"Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven"
Hima & Stradan kaupunkikierrokset lisäävät ymmärrystä asunnottomuudesta
Hima & Stradan asunnottomuutta kokeneet katuoppaat kertovat, mitä kaikkea Helsingin kaduilla tapahtuu ja mitä kiireiseltä kulkijalta jää ehkä huomaamatta. Toisenlainen kaupunkikierros avaa uuden näkökulman tuttuunkin ympäristöön. Tässä Poitsun ja Paulan kierroksilla kuultua.
Pertti "Poitsu" Stenman: Kurvin kierre
"Mun vetämällä kierroksella Kalliossa ja Hermannissa kävellään kaksi kilometriä ja pysähdytään seitsemässä paikassa. Pysähdykset saattavat matkan aikana vähän elää.
Me ollaan esimerkiksi työnnetty täällä autoja lumihangesta tai tavattu julkkiksia. Sitten joku on saattanut tulla vetämään tähän oman muutaman minuutin demonstraation.
Se ei haittaa. Meidän täytyy kunnioittaa sitä, että katu on käytössä erilaisilla ihmisillä ympäri vuorokauden.
Vaasanaukiolla on monta nimitystä. Kartassa lukee Vaasanpuistikko. Kansan suusta kuulee tätä kutsuttavan muun muassa ikuisen vapun aukioksi tai piritoriksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mä olen itse käyttänyt ja myynyt tällä aukiolla amfetamiinia 1990-luvulla.
Tänä päivänä tämä kortteli on valjastettu auttamistyöhön. Täältä löytyy muun muassa erilaisia tukiasuntoja, nimettömien alkoholistien ja narkomaanien kokoustiloja, Hard Luck -nettikahvila ja Kalkkers-yökahvila.
Mutta missä se Kurvi sitten on? Kartasta ei löydy sellaista paikkaa. Hämeentiessä on mutka siinä kohtaa, siksi sitä on alettu kutsua kurviksi, kantiksi tai kulmaksi. Kanttihan tarkoittaa myös rohkeutta.
Tällä alueella liikkuvat katupojat tapasivatkin kysyä 'onks sulla kanttia tulla kanttiin?'. Kallion katupojilla oli myös oma kieli, vede. Sillä testattiin, oliko uusi tulokas tosiaan Kallion tai Alppiharjun alueelta, vai esittikö vain olevansa."
"Myin Harjupuistossa 1980-luvulla pimeää viinaa. Silloin Kallion ravintolat menivät kiinni jo yhdeltä yöllä. Jos iloluonteinen seurue oli lähdössä jatkoille, eikä kotona ollut alkoholipitoisia juomia, niin täältä sitä tultiin hakemaan.
Yöllä oppi kadun kielen. Tiesin kuka oli menossa leipomoon töihin, kuka oli kuuhullu, kuka muuten vaan hullu – ja kuka tarvitsi viinaa.
Mä olen viettänyt yli kymmenen vuotta elämästäni vankilassa, ja niistä yli neljä vuotta Helsingin vankilassa, Hermannissa. Silloin siellä oli vielä niin kutsuttuja paljusellejä, joissa ihmiset joutuivat tekemään tarpeensa muoviämpäriin.
Mutta ei vankila ollut mulle paha paikka. Mä olin sellainen kaveri, joka tarvitsi sääntöjä ja rutiineja elämäänsä, ja niitä vankilassa oli.
Kadussakin on oma turvansa, se toimii kotina tietyn aikaa. Mutta katu on yllätyksiä täynnä. Et tiedä koskaan mitä seuraavaksi tapahtuu, varsinkin kun oot rikollista elämää elävä kaveri.
Yhdessä hetkessä joku rauhallinen tilanne voi keskeytyä pamaukseen ja mellakkavarusteiset poliisit iskeä sulle käsiraudat käteen. Ja kaikki se, mitä sulla oli minuutti sitten, on mennyttä.
Kaikkein pelottavinta oli se, kun sukunimeni ilmestyi postiluukkuun.
"Kolmasosa vangeista vapautuu ilman asuntoa. Ja jos on sen kaltainen kaveri kuin mä olin, ei edes pyydä apua.
Vankilakierteeni katkesi, kun tajusin, että mun oli luovuttava kaikista ehdoista. Mulle ei kuulunut mitään, koska olin rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä.
Sain apua, kun olin valmis ottamaan sitä vastaan. Multa löytyi myös selkärankaa, koska halusin olla avun arvoinen.
Kun sain ensimmäisen oman asuntoni, pelkäsin olla siellä. Kaikkein pelottavinta oli se, kun sukunimeni ilmestyi postiluukkuun. Mun piti opetella asumaan omassa asunnossani. Tarvitsin apua muun muassa laskujen maksamiseen.
Lopulta ymmärsin, että vaikka en ollut enää asunnoton, olin edelleen koditon. Koti puuttui mun sisältäni. Kun opin ymmärtämään itseäni, löysin myös kodin ja sen sisäisen lämmön itsestäni."
