Hyppää pääsisältöön

Metsästyshaukka tarkkailee omistajansa eleitä herkeämättä

Doris Hiebeler, 24, kasvoi haukkojen kanssa ja jatkaa nyt vanhaa metsästysperinnettä. Hänen lajissaan tärkeintä on saavuttaa lintujen luottamus ja hyväksyntä.

Lintu tunnistaa askeleet jo kaukaa. Tulija on sille läheisempi kuin kukaan – ensimmäinen hahmo, jonka se näki kuoriuduttuaan.

”Huomenta”, Doris sanoo, ja katsoo haukkaansa silmiin.

Vielä nimetön haukka on oppinut tuntemaan Doriksen äänen ja kosketuksen jo ennen kuoriutumistaan.

Se on syntynyt aiemmin keväällä Doriksen vanhempien tilalla Itävallassa. Nimen se saa vasta ensimmäisen saaliin metsästettyään, kuten perinne edellyttää.

Tiesin jo 4-vuotiaana, että tämä on se elämä, jota haluan. Silloin todella ymmärsin linnun ja itseni välisen kontaktin.

Haukankasvattajan vuosi rytmittyy petolintujen kasvattamisen, kouluttamisen ja niillä metsästämisen mukaan.

”Elokuussa alkaa keväällä kuoriutuneiden lintujen koulutus. Alkusyksystä lennätämme lintuja päivittäin ja esittelemme niille saaliseläimet.”

Positiivisen energian saat linnuilta takaisin – negatiivisuus palautuu kaksinkertaisena.

Lokakuusta joulukuuhun kestävän metsästyskauden aikana metsästetään pääasiassa kaniineja.

Onnistumisen edellytys on linnun ja ihmisen yhteistyö.

Lintua voi lukea sen pienimmistäkin eleistä. Siitä, miten ne katsovat sinua. Onko se valmis yhteistyöhön, vai häiritseekö sitä jokin.

Metsästyskauden jälkeen haukankasvattajan aika kuluu sisätiloissa.
Lintuja houkutellaan pesänrakennuspuuhiin ja paritteluun.

Doris on tiiviisti mukana myös haukanpoikasen elämässä jo ennen sen kuoriutumista.

"Kevät on jännittävää aikaa, sillä seuraan munien kehittymistä jatkuvasti. Mittaan esimerkiksi alkioiden sydämensykettä."

Wienissä taloustiedettä ja kieliä opiskelevan Doriksen tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät.

”Aion käydä yliopiston loppuun, koska haluan tienata tarpeeksi. Lintujen ylläpitäminen ei ole halpaa, mutta se on minulle tärkeintä."

Lisää Doriksesta ja haukkametsästyksestä Yle Areenassa.

Haukkametsästyksen kansainvälinen kattojärjestö on sitoutunut petolintujen suojeluun. Haukkametsästys on liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Suomessa on toistaiseksi yksi metsästyshaukka.