Kirjailija Lasse Lehtisen lapsuus- ja nuoruusvuosien suuria merkkipaaluja ovat olleet yleislakko ja Urho Kekkosen valinta tasavallan presidentiksi vuonna 1956. Lehtisen ensimmäinen poliittinen herääminen tapahtui juuri yleislakon aikaan, mutta myös Urho Kekkosen valinta presidentiksi osaltaan ravisteli nuorukaisen yhteiskunnallisia vaistoja esiin. Vaikka Kekkonen ei ollut ollutkaan Lehtisen perheen presidenttiehdokas, hänestä lopulta sukeutui mies, joka sai nuorelta pojalta huomiota ja arvonantoa viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä. Näin Lehtinen muistelee omaa poliittista heräämistään.
Ensimmäinen poliittinen osallistumiseni ajoittui suuren yleislakon aikaan talvella 1956. Myös Kuopion kommunistit järjestivät lakkoa tukevan mielenosoituksen, sillä kertaa soihtujen kera. Kokoontuminen oli illalla palokunnan takana olevalla kentällä. Elävän tulen houkuttelemina palokunnan pikkupojat ryntäsivät taistojen tielle. Kävin minäkin hakemassa agitaattoreilta palavan soihdun ja liityin kulkueeseen.
Äideillä on ihmeellinen vaisto. Pimeästä soittokunnan, punalippujen ja soihtujen keskeltäkin äitini huomasi poikansa, riensi kadulle ja komensi pikku pioneerin poistumaan rivistä. Jouduin luovuttamaan soihdun varttuneemmalle luokkataistelijalle enkä ole sen jälkeen kommunistien rientoihin osallistunut.
Yleislakkoa edeltävänä päivänä Urho Kekkonen oli valittu Suomen presidentiksi. Asemakoulun kolmannella luokalla oli ennen vaaleja järjestetty aiheesta äänestys. Sen voitti ylivoimaisesti kokoomuksen presidenttiehdokas Sakari Tuomioja. Opettajan harrastama hienovarainen poliittinen valistus oli ainakin sillä kertaa tehonnut.
Jotenkin olin kotiväen puheista ymmärtänyt, että meillä kannatettiin sosialidemokraattien ehdokasta K.-A. Fagerholmia. Hän saikin minulta yhden äänen. Ainoa, joka kannatti Kekkosta, oli luokan hauskuttaja, Hartikaisen yleisen saunan omistajan poika Heikki.
Kun Kekkonen sitten valittiin presidentiksi ja Fagerholm tuli niukasti toiseksi (eikä Tuomioja ollut edes vakava vaihtoehto), opettajan oli vaikea salata pettymystään. Mutta kolmasluokkalaiset oppivat hieman reaalipolitiikkaa.
KGB eduskuntatalossa
Vuoden 1956 presidentinvaalit olivat neuvostoliittolaisen muistelmakirjallisuuden valossa Tehtaankadulle suuri ja onnistunut operaatio, johon panostettiin vaivannäköä ja arvovaltaa. Silti jännitys säilyi viime minuuteille saakka.
Ensimmäisellä kierroksella valitsijamiehet olivat äänestäneet omaa ehdokastaan, mutta sitten alkoi puolueiden välinen kaupankäynti. Toisessa äänestyksessä SDP:n K.A. Fagerholm sai 114 ääntä, maalaisliiton Kekkonen 102 ja virassa oleva presidentti Paasikivi 84 ääntä, vaikka ei ollut virallisesti ehdokkaana. Huomattiin, että Kekkonen ei saanut yhtään valitsijamiestä Helsingistä.
Mikäli muut ryhmät eivät olisi luopuneet nimikkoehdokkaistaan, kolmannelle kierrokselle olisivat menneet Kekkonen (88) ja Paasikivi (84), jolloin Fagerholm ja Kilpi olisivat pudonneet jatkosta ja Paasikivi todennäköisesti voittanut SDP:n valitsijamiehillä.
Tehtaankadun ammattimiehet olivat ennen toista kierrosta laskeneet, että jos Kekkosen ryhmä saa hankituksi muiden ehdokkaiden valitsijamiehistä seitsemän ääntä lisää, kommunistit voivat äänensä jakamalla taktikoida Kekkosen ratkaisevaan kolmanteen äänestykseen.