Asunnoton ei aina ole alkoholisoitunut, muovikassia kantava viisikymppinen mies.
Paula Pura: Pasilan pauloissa
"Olin asunnoton yhteensä kahden vuoden ajan noin kaksikymmentävuotiaana. Käytin amfetamiinia päivittäin ja olin todella huonossa kunnossa.
Tilanteeni eskaloitui kymmenessä vuodessa, kun en saanut kaipaamaani apua. Päädyin syömishäiriön kautta päihderiippuvuuteen.
Lukion jälkeen omat odotukset itseäni kohtaan olivat järjettömän suuria, enkä pystynyt niitä täyttämään. Tunsin riittämättömyyttä, kun en tehnyt niitä asioita, joita yhteiskunta minulta edellytti.
Kierrokseni alkaa Pasilan rauhanasemalta. Se edustaa vanhaa, puista Pasilaa, jota ei ole enää paljon jäljellä.
Rauhanasemaa vastapäätä on taas mieletön, 1970-luvulla rakennettu betonibrutalismin edustaja. Ja tuolla vasemmalla näkyy Tripla-keskus, joka on sitä uusinta uutta.
Asunnottomana vietin aikaa muun muassa juna-asemilla. Halusin vain nähdä, kun ihmiset kulkevat ohi. Se sai mut uskomaan, että ihmisten seuraan liittyminen olisi mahdollista, vaikka en itse siihen kyennyt. Joskus taas kaipasin piilopaikkoja.
Talvella istuin paljon julkisissa kulkuneuvoissa, kuten ratikoissa. Ajelin niillä ympyrää. Menin jopa lentokentälle viettämään aikaa. Kesällä oli tietysti helpompaa hengailla puistoissa ja muualla ulkona.
Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven.
"Olisin kaivannut jotain matalan kynnyksen apua, esimerkiksi naisille suunnattuja hätämajoituspaikkoja. En uskaltanut mennä sekä naisille että miehille suunnattuihin paikkoihin, enkä päässyt turvataloihin.
Tarvitsin apua, mutta häpesin tilannettani. Lopulta yritin tuhota itseni päihteillä. Onneksi mulla kävi tuuri, ja pääsin yhteisöhoitoon, paikkaan missä asutaan ja toivutaan ilman päihteitä.
Sitä kautta sain lopulta oman vuokrayksiön, jota olen nyt alkanut kutsua kodikseni. Se on mulle isoin asia. Ei ole itsestään selvää, että mulla on jossain paikassa niin turvallinen olla.
Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven."
"Hima & Strada -oppaana haluan kertoa nuorten naisten asunnottomuudesta ja mielenterveyden ongelmista. Vaikka asunnottomuus on laskussa, alle 25-vuotiaiden naisten asunnottomuus on noussut.
Tämä ei ole sosiaalipornoa eikä köyhyysturismia, vaan haluamme herättää myötätuntoa.
Näiden kierrosten tarkoituksena on myös purkaa ennakkoasenteita, joita ihmisillä asunnottomuudesta on. Minkälainen ihminen voi olla asunnoton? Se ei aina ole alkoholisoitunut, muovikassia kantava viisikymppinen mies.
Pasila on monelle läpikulkupaikka. Täällä on paljon työpaikkoja. Mun kierroksella monet näkevät Pasilan ihan uusin silmin. Monet sanovat, että 'mä en tiennyt, että täällä on tämmöistä' tai 'mä en tiennyt, että tänne pääsee'.
On ihan mahtavaa näyttää uusia puolia Pasilasta, herätellä näitä mun teemoja henkiin ja keskustella niistä ihmisten kanssa.
Mun kierroksella voi samastua niihin tunteisiin, joita koin asunnottomana. Miltä tuntui kokoaikainen turvattomuus ja häpeä siitä, etten kykene normaaliin elämään.
Mä en olisi ikinä voinut kuvitella puhuvani ihmisten edessä näistä kokemuksistani, mutta tässä vaan ollaan. Puhuminen on poistanut sitä häpeää, jota olen tuntenut.
Toivon, että olen omalta osaltani hälventänyt asunnottomuuteen liittyviä ennakkoluuloja."
Hima & Strada
Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä
- Egenland on kaksikielinen televisio-ohjelma ja kulttuurimatkaopas, jossa yleisö päättää, mitä kulttuuri tarkoittaa.
- Tähän mennessä olette lähettäneet Egenlandille yli 4000 vihjettä vierailun arvoisista paikoista, henkilöistä ja tapahtumista. Niiden joukosta valitsemme kiinnostavimmat.
- Kohteet esitellään tässä netin matkaoppaassa suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki kohteet ovat nähtävissä tällä kartalla.
- Egenlandin kaikki videot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
- Seuraa meitä Instagramissa!
Kaisa Kumpula
Yle