisi ihmisten tulkintaa teksteistä. Siksi hänestä tuli Susinukke Kosola.

– En halunnut, että mut nähtäisiin nuorena poliittisena maahanmuuttajakirjoittajana.

Susinukke kuulosti nuoren Kozlovin mielestä sopivan ristiriitaiselta ja rosoiselta. Nimi edusti samaan aikaan maskuliinisuutta ja aggressiivisuutta, mutta oli kuitenkin aika vaaraton.

Lukioaika oli tuulinen vaihe Kozlovin elämässä. Hän muutti pois kotoaan, koska koki vanhempiensa kontrolloivan elämäänsä liikaa. Hän päätyi nukkumaan tuttaviensa lattioille, joskus taivasallekin.

Jossain vaiheessa hän joi kiljua päivittäin, välillä se oli keskenkäynyttä. Pisin putki kesti puolisen vuotta. Tuolloin vatsa oli aina sekaisin ja hän ulosti verta.

Vaikka tapahtumat ovat rajuja, ne tuntuvat jo etäisiltä. Ne eivät enää määrittele sitä, kuka Kozlov on tänä päivänä.

Nuoruuden kokemukset kuitenkin vaikuttivat pitkälle aikuisuuteen niin, että hän ajatteli ihmisten haluavan hänelle lähtökohtaisesti pahaa.

Susinukke Kosola istuu portailla graffitiseinän edessä.
Susinukke Kosola istuu portailla graffitiseinän edessä. Kuva: Sari Casal/ Yle Susinukke Kosola

Susinukke Kosola on muun muassa julkaissut kolme runoteosta, toiminut kustantajana, opettanut lyriikkaa yliopistossa, ja hänet on vastikään valittu Ylen Tanssiva Karhu -runopalkintoraadin puheenjohtajaksi.

Hän itse kokee, että tie tähän kaikkeen on sattumaa. Sitä elämä ylipäätään on, sattumusten sarja.

Kozlovin mielestä hän on ihan ok kirjoittaja, joka oli oikealla aiheella oikeaan aikaan liikkeellä. Ja hänellä oli riittävän fotogeeninen naama. Siitä lähti liikkeelle lumipalloefekti.

Kaikki Kozlovin runoteokset ovat kahmineet kehuja, palkintoehdokkuuksia ja palkintoja. Epäilyksettä Kozlov on lahjakas kirjoittaja. Hänellä on kyky asetella sanoja omintakeisella tyylillä niin, että ne puhuttelevat muitakin.

Mulla on sellainen olo, että seuraava kirja paljastaa, etten oikeasti osaa mitään.

Mutta Kozlov itse ei ajattele niin. Hän kamppailee itsetunto-ongelmien kanssa ja potee jatkuvaa huijarisyndroomaa.

– Mulla on sellainen olo, että seuraava kirja paljastaa, etten oikeasti osaa mitään ja ihmiset vaan joskus mielistelevät mua. Osaan kääntää jopa vilpittömän positiivisen palautteen niin, että tässä on jotain mätää.

Joitain epävarmuuksiaan Susinukke Kosola on avannut tuoreimman Varisto-teoksensa loppupuolella. Varisto on runokirja, jota ei voi ostaa, vaan sen voi lunastaa ainoastaan henkilökohtaista tunnustusta vastaan. Kozlov on kirjoittanut sen käsin, ja se on painettu pikkuvirheineen päivineen. Se tulee lähelle lukijaa.

mä haluisin vaan et mul ois jotain turvallisii ihmissuhteit

musta tuntuu et oon tosi tosi kesken niinku ihmisenä ja persoonana ja ei se ehkä haittaa mut mua pelottaa et muut huomaa sen ja tuomitsee mut

pelkään et nekin ihmiset jotka pitävät musta ainoastaan luulevat pitävänsä minusta koska eivät ole vielä huomanneet mitä kaikkea mun olemisen takana niinku oikeesti on

Susinukke Kosolan käsi nyrkissä kirjan päällä. Rystysiin tatuoitu OTUS.
Susinukke Kosola on kirjoittanut Varisto-runoteoksensa käsin. Susinukke Kosolan käsi nyrkissä kirjan päällä. Rystysiin tatuoitu OTUS. Kuva: Sari Casal/ Yle kirjat,Susinukke Kosola

Kozlovin epävarmuus kumpuaa syvältä, eikä se häviä muutamista kauniista sanoista. Hän kärsii mielenterveysongelmista. Hänellä on kuitenkin ilon hetkiäkin. Ne liittyvät etenkin lähisuhteisiin ja kirjoittamiseen.

Kun sanat asettuvat oikein ja herättävät tietyn tunnetilan, se tuo suurta tyydytystä. Kuin saisi palapelin valmiiksi.

