Hyppää pääsisältöön
JONKUN MUUN ONGELMA
JONKUN MUUN ONGELMA

Monisairas Mikko Huttunen kokee olevansa väliinputoaja, jolle yhteiskunta ei löydä asuinpaikkaa. Hän on joutunut majoittumaan huoltoasemalla ja kirjastossa. Terveydenhuoltokäyntejä on kertynyt pelkästään tänä vuonna yli 300. MOT seurasi Mikon elämää ja halusi selvittää, miksi hän on joutunut kadulle.

Espoossa, Tapiolan kaupunginkirjaston lattialla makaa mies. Hänellä on samanlaiset korvat kuin painijoilla, niin sanotut kukkakaalikorvat.

Mutta mies ei ole painija. Hän kärsii niin pahoista pakko-oireista, että korvat ovat pysyvästi rustottuneet pään hangatessa maahan kouristusten takia.

Mies on juuri saanut pahan kohtauksen ja nukkuu tummansinisen maton päällä. Vieressä ihmiset lainailevat levyjä kirjaston musiikkitilassa.

Mikko Huttunen, 33, kärsii Touretten syndroomasta. Se on aivojen toiminnan häiriöihin liittyvä neuropsykiatrinen oireyhtymä.

Sairauden näkyvin oire ovat niin sanotut tic-liikkeet, jotka ilmenevät erilaisina tahdosta riippumattomina lihasnykäyksinä ja äännähdyksinä. Populaarikulttuurissa oireyhtymään usein liitettyä pakonomaista tarvetta puhua hävyttömyyksiä eli koprolaliaa esiintyy vain 10–20 prosentilla Tourettea sairastavista. Tästä oireesta Mikko ei kärsi.

Yksi Mikon pakkoliikkeistä on niskan taivuttaminen taaksepäin. Se johtaa usein tasapainon menettämiseen ja pahoihin kaatumisiin.

On lokakuun alku. Mikko Huttusesta on tullut syksyn kuukausina tuttu vieras Tapiolan kirjastossa. Hän käy siellä nukkumassa pois unirästejään. Välillä iskee kohtaus, ja silloin Mikko kouristelee lattialla. Ympärillä kirjasto elää omaa elämäänsä.

Hänellä oli paljon toiveita elämälle: opiskelu, pääsy työelämään, ystävien löytäminen, että hän saisi parisuhteen ja perheen.― Tourette-yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Savikuja

Tapiolan kirjastoon Mikko päätyi sattumalta. Hän pystyi hetken pidättelemään oireitaan, pyysi rauhallista tilaa ja romahti sinne. Henkilökunta antoi jäädä.

– Aika nopeasti tuli sellainen käsitys, että minut voidaan täällä hyväksyä. Henkilöstö on ystävällistä ja suvaitsevaa porukkaa, Mikko sanoo.

Erityisen paljon häntä on auttanut kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus. Sillantaus on pitänyt seuraa, auttanut uuden kännykkäliittymän avaamisessa, nettiasioissa ja jopa välillä syöttänyt Mikkoa. Sillantaus on ollut valtakirjan avulla mukana sosiaalihuollon tapaamisissa, joissa Mikon tilannetta on yritetty ratkaista – toistaiseksi tuloksetta.

Kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus kahvilla Mikko Huttusen kanssa.
Kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus on auttanut Mikkoa kuukausien ajan. "Minua on motivoinut tehdä oma yhteiskunnallinen siivuni. Sanoin Mikolle, että tämä ei ole yksin sinun taistelusi." Kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus kahvilla Mikko Huttusen kanssa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Timopekka Sillantaus

Sillantaus sanoo, että yksi kirjaston viidestä arvosta on yhteiskuntavastuu, ja hän on saanut työaikaa Mikon asioiden hoitamiseen.

– Olen luvannut olla Mikon tukena tällä tiellä niin kauan kuin tarvitsee, Sillantaus kertoo.

