"Oli joskus aika, jolloin jokaisen sivistyneen ihmisen kuului osata tanssia, soittaa ja laulaa tai lausua runoja, mieluiten hallita kaikki nämä kolme tekemisen taitoa".
Näin kirjoittaa professori Timo Airaksinen kirjassaan Tekniikan suuret kertomukset, ja sanoo, että näiden taitojen tarjoama ilo oli viatonta, mukavaa, halpaa, kestävää ja loputonta.
Hän muistuttaa, että nuo taidot vaativat ihmiseltä kaikki opettelun ja ylläpidon vaivat. Taidot eivät tulleet itsestään tai koneellisesti. Päinvastoin ne oli opeteltava kunnolla niin, että kyettiin helpon näköisiin ja tyylikkäisiin suorituksiin. Suorituksiin, jotka tuottivat iloa muille, kuten hän sanoo ja toteaa, että viulua tai pianoa ei voinut käyttää samalla tavalla kuin gramofonia myöhemmin.
Timo Airaksinen sanoo, että laitteen käyttötapa muuttuu laadullisesti erilaiseksi, kun tullaan tietotekniikan, digitaalisen tekniikan, pariin. Hän ottaa esimerkiksi arkipäiväisen laitteen nimeltä auto. Sen käyttö vaatii ajotaitoa, ja tuo ajotaito muistuttaa esimerkiksi pianonsoittoa tai moottorisahan käyttöä siinä, että aistien ja motoriikan on toimittava yhdessä ja vaativasti koordinoituna. Muuten ei hommasta tule mitään.
Timo Airaksinen toteaa, että nykyinen, kaikkein kehittynein tekniikka ei enää vaadi tuonkaltaista taitoa. Nykyinen tekniikka sen sijaan vaatii käyttäjältään tietoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Ja kun ajotaitoon tai pianonsoiton taitoon liittyvä taito korvautuu pelkällä tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Tekniikka muuttuu suhteessaan ihmiseen ja käyttäjäänsä aivan uudenlaiseksi, kuten Airaksinen asian ilmaisee. Uusi laite vaatii käyttäjältään uusia asioita.
Kirja Tekniikan suuret kertomukset on vuodelta 2003, eli ei niinkään kaukaa, mutta ajasta, joka ainakin teknologisesti oli hieman erilainen kuin nykyhetki. Tällä kertaa se ei paljoa haittaa, sillä Airaksisen oivallukset pätevät yhä ja joiltakin osin jopa osuvammin kuin julkaisuajankohtanaan. Maailma kun on kulkenut tiettyyn suuntaan.
Airaksinen kirjoittaa tekemisestä. Tekemisestä, joka on vaativaa, mutta onnistuessaan tuottaa tulosta. Hän toteaa, että pelkkään laitteen käyttämiseen ei liity tekemiseen verrattavaa onnistumisen tunnetta, tai tunnelatausta ylipäänsä. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen.
Ehkä tässä on eräs syy, miksi vanhanaikaiset, analogiset elektroniset soittimet kiinnostavat edelleen musiikintekijöitä. Niissä ei riitä pelkkä osaaminen, niiden kanssa toimiessa pitää myös tehdä jotakin. Ja juuri tuo tekeminen on ilmeisen hauskaa. Se on motivoivaa ja palkitsevaa.
Vuoden 2020 ensimmäisessä Avaruusromussa katsahdetaan perinteisesti taaksepäin eli tutkaillaan vuoden 2019 ulkomaista satoa: muutamia valintoja ja esimerkkejä vuoden varrelta siitä, millaista musiikkia maailmalla vuonna 2019 tehtiin ja julkaistiin.
Kaksikko d'Voxx työskentelee yksinomaan analogisin ja modulaarisin laittein. Kysymys kuuluu, onko se modernia vai postmodernia?
Mitä tapahtuu, kun japanilainen The Future Eve muovaa Robert Wyattin musiikkia?
Musiikki muuttuu lähes tunnistamattomaksi, mutta säilyttää kauneutensa ja herkkyytensä. Se muuttuu hieman buddhalaiseksi, kuten The Future Eve itse sanoo:
Amerikkalaissyntyinen, mutta Japanin maaseudulla kasvanut Corey Fuller tekee, ilmeisesti japanilaisesta kulttuuriperimästään johtuen, jollakin tapaa läpikuultavaa ja vähäeleistä musiikkia. Näin siitäkin huolimatta, että hän on jo pitkään asustanut Tokion vilinässä. Tai ehkä juuri siksi.
Brittiläinen Simon Scott kutsuu itseään, ei niinkään säveltäjäksi, vaan ääniekologiksi. Hän on myös multi-instrumentalisti, ja ansaitsee leipäänsä myös rumpalina.
Albumillaan Soundings hän esittelee ääniä maailmanmatkoiltaan. Hän kertoo tehneensä musiikin monella eri maailmankolkalla: paitsi kotikulmillaan Cambridgessä, myös Yhdysvalloissa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja arktisilla alueilla. Mukana on ääniä kaikkialta ja musiikki on todella syntynyt tien päällä ja tee-se-itse-hengessä, aivan konkreettisesti läppärin avulla. Tämä on jatkuvan liikkeen ja muutoksen musiikkia, sanoo Simon Scott.
Vinyylilevyjen ja c-kasettien julkaiseminen virkistyi vuonna 2019 entisestään. Eräänä esimerkkinä vinyylivillityksestä olkoon Steve Roachin albumi Bloom Ascension.
Se on albumi, jonka Steve Roach kertoo suunnitelleensa nimenomaan vinyylialbumijulkaisuksi. Hän muistelee edellisen kerran tehneensä musiikkia vinyylijulkaisua varten yli kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1989. Nyt on mielessä siis ollut vanha kunnon vinyyli, ja oikeastaan on aika hauska huomata, kuinka uusi ajattelu on vaikuttanut myös musiikkiin. Ja kuinka paljon tämä kuulostaa esimerkiksi vanhalta Kraftwerkilta.
Amerikkalainen Carl Stone on eräs elektronisen musiikin elävistä legendoista. Mies, joka tekee edelleen uutta musiikkia. Vuonna 2019 ilmestynyt albumi on nimeltään Himalaya ja sen nimiraidalla on mukana japanilainen vokalisti Akaihirume.
AVARUUSROMUA 5.1.2020 - OHJELMAN MUSIIKKI:
d'VOXX: Aotou (Télégraphe)
THE FUTURE EVE feat. ROBERT WYATT: 04.01 KiTsuNe Ring Version (KiTsuNe / Brian The Fox)
COREY FULLER: Look Into The Heart Of Light, The Silence (Break)
SIMON SCOTT: Baaval (Soundings)
STEVE ROACH: Synesthete (Bloom Ascension)
CARL STONE: Himalaya - with Akaihirume (Himalaya)
