Hyppää pääsisältöön

Mitä opit maailmalla? Kulttuurin kosmopoliittien tarinat koskettavat

Naisen profiili lentokoneen ikkunaan vasten
Minna Joenniemi Naisen profiili lentokoneen ikkunaan vasten Kuva: Laura Pohjavirta Minna Joenniemi,Maailmankansalaisuus

Rakastajia, roolipelejä ja häpeää ihonväristä - maailmanmatkaajat kertovat tarinoita ikimuistoisista oivalluksen hetkistä. Minna Joenniemi selvitti, miten suhde kansainvälisyyteen on kulttuurialalla muuttunut.

Kiitos Ellen Thesleff, kuvataiteilija ja kosmopoliitti (1869-1954). Luin Hanna-Reetta Schreckin kirjasta Minä maalaan kuin jumala englantilaiselle miesystävällesi Gordon Craigille lähettämäsi kirjeen. Käytit siinä surutta sekaisin kolmea eurooppalaista kieltä:

Hier you see Florence nach sie ist weg - was soll man tun nun schwatz cloud… Basta! Tässä näette Firenzen, kun olette poissa - mitä pitäisi tehdä, vain musta pilvi… Se siitä! (Suomennos Hanna-Reetta Schreck).

Koin ymmärryksen hetken. Kirje avasi näyn taiteilijoiden kansainvälisyyden historiaan. Ymmärsin konkreettisesti, että Thesleff oli lähtöisin monikielisestä Suomesta, joka oli vielä autonominen osa Venäjää. Hän opiskeli ja asui useissa Euroopan maissa. Niinpä hän olisi kirjeessä voinut sotkea sekaisin seitsemäänkin kieltä.

Kosmopoliitin yksinkertaisin määritelmä kuuluu: maailmankansalainen, joka on kotonaan kaikkialla. Thesleff kotiutui Firenzeen, joka veti puoleensa taiteilijoita eri maista. Suomalaisiakin siellä oli yllättävän paljon. Esimerkiksi talvella 1897 kaupungissa oleskelivat Beda Stjernschantz, Hugo Simberg, Magnus Enckell ja Akseli Gallen-Kallela perheineen.

Oli myös viihdyttävää oivaltaa, että tämä Suomen kuvataiteen kerma söi jo yli sata vuotta sitten pastaa ja pizzaa - kauan ennen kuin Haminaan avattiin Suomen ensimmäinen pizzeria 1961. Theslefin sukupolvi ei lanseeranut italialaista ruokakulttuuria Suomeen. Sen sijaan se juurrutti tänne ajatuksen siitä, että taiteilijan tehtävä on nähdä maailmaa ja tuoda sieltä tuliaisina vaikutteita ja osaamista.

Kotimaa on tukikohta, josta on hyvä lähteä

Ellen Thesleffin kirje ja elämänkerta herättivät minussa halun tietää, millaisia ovat nykyajan kulttuurin kosmopoliitit. Siitä on tuoretta tietoa tarjolla. Kulttuuripoliittinen tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus Taike toteuttivat viime vuonna kyselyn taiteilijoiden ja taiteen liikkuvuudesta.

Barometrikyselyn vastaajista peräti 73 prosenttia oli jossain vaiheessa työskennellyt ulkomailla. Lähes yhtä moni koki, että oman taiteellisen tuotannon esittämisen ulkomailla kuuluu taiteilijana työskentelemiseen. Noin kolmannes vastaajista voisi asua ulkomailla.

Kansainvälisyys on kulttuurin kentällä siis arkea. Sitä tuetaan. On syntynyt residenssejä ja festivaaleja kiertävä kulttuurialan ammattilaisten heimo, jonka jäsenet kysyvät kohdatessaan: where are you based, missä tukikohtasi on. Ennen he olisivat kysyneet, mistä olet kotoisin.

Mutta mitä on tilastojen takana? Halusin hypätä maailmankansalaisten kyytiin ja kuulla, millaisia ahaa-elämyksiä ja ymmärryksen hetkiä he ovat kokeneet. Mitä he ovat oivaltaneet tällä maapallolla elämisestä yhdessä ja erilaisina?