Kirjastot ovat muuttuneet perinteisistä tiedonhakemisen tyyssijoista myös avunannon paikoiksi erityisesti heikompiosaisille.

– Kirjastoissa näkyy tilanne, että on ihmisiä, jotka putoavat yhteiskunnan auttamisjärjestelmien väliin. Ottamatta kantaa siihen, johtuuko se järjestelmästä, vai ovatko ihmisen omat ratkaisut vaikuttaneet myös, Espoon kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni sanoo.

Mikko Huttunen ja kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus kahvilla.
Kahvihetki terveysasemalla. Mikko Huttunen ja kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus kahvilla. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Timopekka Sillantaus

Onko kirjasto Mikolle jonkinlainen suomalaisen hyvinvointivaltion viimeinen linnake?

Mikko on työkyvyttömyyseläkkeellä ja asunnoton. Moni koditon on päihteiden ongelmakäyttäjä, mutta Huttusen kohdalla ei ole kyse siitä.

– En ole maistanutkaan alkoholia, tupakkaa tai mitään muutakaan.

Mikko on sairas. Touretten lisäksi hänellä on diagnosoitu muun muassa pakko-oireinen häiriö, joka voi ilmetä erilaisina pakkoajatuksina tai -tekoina. Kouristelut, kohtaukset ja kaatumiset toistuvat jatkuvasti. Niska ja selkä ovat vahingoittuneet. Jalkojen motoriikka on kömpelöä, eivätkä kädetkään toimi enää kunnolla.

Kun kirjasto menee kiinni, ottaa Mikko mukaansa repun ja S-Marketin kestokassin, joissa hän pitää tavaroitaan. Sitten hän suuntaa yöhön.

Mikko Huttunen on ollut asunnoton kohta kaksi vuotta. MOT seurasi hänen elämäänsä syystalven ajan.

MOT tapasi Mikon lokakuussa ja on seurannut hänen elämäänsä tähän päivään asti.

Mikolle on kertynyt kahden vuoden aikana satoja käyntejä terveydenhuollon eri palveluissa. Pysyvää ratkaisua asunnottomuuteen ei ole löytynyt, ja tilanne tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

Tämä juttu sai alkunsa yhdestä kysymyksestä: Miksi näin vakavasti sairas ihminen on kadulla?

Mikko Huttusen lapsuuskuva.
5-vuotiaana Mikko oli innokas jääkiekkokorttien keräilijä. Tuolloin Tourettesta ei vielä juuri näkynyt merkkejä. Mikko Huttusen lapsuuskuva. Kuva: Mikon kotialbumi MOT,Mikko Huttunen

Mikko vietti lapsuusvuotensa Espoossa Matinkylässä ja Soukassa. Elämä ja koulunkäynti sujuivat hyvin.

– Opettajan kuvaus Mikosta oli, että iloinen pieni poika, äiti Sirkku Huttunen sanoo.

Mikon ollessa 10-vuotias, perhe muutti Moskovaan isän työn perässä. Sopeutuminen uuteen kouluun ja ympäristöön oli esiteinille hyvin vaikeaa. Alkoi psyykkinen ja fyysinen oireilu.

Mikko palasi Suomeen asumaan isovanhempien luokse ja jatkoi koulunkäyntiä Espoossa. Oireilu jatkui ja lopulta tuli diagnoosi: Syndroma Gilles de la Tourette, Touretten syndrooma.

Jos hän ei pääse johonkin selkeään hoitopaikkaan, niin vaihtoehto on kuolema kadulla.― Mikon äiti Sirkku Huttunen

Nykytiedon valossa oireyhtymän synty vaatii geneettisen alttiuden, mutta myös ympäristötekijöillä on vaikutusta. Oireiden kirjo ja niiden voimakkuus vaihtelevat paljon.

