Hyppää pääsisältöön

Ulkolinja: Putinin nuoret

Putinin valtakaudella varttuneet nuoret ajattelevat ristiriitaisesta maansa johtajasta ja nykytilasta.
Kaksoset Taja (vas.) ja Jegor syntyivät samana päivänä kun Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti. Putinin valtakaudella varttuneet nuoret ajattelevat ristiriitaisesta maansa johtajasta ja nykytilasta. Kuva: Lichtfilm with WDR Yle TV1,Ulkolinja: Putinin nuoret

TV1 torstaina 9.1.2020 klo 22.00 - 22.55, uusinta sunnuntaina 12.1. klo 23.50, Areenassa

Kaksi vuosikymmentä sitten pääministeri Vladimir Putin nousi presidentiksi tuntemattomuudesta. Putinin valtakausi Venäjän johdossa alkoi 31.12.1999, kun Boris Jeltsin luopui vallasta.

Ensimmäisessä uudenvuoden puheessaan Putin lupasi, että Venäjällä toteutuu ”sananvapaus, ajatuksenvapaus, vapaa tiedonvälitys, omistusoikeus. Valtio tulee jatkossakin puolustamaan luotettavasti näitä sivistyneen yhteiskunnan peruskiviä.”

Putinin valtaannousun päivänä syntyneet lapset ovat nyt parikymppisiä nuoria, ja he ovat eläneet koko elämänsä Putinin valtakunnassa.

Saksalainen dokumentti Putinin nuoret tapaa vuonna 1999 syntyneitä venäläisiä nuoria. Železnogorskin kaupungissa Siperiassa asuu Polina, Moskovassa puolestaan Andrei ja Kamilla sekä Pietarissa kaksoset Taja ja Jegor. Uralin Ketovon kaupungissa tavataan Gleb.

Nuorten näkemykset maansa johtajasta ja tilanteesta poikkeavat jyrkästi. Osa vastustaa Putinia, toisille presidentti on idoli. Osa haluaa lähteä maasta, jos nykymenoon ei tule muutosta, toiset haluavat taistella muutoksen puolesta.

Millaisessa maassa nuoret kokevat elävänsä ja mitä he toivovat tulevaisuudelta?

Russlands Millenniumskinder. Russia's Millenium Children. Ohjaus: Irene Langemann. Tuotanto: Lichtfilm / MDR / WDR, Saksa, 2019.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.