Niinpä pyysin heitä vieraakseni radiosarjaan nimeltä Kosmopoliitin kotiinpaluu, jonka Radio Yle 1 esittää joulun välipäivinä, jolloin on matkustamisen ja kotiinpaluun huippusesonki.

Saamelainen kasvaa maailmankansalaiseksi

Nainen hymyilee lumisessa maisemassa
Inger-Mari Aikio Nainen hymyilee lumisessa maisemassa Kuva: Inger-Mari Aikio Inger-Mari Aikio-Arianaick (Kirjailija),Maailmankansalaisuus

Saamelainen runoilija Inger-Mari Aikio ei osaa yhtä montaa kieltä kuin Ellen Thesleff. Mutta hän osaa käyttää Googlen Kääntäjää. Ilmaisen käännösohjelman avulla Aikio on sopinut tapaamisia eteläamerikkalaisten rakastajiensa kanssa ja pystynyt keskustelemaan toiseen alkuperäiskansaan kuuluvan runoilijan kanssa ilman yhteistä kieltä.

Kun Inger-Mari eli Ima Aikio saapui radiostudioon, hän oli juuri palannut kaksi kuukautta kestäneeltä runokiertueelta Etelä-Amerikasta ja Iso-Britanniasta. Pyysin kosmopoliitteja tuomaan mukanaan viisi tarinaa ikimuistoisista kokemuksista. Aikion tarinoista välittyy, että tärkeintä matkoilla ovat kohtaamiset. Hän esimerkiksi kertoo, miten kohtasi El Salvadorissa runoyleisön, joka koostui 300 poliisikoululaisesta. He osoittautuivat Aikion ennakkoluulojen vastaisesti runojen ystäviksi.

Kun kotimaa eli Saamenmaa sijaitsee neljän valtion alueella, se antaa hyvät eväät kasvaa maailmankansalaiseksi, olla välittämättä rajoista. Ystäviä on ympäri maailman, sillä kolonialismin kokemukset yhdistävät alkuperäiskansoja. Mutta vaikka Inger-Mari Aikio on saamelainen, hän on myös eurooppalainen ja etuoikeutettu. Ja nykyajan kosmopoliittina hän myös tietoinen etuoikeutetusta asemastaan. Siihen liittyy ymmärryksen hetki Kolumbiassa.

Runoilija oli matkustanut kuluttavan bussimatkan vuorille Arhuaco intiaanien kylän portille, mutta pysähtyi. Hän ymmärsi, että oli menossa turistina "pällistelmään" kylän elämää. Ja koska hän saamelaisena tiesi, millaista on olla pällistelyn kohde, hän kääntyi ja lähti paluumatkalle.

Paluusta kotiin Inger-Mari Aikio kertoo koskettavan tarinan. Hän on palannut 47 vuoden jälkeen asumaan Pohjois-Lappiin Pulmankijärvelle, josta hän lähti 7-vuotiaana asumaan koulun asuntolaan. Silloin hän puhui ainoastaan saamea, mutta koulussa suhde äidinkieleen hapertui. Aikio opetteli saamen uudestaan kirjoittamalla päiväkirjaa saameksi reppureissatessaan nuorena kaukomailla. Nyt nimenomaa saameksi kirjoitetut runot ovat hänen matkalippunsa maailmalle.

Sirkus ylittää rajoja

Akrobaatti Laura Tikka
Laura Tikka Akrobaatti Laura Tikka maailmankansalaisuus,akrobaatti,minna joenniemi

Matkustin Tampereella tapaamaan sirkustaiteilija Laura Tikkaa. Hän lähti sieltä 15-vuotiaana junalla Berliiniin sirkuskoulun pääsykokeisiin ja jäi sille tielle. Toissa vuonna Tikka palasi takaisin kasvattiseuraansa Sorin sirkukseen. Hän toi mukanaan tarinoita siitä, miten maailmantalouden kriisit, uskonnot, eläinaktivistit, internet ja monet muut ajan ilmiöt ovat vaikuttaneet kiertävien sirkusten arkeen.

Tikka on maailmalla oppinut, miten tärkeää on luottamus. Kun hän tiputtautui Lontoossa vuoden ajan kolme kertaa päivässä 50 metristä köyden varassa, hänen piti voida joka kerta luottaa, että Milllenium Show´n tekninen henkilökunta oli valppaana. Hänen henkensä oli sen varassa. Niinpä näistä teknikoista tuli Tikan ystäviä, joita hän kiertää yhä tapaamassa eri puolilla maailmaa.