– Suomessa on Tourettea sairastava SM-tason tarkkuusampuja, Tourette-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Savikuja sanoo.

Mikolla oireyhtymä on poikkeuksellisen hankala, mutta välillä hoitotulokset ovat olleet hyvin valoisia.

Täysikäisyyden kynnyksellä hän asui Korpilahdella ja pystyi majoittumaan lähes itsenäisesti pienessä yksiössä. Pikkukunnassa ympärillä oli kuitenkin hyvä tiimi psykiatrista lukion luokanopettajaan.

Mikko kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2006. Sairauden varjostaman opiskelun ilonaiheita olivat magna cum laude englannin kielestä ja matematiikasta.

– Olisin voinut kirjoittaa paremminkin, Mikko sanoo.

Mikko Huttusen lapsuus- ja nuoruuskuva
Vasemmanpuoleisessa kuvassa Mikko on 9-vuotias. Oikeanpuoleinen kuva on otettu reilut viisi vuotta sitten, kun Mikon elämässä oli menossa hyvä jakso. Mikko Huttusen lapsuus- ja nuoruuskuva Kuva: Mikon kotialbumi MOT,Mikko Huttunen

Toinen erityisen hyvä jakso oli reilut viisi vuotta sitten, kun hän asui Lahdessa Eteva-nimisen osaamiskeskuksen asunnossa. Tuolloin Mikko vastasi Tourettesta kärsivien vertaistukiryhmän toiminnasta.

– Hän hoiti hommaa todella mallikkaasti raha-asiat mukaan lukien. Mikko vaikutti todella tasapainoiselta ja oli onnellinen siitä, että hän sai meiltä yhdistyksen kautta tällaisen työtehtävän, Tourette-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Savikuja sanoo.

Älykäs, huomaavainen, herkkä ja mukava nuori mies. Potentiaalia vaikka mihin. Näin Savikuja kuvailee Mikkoa noilta ajoilta. Kaikki oli mahdollista ja haaveet samanlaisia kuin kenellä tahansa.

– Hänellä oli paljon toiveita elämälle: opiskelu, pääsy työelämään, ystävien löytäminen, että hän saisi parisuhteen ja perheen.

Mikko joutui lähtemään Lahdesta, sillä Etevan yksikkö ei tarjoa pysyvää asumista.

Hän muutti Hämeenlinnaan yrittämään hieman itsenäisempää elämää, mutta tämä ei onnistunut. Mikko muutti takaisin pääkaupunkiseudulle ja jäi virallisesti asunnottomaksi viime vuonna. Alkoi syöksykierre, jonka aikana hän on päätynyt Tapiolan kirjaston lattialle.

Mikko on limbossa. Mihinkään ei voi jäädä.

Asunnottomille on tarjolla hätämajoitusta tarjoavia palvelukeskuksia, yömajoja, mutta niistäkin Mikko on usein käsketty ulos.

– Pitäisi pärjätä itsenäisesti. Pakko-oireet rasittavat henkilökuntaa, häiritsevät yörauhaa ja luovat uhkatilanteita, kun päihtyneet eivät niitä hyväksy. Muutama porttikielto on asetettu.

Välillä Mikko on vanhempiensa tai isovanhempiensa luona, mutta oireilu on erityisesti yöaikaan niin kovaa, että ilman ammattilaisia omaiset eivät mitenkään selviä ja uupuvat täysin.

– Emme pärjää Mikon kanssa yötä. Resurssimme ja osaamisemme eivät enää riitä, Mikkoa paljon auttaneet isoäiti ja äiti sanovat.

Usein ainoa vaihtoehto on katu: yöaikaan auki olevien huoltoasemien, McDonald’sien, Taco Bellien, baarien, S-markettien ja Alepoiden keinovalon hohtoinen maailma.

