
Jaksossa seurataan Turussa kantasolusiirtoa leukemiaa, aivolisäkkeen kasvaimen leikkausta Kuopiossa ja kotikätilön käyntiä tuoreen perheen luona Espoossa.
Erikoislääkäri Tatu Kemppaisen päivän töihin kuuluu muun muassa yhteistyöleikkaus neurokirurgi Olli-Pekka Kämäräisen kanssa.
Korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkäri Kemppainen avaa Kämäräiselle reitin aivolisäkkeen kasvaimeen ja takaa hyvät olosuhteet poistaa kasvain.
Kemppainen sanoo, että erikoissairaanhoito vaatii paljon resursseja ja osaamista, mutta sen avulla saa myös paljon hyvää aikaiseksi - tämäkään potilas ei sokeudu, kun kasvain osataan poistaa.
Kemppaisella on myös toinen ammatti. Hän on muusikko ja työvuoron jälkeen hän viettää illan Kuopion kaupunginteatterissa ohjaamassa musiikkiteatteria.
Kätilö Hanna Yli-Mannila lähtee ajelemaan Helsingistä Naistenklinikalta kohti Espoota perhetapaamiseen.
Noralla ja Juusolla on vasta kolmen päivän ikäinen esikoisvauva ja Yli-Mannila on odotettu vieras. Kotikätilöpalvelun ansiosta perhe on päässyt pois sairaalasta nopeasti synnytyksen jälkeen.
Tämä päivä Turun yliopistollisessa sairaalassa on Andersille todennäköisesti hänen elämänsä tärkein päivä.
Andersilla, 28, on nopeasti etenevä akuutti leukemia. Elinajanodote on lyhyt, jos kantasolusiirto ei onnistu.
Isä Dick on osoittautunut pojalleen sopivaksi kantasoluluovuttajaksi. Neljän tunnin aikana isältä kerätään kantasoluja, jotka sitten tiputetaan Andersille.
Andersin äiti ja isoäiti ovat mukana sairaalassa koko tärkeän päivän. Tiputuksen jälkeen äiti uskaltaa onnitella rakasta poikaansa uudesta syntymäpäivästä.
– Muut elää kerran, mä elän kaksi kertaa, Anders uskaltaa todeta tunteikkaan päivän päätteeksi.
Jaksossa vieraillaan myös Kotkassa Mirvan ja psykiatrisen sairaanhoitajan luona, Jyväskylässä Aleksin, 11, sydänseurannassa sekä Turun FinnHEMS-ryhmän ensihoitolääkärin Kosti Koivisto-Kokon kanssa Turun saaristossa auttamassa metsään tuupertunutta sienestäjää.