Nykyään ihmiset voivat muuttaa maailmalle, mutta pysyä silti sosiaalisen median välityksellä kotimaassaan tutuissa kuviossa. Tikan elämänohje sirkusoppilailleen on: olkaa oikeasti läsnä siellä, minne menette. Sopeutukaa. Ja kun vastaan tulee vanhojen sirkussukujen edustajia, kuunnelkaa heitä. Heidän joukossaan on ihmisiä, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa, mutta he saattavat puhua kahdeksaa kieltä ja osaavat luovia elämässä taitavasti. He ovat todellisia maailmankansalaisia.

Larppausta linnoissa ja epätoivottuja seksikokemuksia

Nainen hymyilee taustalla auringonlasku
Johanna Koljonen Nainen hymyilee taustalla auringonlasku Kuva: Minna Joenniemi Johanna Koljonen,Maailmankansalaisuus

Kosmopoliitiksi voi kasvaa myös myös pelaamalla liveroolipelejä. Se on Johanna Koljosen erikoisalaa.

Koljonen lähti Ruotsiin 19-vuotiaana. Hän on moniosaaja, joka on kulttuuritoimittajana haastatellut niin Nobel-voittajia kuin astronautteja, voittanut Ruotsin television suosituimman tietovisailun På Spåret ja matkustaa ympäri maailmaa mm. kokemusasiantuntijana ja elokuva-alan konsulttina.

Kosmopoliitin kotinpaluu -ohjelmaan Koljonen toi tuliaisena tarinoita siitä, mitä hän on oppinut maailmasta järjestämällä kansainvälisiä liveroolipelejä Tanskan Kronborgissa eli linnassa, johon William Shakespeare sijoitti maailmankuulun näytelmänsä Hamlet. Tai mitä hän itse oppi osallistumalla Harry Potter-larppiin Puolassa.

Liveroolipelit ovat Koljosen elämän aikana kehittyneet taidemuodoksi, jonka parissa voi käsitellä yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten ääriliikkeitä, eläytyä toisten todellisuuksiin, oppia erilaisista taustoista tulevien pelaajien reaktiosta ja tutustua itseensä.

Liveroolipelaamisen harrastaminen on hyvää valmennusta muun muassa ministerin työhön. Johanna Koljonen kertoo, että esimerkiksi Ruotsin nykyisellä kulttuuriministerillä on roolipelitausta. Pelaaminen opettaa kykyä ymmärtää, kuinka yhteiskunta toimii. Koljonen kertoo esimerkkinä, miten hyödynsi pelisuunnittelijan taitojaan, kun hän pani alulle ilmiön #prataomde. Hän halusi kannustaa ihmisiä keskustelemaan epätoivottujen seksikokemusten monitulkintaisuudesta esimerkiksi siitä, miten raiskaushetkellä voi olla vaikea tunnistaa tulleensa raiskatuksi ja kuinka osapuolten näkökulma tapahtuneeseen voi olla hyvin erilainen.

Pelisuunnittelijana Koljonen ymmärsi, että olisi tärkeää luoda hetki, jolloin mahdollisimman moni kertoisi tarinansa samaan aikaan. Siitä seuraisi avautumisten aalto. Näin kävi. Koljonen ja hänen ystävänsä saivat aikaiseksi sen, että kymmenet tuhannet ruotsalaiset kertoivat somessa ja mediassa epätoivotuista, monitulkintaisista seksikokemuksistaan. Tämä tapahtui useita vuosia ennen #metoota.

Oivalluksen ytimessä on vahvoja tunteita

Nainen profiilissa taustalla auringonlasku
Hannamari Shakya Nainen profiilissa taustalla auringonlasku Kuva: Minna Joenniemi Maailmankansalaisuus,Hannamari Shakya

Sain nähdä kahdesti ohjelman teon aikana, että kosmopoliitin silmiin nousee kyyneliä. Johanna Koljonen herkistyi yllätyksekseen, kun puhe kääntyi Suomeen palaamiseen. Hän haluaa palata, mutta vielä ei ole sen aika. Hannamari Shakyaa liikuttui, kun hän muisteli kahta niin köyhää ja nurkkaan ajettua ihmistä, että heistä kumpikin oli kysynyt Shakyalta, miksei Jumala ota heitä jo pois tästä maailmasta.