– Jäin pariksi tunniksi vuoroni jälkeen auttamaan kaveria eteenpäin. Annoin puhelinnumeroni, jos hän joskus tarvitsee jeesiä. Ei vaan pystynyt lähtemään pois, kun tilanne on niin absurdi. Jonkun täytyy ottaa koppia, Eläintarhan Nesteen yövuorolainen Sampo Ranta sanoo.

Minua sattui sydämeen saman tien tämä homma.― MOT:n haastattelema poliisi

Eläintarhan Neste tekee yhteistyötä eri järjestöjen kanssa ja on työllistänyt asunnottomia. Henki on se, että kadun kulkijoita pyritään ymmärtämään.

Sampo Ranta on tutustunut Mikkoon ja viettänyt hänen kanssaan aikaa. Ranta on nähnyt, miten moni ulkopuolinen suhtautuu kohtauksiin.

– Suuri osa ei reagoi mitenkään ja jatkaa matkaansa. Osa alkaa nauraa. Jotkut tulevat juttelemaan, että kaverille ovat aineet maistuneet. Jotkut alkavat kuvata. Pari kertaa on pitänyt pyytää, että voisitteko poistaa videon.

Mikon pakkoliikkeiden kirjo on laaja: Käden ojentelu, reisien hakkaaminen nyrkillä, suun availu, pitkään jatkuva hengityksen pidättäminen ja niin edelleen.

Kadulla kulkiessaan hän kaatuu toistuvasti. Mikolla on diagnosoitu nikama- ja selkäydinsairaus sekä useita hermovammoja käsien ja hartioiden seudulla. Yksi pakkoliikkeistä on niskan hyperekstensio, jolloin nivelet ojentuvat yli niiden normaalin liikelaajuuden. Pakkoliikkeen aikana Mikko kääntää voimakkaasti päätään takavasemmalle ja menettää välillä tasapainonsa. Pitkä mies saattaa tulla alas korkealta ja kovaa.

Kun Mikko kaatuu, hän ei aina pääse omin voimin ylös. Pahan kohtauksen jälkeen mies on jonkin aikaa liikuntakyvytön. Ihmiset huolestuvat ja soittavat hätänumeroon.

Ambulanssi kurvaa yleensä päivystykseen tai terveysasemalle. Välillä tehdään tutkimuksia, mutta useimmiten todetaan, että akuuttia hoidettavaa ei ole. Pian Mikko on taas kadulla. Hän kaatuu tai saa kohtauksen – ja sama ralli alkaa alusta.

Mikko Huttunen ylittää suojatietä Kampissa.
Mikko on lyönyt päänsä lukuisia kertoja. Rajut kohtaukset ja kaatumiset ovat aiheuttaneet erilaisia vammoja ja vaikeuttavat liikkumista. Mikko Huttunen ylittää suojatietä Kampissa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Mikko Huttunen

Mikolla näkyy verkkopalvelu Omakannassa edellisten kahden vuoden ajalta yli 500 käyntiä terveydenhuollon eri palveluissa.

Kuluvana vuonna käyntejä näkyi marraskuun puoliväliin mennessä reilusti yli 300. Ylivoimaisesti suurin osa on päivystys- ja terveysasemakäyntejä.

Mikon itsensä mukaan myös ambulanssikyytejä on kertynyt viimeisten kahden vuoden aikana satoja.

– Kyllä sitä joskus vähän ihmettelee, kun Mikko soittaa, että hän on vielä yhtenä palasena, kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus sanoo.

Kuukausittain minua tutkii monta lääkäriä. Omalääkärikontaktia ei ole.― Mikko Huttunen

Välillä oireilun koetaan aiheuttavan häiriötä julkisissa tiloissa. Silloin ambulanssihenkilökunnan sijaan noutajaksi saapuu poliisi. Mikko on viety lukuisia kertoja putkaan yöksi, kun ei muutakaan paikkaa ole ollut tarjolla, eikä hän ole pystynyt pitämään huolta itsestään.