KGB:n Mihail Kotov ja Viktor Vladimirov, jotka saivat vapaasti liikkua eduskuntatalossa, eivät operaatioon suostuneet ilman varmuutta siitä, että Kekkosen tarvitsemat äänet todella saadaan.
Kekkosen kampanjapäällikkö Kustaa Vilkuna ilmoitti omalla riskillään Vladimiroville, että ratkaisevat äänet oli hankittu. Tarvittiin vielä vahvistus Moskovasta. NKP:n sähkettä näyttämällä KGB lopulta taivutti kotikommunistit Kekkosen taakse. Onneksi aikalaiset eivät tällaisista operaatioista tienneet mitään, vasta tutkimus on ne löytänyt.
Se on sitten 18 vuotta linnaa Kekkoselle, totesi Tanner vaalien jälkeen. Hän erehtyi, tuomio piteni Moskovan määräyksestä 26 vuoteen...
Kolmannessa äänestyksessä kokoomus meni Fagerholmin taakse melkein kokonaisuudessaan. Kun Kekkonen voitti vaalin äänin 151–149, ruvettiin hakemaan ”ratkaisevan äänen” antajaa. Tosiasiassa useiden äänien on täytynyt vaihtaa leiriä, vuotoja tapahtui joka suuntaan. Maalaisliitossa oli Kekkosen vastustajia ja SDP:ssä oli Kekkosen äänestäjiä.
SDP:n puoluesihteeri Väinö Leskinen joutui lukemaan äänestyslaput eduskunnassa. Kun Leskinen oli 151. kerran lausunut sanan ”Kekkonen”, sali kohahti ja niin kohahtivat kansalaiset kodeissa, jossa ääntenlaskentaa kuunneltiin radioista hiiskumattoman hiljaisuuden vallitessa. Kekkonen kiusasi Leskistä sanomalla, että tämä oli juuri pitänyt ”elämänsä parhaan puheen”.
Väinö Tanner seurasi ääntenlaskentaa eduskuntatalon lehterillä. Kun tulos oli julistettu, hän sanoi: ”Se on sitten 18 vuotta linnaa Kekkoselle.” Tanner erehtyi, tuomio piteni Moskovan määräyksestä 26 vuoteen...
Kekkonen toi onnea
Mutta nimenomaan Kekkonen se vasta pojan mielessäni huomiota ja arvonantoa saikin heti siitä lähtien, kun tajusin mikä mies tasavallan presidentti ylipäätään on; mikä hänen hommansa on ja kuinka vaikutusvaltainen hän lopulta onkaan.
Kuusikymmentäluku jäi suomalaiseen historiaan nimenomaan Urho Kekkosen vuosikymmenenä. Hänen vaikutuksensa jopa tavallisen suomalaisen sukankuluttajan tietoisuuteen ja asenteisiin ylti tuon vuosikymmenen melkeinpä jokaiselle päivälle. Muutamat päivät jäivät toisia paremmin mieleen. Eräänä tiettynä päivänä alkoi ainakin omalla kohdallani tiedostava kuusikymmenluku.
Ilman Kekkosta olisimme istuneet senkin korvaamattoman päivän työläässä lyseokoulussa.
Oli Kekkosen 60-vuotispäivä syksyllä 1960. Koululaisilla oli juhlan kunniaksi lupapäivä. Sille asialle osasimme toki antaa arvoa. Ja juuri tästä arvonannosta lankesi presidentin henkilöllekin vastaavasti osansa. Ilman häntä olisimme tietenkin istuneet senkin korvaamattoman päivän työläässä lyseokoulussa.
Jollakin lailla uskoin Kekkosen vaikuttaneen myös siihen hyvin miellyttävään tapaukseen, joka sattui kohdalle Kuopion torilla samana päivänä. Löysin näet arpa-auton edestä silloisen melko harvinaisen kahdensadan markan kolikon ja sen ympäriltä vielä pikkurahaakin.
Nuoren miehen elämässä alkavalle vuosikymmenelle osuivat ensimmäiset ulkomaanmatkat, ensimmäinen känni ja seksikokemukset. Pikkupojan mieli oli jo sitä aikaisemmin ajatuksissa matkannut maaseudulta maailmalle – mutta vain kirjojen ja musiikin kautta. Nyt olin myös osallistuja.
Teksti: Lasse Lehtinen
Maaseudulta maailmalle -sarja nyt kokonaan Areenassa. Katso heti!
