Hyppää pääsisältöön

”Olisin voinut kuolla ensimmäiseen iskuun" Puukotuksen jälkeen Esa Saarinen liikuttui ihmisten hyvyydestä

Maarit Tastula ja Esa Saarinen
Maarit Tastula ja Esa Saarinen Kuva: Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

Jokin muuttuu sinä maaliskuun päivänä vuonna 2014. Nuori mies puukottaa filosofi Esa Saarista äkkiarvaamatta Espoon Dipolin pihalla. Ambulanssissa, joka pillit ulvoen ajaa kohti Meilahden sairaalaa, Saarinen katsoo ympärilleen ja hämmästyy. Kuinka voi olla mahdollista, ettei hän ollut aiemmin ymmärtänyt, miten paljon maailmassa on hyviä ihmisiä.

On alkukevät. Esa Saarinen on valmistellut ”hemmetin hyvän luennon” isolle kuulijakunnalleen. Hän ja assistentti Jaakko Korhonen ovat matkalla kohti luentosalia, kun nuori mies lähestyy Saarista muovipussi kädessä ja kertoo tuovansa hänelle lahjan.

Kaikki tapahtuu muutamassa sekunnissa. Saarinen ei tunne puukon iskua, hän näkee vain puukottajan voitonriemuisen ilmeen. Hän kuulee, miten assistentti Jaakko huudahtaa takavasemmalta napakalla äänellä ”pois se puukko”. Ja vasta silloin Saarinen huomaa puukon ja näkee, että puukko on likainen. Siinä on verta ja siksi se on eliminoitava. Kotona Pipsa on muistuttanut hyvän hygienian tärkeydestä.

Tulee toinen isku. Hän ei ymmärrä, että puukko on jo iskeytynyt hänen vatsaansa. Mutta jossain takavasemmalla Jaakko käskee taas ottamaan puukon pois.

Saarinen keskittää kaikki voimansa puukon eliminointiin, tarttuu sen terään nahkahanskoilla ja yrittää pitää siitä kiinni, kun puukottaja tempoo sitä takaisin itselleen. Hän peruuttaa taaksepäin, kaatuu maahan ja puukottaja seuraa mukana.

Jaakko ei epäröi vaan toimii. Hän tarttuu kiinni puukottajaan ja huutaa apuvoimia paikalle. Saarinen ja puukottaja makaavat lopulta maassa rinnakkain. Nuori mies on nyt säyseä, ikään kuin antautunut mutta muistuttaa vielä: ”Esa, mä halusin antaa sulle lahjan.”

Saarinen kerää kamansa, hajonneet silmälasit ja nahkasalkun, lähtee kohti luentosalia hakeakseen verta vuotavaan käteensä laastarin ja kiirehtii luennolle. Koska sehän on hemmetin hyvä luento!

Sattumalta vastaan kävelee hänen aikuinen poikansa Jerome ja laskee isänsä kanssa leikkiä siinä Dipolin pihalla. Ja silloin vasta ajatus kirkastuu ja hän sanoo pojalleen: ”Mua on puukotettu.” Poika ei lamaannu eikä mene shokkiin vaan toimii kuin erikoisjoukkojen eversti ja kutsuu ambulanssin paikalle.

Ambulanssissa, jonka pillit ulvovat matkalla kohti Meilahden sairaalaa, Saarinen näkee ensihoitajat, lääkärin, etupenkillä istuvan oman poikansa Jeromen ja muistaa Jaakon ja ne kaikki muut rinnallaolijat Dipolin pihalla.

Siinä paareilla verta vuotavana ajatus on taas kirkas ja uusi: miten on mahdollista, että mieleni on niin monta kertaa ihmisen kohdatessani jäänyt kiinni pintapuutteisiin. Miten on mahdollista, etten ole huomannut sitä aiemmin.

Kaikki nämä hyvät ihmiset ympärillämme.

Anna tsäänssille mahdollisuus!

