”Ihminen kiinnostaa mua todella paljon”, sanoo Rosa Liksom.
Uusi henkilökuva kertoo maailmankansalaisesta.
Ylitornialaisen perheen kuopus kasvoi kasvattamatta, ja kasvoi hyvin. Hänestä tuli palkittu kirjailija, kuvataiteilija, elokuvantekijä ja kunniatohtori, joka harrastaa purjehdusta, hiihtoa, retkiä ja junia.
Rosa Liksom on maailmankansalainen. Hän on kiertänyt maailmaa nuoresta tytöstä. Yksi kirjailijanuran käännekohdista oli Finlandia-palkinto vuonna 2011. Silloin yksityisyyttään piilotellut kirjailija päätti perheensä kanssa, että hän lähtee tapaamaan lukijoita ja antaa haastatteluja omilla kasvoillaan.
Rosa Liksom eli Anni Ylävaara kertoo Laura Joutsin ohjaamassa henkilökuvassa isänsä kuolemasta, nauraa ensimmäisille paidattomille kirjailijaesittelykuvilleen ja kertoo suomenruotsalaisten yhteisöstä, jossa asui nykyisen ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa ja keksi itselleen taiteilijanimen Liksom.
Nimi syntyi itsesuojeluvaistosta: Anni Ylävaara ei halunnut Tornionjokilaakson parjattujen taiteilijoiden Mukan ja Särestöniemen kohtaloa.
Kirjoitan täsmälleen niin kauan kun mulla on kirjoittamisen pakko.
Liksomin tekstit ovat sekoitus “ylhäistä ja alhaista”, korkeaa, populaaria ja brutaalia tarinankerrontaa, ja siinä hän on lähes yksin omassa lajissaan: “Meitä brutaaleja kirjailijoita on aika vähän.”
Liksom ei kaunistele vaan haluaa kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat: “Mä rakastan brutaalia ilmaisua! Kirjoissa voin vetää todella rehellisellä brutaalilla meiningillä. Mutta seuraavassa kirjassani ei oo mitään brutaalia. Kenties se on vaikuttanut jo.”
Hän on julkaissut 25 erilaista kirjaa: novelleja, romaaneja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Hän kyseenalaistaa kirjailijan identiteetin: “Voiko ammatti olla identiteetti? Ei mulla ole pysyvää identiteettiä!” hän sanoo. Ja nauraa.
"Kirjailijana pyrin kuvaamaan ihmistä niin hyvin kuin osaan, sillä ihminen kiinnostaa mua.”
Teemalauantai 18.1. klo 21.30–
Teemalauantaissa nähdään uusi dokumentti Rosa Liksomista sekä Liksomin lempielokuva Kurjet lentävät, jonka kirjailija-kuvataiteilija itse esittelee.
Ammatti: kirjailija Rosa Liksom
Siperian rata, pohjoisen tarinat ja työ nuorten tutkinta-asemalla tekivät Rosa Liksomista kirjailijan. Uudessa henkilökuvassa Liksom nauraa nuorelle itselleen, saa tohtorinhatun ja kuulee tyttärensä tiukan analyysin. Ja nauraa lisää. Dokumentti on kuvattu vuoden 2019 aikana. Toimittajina Laura Joutsi ja Anna Tulusto, ohjaus Laura Joutsi. Tuottaja Marjaana Mykkänen. Ensiesitys.
Rosa Liksom esittelee lempielokuvansa
"Olen elokuvataiteen rakastaja, katson paljon elokuvia, mutta Kurjet lentävät on edelleen koskettavin elokuvan, minkä olen koskaan nähnyt”, sanoo Rosa Liksom.
Kurjet lentävät
Toisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa traagisessa rakkaustarinassa tohtorin poika jättää tyttöystävänsä lähtiessään rintamalle. Ohjaus Mihail Kalatozov. Pääosissa Tatjana Samoilova, Aleksei Batalov. Upeasta kuvauksesta vastasi Sergei Urusevski. (Letjat zhuravli, Neuvostoliitto 1957)