– Minua sattui sydämeen saman tien tämä homma, MOT:n haastattelema poliisi sanoo.

Hän haluaa pysyä jutussa nimettömänä ammattinsa takia.

– Jos juoppopuolelle tulee 10 000 asiakasta, niin Mikko on yksi 10 000:sta, joka ei ole ottanut mitään. Hänen paikkansa ei ole juoppoputkassa.

Kyseinen poliisi kertoo miettineensä paljon sitä, miten Mikko selviää.

– Hän on moniongelmainen ihminen, joka tarvitsee sellaista tukea, jota yhteiskunta ei pysty hänelle tarjoamaan. Tai pystyy, mutta se vaatisi, että jokainen viranomainen pikkuisen ylittää itsensä, poliisin näkemys kuuluu.

Mikko kaatui terveysasemalla, eikä päässyt enää ylös. Hätiin hälytettiin poliisi, jolle hän rauhallisesti selitti tilanteensa. Virkavalta lähti etsimään paikkaa, minne Mikon voisi viedä.

Mikko Huttunen kokee tulleensa sairauksiensa takia sosiaalihuoltojärjestelmän hylkäämäksi. Hän on itse sitä mieltä, että yhteiskunnan tarjoamista palveluista ei ole löytynyt soveltuvaa pidempiaikaista asumismuotoa: sellaista, jossa ymmärrettäisiin riittävästi hänen sairauksistaan johtuvaa oireilua.

Mikko kokee tulleensa laiminlyödyksi ja usein jopa pilkatuksi lukuisissa paikoissa, joissa asumista on yritetty. Liikkumisen vaikeudet ja pakko-oireet ovat olleet hänen mukaansa henkilökunnalle liian vaikea pala.

Terveydenhuoltojärjestelmässä puolestaan on Mikon mielestä hänen tilanteensa näkökulmasta ainakin yksi suuri ongelma:

– Hoitoni on hajautettua, eikä sitä ole vieläkään keskitetty mihinkään.

Lääkärit tulevat, menevät ja vaihtuvat.

– Kuukausittain minua tutkii monta lääkäriä. Omalääkärikontaktia ei ole.

Yksi syy Mikon vaikeaan tilanteeseen voi olla se, että hänen perussairautensa ei solahda yksioikoisesti mihinkään lokeroon tai hoitopolkuun.

Mikko Huttunen bussissa.
Mikko Huttunen bussissa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Mikko Huttunen

Touretten syndrooma on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Se ei kuulu suoraan kehitysvammahuollon tai mielenterveyspalveluiden piiriin – koska ei ole kehitysvamma tai mielenterveyshäiriö.

– Julkisella puolella on neuropsykiatrian poliklinikoita, ne ovat yleensä aika pieniä työryhmiä ja enemmän tutkimus- ja arviointiyksiköitä. Kokonaisvaltaiseen hoitoon erikoistuneita yksiköitä ei juuri ole. Aikamoista tilkkutäkkiä, sirpaleista ja pitää kasata eri palvelutuottajilta, psykiatrian dosentti ja erikoislääkäri Sami Leppämäki sanoo.

Hän ei tunne Mikon tapausta ja kommentoi yleisellä tasolla.

Neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivillä on tavallista korkeampi riski myös erilaisiin mielenterveyden häiriöihin. Leppämäki puhuu JMO:sta: jonkun muun ongelmasta.

Elefantista näkyy helposti vain osa.

– Etenkin silloin, kun on useita ongelmia, jotka eivät aina ole tarkkarajaisia, helposti pallotellaan ja työnnetään jonnekin muualle. Näitä on aika paljon. Ihmiset pitäisi kohdata kokonaisvaltaisesti ja hoito pitäisi keskittää yhden katon alle, Leppämäki sanoo.

Mikon elämäntilanne kiteytyy kahteen monimutkaiseen ja pitkän ajan kuluessa syntyneeseen pattitilanteeseen.