Valokuvaajat ja dokumentaristi ovat etujoukko, joka matkustaa näyttääkseen meille maailman monet kasvot. Hannamari Shakya tuo kuvausmatkoilta kehitysmaista kertomuksia hetkistä, joihin tiivistyy vahvoja tunteita: kaipausta, haltioitumista, pelkoa ja häpeää. Hän kertoo esimerkiksi, millaista on ollut hävetä maailmalla omaa valkoista ihonväriä.

Shakyan tyttären iho on ruskea. Hän on kahden kulttuurin hedelmä. Tyttären kokemuksista lähti liikkeelle valokuvakirjahanke Tyttö joka ei mennyt naimisiin puun kanssa, joka on muotokuvasarja monikulttuurisista suomalaistytöistä ja Suomen muuttumisesta moninaisemmaksi.

Kosmopoliitin kotiinpaluu -sarjan nimessä on pieni kompa. Kosmopoliitin kotihan voi olla missä päin vaan, joten tarinat kotiin palaamisesta voivat sijoittua muuallekin kuin Suomeen. Shakyan perheen toinen koti on isän kotimaassa Nepalissa, jossa eläminen on opettanut paljon. Hannamari Shakya kertoo, miten oli valmis koskettamaan kaikkien kylän miesten jalkoja saadakseen avioliitolleen hyväksynnän. Hän on oppinut maailmalla valitsemaan hetket, jolloin on hyvä joustaa.

Mitä jos ei menisikään minnekään

Performanssitaiteilija Leena Kela
Leena Kela Performanssitaiteilija Leena Kela performanssitaiteilijat,Maailmankansalaisuus,minna joenniemi

Taidekenttä ja myös kulttuuria rahoittavat tahot ovat alkaneet pohtia, onko kansainvälisyys itseisarvo. Kuinka oikeutettua on esimerkiksi lentää kulttuurivaihdon tai -viennin nimissä? Sekä Koneen säätiö että Suomen kulttuurirahasto ovat alkaneet tukea apurahoissa maata pitkin matkustamista.

Leena Kela seuraa kansainvälisten taiteilijoiden tuntoja näköalapaikalta. Hän on Koneen säätiön Mynämäellä sijaitsevan Saaren kartanon residenssin toiminnanjohtaja ja kokenut residenssien kiertäjä itsekin.

Kela on performanssitaiteilija ja sitä sukupolvea, joka on jo taidekoulussa koulittu kansainvälisyyteen. Opetus oli jo paljolti englanninkielistä. Opettajia tuli ulkomailta. Lennot olivat halventuneet. Kansainväliset festivaalit kutsuivat vastavalmistunutta taiteilijaa.

Leena Kela tuo radiostudioon tullessaan tarinat performassiteoksista, jotka muuttivat hänen ajatteluaan. Kela päätyi festivaaleilla Kanadassa indonesialaisen taiteilijan teoksessa yhdessä muiden osallistujien kanssa tuottamaan taiteilijalle kipua. Teos järkytti ja opetti siitä, miten paljon valtaa ja vastuuta esiintyjällä on. Kamerunissa Kela ymmärsi, miten länsimaisesta näkökulmasta performanassin historiaa kerrotaan.

Festivaalilta toiselle sukkuloidessa Leena Kela alkoi vähitellen ymmärtää, miten paljon lentäminen rasittaa ilmakehää. Hän alkoi etsiä vastuullisempaa tapaa olla kansainvälinen. Nyt Kela pyrkii viipymään pidempiä aikoja matkojen määränpäässä. Hän tekee teoksia residensseissä paikan päällä. Hän myös kutsuu ulkomailla kohtaamiaan taiteilijoita vastavuoroisesti Suomeen. Se on mahdollista, sillä hän on New Performance Turku -festivaalin taiteellinen johtaja.

