Hyppää pääsisältöön

Sirpaleista laatua mutta kiinnostava yhdistelmä

Lappeenrannassa on ollut orkesteri jo satakymmenen vuotta, minkä kunniaksi nykyinen Lappeenrannan kaupunginorkesteri on julkaissut levyn otsikolla Saimaa Seasons. Levyn sisältö ei liity Saimaaseen eikä vuodenaikoihin, vaan yhdistää Carl Nielseniä Paavo Heiniseen. Orkesterin edellisellä levyllä kuultiin molemmilta huilukonsertot, nyt klarinettikonsertot.

Saimaa Seasons
Saimaa Seasons Uudet levyt

Yhdistelmä on musiikillisesti kiinnostava. Sekä Nielsenin että Heinisen puhallinkonsertot ovat kypsien säveltäjien töitä, joissa keskitytään vähäeleisesti olennaiseen. Ja kun Nielsen kurkottaa niissä modernismiin ja Heininen uusklassismiin, yhteistä kieltä löytyy riittävästi dialogiin.

Nykyinen Lappeenrannan kaupunginorkesteri on pikkuinen sinfonietta, jossa puita on tuplat mutta jousia vain tusina. Ohuus kuuluu Nielsenin pelkistetyssä tekstuurissa, joka vaatisi joko parempaa puhtautta tai lisää massaa. Rytmisesti rivit pysyvät esimerkillisen suorina, mistä kiitos kuulunee kapellimestari Vytautas Lukociukselle - hän on syystäkin paikallisesti arvostettu ammattimies.

Heinisen konsertto on orkesterin onneksi kiitollista soitettavaa. Orkesteri saa sen rapsodiset, läpikuultavat eleet asettumaan luontevasti kohdilleen, mutta korkeiden jousten ja puhallinkenttien puhtaudessa riittäisi tekemistä, ja sointien yhdistelyyn kaipaisin pehmeyttä, johon muutama suomalainenkin kamariorkesteri pystyy. Konserttitaltiointina levy kuitenkin todistaa lappeenrantalaisten asiallisesta laatutasosta.

Konserttojen solisti Olli Leppäniemi puolestaan ei ole asiallinen vaan loistava. Tanskan RSO:ssakin vaikuttanut Leppäniemi tuntee Nielseninsä, ja Heinisen haeskelevaan soolostemmaan hän luo suuntaa ja vankkasointista uskottavuutta.

Motiiveiltaan ja kokonaisuudeltaan tämä omakustannelevy jää hahmottomaksi ja laadultaan sirpaleiseksi, kun vertaa orkesterin edelliseen levyyn, jonka Alba julkaisi. Hyvä silti, että Heinisen klarinettikonsertosta saatiin ensilevytys. Teos ei raivaa paikkaa vakio-ohjelmistosta ainakaan dynaamisuudella, mutta elegistä ja suuntaansa etsivää musiikkia on silti mukava kuunnella.

"Saimaa Seasons". Carl Nielsen: Klarinettikonsertto. Paavo Heininen: Klarinettikonsertto. - Olli Leppäniemi, klarinetti, ja Lappeenrannan KO/Vytaytas Lukocius. (LKOCD-3)

Kuuntele Uudet levyt 14.1.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Kokkolalaiset herättävät vanhan amatöörimusiikin eloon - taas

    Levyarvostelu

    1770-luvulla Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius perusti pappilaansa pikkuisen amatööriyhtyeen ja keräsi sille pikkuisen nuottikokoelman. Euroopan mittakaavassa Chydenius oli perifeerinen harrastelija, mutta Suomessa hän oli valistusvisionääri aikaansa edellä. Ei ihme että Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on intoutunut levyttämään kotikaupunkinsa erikoista nuottikokoelmaa, olkoonkin että musiikillisesti kyse on harmittomasta viihteestä harrastelijoille.

  • Karlsons säveltää ryhtiä mystiseen minimalismiin

    Levyarvostelu

    Latvian radiokuoro on melkeinpä maailman paras kuoro, eikä ihme että Ondine julkaisee sen levyjä minkä ehtii. Kuoro on taltioinut perusohjelmistoa ansiokkaasti, mutta viime aikoina sekaan on eksynyt ohuenpuoleista tunnelmamusiikkia Baltiasta. Siksi suhtauduin epäilyksellä uuteen Juris Karlsonsin musiikkia esittelevään levyyn. Mutta tuntematon latvialainen paljastui dynaamiseksi, omaääniseksi säveltäjäksi, joka säveltää jopa mystiseen minimalismiin ryhtiä ja värejä.

  • Varhainen käyrätorvi laulaa kotoisasti

    Levyarvostelu

    Reilu vuosi sitten intoilin luonnontorvitaituri Alec Frank-Gemmillin levystä, jolla hän soitti varhaisia virtuoosikonserttoja käyrätorvelle. Ursula Paludan Monbergin uutuuslevy sisältää hieman myöhäisempää ja melkoisesti helpompaa ohjelmistoa, mutta kuulostaa yhtä aristokraattiselta, ja täydentää oivallisesti kuvaa luonnontorven kehityksestä.

  • Kyykkyviulismia vuonna 2020?

    Levyarvostelu

    Kunnianarvoisalla Deutsche Grammophon -yhtiöllä on pitkät perinteet myös crossover-taidemusiikissa. Sektorin uusin tuote on norjalainen viulisti Mari Samuelsen, jolta DG julkaisi tuplalevyn jo viime vuoden puolella. Minulta on kestänyt hetkisen päästä selville levyn tarkoitusperistä, mutta loppujen lopuksi kyse on vain kyykkyviulismin päivittämisestä 2020-luvun taidemusiikkimuotiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua