
Radiojuontaja Oku Luukkaisen, 34, lamauttavan väsymyksen syyksi paljastui vakava uniapnea. Pahimmillaan hänellä on öisin hengityskatkoksia 60 kertaa tunnin aikana eli joka minuutti.
Oku havahtui omaan tilanteeseensa, kun laulaja Olli Lindholm menehtyi. Laulaja oli kertonut kärsivänsä unikatkoksista.
– Oikeastaan vasta tänään mä havahduin siihen, että tähän voi tosiaan kuolla, pohtii Oku.
Havahtumisen syynä olivat tulokset hänen omasta uniseurannastaan.
Unihoitaja Julia Ruti kertoo Elossa 24h-ohjelmassa Okulle, että tämän uni saattaa häiriintyä jopa 62 kertaa tunnin aikana. Siis käytännössä joka minuutti. Se on hoitajankin mielestä hurja määrä.
Nopeasti yleistynyt kansantauti
– Mä päätin mennä uniapneatutkimuksiin oikeastaan muiden painostuksen vuoksi. Neljästä työkaverista kolmella on uniapnea ja nukkumista helpottava CPAP-laite, Oku kertoo.
Oku on saamassa laitteen koekäyttöön. Unihoitaja Ruti kertoo Okulle CPAP-laitteen käytöstä. Kasvojen päälle laitetaan hapetusta helpottava sierainmaski. Sen kanssa pitää nyt harjoitella nukkumista.
– Kyllä tässä tulee hiukan sellainen ‘Hannibal Lecter’ -fiilis, Oku vitsailee ja viittaa Hollywood-elokuvan hahmoon.
Vakava sairaus
Hoitamaton uniapnea lisää riskiä sairastua vakavasti, muun muassa diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Tietoisuuden lisäännyttyä unihäiriötutkimuksiin on tungosta.
– Kuulostaa ehkä kovin dramaattiselta, mutta en mä ollut valmistautunut kohtaamaan vielä omaa kuolevaisuuttani. Ei ole tarvinnut ajatella sellaista asiaa. Sydän on kuitenkin öisin niin kovilla, että hoitamattomana tämä voisi olla mulle todella kriittinen juttu, Oku pohtii.
– Mä toivon, et tulevaisuudessa herään aamulla virkeänä, et vau, elämä on mahtavaa ja mä oon valmis valloittamaan maailman.
Okun tarina nähdään Elossa 24h-ohjelmassa 14.1.2019 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.
Kirjoittanut: Eeva Rantanen, ITV Studios Finland