Luennoillaan Esa Saarisella on ollut tapana siteerata Matti Nykäsen kuolematonta sitaattia: Anna tsäänssille mahdollisuus. Ajatus kiehtoo Saarista, koska filosofina ajattelu on hänen työtään. Olisiko niin, että ihmisellä on paha tapa luulla, että hänen päässään juuri nyt jyskyttävä ajatus tai peräti mielipide, olisi aina se ainoa oikea, kyseenalaistamaton totuus. Emme siis anna itsellemme mahdollisuutta ajatella toisin vaan juutumme oman ajattelumme uomaan. Ehkä se on helpompi vaihtoehto.

Jos Esa Saarisen näkökenttään ei olisi nuorena miehenä lennähtänyt punapäinen ja pitkäsäärinen nainen nimeltään Pipsa Pallasvesa, Saarinenkin olisi saattanut juuttua omaan uomaansa. Siksi Saarisen omassa ajanlaskussa onkin selkeä jaottelu: elämä ennen ja jälkeen Pipsan.

Nuorella Esa Saarisella oli hirmuinen hinku tulla tähdeksi. Hän alkoi rakentaa brändiä jo 1980-luvulla, vaikka koko sana oli silloin vielä tuntematon. Mutta hänellä oli myös hyvä vainu sille, mikä ”siinä julkisuustilanteessa jollain tavalla toimis”.

”Fantastisen lapsuuden” elänyt hymypoika Hyvinkäältä yritti kiihkeästi tulla uuden sukupolvensa vihaiseksi mieheksi, ja alkoi uskoa omaan ajatukseensa, että suomalaiset ja varsinkin edellisen sukupolven vakosamettivallankumoukselliset olivat latteata porukkaa.

Kotona Hyvinkäällä hän oli ihaillut Tom Jonesia ja Beach Boyseja, koska ei ollut kuullutkaan Remusta ja Hurriganesista. Kun pikkuveli esitteli Hurriganesia Esalle, Saarinen ällisteli ”oho, onko tällaistakin”. Mutta vainu sanoi heti, ettei Tom Jones sopinut enää tämän nuoren vihaisen miehen mustaan nahkatakkiin. Saarinen siirtyi Remun joukkoihin. Punktohtori oli syntynyt.

Mutta tämä Pipsa oli hankala tapaus, omapäinen ja lahjomaton ja viis välitti vainusta. Pipsa ei halunnut olla tähden kanssa naimisissa. Mutta Esa halusi Pipsan kanssa naimisiin. Siispä Saarisen oli pakko ajatella ajattelunsa uusiksi. Sisäinen tähti oli pantava jäähylle, jos hän halusi saada omakseen kuningattaren ja puolet hänen valtakunnastaan.

Saarinen päätti antaa tsäänssille mahdollisuuden.

Olemuksemme paremmat enkelit

Puukotuksen jälkeen Esa Saarinen toipui vammoistaan kuukauden päivät. Assistentti Jaakko Korhonen sai Tasavallan presidentin hengenpelastusmitalin.

Puukottajaa ei koskaan tuomittu rangaistukseen. Vankilan sijasta hänet määrättiin pakkohoitoon. Oikeussalissa Saarinen kätteli puukottajan perheenjäsenet: äidin, isän ja sisaret. Saarinen oli tyytyväinen oikeuden päätökseen. Sillä isänä hän tietää, että kauheinta, mitä maailmassa voi tapahtua, on se kauhea, mikä tapahtuu lapsellesi.

Maaliskuinen päivä Espoon Dipolissa ei vienyt Saariselta uskoa ihmiskuntaan, päinvastoin. Hän alkoi nähdä kauneutta siellä, missä ei ennen tiennyt sitä olevankaan. Tähtitaivaan sijasta häntä alkoi kiehtoa arjen kauneus, jonka pintapuutteet usein kätkevät ohikulkijan silmiltä.

Ne olemuksemme paremmat enkelit.

Flinkkilä & Tastula Yle TV1 lauantaina 18.1. kello 17.10 ja sunnuntaina 19.1. kello 9.05 sekä Yle Areena.