Mutta matkapäiviä on yhä paljon. Vuosina 2015-1016 Kela vieraili kaikilla muilla mantereilla paitsi Antarktiksella. Sillä vientiä on. Performanssitaide kasvattaa suosiotaan. Toisaalta on jo performanssitaiteilijoita, jotka eivät enää matkusta esityspaikalle vaan lähettävät ohjeet performanssinsa toteuttamiseen.

Kela kertoo esimerkin alansa uudenlaisesta ympäristötietoisuudesta. Sveitsiläiset taiteilijat toivat Turkuun teoksen, jossa he nukkuivat eli olivat tietoisesti passiivisia, ei-tuottavia. Sen sijaan performanssin päähenkilö oli heidän Euroopan halki maata pitkin tuomansa nukkumapaikka eli laatikko. Se kertoi syntytarinansa ja mihin kaikkeen sitä oli vuosien varrella käytetty.

Sekä Leena Kela että Laura Tikka mainitsevat, miten maailmaa kiertäessä ja ulkomaisia taiteilijoita kohdastessa valkenee, miten hyvin taiteen tekemistä Suomessa tuetaan. Cuporen ja Taiken tutkimuksessa taiteilijoiden liikkuvuudesta käy kuitenkin ilmi, että etuja ei olla valmiita jakamaan kovin kosmopoliittisesti. Enemmistö kyselyn vastaajista ei pitänyt ulkomailta Suomeen tulevien taiteilijoiden tukemista erityisen tärkeänä. Yleinen näkemys oli, että tuista on jo muutenkin kova kilpailu. Oletetaan, että muualta tulevat taiteilijat saisivat tukea omasta kotimaastaan.

Pakolainen maailmankansalaisena

Nainen ja mies profiilissa
Sanna Salmenkallio ja Ali Saad Nainen ja mies profiilissa Kuva: Minna Joenniemi Maailmankansalaisuus,Sanna Salmenkallio,Ali Saad

Taiteilijoita liikkuu maailmalla yhä enemmän myös siksi, että heidän on ollut pakko lähteä kotimaastaan. Ali Saad on kuuluisan irakilaisen muusikkosuvun jäsen. Hänen perheensä pakeni Irakista Saddam Husseinin kukistumisen jälkeen ja Ali Saad on ollut 6-vuotiaasta asti suurimman osan elämästään pakolainen. Hän tietää, mitä on ylittää Välimeri ylikuormitetulla veneellä ja kävellä kohti Suomea, jossa hän kohtasi Sanna Salmenkallion.

Jussi-palkittu elokuvasäveltäjä Sanna Salmenkallio ja nykyisin Pop & Jazz konservatoriossa laulua opiskeleva Ali Saad muodostavat nyt duon, jolla on tarinoita Kairon musiikkistudiosta, jossa megatähti Shakirankin on levyttänyt, sekä kuolevan ihmisen sängyn vierellä esiintymisestä Kuopiossa.

Heillä on visio kansainvälisyydestä. Haasteena on se, että Ali Saadilla ei ole turvapaikkaa, hänellä on opiskelijaviisumi. Eli kansainvälisyys vaatii "järkyttävät määrät duunia", valtavasti paperityötä, ja ihmeitä. Mutta minne he menevätkin niin tämä duo herättää huomiota.

Ali Saadin unelma on esiintyä Sanna Salmenkallion kanssa arabimusiikin festivaaleilla Tunisiassa ja saada olla ylpeänä länsimaisen naisen rinnalla, kun tämä esittää arabimusiikkia ilman nuotteja. Samalla hän haluaa, että arabiyleisö näkee, että naisen paikka ei ole kotona. Hän on vapaa.

Kävi niin, että Kosmopoliitin kotiinpaluu -sarjassa oivalluksistaan kertovat ihmiset ovat Ali Saadia lukuunottamatta naisia. Se ei ollut tarkoitus. Mutta jos olisi olemassa tilastoja suomalaisia maailmankansalaisia käsittelevistä radio-ohjelmista niin arvelen, että ne kertovat enemmän miehistä kuin naisista. Nyt kuusi osaa Kosmopoliitin kotiinpaluuta tasoittaa vähän punnuksia. Se sopii, koska ohjelma idea lähti liikkeelle Ellen Thesleffistä.

Lisää ohjelmasta

Keskustelu sulkeutuu 19.1.2020.
Keskustele
  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri