
Jaksossa rakennetaan uusi korva lapselle, otetaan vanhuksia kotiin perhehoitoon ja seurataan ambulanssikaksikon 24 tunnin työrupeamaa Rovaniemellä.
Kymmenvuotias Jami saapuu aamulla Uuteen Lastensairaalaan Helsinkiin. Hänen toinen korvalehtensä on synnynnäisesti pienikokoinen ja tänään siitä muotoillaan normaalin kokoinen ja näköinen korva.
Plastiikkakirurgi Tiia Pihlamaa ottaa palan Jamin kylkirustoa ja muotoilee kolmiulotteisen korvalehden näköisen kappaleen ihon alle vietäväksi. Monimutkaisen muodon onnistumista kirurgi on kotona useasti harjoitellut raa’alla perunalla.
– Tää on maailman siistein ammatti, käsityöläisen ammatti. Teoria pitää olla vahva ja sitten voi askarrella töissä, kirurgi toteaa hymyillen.
Rovaniemellä ensihoitajat Minttu Pulju ja Kalle Vuollo tekevät 24 tunnin mittaisen työvuoron.
Päivän hälytykset vievät yli 100 kilometrin päähän kouristelevan potilaan luo, kehitysvammaisten asuntolaan ja savuttavasta leivinuunista kärsineen seurueen luokse.
Kumpikin ensihoitaja toteaa, että työajat ovat hullut, mutta silti pitkä vuoro on työn parhaita puolia.
– Palkitsevinta on, kun olen pystynyt auttamaan potilasta ja ehkä jopa työvuoron aikana pelastanut jonkun hengen, Pulju pohtii.
Tamperelaiset Marjatta ja Jouko Virolainen pitävät päivällä perhekotia vanhuksille. Tänään leivotaan pullaa ja jumpataan.
– Ei me Joukon kanssa oteta tätä työnä, vaan ajatellaan, että meillä on tällainen erilainen uusioperhe, Marjatta Virolainen toteaa.
Hän kertoo, että työ tuo tyydytystä, kun saa iloisen tunnelman aikaan vanhuksille. Ikäihmiset eivät välttämättä ymmärrä tai muista, mihin ovat päiväksi menossa, mutta tuttujen hoitajien kohtaaminen saa heidät piristymään.
Uniapnea on uusi kansantauti Suomessa, Oku, 34, saa tänään uniapneamaskin eli cpap-laitteen, jota hänen tulee käyttää öisin.
Unikatkoksia hänellä saattaa olla tunnissa jopa yli 60 kertaa. Unen jatkuva keskeytyminen aiheuttaa kovaa väsymystä ja lisää riskiä sairastua aivo- ja sydäninfarktiin sekä diabetekseen.
Oku on toiveikas, että hänen elämänlaatunsa paranee laitteen avulla.
Kotkassa Tommi käy hakemassa korvaushoitoyksiköstä päivän annoksensa. Hän on silminnähden iloinen, että on pysynyt pitkään kestäneen päihde-elämän jälkeen kuivilla. Alkomittariin puhallus näyttää nollaa.
Porilaisen Hilman, 5v, matka Helsinkiin avosydänleikkaukseen osoittautuu turhaksi, sillä Hilman leikkausajan vie päivystyspotilas. Perheen pettymys on kova, mutta äiti toteaa, että tällä pystyttiin todennäköisesti auttamaan lasta, jonka leikkauksella oli paljon suurempi kiire.