Ateneumin taidemuseon johtaja Marja Sakarin mielestä taiteen kysymykset eivät ole kovasti muuttuneet, mutta museotyötä tehdään nykyään toisin. Tänä päivänä Ateneumin tulee olla kaikkien taidemuseo.

Kuusi kuvaa Ateneumin taidemuseon johtajan Marja Sakarin elämästä

Ateneumin kynnyksen tulee olla matala, jotta kuka tahansa voi tulla museoon.

– Se on vaativa tavoite, sillä se velvoittaa ottamaan huomioon monenlaisia mielipiteitä. Meidän tulee tarjota puhuttelevaa teostietoa vaikkapa maahanmuuttajille ja erilaisille vähemmistöille, sanoo Marja Sakari, joka on toiminut Ateneumin johtajana vuoden 2018 joulukuusta alkaen.

– Sydäntäni lähellä on nostaa naistaitelijoita esille. Jos saisin valita, toisin Ateneumiin jonkun suuren naistaitelijanimen, jota ei ole Suomessa vielä nähty, ehdottaa Sakari.

Museotrendin uusia piirteitä

Nykyään museot ovat paikkoja, joissa voi myös oleilla.

– Esimerkiksi hyvin tärkeä osa miellyttävää museokokemusta voi olla kahvila, jossa voi hetken levähtää ennen kuin jatkaa taidekokemuksen parissa. Olisi hyvä, että vierailija kokee esteettisen taide-elämyksen lisäksi jotakin ekstraa.

Museotyössä on muuttunut myös se, miten teoksia laitetaan esille.

– Aikaisemmin on nojattu pitkälle taiteiden kaanoneihin eli on pidetty absoluuttisena jotakin tiettyä järjestystä siitä, miten taidetta arvioidaan. Taiteen kaanoniin on sisältynyt pitkään miesten tekemää taidetta, jolloin naistaitelijoiden tekemää taidetta on ohitettu, kuvailee Sakari.

Oma taidemieltymys

Arvokkaan oloinen Ateneumin rakennus henkii historiaa, josta Marja Sakari pitää erityisesti.

– Kaikki askeleet, hajut, kengänkopinat ja atmosfääri tuntuvat hyvältä tässä vanhassa talossa.

Pienenä tyttönä Sakaria kiinnosti mm. Albert Edelfeltin teos Kristus ja Mataleena.

Teoksen äärellä hän ihmetteli sitä, miten Jeesus voi olla suomalaisessa metsässä, vaikka raamatunhistorian tapahtumat sijoittuvat muualle. Taiteen kyky tuoda asioita lähelle katsojan omaa kokemusmaailmaa on ollut kiehtovaa.

Tänä päivänä Sakarille ovat tärkeitä kaikki 1900-luvun alun avantgarde-liikkeet. – Minua kiinnostavat ne murroskohdat, jotka tuottavat jotakin uudenlaista ajattelua.

Kun taide ei avaudu

Marja Sakarin myöntää, että hänkin kokee taiteen äärellä hetkiä, jolloin hän ei tajua taidetta tai ymmärrä teoksen merkitystä.

– Silloin voi kysyä itseltään näin: ”mitä tämä oikein tarkoittaa”, ”mitä teos kertoo”, ”mitä minun tulisi tietää, jotta teos avautuisi minulle paremmin” tai ”tulisiko minun lukea teostekstejä huolellisemmin”.

Itselle tehdyt kysymykset ovat hyviä lähtökohtia taiteen ymmärtämisessä.

Pariisista Keuruulle

Marja Sakari oli alle 3-vuotias, kun perhe muutti Pariisista Keuruulle. Suurkaupunki vaihtui maalaismaisemaan, johon kuuluivat nostalgiset hiekkatiet, hevosvaunut ja matalat puutalot.

– Keuruu oli ihana ympäristö, sillä meillä oli iso talo ja valtava piha, muistelee Marja Sakari Päkäri-nimistä taloa.

Lapsuuden koti oli kulttuurikoti, jossa luettiin paljon. Ranska ja ranskan kieli olivat aktiivisesti perheessä läsnä, sillä ranskan kieli liittyi vanhempien työhön.

Perheen isä, Aimo Sakari, oli kielten tutkija ja myöhemmin Jyväskylän yliopiston romaanisten kielten professori. Pariisissa Aimo Sakari toimi yliopiston vierailevana professorina.

Perheen äiti, Ellen Sakari, väitteli ranskalaisesta kirjallisuudesta.

Nuoruudessaan Marja Sakari soitti myös viulua, lauloi kuorossa sekä harrasti voimistelua.

Koska Keuruulla ei voinut opiskella koulussa ranskan kieltä, sijoittivat vanhemmat Marjan ja tämän kolme sisarta ranskalaisiin tuttavaperheisiin oppimaan kieltä vanhempien työmatkojen ja lomien ajaksi.

Ranskalaiseen kulttuuriin liittyy kepeys

Vuonna 2008 Marja Sakari valittiin Suomen Ranskan-instituutin johtajaksi.

– Minusta oIi upeaa palata syntymäkaupunkiini Pariisiin, jonka tunnen kodikseni. Oli kiehtovaa päästä työskentelemään siellä ranskan kielellä.

Neljän vuoden pesti oli hauska, ihana ja kehittävä ajanjakso Sakarin mielestä. Viimeinen työprojekti yhdistyi Designers’ days -nimiseen tapahtumaan.

– Esittelimme suomalaista designia "konttikylissä" Seinen rannalle, ja myös joella risteilevässä laivassa esiteltiin suomalaista designia ja ruokaa.

– Pariisilaiset osaavat nauttia elämästä. He osaavat irrottautua arjesta vaikkapa ruokailun tai taidenautintojen avulla.

Marja Sakarin suosikkimuseoita Pariisissa ovat mm. Centre Pompidou, Palais de Tokyo sekä pienemmät yksityiset museot kuten Cognacq-Jay.