Hyppää pääsisältöön

Sinustako pönttöneutraali? Kompensoi päästösi syömällä silakkaa!

Tom Nylund ja Kioskin Gogi syövät silakkaa ja nauravat
Kioskin Gogi sai silakkahaasteen. Tom Nylund ja Kioskin Gogi syövät silakkaa ja nauravat Kuva: Yle/Niina Mattus #itämeridinner,silakka,kalaruoat

Syömällä kerran viikossa silakkaa poistat Itämerestä saman verran ravinteita, mitä sinne pöntön kautta päästelet. Auta siis lähimertamme ja syö kestävästi kalastettua villikalaa!

Pönttöpäästöt, mitä ihmettä?

Itämeri kärsii rehevöitymisestä. Rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita, typpeä ja fosforia valuu mereen myös jätevesistämme. Ihminen tuottaa keskimäärin vuorokaudessa 2,2 g fosforia jätöksissään, eli ulosteessa ja virtsassa. Vessanpöntöstä nämä jätökset jatkavat matkaansa jätevedenpuhdistamoon.

Kaupungeissa jätevedenpuhdistus on melko tehokasta, keskimäärin 95 % fosforista poistuu prosessin aikana. Puhdistuksen jälkeen Itämereen päätyy siis keskimäärin 40 grammaa fosforia vuodessa asukasta kohden.

Määrä on kuitenkin merkittävä, kaikkien suomalaisten pönttöpäästöt vuodessa kasvattavat levää Itämeressä 220 miljoonaa kiloa.

Eipä hätää, pönttöneutraaliksi on helppo päästä!

Omat pönttöpäästönsä on kuitenkin vaivatonta neutralisoida!

Itämeressä ravinteet lisäävät levien kasvua. Osa rehevöittävästä fosforista sen sijaan sitoutuu kaloihin. Niinpä kalaa syömällä voimme poistaa ravinteita Itämerestä.

Kalojen syöminen on tällä hetkellä ainoa toimiva tapa saada ravinteita pois merestämme.

Pönttöneutraaliksi päästäkseen kalaa ei tarvitse hotkia valtavia määriä. Kerta viikossa silakkaa riittää. Nimittäin yksi silakka-annos, 200 g, sisältää 0,8 grammaa fosforia. Jos silakka-aterian popsii kerran viikossa niin vuodessa fosforia poistuu Itämerestä 42 g. Eli lähes saman verran, minkä pöntöstään päästelee!

Itse asiassa samaan lopputulokseen pääsee vaikkapa herkuttelemalla särkikaloilla. Niihin sitoutuu fosforia vielä silakkaa enemmän, joten pönttöneutraaliksi pääsee syömällä särkiaterian joka toinen viikko!

Törkkää kaverillesi silakkahaaste!

Jotta tulevina kesinä pääsisi pulahtamaan sinilevättömään Itämereen, kannattaa haastaa muutkin mukaan silakan syöntiin. Jos kaikki suomalaiset osallistuisivat silakkahaasteesen, eli söisivät kerran viikossa silakkaa, puhdistaisi se Itämerestä 22 880 000 ämpärillistä levää!

Kioskin Gogi ja Kaverin puolesta kyselen -podcastin Tiia nauravat
Kioskin Gogi ja Kaverin puolesta kyselen -podcastin Tiia nauravat Kuva: Yle/Niina Mattus #itämeridinner

Silakkasanomaa levittivät myös Itämeren tilasta huolestuneet Mikko "Peltsi" Peltola ja Tom Nylund. He laittoivat Kaverin puolesta kyselen -podcastin Annan ja Tiian sekä Kioskin Gogin tiukan valinnan eteen. Syötkö kerran viikossa silakkaa vai jätätkö vessan käyttämättä?

Jos tarvitset vinkkejä hyvistä kalaresepteistä, niitähän löytyy Reseptikoneesta!

Itämeri

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto