Älä aseta itsellesi liikaa ansoja alkaneelle vuodelle.
Yleensä vuoden vaihtuessa luvataan tipatonta tammikuuta, hikistä helmikuuta, melutonta maaliskuuta ja muita pinnistyksiä vaativia asioita. Sellaiset lupaukset kannattaa kuitenkin kiertää kuin poliitikko. Myös menneen vuoden virheisiin liittyvät kysymykset olisi parempi väistää kuin kansanedustaja.
Aristoteleen kantapään toimittaja vietti välipäivät tutkien poliitikkojen erilaisia puheita. Seuraavassa malliesimerkki onnistuneesta ja nykyajan vaatimukset täyttävästä uudenvuodenpuheesta. Inspiraatiota ei ole haettu pelkästään poliittisista hokemista, vaan raaka-aineena on käytetty myös presidenttien uudenvuodenpuheita. Seassa saattaa olla ripaus urpilaista, soinia ja kataista sekä pieniä jäämiä jäätteenmäestä.
Vuoden aikana kertyneet lisäkilot tulivat minulle pyytämättä ja yllättäen.
Kansalaiset. Aivan aluksi haluan kiittää ja kertoa, että edellinen vuosi oli mahdollisesti hyvä, vaikka sitä onkin aikaista arvioida jo nyt. Minulla on unelma. Toivon, että alkaneesta vuodesta tulee vielä parempi ja että saamme sanoa monta kertaa: "Tänään on tilipäivä!"
Kun puhutaan menneestä vuodesta, yritän puhua niin totta kuin osaan. Vuoden aikana kertyneet lisäkilot tulivat minulle pyytämättä ja yllättäen. Pyrin selvittämään, mitä kesäkuntoon pääsemisen kanssa voidaan tehdä, vaikka meidän onkin puolustettava myös vapautta löhöillä.
Osa meistä vietti edellisenä vuonna liikaa aikaa älypuhelimella, mutta se on fantastinen uudistus, aivan loistava uudistus. Mitä tulee vuoden aikana sosiaalisen median tileille lipsahtaneisiin möläytyksiin, sori siitä.
Meidän on valmistauduttava siihen, että alkanut vuosi on karkausvuosi. Tässä muutoksessa on pysyttävä valppaana. Päällimmäisenä mielessä on vaara, että joku kääntää kalenterin maaliskuulle jo 28. päivä helmikuuta.
Joustoa vaaditaan kaikilta.
Yhdessä meidän on pystyttävä parempaan. Olen asettanut työryhmän tutkimaan, mitä voimme tehdä puolisolle luvatulle keittiöremontille. Tässä vaiheessa on myös liian aikaista arvioida, ehditäänkö rästiin jäänyttä hammaskivenpoistoa toteuttaa ripeällä aikataululla. Joustoa vaaditaan kaikilta.
Meidän on siis ponnisteltava, mutta liian ankara ei saa olla. Kyllä kansa tietää myös tipattoman tammikuun aikana, että normaalit ruokajuomat otetaan eikä karkkilakkoon pidä ryhtyä. Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta. Minä juon nyt kahvia, ja jos nahkurin orsilla tavataan, so what?
Aristoteleen kantapää -ohjelmassa keskusteltiin ihmissuvun puhetaidon synnystä ja pohdittiin, mikä tarve on johtanut kielen syntymiseen? Ehkä se on ollut juuri tarve selittää itsensä pois hankalasta tilanteesta.