Ensimmäinen liittyy lääketieteelliseen puoleen.

Neuropsykiatriset häiriöt

  • Kehityksellisiä, aivojen toimintaan liittyviä häiriöitä
  • Yleisimpiä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD, Tourette ja autismin kirjon häiriöt kuten Aspergerin oireyhtymä
  • Tourettea sairastaa Suomessa 5000–10 000 ihmistä, ADHD:ta arviolta yli 200 000
  • Hankaloittavat usein arjen sujumista ja elämänhallintaa
  • Lisäävät riskiä mielenterveyden häiriöihin

Touretten syndroomaa tai pakko-oireista häiriötä ei voi lopullisesti parantaa, mutta oireita voidaan helpottaa muun muassa lääkityksellä. Täsmälääkitystä ei ole, vaan hoito saattaa koostua usein eri lääkkeiden yhdistelmistä. Osa näistä ovat antipsykoottisia lääkkeitä. Sopivan lääkityksen löytäminen voi olla hankalaa.

– Niistä tuli hirveät haitat sekä fyysisesti että henkisesti. Lääkitys esti minulta matkustelun, opiskelun, seurustelun, aivan kaiken. Ne eivät vain kaikille sovi, Mikko sanoo.

Lääkkeet aiheuttivat muun muassa levottomuutta, ylivilkkautta ja veto-oireita, jossa silmät kääntyivät pakonomaisesti katsomaan ylöspäin.

– En välillä nähnyt mitään.

Lääkkeiden teho on ainakin ajoittain ollut huono, lukee Omakannassa.

Mikko tarvitsisi kuntoutuakseen terapiaa. Sen saaminen ja lääkäreiden kirjausten mukaan mahdollisesti myös onnistuminen vaatisi sitoutumista lääkehoitoon.

Mikko Huttunen kävelee kadulla.
Mikon haaveena olisi kuntoutuminen ja pääsy tuettuun työtoimintaan. Hän on opiskellut datanomiksi, mutta opinnot täytyi keskeyttää oireiden pahennuttua. Mikko Huttunen kävelee kadulla. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Mikko Huttunen

Palettia sekoittaa vielä se, että Mikolla todettu lääkärinlausuntojen mukaan persoonallisuushäiriön piirteitä ja määrittelemättömiä mielenterveyden häiriöitä. Psykoottiseksi Mikkoa ei kuitenkaan ole diagnosoitu. Hänellä ei ole kirjausten mukaan ”voitu toistuvasti tutkittuna todeta mielisairautta” eli vakavaa mielenterveyden häiriötä.

Ahdistuksen on todettu ruokkivan Mikon pakko-oireita Touretten syndroomallekin epätavallisen voimakkaaksi pakonomaiseksi käyttäytymiseksi. Ainakin takavuosina itsensä satuttamiseen saakka.

Ja nykyinen elämäntilanne kadulla ruokkii ahdistusta.

Tämän kaiken yhdistelmä tekee asumisjärjestelyistä hyvin haastavia.

Sairaalaosastot tai monet hoitopaikat, kuten kehitysvammapsykiatriset yksiköt, eivät ole pysyvää asumista varten.

Tuettu asuminen on epäonnistunut, sillä Mikko on kohtausten aikana hajottanut huonekaluja ja asuntoaan. Muut asukkaat ovat häiriintyneet metelöinnistä ja kovasta huudosta yöaikaan.

Samoin kävi, kun vanhemmat ostivat Mikolle oman asunnon Matinkylästä: hän sai häätöuhkauksen öisen kolinan ja mölyn takia.

Tehostetussa palveluasumisessa asukkaan ainakin pitäisi saada tarvitsemaansa tukea ja apua vuorokauden ympäri. Tätäkin on useaan kertaan kokeiltu – ja kokeilut ovat päättyneet lyhyeen.

