Hyppää pääsisältöön

Sitruunasoodaa ja Tenavatuokio – miltä tuntui lapsuus 1960-luvulla?

Kun 1950-luku päättyi, käynnissä oli historiallinen muutos – suuret ikäluokat kasvoivat lapsista nuoriksi aikuisiksi ja muuttivat sankoin joukoin kaupunkiin töihin. Maaseutu vaihtui asfalttipihoihin, jotka täyttyivät leikkivistä lapsista. Miltä aika tuntui lasten silmin 1960-luvun kaupungissa? Mitkä muistot "läikähdyttävät" aina, vaikka aika kuluu?

Selaa muistojen kuva- ja äänialbumia!

Meitä oli paljon, koska jokaisessa pienessä yksiössä ja kaksiossa asui lapsiperhe. Ja tässä me olemme, 1960-luvun alussa Helsinkiin syntyneet tytöt. Asfalttipihan kaveriporukkaa – Riitta, Pirjo ja Päivi, avainkaulalapset.

Kun maalla leikkiminen on – totta kai – sallittua, meidän talossa melkein kaikki on kiellettyä. Hississä matkustaminen on lapsilta kielletty, nurmikon tallaaminen on kielletty ja pihalla leikkiminen on kiellettyä.

Ja kuitenkin me leikimme. Yleensä hypimme hyppynarulla, mutta kun emme hypi, leikimme kirkonrottaa tai nurkkista Tapion, Pekan ja Jarin kanssa.

Pölyhiput leijuvat päällemme, kun Itä-Suomesta naapuriin muuttanut Eila tamppaa mattoja parvekkeella. Eila on Elannon leipätehtaalla töissä. Eilan mies Veikko tekee puhdetöitä. Veikolla on vaan yksi jalka, sota vei toisen. Emme tiedä mistä tiedämme sen, kukaan ei puhu sodasta.

Sanomalehti opastaa, että paksuhkot urheilutyyliset villasukat ovat muodissa; sopivat käytettäväksi "reippaampien kenkien" kanssa. Kaksoisklikkaa sanomalehteä ja lue, kuinka valinnanvara kengissä velvoittaa jo harkitsemaan mitä jalkaansa pistää. 

Uusi Suomi 6.1.1960
Uusi Suomi 6.1.1960 Kuva: Uusi Suomi. Uusi Suomi,sanomalehdet

Kaikki puhuvat televisiosta, vaikka ehkä puolella meidän talon asukkaista on televisio. Jos meillä ei ole omaa televisiota, menemme naapuriin ja katsomme Niksulan TV:tä, jossa Kasper laulaa hoilottaa trai-trai-trallallaa! Mutta ihan parasta on Tenavatuokion Arja-täti.

Illalla kello viisi me syömme eilistä silakkalaatikkoa (yök). Välillä syömme perunoita ja lihakastiketta. Leivän päälle laitamme voita ja juomme maitoa. Haemme maidon hinkillä sekatavarakaupasta.

Isosisko kuuntelee Beatlesia ja Dannya, mutta meillä olohuoneen radiossa laulaa Laila Kinnunen.

Kaikki maistuu niin uudelle ja jännälle. Kauppaan on tullut salmiakkia – leijonaa ja pantteria. Ja limpsaa! Joskus juhlapäivänä jokainen meistä saa oman pullon sitruunasoodaa. Suun täyttää makean kirpeä maku samalla kun hapot kuplivat nenään asti.

Kaikkein hauskinta on yksi asia: kavereita riittää joka päivälle eikä mielikuvituksemme lopu koskaan!

Tätä lapsuus oli 1960-luvun kaupungissa, mutta nyt on sinun vuorosi. Käännä selkä tälle päivälle ja kurkista omaan lapsuuteesi. Kerro jutun kommenteissa, mikä asia lapsuudessasi “läikähdyttää” sinun mieltäsi.

Kiitos Elävä arkisto – Tenavatuokio ja Laila Kinnunen; Lohjan museo ja Museoviraston kuvakokoelmat. Tekijät: Seija Aunila, Tomi Paijo, Tapio Kantele ja Ulla Vuorela.