– Näen viimein koko kuvan ja kaikki on selkeää. Se on voima, joka ohjaa mua uudestaan ja uudestaan kirjoittamaan.

Silti tekstin näyttäminen ulospäin on aina yhtä kauhistuttavaa ja epämiellyttävää. Joku muu lukee teoksen, ja muodostaa siitä mielipiteensä. Se on kuitenkin kestettävä, jos haluaa elää kirjoittamisella.

Kozlov lukee myös itse paljon niin runoja, esseitä kuin tutkimuskirjallisuutta. Hän liikuttuu, jos joku asia on sanallistettu oivaltavasti, vaikka teos itsessään ei olisi tunteikas.

– Aina kun tulee kaunis lause, ajatus tai hyvä kiteytys, niin reagoin siihen liikuttumalla. Ihanaa, että tämä lause on olemassa tässä maailmassa.

Kozlov kuvaa itseään intohimoiseksi ymmärtäjäksi. Jos hän kohtaa jotain outoa tai hämmentävää, siitä pitää ottaa selvää. Se voi olla mitä tahansa monimutkaisesta poliittisesta ilmiöstä aina eriskummallisen merieläimen puolustusmekanismiin. (Senkin Kozlov on jo selvittänyt. Merikurkku voi ulostaa suuren osan sisuskaluistaan, jos on uhattuna.)

Susinukke Kosola istuu graffitiseinän edessä ja nojaa polviinsa.
Susinukke Kosola istuu graffitiseinän edessä ja nojaa polviinsa. Kuva: Sari Casal/ Yle Susinukke Kosola

Kozlov ei uskalla unelmoida suuria. Hän ei ole koskaan unelmoinut. Hän on tyytyväinen, jos saa kirjoittaa ja jos rahat riittävät ruokaan.

Pahin henkilökohtainen pelko liittyy siihen, että hänet pakotettaisiin alipalkattuna vaikkapa puhelinmyyntityöhön ja hän olisi liian väsynyt tekemään mitään muuta. Silloin elämästä katoaisi sisältö.

Nyt tulevaisuus on onneksi turvattu ainakin pari vuotta apurahojen turvin.

Kozlov työryhmineen alkaa rakentaa Runografi-sivustoa, jolla on määrä nostaa runouden näkyvyyttä Suomessa merkittävästi. Lisäksi häneltä on tulossa kaksi kirjaa: uusi runokokoelma ja ensimmäinen romaani.

Huolestuneisuutta maailmanlopusta on helppo kanavoida siihen, että kierrätin muovin ja ostin ekotuotteen. Nyt olen tehnyt kaikkeni.

Runoteos tutkii ystävyyttä ja ihmisten välistä dynamiikkaa. Hän käsittelee teemaa muun muassa nuoruutensa havaintojen perusteella; kuinka kaltoinkohdellut ihmiset löytävät toisensa, ja sen pohjalta syntyy vahvoja ystävyyssuhteita. Samaan aikaan kuilu muun maailman välillä kasvaa.

Romaani on satu aikuisille. Siinä päähenkilöä syödään sisältäpäin yhä ontommaksi ja ontommaksi. On selvitettävä, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä.

Joku nimetön ja painava kaluaa ihmisiä usein sisältäpäin myös oikeassa elämässä. Ihmiset eivät osaa käsitellä ja kanavoida tunteitaan kunnolla. Kozlovin mielestä sillä voi olla tuhoisat seuraukset globaalissakin mittakaavassa.

– Huolestuneisuutta maailmanlopusta on helppo kanavoida siihen, että kierrätin muovin ja ostin ekotuotteen. Tämä on varmaan ok. Nyt olen tehnyt kaikkeni.

Tarttuminen lähimpään oljenkorteen on inhimillistä. Osalle ahdistuksen voi tukahduttaa pieni ekoteko, toiselle pelkojen kanavoiminen vaikkapa muukalaisvihaan.

Myös Kozlov tasapainottelee sen kanssa, kuinka olla mahdollisimman hyvä lähimmilleen ja maailmalle ja samalla pysyä järjissään. Hän haluaa tehdä oikein, mutta olla myös onnellinen. Se on yksi hänen elämänsä keskeisistä ristiriidoista. Viime kädessä teot määrittelevät sen, kuka hän oikeasti on.

minkä päälle kaikki oikein rakentuu
jos musta tuntuu
että tämä on pohja
tjsp.

...
Kursivoidut tekstit ovat otteita Susinukke Kosolan runoteoksesta Varisto, tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana. Susinukke Kosola on Ylen Tanssiva Karhu -runopalkintoraadin puheenjohtaja vuonna 2020.

Kommentit