Viimeksi näin kävi lokakuussa, kun Mikko sai paikan pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta tehostetun palveluasumisen yksiköstä. Se on tarkoitettu kehitysvammaisille aikuisille.

Kohtauksen jälkeen Mikko ei aina pääse omin voimin ylös, vaan joutuu makaamaan milloin missäkin.


Mikko Huttunen terveysaseman lattialla.




Mikko Huttunen terveysaseman lattialla.
Kuva: Janne Järvinen / Yle
MOT,Mikko Huttunen

Yö ja yksinäisyys – siinä Mikon kryptoniitit. Yksinolo kasvattaa ahdistusta, mikä ruokkii oireita ja öisin seuraa ei ole aina saatavilla edes hyvin tuetuissa yksiköissä.

Mikko saattaa kokea tarvitsevansa apua, vaikka akuuttia hätää ei olisikaan. Hän on ajoittain vaativa hoidettava.

– Ärähdin hoitajalle, kun olin juuri nukahtanut kovissa kivuissa ja hän herätti. Kysyin, että voitko sitten nyt jäädä seurakseni. Hän poistui, paukautti oven kiinni ja sanoi, että kukaan ei tule enää sinua tänä yönä tapaamaan. Minulle osoitettu ylimääräinen yötyöntekijä kävi kaksi kertaa luennoimassa, että kyllä yksin pitää pärjätä, kuuluu Mikon näkemys yön tapahtumista.

Mikko loukkaantui ja sanoi aamulla suutuspäissään toivovansa, ettei yksikköön tarvitse palata.

– Asiakkuus päätettiin alle vuorokauden jälkeen.

MOT:n tiedossa ei ole, onko Mikko käyttäytynyt väkivaltaisesti tai uhkaavasti paikoissa, joissa asumista on yritetty.

Yhdessä asumisyksikössä Mikon tietoihin on kirjattu, että hänen omasta ja muiden turvallisuudesta on ollut haastavaa pitää huolta ilman rajoitustoimenpiteitä.

Mikon itsensä mukaan hän saattaa rajun kohtauksen aikana tahattomasti satuttaa apuun tulleita. Rikosrekisteri on puhdas.

Mikko Huttunen metroasemalla.
Mikko Huttunen metroasemalla. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Mikko Huttunen

Mikko on myös itse päättänyt joitakin asumiskokeiluja. Hän kokee, ettei oireilua ymmärretä, eikä tukea tule riittävästi. Hänet on hylätty, eikä ole mihinkään tervetullut.

Lääkäreiden papereissa tämä näyttäytyy niin, että Mikko ei sitoudu, käyttäytyy holtittomasti ja tarjottua apua on vaikeaa ottaa vastaan: siis kertakaikkisen hankala potilas.

– Olen liian herkkä loukkaantumaan ja osoittamaan mieltäni. Pitkäjänteisyys minun kohdallani vaatisi kokeneen ja diagnoosit huomioon ottavan ammattilaisen, että jaksaa.

On vaan niin järjetön se huoli. Hän lähtee kävelemään kaupungille, on märkää, kylmää, pimeää ja hän kaatuu siellä.
― Sirkku Huttunen

Mikon oma ratkaisu tilanteeseen olisi se, että hän tarvitsisi ympärivuorokautisen avustajan, joka oppisi tuntemaan hänet ja ymmärtämään oireilua. Ja rauhallisen asunnon, jossa kohtaukset eivät häiritsisi muita ihmisiä.

– Avustajan tarve vähenisi, jos löytyy pätevä psyko- ja fysioterapia. Sitten jos löytäisin Kelan tukien avulla harrastus- ja työtoiminnan. Tarvitsen avustettua ja tasapainoista arkielämää.

Äiti Sirkku Huttunen ei aio luovuttaa: hyvin vaikeista jaksoista on ennenkin selvitty. Huttunen kokee, että sosiaalihuoltojärjestelmältä on tullut erittäin paljon tukea, ymmärrystä ja Mikon tilannetta on yritetty aktiivisesti ratkaista monin eri keinoin.

Toisaalta:

– Jolleivat lähiomaiset tai joku muu hyvä ihminen aja näin vakavasti sairaan ihmisen asioita, niin ei kyllä kauheasti tapahdu. Tai ainakin edistyminen on hidasta. Sosiaali-ihmiset ovat vaihtuneet, on ollut mielenterveyspuolta ja vammaispuolta.

Hän pelkää, että toista talvea Mikkoa ei asunnottomana selviä.

– Jos hän ei pääse johonkin selkeään hoitopaikkaan, niin vaihtoehto on kuolema kadulla.

Mikkoa haettiin vuoden 2019 alussa tahdosta riippumattomaan hoitoon, mutta erityishuollon johtoryhmä ei lopulta puoltanut esitystä. Syy on pöytäkirjan mukaan se, että Mikkoon ei voitu soveltaa lakia kehitysvammaisen erityishuollosta.

Jutun alussa kysyttiin, miksi Mikko on päätynyt kadulle.

Onko Mikko väliinputoaja sote-järjestelmässä, joka ei löydä hänelle oikeaa väylää?

Onko hän omilla valinnoillaan pudottautunut järjestelmän ulkopuolelle?

Onko Mikko hankala? Vai ovatko hänen sairautensa hankalia?

Nykyinen turhien hoitokäyntien rumba käy yhteiskunnalle kalliiksi ja kuormittaa poliisia, ambulanssihenkilökuntaa, terveysasemia ja päivystystä. Ja on äärettömän raskas Mikolle ja hänen omaisilleen.

– Kun saan sellaisen viestin, että ”kyllä elämä nyt hiipuu minusta pois” Mikolta illalla, niin... Sirkku Huttunen sanoo.

– On vaan niin järjetön se huoli. Hän lähtee kävelemään kaupungille, on märkää, kylmää, pimeää ja hän kaatuu siellä. Ei ole aina sanottua, että on joku auttamassa. Hän ei ole pahantekijä. Vaikka hän on noin huonossa tilassa, niin hän on monta kertaa ehdottanut, että miten voisi auttaa minua.

Mikko Huttunen metrossa.
Mikko Huttunen metrossa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Mikko Huttunen

On marraskuu. Tilanne synkkenee: Mikkoa uhkaa käyttökielto kirjastolle, mikä tarkoittaa kieltoa käyttää kirjaston tiloja. Perustelu on se, että henkilökunnan jaksaminen on koetuksella. Mikko tekee omat johtopäätöksensä, eikä enää palaa.

Kirjastopedagogi Timopekka Sillantaus auttoi Mikkoa, ennalta täysin tuntematonta ihmistä, koko syystalven ajan. Toistaiseksi viimeisen kerran he tapasivat marraskuun loppupuolella kirjaston ulkopuolella. Yleensä Mikko ei kättele, sillä se voi laukaista kohtauksen.

– Viimeinen tapaaminen oli poikkeus. Hän ojensi kätensä ja tartuin siihen. Sitten hän lähti talsimaan kohti metroasemaa.

Marraskuun viimeisenä päivänä Sirkku Huttunen saa pojaltaan soiton: Mikko on yksin matkalla kohti Saksaa. Hän seisoo Finnlinesin aluksen kannella.

– Ensimmäistä kertaa tänä vuonna näen auringon, Mikko sanoo äidilleen.

MOT on tutkinut Mikko Huttusen terveystietoja Omakanta-palvelusta hänen luvallaan. Lisäksi Huttunen on antanut valtakirjan, joka on mahdollistanut hänen terveydentilastaan keskustelemisen haastateltavien kanssa.

Toimittaja: Jouni Munukka, kuvaus: Janne Järvinen, taitto: Riikka Kurki, tuottaja: Hanna Takala